muita turhautuneita?

[kyynel]

Mikähän mättää??saan varmaan kilon kakkaa niskaa kun avaan tämän ehkä vaietunkinn asian,mutta otan riskin.....(älkää kivittäkö...)Olen hoitovapaalla 2v tytön kanssa kotona,mutta en viihdy!!!tyttö on ihana ja kiltti...mutta päivät......niin tylsiä ja yks toikkosia.....musta tuntuu et hajoan tänne!!!!olin jo hetken töissä välissä,mutta lapsuudesta asti seurannut reuma meni niin pahaksi,että jouduin pois töistä..edessä alan vaihto ja jne....
joka ilta mietin että miten #&%?$!* kestän seuraavan päivän...tuntuu että itsetuntoni on polkeutunut jonnekin kiven koloihin ja tunnen olevani yksinäisin ja kurppasin emäntä maanpäällä...mies on paljon töissä joten ollaan tytön kanssa paljon kaksistaan...alotin muskarin,mutta ei tuntunut mun jutulta....tuntuu että oikein mikään ei tunnu tääl kotosal mun jutulta....muistan kun olin töissä ja kuinka ihanaa oli tulla kotia ja ikävöidä välillä tyttöä..joskus (salaa)itken koska tuntuu että mikä minussa on vikana?miksi en viihdy kotona vaikka olin niin ajatellut,että olen kotona kunnes tyttö 3v ja voih kuinka on ihanaa....mutta kun ei olekaan......turhaudun kuoliaaksi!!!!

 

[taustalla]

no mulla ei oo työpaikkaa oottamassakaan ja nyt 1kk päästä tyttö täyttää kaksi ja oon aatellu että olen kanssa 3v asti kotona ja tuskinpa sitä heti sit johonki töihin pääsee kun ei oo sitä paikaa mihin mennä valmiina. Ja onhan mullakin tuntemuksia että päivästä toiseen vaan kuljetaan samaa rataa ja jo melkein valmiiks odotetaan että taas ilta tulee että saa sen oman ajan sitten kun lapsi nukkuu. Mutta kun oon aatellu aikaa ennen häntä kun kävin töissä ni en jaksaisi sitä aamurumpaa aamutuimaan herätellä lasta ym. Aion nauttia tylsyydestä huolimatta tätä vapaata vielä vuoden verran kun kerranhan vaan lapet on pieniä. Itellä taloudellinen tilanne ei muutu töihin menolla.

 

[Pinokkio]

Ei minusta kuulosta oudolta,- päin vastoin.
Oletko yrittänyt itse harrastaa jotain, vai pyöriikö koko elämäsi lapsen ympärillä?
Niin tai näin uusi harrastus tai vaikka joku päivän kurssi, etäopiskelu yms.
Kun huomaat, saavasi jotain aikaan ja tunnet että sinullakin on arvo myös muualla kuin kotona saattaa tuo kotiarkikin helpottua.
Entä joku keikka homma kun isäntä kotona esim. siivous tms pari tuntii viikossa. Saattaapi kummasti piristää mieltä ja lisätä jaksamista, kun kuitenkin tuohon 3-v aikaa enää niin vähän...

 

[taustalla]

mä olen myös niin turhautunut mutta eri syystä.lapsi nyt 1,6v ja hän koko ajan kipeänä.ensin hampaita ,sitten kuumetta ,sitten hampaita ,sitten yskää ja sitten korvatulehdus.pelkkää kiukuttelua meidän elämä.eikä tämä ole pelkästään mulle vaan myös iskälle.tiedän että lapsi kipeä ei voi mitään mutta ei tätä jaksa..mä inhoan jokaikistä meidän rutiinia ja päivärytmiä kun pelkkää kiukuttelua!!!oli kyse ihan mistä tahansa pukemisesta tai syömisestä niin samaa #&%?$!* tunti toisensa jälkeen.alan olla jo niin loppu tähän kun ollaan viikko ja paruttu täällä ja lääkäri aikoja ei saa vasta kuin huomiselle.olisi niin ihanaa nauttia meidän normaalista arjesta jo mutta ei tästä tule mitään.eilen mietin jo että mä otan ja lähden.

