Muita, jotka eivät ole facebookissa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kaiutin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Kaiutin

Aktiivinen jäsen
20.12.2009
3 240
1
36
Olen kyllä hiukan tyrmistynyt siitä, miten ihmisiä viedään kuin pässejä narussa. Itse en tuomitse facebookin käyttöä, olin siellä itsekin jonkun vuoden, mutta nyt kahteen vuoteen en enää ole siellä poikennut lainkaan. Tiliä ei valitettavasti saanut poistettua, tai ehkä olisi saanut mutta ei mielenkiinto riittänyt. Poistin kaikki henkilötiedot, kuvat ja muut mahdolliset, ja olkoon siellä sitten niine hyvineen. En vaan ketakaikkiaan jaksanut lukea, kun ihmiset päivitti kaiken elämästään netissä. Oli useampi sata kaveria parhaimmillaan, ja vain kourallinen sellaisia, joiden kanssa haluaisin olla tekemisissä irl. En ole keksinyt lopettamisen jälkeen yhtäkään syytä, miksi pitäisi palata. Ikävä ei todellakaan ole. Mutta mulle on ihan ok, jos joku haluaa siellä kertoa että on menkat ja tekee kahvia mieli ja vituttaa mennä töihin.

No, nyt sitten on saksalaiset kunnostautuneet, ja ihan tulleet siihen johtopäätökseen, että on epänormaalia olla kuulumatta fb:iin. WTF? :laugh:

Mun sosiaalinen elämäni on pikemminkin vilkastunut sen ruudunkyttäyksen lopettamisen jälkeen, ja töissäkin on aikaa tehdä töitä. Mutta niin viisaat saksalaiset ovat löytäneet Breivikiä ja Batman-ampujaa yhdistävän tekijän: kumpikaan ei ollut facebookissa.

Voi jeesuksen perse mitä kakkajournalismia ja populistista skeidaa. Nyt olkaahan siskot varuillanne, saatan pian seota päästäni ja ampua tosiaan kaikki, kun en kuulu facebookiin...

...huokaus tätä maailmaa. Media kuulemaa nyt tulvii ohjeita siitä, miten fb:n ulkopuolelle jättäytyviin ihmisiin tulisi suhtautua. Miten ihmeessä me voitiiin pysyä edes hengissä ennen fb:tä, joka nyt onneksi sitten määrittää, kuka meistä on normaali?

Tässä tämä juttu

Facebookin ulkopuolelle jättäytyminen epäilyttää: Normaali vai ei? | Digiuutiset | Iltalehti.fi
 
Viimeksi muokattu:
Mie en oo, eikä miun mies ,eikä kyllä meinata liittyä.
 

Yhteistyössä