Moi! Mahtuuko vielä mukaan? Ketju on tainnut olla kuukauden hiljaisena, mutta toivottavasti joku vielä käy täällä.
Olen 23-vuotias ja Turusta, LA on 9.10. Sofia88, mielelläni olisin sinuun yhteydessä! Minulla ei myöskään ole tuttuja raskaana tai kenelläkään vielä lapsia, mutta onneksi on muutama ystävä sentään tukemassa ja lapsen isäkin haluaa olla elämässä mukana. Meillä lapsi sai alkunsa vahingossa, vaikka olenkin aina halunnut lapsia. Lapsen isä taas ei halunnut lapsia, mutta silti tuli yllätyksenä se miten negatiivisesti hän suhtautui raskauteen, vaikka tiesi mitä keskeytetystä yhdynnästä voi seurata. Olimme kuitenkin yhdessä noin puoli vuotta sen jälkeen, mutta äskettäin mies ilmoitti ettei enää halua olla kannssani. En voi kuin hyväksyä sen ja koittaa päästä yli hänestä romanttisessa mielessä. Meillä oli ongelmia ja hän petti minua, joten nyt ei ainakaan enää tarvitse kestää sellaista. Joskus olisi vielä kiva löytää uusi suhde, mutta seuraavalla kerralla toivottavasti jotain pysyvämpää ja vähemmän loukkaavaa.
Raskaus on tähän mennessä mennyt hyvin, vaivoja on ollut ja tulee olemaankin, mutta ei mitään kestämätöntä. On ihanaa huomata, että lapseen on alkanut jo kiintyä.