 

[hemma]

Mulla meni oikeestaan koko äitiysloma tolla fiiliksellä. Ei olis huvittanut sitten niin pätkääkään. Tuntui että sitä samaa ja samaa päivästä toiseen (eli muiden jälkien siivoamista aamusta iltaan). Iskias vaivasi vauvan kantamisesta ja vauva viihtyi yksinään korkeintaan puoli minuuttia kerrallaan.
Mutta sitten mies jäi pidennetylle isyyslomalle ja minä menin kuukaudeksi takas töihin. Siellä jos jollekin kerroin fiiliksistä, vastaukseksi tuli että mulla on asenteessa jotain vikaa. Tarpeeksi kauan kun sitä kuuntelin, totesin että näinhän tämä on.
Kun jäin taas kotiin, ilmoitin muulle perheelle että äiti sitten aamupäivällä tekee ne kotityöt mitkä kerkee, jumppaa jos huvittaa ja iltaisin leikkii vauvan kanssa. Välillä siitä itsekin lipesin, mutta jo alkoi aurinko paistamaan risukasaan.
Rupesin näkemään kavereitakin enemmän ja jumppailu auttoi painon pudotuksessa niin että innostuin liikkumisesta enemmänkin. Meidän kaupungista löytyi sitten vielä todella monipuolinen kuntosali (spinning, vesijumppa, erilaisia jumppia, circuit) jossa on lapsiparkki! Aivan ihana keksintö!!
Tarkoitus oli palata töihin kun neiti täyttää 2 vuotta, mutta olen alkanut viihtyä niin paljon kotona, että kävin jatkamassa hoitovapaata vielä puoli vuotta. Ja jos olisi taloudellisesti ollut mahdollista, varmaan olisin ollut sinne 3 v.asti.
Summa summarum, tee päivisin sitä mitä itse haluat mahdollisuuksien mukaan.

 

[HeMa05]

kyllä mä ymmärrän sua.fiilikset ihan tuttuja.itse ajattelin noin kun tyttö oli 1.5 v.olin jatkuvasti huonolla tuulella ja kotona olo kypsytti ja siitä tuli taas entistä huonompi olo.
sitten alkoi korvakierre ja koko perhe oli väsymyskierteessä.kun se meni ohi niin kotona olo alkoi yhtäkkiä maistumaan hyvältä ja nautin tytön kanssa olosta suurimman osan aikaa.
kunnes sitten päätin palata töihin itseni takia.kaipasin muutakin elämääni kun nämä 4 seinää.ja kyllä on ollut hyvä olo vaikkakin rankkaa!

vapaapäivinä nautin kodista jälleen ja tytön kanssa jakasan touhuta illat täysillä =)
silti olen onnellinen että tein töihinlähtöpäätöksen silloin kun kotona olo maistui.nyt mulla sellainen olo että palasin töihin oikeista syistä en siksi että oli kypsä kotona oloon.

 

[piip]

Samat fiilikset, päivistä toiset parempia ja toiset huonompia mutta tuntuu just että jotain vikaa mussa on oltava kun ahdistusta on kumminkin niin paljon ja niin usein. Eka muksu on 1 v 3 kk ja ootan toista elokuulle..siinä sitten joku varmaan ihmettelee miks moiseen olen ryhtynyt, mutta haluan seuraa esikolle ja aion kärsiä "kakun" kerralla, meinaan et pääsen joskus sinne töihinkin eikä vauvarumpa ala alusta kun ekan kanssa jo hommat sujuu. Tai sujuuhan ne hommat, mutta fiilikset ei oo maailman parhaimmat.

Jotenkin tuntuu että ei voi tehdä mitään ikinä ja toisaalta se on itsestäkin kiinni. Mutta vaunuissa viihtymättömän kiukuttelijan kanssa harkitsee tarkkaan mihin mennään ja milloin. Elämä on ajoittain aika rajoittunutta, mutta eikai tää ikuisuuksiin kestä, kai. Aikakäsitys vaatii fiksausta ja se ei oo ihan yksinkertaista.

