Muita jotka ei jätä alle kouluikäistä lasta pitkäksi aikaa yksin kotiin?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja heo
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

heo

Vieras
meillä kaksi lasta 6v ja 8v ja ovat olleet sen aikaa kotona kun olen käynyt lähikaupassa. menny aikaa alle puoli tuntia. oon vissiin nyt ihan epäonnistunut kasvattaja kun en ole joutunut jättämään lapsia keskenään. palstan mukaan pitäisi varmaan tehdä niin. Mutta kun ei ole tarvetta. Olemme eri työvuoroissa ja aina on jompikumpi kotona kun isompi tulee koulusta. Tämäkin varmaan paheksuttavaa.tuttavat vaan kertoilee kuinka heillä on ollut jo 5v ikäisestä yksin kotona kännyn kanssa kun äiti mennyt shoppailemaan tms. Mun mielestä outoa.
 
Olet aivan oikeilla jäljillä,lapset tarvitsevat aikuisia paljon pidempään kuin nykyäidit tuntuvat omilta shoppailu- yms.kiireiltään ymmärtävänkään! Myös 8v on vielä pieni vaikka useinhan se isompi lapsi koetaan omatoimiseksi lähes heti pienemmän synnyttyä... harmillista mutta niin toota.
 
9v ja 4v yksinään kotiin, ei ole ollut tarvetta. Eivät ole olleet yksin eikä yhdessä kotona omin nokkineen.
Olen vähän ylisuojelevainen lapsiani kohtaan mutta isomman sisaruksen tehtävä ei ole vahtia pienempää, ei vielä kun kerran vanhemmatkin siihen pystyy. Katsellaan sitä yksin olemista sitten kun ovat 18-vuotiaita :D No ei vaiskaan, pikku hiljaa lisätään isomman lapsen vastuuta itsestään mutta vastuu ei ole säännöllistä yksinäisyyttä. Meillä tehdään yhdessä asioita, eikä ruokakaupassa käyminen ole hyväksyttävä syy siihen että lapset jätetään kotiin yksin.
 
Mä en jätä 7-vuotiasta yksin kotiin edes siksi aikaa, että kävisin lähikaupassa. Tosin täällä meillä pelkkää maidon hakemiseen lähikaupasta menisi yli puoli tuntia...

Toisaalta, eilen esimerkiksi jätin kaikki 4 muksua (7v., 4v., 3v. ja 9kk) keskenään varmaan 20 minuutiksi, kun kävin hoitamassa pakolliset pihahommat. Pienin nukkui, ja vanhimmalla on kännykkä ja käsky soittaa mulle pihalle, jos on jotain ongelmaa.

Tontilta en siis poistu, mutta kyllä meidän muksut on tottuneet olemaan hetkiä ilman minua tai isäänsä ilman, että se on mikään ongelma.
 

Yhteistyössä