Muita joille sanottu, että on pilannut elämänsä, kun on lapsen/lapset tehty nuorina

Mitäköhän en ole sitten kokenut? Alkoholistin lapsena bilettäminen ja ryyppääminen ei ole kiinnostanut. Miehiä on ollut vain yksi elämäni aikana. Kulttuuria tuli harrastettua monen vuoden tarpeiksi.

Minua ainakin ärsyttää tuollainen valitus. Itselleni tuli mielikuva, ettei kirjoittaja pääse bilettämään omasta mielestään. Kyllä sitä ehtii niitä kulttuuririentoja ja muita harrastamaan senkin jälkeen, kun vauva on syntynyt.

 

Sanonpa minäkin joopa joo, vuorostani. Olen itse jo yli kolmekymppinen ja sinänsä en palstalle kuulu, mutta sain ensimmäisen lapseni 20 vuotiaana. Nyt minulla on 4 lasta. Olen sen verran elämää nähnyt ja kokenut, että uskaltaisin veikata, ettei äitiyteen ole koskaan valmis. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, siihen kasvaa. Ja mitä nuoruuden riippumattomuuteen tulee, sinä eräs, jonka nimen ehdin jo unohtaa... niin me kurjat emme tiedä miltä tuntuu olla ns, vapaa, mutta voisinpa kertoa sinullekin sen tosiasian, jonka tunnut ehkä jo jollain tapaa aavistavankin, koska äidiksi tuloa panikoit, että kun lapsesi on syntynyt ja olet siihen 24/7 sidoksissa sinua ei lämmitä yhtään se, että kävinpä vuonna se ja se siellä ja siellä ja kyllä meillä oli hauskaa. Lapsi sitoo totaalisesti, mutta tuo myös samalla sanoin kuvaamatonta iloa. Ja kyllä lapset ovat aika usein rasittavia riippakiviä, mutta kuitenkin niin rakkaita, että olisit valmis kuolemaan heidän edestään.
Minun korvaani kalahti se, että sinä nimetön olet niin akateemista ja niin koulutettua. Me nuorena äidiksi tulleetkin voimme olla sitä. Minä opiskelin myöhemmin yliopistossa ja sain sen paljon kehumasi koulutuksen. En kuitenkaan tunne itseäni sen kummemmaksi kuin ennenkään. Minä olen ensisijaisesti äiti ja haluan olla sitä 100%. Jotkut ihmiset luulevat olevansa kuolemattomia... silloin he ajattelevat kuin sinä. Muista että hautaan et rahojasi, vapauttasi ym saa ja vain lapsesi jatkavat elämää puolestasi.

 

Parahin Mesilo. Lapset eivät jatka elämää puolestani. Lapset elävät ihan oman elämänsä ja minun elämäni päättyy sinä päivänä kun kuolen.
Miksiköhän otit raha-asiat esiin? En minä ainakaan ole rahoistani täällä puhunut. Jälleen väittäisin, että jotain on jäänyt kokematta, jos elämän rikkaus käsittyy taloudelliseksi rikkaudeksi, rahaksi.

 

Mainitsin rahoista ainoastaan kerran ja se oli lähinnä niin että rahoja ym ei hautaan saa. Kirjoitin vauva sylissä ja nopeasti. Rahat saatoin mainita siksi (ja ethän sinä tietenkään osaa lukea ajatuksiani kuten ei kukaan muukaan) että monesti kun puhutaan lasten saamisesta nuorena ja mainitaan tämä ns elämän pilalle meno, vedotaan myös siihen, että nuorilla ei ole vielä omaisuutta ja sen tahden on tyhmää hankkia lapsia nuorena. Moni vanhempana lapsia saanut sanoo, että on kivaa kun on jo autot ja talot ja veneet ym. Raha tuo toki turvallisuutta, mutta minulle riittää, että saamme kaikki tarpeeksi ruokaa, lämmintä ja katon päämme päälle.
Kokemuksista sen verran, että kukaan ei voi sanoa toiselle, että olet jäänyt jostain paitsi, koska et kokenut sitä tätä ja tota. Me jokainen elämme elämämme omalla tavallamme ja meillä jokaisella on erilaisia kokemuksia. Minä en koskaan sanoisi lapsettomalle, että olet vaillinainen, koska et ole kokenut äitiyttä, isyyttä.

