Muita 'ylipehmeitä' äitejä?

Laitan kaikille, joita kiinnostaa tarkemmin Elizabeth Pantleyn "pehmeä matka höyhensaarille" ja William ja Martha Searsin "kiintymysvanhemmuus" (attachment parenting) näkökulmat, nämä linkit.

http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/appantley.html

http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apsearsII.html

Pantleyn kirja ainakin löytyy myös suomenkielisenä. Searsin kirjasta en ainakaan tiedä olevan suomenkielistä versiota.

evaellen: sekä Pantley että Searsit puhuvat pitkälti vanhemmuudesta ja ovat osoittaneet teoksensa vanhemmille, ei pelkästään äideille. Kummatkin kirjoittavat paljon isän osuudesta vanhemmuudessa. Pantley mm. kiittää kirjansa alussa omaa miestään kertoen pitkäsanaisesti kaikesta mitä isä on tehnyt lastensa hyväksi. Searsien mukaan isä ei voi imettää mutta voi tehdä kaikkea muuta rakentaakseen kiintymyssuhteen vauvaan =)

 

Kiitti ahmutar! Osui ja upposi. =)

 

Musta on outoa jos vain äiti vois menä lapsentahtisesti...Haloo..
Meilläkin isä on ollut nuorimmaisen kanssa kaikki yöt ja poika täyttää 10 kk.
Vauvan tahtiin isäkin tekee,tä on meidän yhteinen päätös.
Molemmat ollaan siihen sitouduttu.

 

Musta on outoa jos vain äiti vois menä lapsentahtisesti...Haloo..
Meilläkin isä on ollut nuorimmaisen kanssa kaikki yöt ja poika täyttää 10 kk.
Vauvan tahtiin isäkin tekee,tä on meidän yhteinen päätös.
Molemmat ollaan siihen sitouduttu.

Näin minäkin ajattelen. =) Siksipä tuota vain kyselin, kun joillain tuntuu olevan käsitys, ettei vauvantahtisella äidillä saa/voi olla vauvan ja perheen lisäksi muuta elämää... Tuota Searsia kun pintapuolisesti lueskelin, niin myös heidän mielestään vauvantahtinen vanhempi on vapaa kulkemaan myös omissa menoissaan, ja onkin tärkeää järjestää hengähdystaukoja sekä varoa uuvuttamasta itseään. =)

 

Musta on outoa jos vain äiti vois menä lapsentahtisesti...Haloo..
Meilläkin isä on ollut nuorimmaisen kanssa kaikki yöt ja poika täyttää 10 kk.
Vauvan tahtiin isäkin tekee,tä on meidän yhteinen päätös.
Molemmat ollaan siihen sitouduttu.

Näin minäkin ajattelen. =) Siksipä tuota vain kyselin, kun joillain tuntuu olevan käsitys, ettei vauvantahtisella äidillä saa/voi olla vauvan ja perheen lisäksi muuta elämää... Tuota Searsia kun pintapuolisesti lueskelin, niin myös heidän mielestään vauvantahtinen vanhempi on vapaa kulkemaan myös omissa menoissaan, ja onkin tärkeää järjestää hengähdystaukoja sekä varoa uuvuttamasta itseään. =)

Juuri näin! Joskus vauvantahtisuus ymmärretään jonkunlaisena yltiöuhrautumisena tai marttyyriäitiytenä, mistä ei todellakaan ole kyse. Sellaisessa tilanteessa mielestäni kukaan osapuoli ei enää voi hyvin, ei edes lapset. Musta on vauvantahtisuus ymmärretty väärin, jos asetetaan vastakkain esim. äidin omat tarpeet/menot yms. ja vauvantahtisuus ikään kuin täysin toisensa poissulkevina. Toki kun ensimmäinen lapsi taloon tulee, muuttaa se vanhempien elämän lopullisesti ja vanhemmuuteen on sitouduttava, myös omia haluja/toiveita rajoittaen =) Ei elämä kuitenkaan ihan entisensä ole =)