 

[Oma Elämä Takaisin]

Sellaista se joskus on, mutta siitä ei saisi ääneen puhua. Olin aikaisemmin pitkään kotiäitinä, mutta nyt kuopuksen jälkeen jaksoin vain 1½ vuotta täysin kotona olemista. En jostain syystä saanut aikaani kulumaan vain kotia ja lasta hoitaen, kun toiset jo koulussa ja mihinkään ei oikein voinut lähteä, kun ekaluokkalaisen päivät olivat lyhyitä.

 

[Löytyy]

Juu, tutulta tuntuu. Ei nappaa kotona olo yhtään. Heti kun mahdollista ponkasen töihin. Ihan takapuolesta tollanen "se on asenteesta kiinni" puhe. Kaikille ei vaan kotiäidin elämä sovi ja piste. En ole kyllä kuullu koskaan, että jotain miestä olisi ahdisteltu, jos ei ole lapsen/lasten kanssa vuositolkulla kotona?? Hei haloo! Hyvää naistenpäivää, muuten!

 

[tiina]

ei kaikki jaksa kotona oloa... :hug:
poikani on 2v3kk nyt, lokakuussa aloitin työt silleen, että 2-3 päivää viikossa olen töissä ollut, välillä neljä. ja se on minun juttu =) olen paljon pirteämpi ja jaksan enemmän touhuta pojankin kanssa. toukuussa alkaisi sitten 30h/viikko, saa nähdä, että miten menee... tuntuu vähän liialta, kun nyt on jäänyt kuitenkin enemmän vapaapäiviä kuin työpäiviä, että olen pystynyt yhdistämään kotona olon ja työn juuri itselleni mieluisasti.
jaksamista sinulle, neuvoja en juuri pysty antamaan... :ashamed:

 

[rutiini]

Se on mun mielestäni just hyvä et joka päivä samat hommat,eipähän tartte miettiä.
No toki välillä puuduttaa mutta tympi mua välillä töissäkin. Otan kyllä kotona olonkin työnä ja yritän kouluttaa itseäni paremmaksi.
Palkkaahan tulee se 250e.
Ja tietty välillä pitää päästä tuulettumaan ettei noi seinät rupee kaatuu...

 

[mammuli]

:wave: Täällä myös yksi äiti joka alkaa kypsyä tähän kotiäitinä olemiseen.

Olen miettinyt töihin paluuta, mutta mutta...jokin sisällä sanoo, että hetkenhän se lapsi on pieni. Olen siis 1.5 vuotiaan tytön äiti. Väillä nää neljät seinät kaatuu oikeesti päälle. Käydään me kerran viikossa kerhossa. Mutta olen ruvennut ajattelemaan, että tarviiko tyttö enemmän leikkikavereita, kuin tuo kerta viikkoon. En nimittäin tunne hirveäämin tämän paikkakunnan äitejä joiden luona vois käydä.

Aloitin itse tässä vuosiksi jääneen rakkaan ratsastus harrastuksen, joka on tuonut iloa ja voimaa. "Saa olla" edes joskus ihan itsekseen.

Mutta tuo töihin meno on koko ajan mielessä. Meillä rakennetaan taloa, niin tulee väkisin ajateltua, että kuinka jaksan sitten työt, kotihommat, talon rakennuksen lapsen ja ukkokin siinä sivussa. Mutta päivä kerrallaan, ja toivottavasti jotain ratkaisuja tulee eteeni.

En siis voinut aloittajaa auttaa, mutta olen kyllä hengessä mukana. Ja ymmärrän täysin tilanteesi.

 

[Commander]

Mulla on taas toisinpäin. Rakastan olla kotona, ja tunnen taas sitten siitä syyllisyyttä, ettei ole mitään kiinnostusta töihin paluuseen. Ja mies motkottaa, kun puhun pitkän kotihoidon puolesta. Olen kuulemma vain työtävierastava ja laiska. Olen ollut kotona nyt maaliskuusta 2005, ja aion olla niin pitkään kuin mies suostuu. Odotan toista (la huhtikuun lopussa), ja olen niin iloinen, ettei tarvitse miettiä työhön paluuta.