 

Minä olen usein. Sain kaksi ihanaa lasta 21 vuotiaana. Kaikki yhteiskunnalliset merkkipaalut on saavutettu lapsista huolimatta. On akateeminen tutkinto, vakituinen työpaikka, avioliitto, koira, omakotitalo. Mutta kyllä minä usein harmittelen aikaista ajankohtaa. Niin jäivät vaihto-opiskelut, ulkomailla työskentelyt, suurkaupungin pätkätyöt, jotka olisivat olleet ehkä osaamisaluetta lähempänä. Mutta koska rakkaiden lasten syntymän jälkeen aina on joku muu, jota ajatella ennen omia toiveita.

Nyt, kun ystäväni kolmekymppisinä odottavat esikoisiaan, usein tulee mieleen, että voi kunpa olisin tuossa tilanteessa.

 

Kukaan ihminen ei SAA kokea kaikkea mahdollista elämässään. Jos itse ajattelet, että olet jäänyt jostain paitsi kun sait lapsesi nuorena, et voi vaatia muitakin ajattelemaan samalla tavalla. Minä en ajattele että olen jäänyt asioista paitsi. Me ihmiset olemme erilaisia ja joku ei halua lapsia koskaan. Minä en pidä siitä, että minua vaaditaan haluamaan ulkomailla työskentelyä tai muuta vastaavaa. Eivät kaikki lapsettomatkaan koe sen ihmeellisempiä asioita kuin lapsellisetkaan. Minulla on mielestäni oikeus sanoa, että olen tyytyväinen elämääni tällä tavalla ja sinulla tai kellään muullakaan ei ole oikeutta sanoa minulle, että en tunne oikealla tavalla, koska en kaipaa sitä, tätä tai tota.

Minä olen usein. Sain kaksi ihanaa lasta 21 vuotiaana. Kaikki yhteiskunnalliset merkkipaalut on saavutettu lapsista huolimatta. On akateeminen tutkinto, vakituinen työpaikka, avioliitto, koira, omakotitalo. Mutta kyllä minä usein harmittelen aikaista ajankohtaa. Niin jäivät vaihto-opiskelut, ulkomailla työskentelyt, suurkaupungin pätkätyöt, jotka olisivat olleet ehkä osaamisaluetta lähempänä. Mutta koska rakkaiden lasten syntymän jälkeen aina on joku muu, jota ajatella ennen omia toiveita.

Nyt, kun ystäväni kolmekymppisinä odottavat esikoisiaan, usein tulee mieleen, että voi kunpa olisin tuossa tilanteessa.

 

Onpas kipakan kiihkeä keskustelu..

Tämä on oikeastaan mariemagdalle..

Täällä myös yksi nuorena lapsen saanut. Esikoinen syntyi, kun olin 21v ja vasta lukion käynyt ja nyt, 23-vuotiaana odotan toista lastamme. Yliopistossa opiskelen, ulkomailla olen ehtinyt asua ja muutenkin tutustua itsenäiseen elämään ennen lasten saantia. Vaihto-opiskelemaankin voisimme lähteä vaikka koko perheellä jos siltä tuntuisi, kun mieskin opiskelee ja lapset ovat vielä alle kouluikäisiä.

Mistä siis jään paitsi? Voimme käydä toisinaan elokuvissa, joskus lapsi on halutessaan yökylässä ja aamulla saa nukkua tai muuten vain makoilla sängyssä pitkään, voimme käydä vaikka koko perheellä ravintolassa, kotona voimme siemailla viiniä television ääressä lapsen ollessa jo nukkumassa..Tällä hetkellä rahatilanne ei anna periksi matkustelulle mutta senkin aika tulee myöhemmin, lasten kanssa tai ilman heitä. Miehen kanssa, tai ystävienkin, voimme keskustella muistakin asioista, kuin vauvan kakan kiinteydestä tai päiväkodin ruokalistasta..

Niin, ja alkuperäiseen aiheeseen, kyllä meilläkin päiviteltiin esikoisen aikoihin omaa nuoruuttamme. Tämän toisen kanssa "pahin" kommentti on ollut "Ette te kyllä helpoimman kaavan kautta etene". Muut ovatkin sanoneet lähinnä, että sitähän tässä on jo odotettu.

 

Itse olen 21v ja odotan tällä hetkellä esikoistamme. Minulle on myös ehditty jo sanoa että "noin nuorena, oletko varma että oikeasti haluat lapsen" . Tuntuu hiukan ikävältä mutta niinkuin jo moni aikaisemmin sanonut niin toisesta korvasta sisään ja toisesta samantien ulos. Olen itse sitä mieltä että nyt kun jaksaa niin niitä lapsia on hyvä saada, sillä olen jo ehtinyt elää hyvää elämää ja kokea kaikenlaista nuoresta (?) iästä huolimatta.