Musta vauvantahtisuus ja vauvan viestien kuunteleminen tuovat enemmän voimavaroja vanhemmuuteen kuin vievät vanhempien voimavaroja. Näin olen itse asian kokenut. Vauvan hyvä olo tuo minullekin hyvän ja levollisen olon ja antaa lisää virtaa vanhemmuuteen. Kummasti sitä vauvan kanssa venyy ja jaksaa sekä henkisesti ja fyysisesti ihan oikeasti hyvillä mielin, kun näkee oman oloonsa tyytyväisen vauvan =)

Meillä on sovittu miehen / lapsen isän kanssa vauvantahtisuudesta jo ennen lapsen syntymää ja ollaan huomattu tämä suhtautumistapa hyväksi myös tässä matkan varrella. Myös molempien vanhempien rooli heti vauvaiästä lähtien lapsen elämässä on tärkeä.

 

onko oikeastaan muuta tapaa kun elää lapsentahtisesti?jos hirveesti alkaa kapinoimaan sitä vastaan että pitäisi elää ja mennä samalla tavalla kuin ennen lasta niin metsään menee.
Meillä jo esikoisen kanssa elettiin hyvin lapsentahtisesti ja kakkosen syntymän jälkeen sen merkityksen tajuaa vielä paremmin.
mikä on ylipehmeä äitiys tai vanhemmuus yleensä?Mun mielestä se että rakastaa lastaan ja kuuntelee hänen viestejään ja tarpeitaan ei ole ylipehmeyttä vaan ainut järkevä tapa olla vanhempi.

 

onko oikeastaan muuta tapaa kun elää lapsentahtisesti?jos hirveesti alkaa kapinoimaan sitä vastaan että pitäisi elää ja mennä samalla tavalla kuin ennen lasta niin metsään menee.
Meillä jo esikoisen kanssa elettiin hyvin lapsentahtisesti ja kakkosen syntymän jälkeen sen merkityksen tajuaa vielä paremmin.
mikä on ylipehmeä äitiys tai vanhemmuus yleensä?Mun mielestä se että rakastaa lastaan ja kuuntelee hänen viestejään ja tarpeitaan ei ole ylipehmeyttä vaan ainut järkevä tapa olla vanhempi.

Minustakin tuo lapsentahtisuus on vähän päälleliimattua, kuten kaikki kasvatusteoriat. Käytännössä vanhemman ja lapsen luonteet luovat yksilöllisen tavan elää tätä elämää yhdessä, ja jos vanhemmalla on järkeä päässä, ei ole syytä lähtä mitään oppeja opettelemaan. Lapsentahtisuus on tietysti hyvä asia, etenkin pienen lapsen kohdalla, mutta itse näen perheen aina kokonaisuutena ja siinä on monta osaa. Lapsen tarpeisiin vastaaminen ei tarkoita jatkuvassa hälytilassa olemista yötä päivää. Se ei ole saa olla myöskään syyllistäviä asenteita imetystä ja perhepetiä koskien.

Pahinta on, että rajataan nämä asiat kapeaksi. Vanhemmuus on onneksi luonnollinen olotila ihmiselle, eli terve aikuinen kasvaa rooliinsa lapsen kanssa. Ei lapsen hyvän olon tae ole jotkut päälleliimatut fraasit ja tavat, vaan kokonaisuus.

 

KolmeKertaa, olen kyllä samaa mieltä kanssasi suurimmaksi osaksi, mutta koen itse olevani juuri siinä hälytystilassa 24/7. Vauva hälyttää, ja usein se tarve on sellainen, jonka vain maitotisu voi tyydyttää... miten sitä muuten kuvailisi kuin ympärivuorokautisena hälytystilana? Mutta koen sen luonnollisena osana omaa äitiyttäni, en mitenkään rasittavana. Se on se juuri se rooli, johon olen kasvanut! :heart:

 

Tästähän on tulut todella hieno ketju! On kivaa huomata ettämeillä on kaikilla aika samalainen tapa lähestyä vanhemmuutta. Näiden viimeistenkin juttujen kanssa olen ihan samaa mieltä

Lapsi voi hyvin vain ja ainoastaan jos äiti (vanhemmat) voivat hyvin. Äiti korostuu siinä asemassa kun hän on yleensä se enemmän kotona aikaa viettävä osapuoli, ellei jollakulla ole niin onnellisesti että molemmilla vanhemmilla on varaa olla käymättä töissä työttömyys taas tietty toisena muotona...