Ei kai sitä ihminen vaan pysty olemaan täysin onnellinen koskaan

Mutta ap:lle suosittelisin osa-aikatyötä tai omaa harrastusta. Tai jos olet edelleen kotona, yritä lisätä spontaaneja juttuja päiviin, lähtekää käymään vaikka kahvilla jossain tai vaikka jossain kauppakeskuksessa/ravintolassa, missä on leikkipaikkoja. Ne tekee vaihtelevuutta päivään ja meillä ainakin niistä reissuista nauttii sekä äiti että poika

 

[Äippä täälläkin]

Voi miten tuttu tunne. Olen hajota tänne kotiin, mutta kun ei ole sitä työpaikkaa mihin palata. Hampaita kiristelin sen vähän aikaa minkä kotihoidontuella olin ku ei raha riittänyt ja en jaksanut niitä riitoja rahasta. Jäin syksyllä työttömäksi ja sillä olen vieläkin. Miulla on ja mies pitkää päivää töissä joten miten harrastat mitään ku toinen lähtee yhdeksän jälkeen aamulla ja tulee seittemän jälkeen illalla. En mie ainakaan jaksa lähteä sitten enää mihinkään. Mutta sitten sain lapseni hoitoon pariksi päiväksi ja vajaaksi 5 tunniksi viikossa. Kummasti sitä rupesi jaksamaan paremmin.
Nyt on taas syystä tai toisesta ollut päiviä että seinät kaatuu niskaan ja kaikki on päin p......tä ja olen ihan valmis vaikka työkkärin kurssille jos ei töitä saa, kunhan vaan pääsee kotoa pois ns ihmisten ilmoille.
Kotona olo on vain toisten jälkien siivousta, pyykin pesua ja ruoan laittoa ja tällä viikolla on muksukin ollut sellainen että mikää ei ole hyvin. *Huoh*
Mutta silti en kehtaisi edes kauppaan lähteä.

Mutta ehkä huominen on valoisampi ja ensi viikko tätä viikkoa parempi, joten kyllä tämä tästä ja Tsemppiä teille kotona tylsistyvät äidit. Vielä se paistaa päivä meillekin!

 

[Kiikka]

en laksanut lukea koko pinoa, mutta itse olen sitä mieltä että voisin olla kotona vaikka kuinka pitkään. OLen ammatiltani lähihoitaja ja käväisin tekemässä sijaisuuden marraskuusta helmikuun loppuun eli reilu 3kk ja tyttö silloin eri pk:ssa. tyttö täytti juuri 2v. Podin huonoa omaatuntoa koko sen ajan kun olin töissä. (vielä itse päiväkodissa, missä hoidin muiden lapsia.) Rahan takia menin, ja oma lapsi viihtyi todella hyvin omassa hoidossaan. ei jäänyt ikinä itkemään eikä ikävöimään perään, edes ekana päivänä. mutta silti oli niiiin huono omatunto. vedän myös lapsille jumppaa kahtena iltana viikossa joten tuntui siltä etten paljon lastani näe. nyt taas kotona eli työttömänä, eikä mikään kikire töihin, vaikka ehkä pitäisi. Koska miehelläkään ei mitkään huipputulot! Mutta jos saisin valita, olisin vain kotiäitinä ja pyörittelisin mukuloita tasaiseen tahtiin!!

 

[Ruusu]

niin kiikka kuuluukin ehkä eri "ryhmään"kun alkuperäinen...sinä touhuat lasten kanssa ja vedät jumppia...eli olet perfekto kotiäippä,mutta siitä se turhautuminen tuleekin kun kaikki eivät ole!kaikki eivät tulekaan "tyydytetyksi"kotona olemisella(karrikoidusti sanottuna).mutta juuri sinun kannattaakin tehdä niitä lapsia ja olaa hyvillä omatunnoilla kotosalla niin kauan kuin mahd. koska se on sinulle sopivaa...ei kaikille!