 

Mariemagda: Ihmetyttää miksi tulit avautumaan tälle palstalle kun palstan aiheena ei ole missään vaiheessa ollut vanhempien aitien mollaaminen. Olen pahoillani jos olet noin loukkaantunut kirjoituksista, jossa nuoret äidit kertovat kokemuksistaan , joissa heitä on pilkattu ikänsä takia. Minua ihmetyttää viestissä si erityisesti tämä osuus:

" älkää vaan kukaan nyt sanoko, että lapseton elämäni on ollut tyhjää, onttoa tai mitään sellaista. Ne vanhemmat (ja viisaat!) naiset, jotka ovat pelänneet teidän pilaavan elämänne ovat siinä mielessä oikeassa, että te ette i k i n ä saa tietää, millaista on nuoruuden ihana vapaus, riippumattomuus puhumattakaan koulutuksen merkityksestä ihmiselon rikkaudelle."

Kuka on näin väittänyt tai edes vihjannut?? Yleensä sellaista mistä ei tiedä ei osaa kaivata itse en koe menettäneeni ainakaan mitään saadessani esikoiseni nyt 23 vuotiaana. Olen jo useamman vuoden esikoista toivonut enkä usko että joutuisin luopumaan nykyisestä elämästäni. Minun elämääni kun ei vain kuulu niin tärkeitä "vapaana" tehtäviä asioita että kokisin menettäväni hirveästi jos "joudun" tekemään niitä lapsen ja mieheni kanssa.

Elämä vie meitä kaikkia hyvin eri suuntiin ja arvostamme hyvin eriasioita ja siksi teemme hyvin erilaisia valintoja elämässä. Tämän ketjuun oikeaaan aiheeseen viitaten minua loukkaa syvästi kaikkien keromat ja itsekin kokemat kommentit liian nuorena äidiksi tulemisesta. Lapset ovat mielestäni lahja! Jokainen tekee omat valintansa ja jos kommennteja antavat ihmiset ovat oikeasti huolissaan meidän jaksamisesta sopii ojentaa auttavan käden tai voi pitää suunsa kiinni. Tuollaisilla kommenteilla ei saavuteta muuta kuin pahaa mieltä!

 

Joopa joo,
Mistäköhän ihmeestä te tiedätte mitä olette menett4äneet omistautuessanne äidin hommille nuorella iällä? Olen pian 30-vuotias, 5. raskausviikolla ja itken surusta ymmärtäessäni vähitellen, että rakas, ihana ja jännittävä elämäni on nyt loppumassa, sellaisena kuin minä sitä rakastan anyway. Ja älkää vaan kukaan nyt sanoko, että lapseton elämäni on ollut tyhjää, onttoa tai mitään sellaista. Ne vanhemmat (ja viisaat!) naiset, jotka ovat pelänneet teidän pilaavan elämänne ovat siinä mielessä oikeassa, että te ette i k i n ä saa tietää, millaista on nuoruuden ihana vapaus, riippumattomuus puhumattakaan koulutuksen merkityksestä ihmiselon rikkaudelle. En vaihtaisi elämästäni päivääkään pois, mistään hinnasta. Minusta olen edelleenkin liian nuori äidiksi, niin paljon on vielä tekemättä. Ahdistaa...

vaikka sain lapseni jo 18v, kerkesin jonkin verran mennä ja hölmöillä ennen raskaaksi tuloa ja tarkkaan harkittiin ollaanko siihen valmiita, siis lapseen. En kaipaa sitä elämää että saisi mennä ja tulla ym..ammatin voi hankkia vaikka lapset olisikin jo, ei se elämä ole sen kurjempaa/köyhempää jos niitä lapsia nuorena tehään, enempi tapahtuma rikasta ja ihanampaa, vaikka kaikille ei sovikkaan äitiys nuorena.. mulla on joka toinen vkl vapaata kun muksu isällään, nautin kyllä siitä omasta rauhasta, mutta ei se nyt niin välttämättömyys ole. Kyllä se elämä on jännittävää ja vaihtelevaa lapsienkin kanssa :heart:
meillä on suvussa kaikki tehnyt nuorena lapset ja päivääkään ei kukaan ole katunut. mä haluun tehä lapset nuorena, jää sitten aikaa elää vielä kun lapset lentää pesästä ja kerkiää näkee ne lapsenlapset ja kykenee vielä hoitamaan niitä