Kuulin juuri tutulta että heidän vauva ei saa maitoa/tissiä enää yöllä. Kolmen yön huudon jälkeen onnistuu kuulemma tosi hyvin!!

 

Tästähän on tulut todella hieno ketju! On kivaa huomata ettämeillä on kaikilla aika samalainen tapa lähestyä vanhemmuutta. Näiden viimeistenkin juttujen kanssa olen ihan samaa mieltä

Lapsi voi hyvin vain ja ainoastaan jos äiti (vanhemmat) voivat hyvin. Äiti korostuu siinä asemassa kun hän on yleensä se enemmän kotona aikaa viettävä osapuoli, ellei jollakulla ole niin onnellisesti että molemmilla vanhemmilla on varaa olla käymättä töissä työttömyys taas tietty toisena muotona...

Kuulin juuri tutulta että heidän vauva ei saa maitoa/tissiä enää yöllä. Kolmen yön huudon jälkeen onnistuu kuulemma tosi hyvin!!

No tuota tuota, meilläkin oli tuollainen unikoulun tapainen, mutta en lähtisi huudattamaan. En ymmärrä, miten jotkut voivat yleensä kuunnella vauvan epätoivoista huutoa kolmea yötä, itselle kolme minuttiakin on pitkä aika.

Ettei mua käsitetä väärin, en tarkoittanut tuolla edellä, että äidin tarpeet ois jotenkin etusijalla. Vauvan tarpeet on etusijalla, koska vauvalta puuttuu säätelyjärjestelmät joilla hän voi lieventää pahaa oloaan. Siinämissä aikuinen vetää pultit, juo kahvit, vetää tupakin tai potkaisee seinää, kokee vauva vaan hirveän pahan olon tunteen. Siksi vauvan itkuun pitää vastata, enkä ymmärrä huudatuskoulua ollenkaan.

Pehmeä vanhemmuus voisi olla, että ymmärretään vauvan kehitystaso ja senmukaan vastataan hänen tarpeisiinsa. Ja alussahan sitä on hälytilassa, ennekuin huomaa, ettei se lapsi kuole, vaikka äiti käy jumpassa ke iltaisin ;-)

 

Hieno ketju =)
Täällä kanssa lapsen tarpeisiin herkästi vastaava, lapsen ehdoilla elävä äiti. Tässä on ollut hienoa keskustelua siitä, että pehmeä äiti voi olla monella tapaa.
Itse juuri 10-kuista poikaani unikouluttaneena on pakko sanoa, että pehmeäkin äiti voi ehdottomasti käyttää tällaista hienovaraista "kouluttamista", kunhan siihen on hyvät perusteet. Kukaan ei toki tässä suoranaisesti ole väittänytkään, että unikouluttaminen ja lapsen tarpeisiin vastaaminen eivät voisi mennä käsi kädessä, mutta joskus tällaiseen ajatteluun törmää juurikin "vaistovanhemmuuteen" liittyen. Eli meillä esimerkiksi tilanne on se, että kovasti allergisen pojan yöt ovat olleet risaisia alusta asti ja meillä vanhemmilla kovasti univelkaa. Nyt kun pojalla on allergioiden ja muiden sairauksien kanssa hyvä tilanne, oli mielestäni oikea hetki kokeilla, josko yösyömisestä päästäisiin. Ja toki tämä kokeilu tehtiin täysin ilman huudattamista, joka mielestäni aivan taatusti aiheuttaa lapselle pahan turvattomuuden tunteen. Ja nyt, viikon jälkeen, meidän koko perhe nukkuu paljon pidempiä unijaksoja.. Myös pojalle tämä on tehnyt selkeästi hyvää, sekä ruuansulatuksen että virkeystilan suhteen =)

Toinen pehmeään äitiyteen usein liitetty asia on imetys. Tästäkin jouduin luopumaan, vaikka kuinka olisin tahtonut jatkaa - pojan etu oli, että allergiat saadaan kuriin. Äidinmaito aiheutti pahat oireet todella tiukasta dieetistä huolimatta ja lopulta (pojan ollessa 6kk) oli pakko lopettaa. Tällöin kamalasta huonosta omastatunnosta huolimatta tajusin nopeasti, että ratkaisu oli oikea.. pojan kunto parani silmissä.

Haluan vain tällä puheenvuorolla tuoda esiin, että mielestäni äitiydessä ja siihen liittyvissä valinnoissa on niin paljon eri vivahteita, että kenenkään ei pitäisi sanoa toiselle tämän toimivan väärin - ei ainakaan ennen, kuin tuntee tilanteeseen liittyvät seikat ja taustat. Tai että joku ei voisi olla hyvä ja pehmeä vanhempi, mikäli tietyt kriteerit eivät täyty. Asiassa kun on aina niin monta puolta. Ja itse haluaisin ainakin olla sellainen äiti, joka näkee lapsen edun ja toimii sen mukaisesti, ihan yksilöllisesti, ilman mitään teoreettisia suuntauksia =)

 

KolmeKertaa, pakko vielä sanoa, että olet onnistunut sanomaan asian todella hyvin =) Juuri näin minäkin mietin.

 

Taidanpa nostaa käden ylös selailtuani ketjun läpi :wave:

En ole tutustunut mihinkään teorioihin, enkä ole ajatellut olevani mikään ylipehmo
Pikemminkin sanoisin tän olevan "vaistovanhemmuutta". Varmasti lähes jokainen äiti pehmenee vauvan saatuaan, se on niin luonnollista. Vauvan paras menee tottakai edelle!

Vauvan viestejä kun seuraa niin pötkii mielestäni aika pitkälle. Tällä tarkoitan sitä, että mielestäni vauvamme ei itke koskaan huvikseen/turhaan/vanhempia kiusatakseen yms.
Sehän on vauvan ainoa keino ilmoittaa tyytymättömyys, nälkä, kipu, ikävä jne.

Ja ihan samalla tavalla jos vauvallamme on hyvä olla, hänestä sen kyllä näkee :heart:
Hymy, nauru, jokeltelu, "halit" ja "pusut" esimerkiksi on meillä tosi selviä osoituksia hyvästä olosta.

Poika on nyt 8kk ja nukkuu perhepedissä edelleen. Tissiä syö myös yöllä n. 1-3 kertaa.
Ei ole koko ikänään ollut tutin eikä tuttipullon ystävä, joten minusta oli luonnollista ettei niitä tyrkytetty.
Toki tuo pullottomuus vaikutti ettei juuri omia menoja ollut, mutta mulle riitti se että kävin silloin tällöin yksin kaupassa.
Nyt kun syö kiinteitä ja mukin käyttöä harjoitellaan niin mun olis helpompi mennä jonnekin yksinkin, mutta en edelleenkään kaipaa esim. mitään baari-reissuja :attn:

Kiinteät aloitettiin vasta vähän yli 6kk.

Niin ja siitä nukuttamisesta...tissille, syliin tai viereen nukkuu joka ilta. Eiköhän poika silti jossain vaiheessa opi sinne omaan sänkyyn ja huoneeseenkin, viimeistään yläasteikäisenä
Sylissä vauvaamme on pidetty paljon alusta saakka. Joskus oon kuullu sanottavan että muka ei oppisi tarpeeksi joissa liikkumaan jos on paljon sylissä, mutta meillä ei ainakaan ole niin käynyt. Ryömimään oppi puolivuotiaana, konttaamaan n. 7,5kk ja viikko sitten nousi tukea vasten seisomaan. Askeleitakin vähän yrittää jo ottaa, eli ei varmasti ole liian myöhäistä.