 

Joku mainitsi ulkomailla työskentelyn..miksei sinne ulkomaille voi töihin mennä lastenkin kianssa...?!?
Mä täytän 26v ja nyt on neljä lasta..en koe jääneeni mistään paitsi vaikka lapset sainkin nuorena..vaikka on lapsia ei se tarkoita etteikö voisi opiskella/ tai vaikka lähteä sinne ulkomaille töihin..toki on hieman vaativampaa opiskella kera lasten kuin lapsettomana..mutta kyllä sekin onnistuu =)

 

Mariemagda: vaikka kuinka kypsästi olet yrittänyt kirjoittaa, et iälläsi, et koulutuksellasi, voi ikinä yltää sille tasolle, minkä saavutat vasta lapsesi kasvun myötä (tämän tulet myöhemmin huomaamaan). Nämä sinua nuoremmat äidit voivat kokea elämänsä vielä täydellisempänä kuin sinä, sillä he elävät siinä onnessa minkä lapsi on heille tuonut, vailla ymmärrystä siitä mitä on jäänyt puuttumaan eivätkä näin ollen haikaile olemattoman perään. Itse siis vastasit omaan hämmästykseesi, tavallaan.

Ja miksi viittaat nuorten äitien kohdalla mm. kouluttamattomuuteen? Oletkos vierailut vaikka yliopistolla? Kuinka monella siellä opiskelevalla nuorella on perhe? Tai AMK.ssa? tosi monella..Ja tiedätkö, ettei se vapaus mikä on ihan jatkuvaa, ilman lapsia, ei tunnu miltään sen rinnalla, kun lapset on viety mummulaan ja miehen kanssa päästään ansaitulle vapaalle? Ei sen tarvitse kokonaan kadota, mutta sen arvo nousee suunnattomiin..

Vanhempien synnyttävien kokemus on yleisestikkin tuo entisen elämän perään itkeminen ja luopuminen..ja kun ei haluta luopua niin siirretään perheen hankintaa vielä 5 vuodella, kunnes ollaan hilkulla 40 vuotiaita ja totuus on, ettei vanhempana enää jaksa lapsista aiheutuvia valvomisia ym. niin hyvin.

Itse olen pitänut vanhemmuutta luonnollisena osana nuorta aikuisikää, mutta olen siitä huolimatta kouluttautunut ja tehnyt työtä. Enkä ole jättänyt ystäviäni enkä biletystä..matkustaminen on tosin ollut vähäistä, mutta korjautunee, kun koko perhe suuntaamme thaimaahan kuukaudeksi ensi vuonna! Ainut mitä kaipaan on ylimääräinen 12-tuntia vuorokaudesta, sillä virtaa olisi vaikka mihin! Haaveita on vaikka muille jakaa..osa toteutunee osa ei..mutta aurinkoista odotusta sinulle! Eikä sinun kaikesta tarvi luopua, paljon on asioita joita voi tehdä myös lasten kanssa..

 

Mä en ainakaan ole menettäny mitään,itteasiassa kiitos esikoiseni joka ilmoitti tulostaan kuin salama kirkkaalta taivaalta mun elämä kääntyi paljon paljon parempaan ja rauhallisempaan suuntaan.En tiiä olisinko enää ees elävien kirjoissa,ellen olisi yllättäen raskaaksi tullut. Kerkesin odotuksen aikana täyttää 18 ja nyt 27vuotiaana saan nauttia kolmesta ihanasta lapsestani (9v,7v,4v) Enkä kadu päivääkään.

 

Kaikenlaista tuli kuultua kun esikoista odotin ja senkin jälkeen. Olin tuolloin 18 v. Hetkeäkään en ole katunut enkä hetkeäkään antaisi pois. Olisin tietysti voinut viettää nämä vuodet kuten monet opiskelijat tms. pintabaareissa notkuen, mutta jotenkin sellainen elämä kuulostaa kovin tyhjältä.. Opiskeltu toki on. =)
Nyt on 29 v. mittarissa ja maanantaina näytti testi plussaa. Kovapäisenä varmistin vielä tänään, ja kaksi viivaahan siellä oli edelleenkin. Täytyy varmaan alkaa soittelemaan neuvolaan. Nyt vissiin olen sitten ihan oikean ikäinenkin.

 

Mä täytin 21 kun tyttö syntyi ja kun häntä rupesin odottamaan sain kuulla että olen tyhmä, nuori, tietämätön heitukka, joka ei tiedä mistään mitään. Ja kuulemma pilasin ei vaan oman elämäni vaan tytön isän elämän ja mun olisi pitänyt tehdä abortti. Yksinhän siis tämän ihmisen mielestä olin raskaaks tullu eikä ex:ssä mitään vikaa ollut (vahinkoraskaus). Kyseinen kommentti tulee yhä aina mieleen kun kyseisen henkilön näen (siitä on kuitenkin jo 4 vuotta), silloin asia loukkasi tosi pahasti mutta nyt ajattelen että olkoon, tyyppi ei kuitenkaan tiedä minusta tai minun elämästäni mitään eikä meidän elämää kosketa.

 

Mä olin 19 kun aloimme toivoa perheenlisäystä. Silloin tuli joskus kavereille puhuttua asiasta ja tuomio oli: ymmärrätkö että sitten ei voi enää ryypätä samalla lailla! Joo-o.. Eipä ollut mieleen tullutkaan En ole koskaan pitänyt baarittelusta ja biletettyä tuli vain joskus järkevämmän tekemisen puutteen takia. Kaikki tuo loppui ollessani noin 21 kun ei vain kiinnostanut. Me alettiin molemmat nuorina haaveilla seesteisestä maalaiselämästä eikä kaupungin kiireet houkuta. Perhe on se mitä kumpikin arvostaa huomattavasti korkeammalle kuin korkea koulutus ja huippupalkkainen työpaikka. Ihmiset on erilaisia ja kaikki ei käy kaikille.

Yli viiden vuoden yrityksen jälkeen, hiukan ennen 25-vuotispäivääni tuli testiin se kauan kaivattu plussa. Vaikka tähän mennessä on ehditty hommata omakotitalo, lauma elukoita ja autoja, amk-opiskelut saan loppuun mahdollisesti ennen pikkuisen syntymää tai sitten oppari jää viimeisteltäväksi myöhemmin, ollaan ehditty olla kahdestaan 7 vuotta ja elää tätä vapaata nuoruutta, niin silti tunnen itseni vanhaksi ja ajattelen haikeudella sitä montako vuotta tätä on odotettu.

Olen niiiin onnellinen siitä että meille viimein perheenlisäystä tulee ja huvitti kyllä kavereiden ilmeet kun kesän mittaan asiasta kerrottiin. Elämänasenne heillä on aika samanlainen kuin "mariemagdasta" saa kuvan, eli pitää elää nuoruutta kuin viimeistä päivää koska elämä loppuu lastensaantiin. Me kyllä aiomme jatkaa elämäämme Toukan synnyttyäkin, sitten on vain yksi pikkuinen enemmän menossa mukana.

Miksi ei voisi opiskella, matkustella, muuttaa vaikka jopa ulkomaille, harrastaa ja tavata ystäviä, pitää joskus jopa kahdenkeskistä kivaa vaikka lapsia onkin? Tätä ajattelutapaa en ymmärrä ja ikävä yleistää, mutta tähän törmää yleisemmin niiden keskuudessa jotka hankkivat lapset vasta lähempänä neljääkymmentä. Mitä lapsi saa irti lapsuudesta jossa hänet eristetään muusta laumasta omaan lastenmaailmaan? Oppiiko lapsi yhteiskunnan tavoille jos ei häntä oteta normaaliin jokapäiväiseen elämään mukaan pienestä saakka?

Nämä on sellaisia asioita mitä itse olen miettinyt paljon niin henkilökohtaisesta ihmetyksestä, kuin opiskelujen ja töiden kautta. Jokainen taplaa tyylillään eikä kenelläkään ole oikeutta tuomita toisten valintoja. Kyllä vanhemmuudessa voi yhtälailla onnistua tai epäonnistua niin nuorena kuin vanhempanakin, mutta jokaisella pitää olla tilaisuus yrittää ennenkuin suoralta kädeltä tuomitaan.

 

Itse sain esikon pari viikkoa ennen 19v synttäreitäni, sitä silloin niin kovasti kauhisteltu, tuli toinenkin ja nyt odotan kolmatta 27vuotiaana. Lähinnä nyt on alkanut tuntumaan siltä että koulussa opettaja ja muut vanhemmat pitävät jotenkin "tyhmänä" nuoren ikäni takia. Minä taas mietin että millä ne jaksaa enää kun ovat itse jo kaikki lähemmäs 50 kuin 40 kymmentä.
Valintansa kaikilla.... =)