Eli jos nää on pehmoäidin merkkejä niin sellaiseksi minäkin sitten tunnustaudun

 

ihania ajatuksia koko ketju täynnä.
itse esikoisen kohdalla lopetin yösyötöt "huudattamalla" mutta tarjosin yöllä muuta lohduketta eli otin viereen ekoina tissittöminä öinä.Vaikka jouduinkin olemaan tuossa hieman kovana ja "huudattamaan" niin se oli tarkoitettu koko perheen parhaaksi eli tämän jälkeen tyttö alkoi nukkumaan yönsä ja tuloksena oli levännet äiti ja isäkin.
tosin sairastelukierre rikkoi tämän idyllin 1.5 vuotiaana mutta niinhän se on että pienten lasten kanssa tilanteet muuttuu koko ajan.

pointti on se että vaikka lapsen tahdilla mennään niin kokonaisuuttakin pitää ajatella eli koko perheen parasta :heart:

 

ykkösketjua ylös taas!!! :flower:

 

Täällä myös mennään vauvan,kohta taaperon viestintää kuunnellen... :wave:

Meillä nukutaan vieressä,tissiä syödään kerran yöllä,ja sit aamusella torkutaan tissi suussa muutamat tunnit...
Syliä ja pusuja niin paljon kuin haluaa.
Esikoinen on ja aluksi kuvittelin et vauvaa pitää jotenkin kouluttaa mm.omaan sänkyyn,nukahtamaan yksin,lopettamaan yösyönnit jne... mut sit tajusin et ei vauvaa tarvi/voi kouluttaa,moni asia korjaantuu itselläänkin,eikä ne mitään huonoja tapoja opi

On meillä poika itkenytkin... 10kk iässä jouduttiin karsimaan yötissiä kun söi kokoajan ja masu vaivaa oli ollut alusta asti ja tämä vaan pahensi tilannetta. Itkua tuli ekana yönä,sylissä pidettiin. Masu on nyt parempi ja poju saa edelleen maitoa kerran :heart:
Isänsä nukutuksessa itki myös,koitettiin saada toimimaan malli että isä nukuttas joka toinen ilta,mut ei pojalle käynyt. Lopetettiin se sit lyhyeen kun toinen oli ihan surku :'( Yksin ei kuitenkaan koskaan itke,aina saa lohdutusta =)
Päivisin ei juuri koskaan itke,mitä nyt silloin,kun joku mielenkiintoinen -mutta vaarallinen- kielletään

 

Äitini kysyi juuri että "vieläkö sä imetät?!" Ja lapsi on 5kk...

 

Lapsen tahtinen äiti myös täällä Perhepeissä me kaikki nukumme ja tisua saa aina kun maistuu, niin myös läheisyyttä!

 

Minä tunnustaudun myös pehmoksi . Meillä on kaksi poikaa, vanhempi kohta 3 v. ja kuopus nyt 3 kk. Vanhemman kanssa ei ole tarvinnut olla tiukkana kun vasta nyt uhmaiän kanssa, tekee pahaa olla tiukkana mut on pakko. Kuopus on saanut mut ihan velliksi :ashamed: . Pidän vauvaa paljon sylissä, tissiä saa aina kun haluaa melkein joka kitinään sitä tuputankin. Nukkuu kylläkin omassa pedissä yön mutta se ainoan yösyötön, jonka pyytää niin syötän sängyssä enkä henno nostaa poikaa omaan petiin vaan nukkuu vieressä.

Kuopuksella oli pahat vatsavaivat viikon ikäisestä seitsemän viikon ikään. Vaivat oli pahoja öisin ja vauva nukkui parhaiten masullaan mun mahan päällä. Silloin totuin pitämään lasta ihan kiinni minussa ja lähellä pidän koko ajan muutenkin .

Meillä lähipiiri paheksuu sitä, etten halua jättää vauvaa hoitoon. Esikoinen ei ole vielä ollut yökylässä ja sitäpä isovanhemmat moittivat erittäin paljon. Tykkään liikkua lasten kanssa ja enkä näe mitään ongelmaa siinä, että lapset tulee mun mukana. Mutta moitteita kuulen silti. Mikähän siinä on, että jos äiti haluaa hoitaa lapsensa itse, niin se on lähipiirille niin iso ongelma :/ ?