Muita joille raskaana olo ei vaan sovi?

[Nyt harmaana]

Olen nyt seitsemännellä kuulla ja välillä tuntuu, etten jaksaisi olla raskaana enää päivääkään. Synnytystä odottelen kuin kuuta nousevaa. Raskausaika ollut täynnä kaikkea vaivaa. Alkuraskaus meni oksentaessa, suppareiden takia olen joutunut olemaan tosi paljon levossa eli ei ole mihinkään päässyt ja liikuntaharrastuksetkin on pitänyt jättää, koko ajan väsyttää, selkä on aivan tiltissä ja lisäksi minusta on tullut kamala hormonihirviö, tuntuu välillä etten tunne itseäni ollenkaan, olen tosi usein pahalla tuulella ja vollotankin monta kertaa päivässä ihan ilman hyvää syytä.
Onko muita joista tuntuu että raskaana olo ei ole sopinut omalle kropalle ollenkaan? Tuntunut, että voi kun voisi vain suoraan hypätä sen odotusajan yli synnytykseen?
Sitten sitä kuuntelee kateellisena näitä mammoja, joilla ei ole ollut mitään vaivaa ja joilla on ollut se paljon puhuttu ihana, energinen keskiraskaus ja niin edelleen...

 

[vieras]

lisäksi minusta on tullut kamala hormonihirviö, tuntuu välillä etten tunne itseäni ollenkaan, olen tosi usein pahalla tuulella ja vollotankin monta kertaa päivässä ihan ilman hyvää syytä.

ei minusta mitenkään epänormaalia naisen käytöstä

 

[nojoo]

todellaki.raskaushepatoosi ja raskausdiabetes iski loppuraskaudessa. Että ei tuumaa kroppa kestää.

 

[---]

mulla ei ollut mitään vaivoja... ei edes vessassa pitänyt käydä useammin, mutta silti inhosin tai sanotaan että en pitänyt raskausajasta. synnytys oli myös helppo, mutta jotenkin raskausaikaan jäi kammo ja luulen että tytär jää ensimmäiseksi ja ainokaiseksi.

 

[sanv]

mulla oli kans tosi pahoja vaivoja, mutta nyt kun tuo jätkä on 4kk niin on jotenkin unohtunut kaikki se paska. Ja on käynyt useamminkin mielessä että kyllä mä taidan edelleen suurperheen haluta(siis jos se olis musta ja miehestä kiinni että tuleeko lapsia)

 

[meah]

Ei mulla ole mitään isompia vaivoja ja kolotuksia ollut, ihan niitä normaaleja (kusettaa, närästää, suonta vetää silloin tällöin, selkää särkee...).

Mutta nyt tuo neljäs raskaus otti jo pään kannalta niin koville, että viidettä tuskin tulee.

Mä en vaan kestä sitä, että olen hidas. Ja kun on tottunut tekemään paljon fyysistä hommaa jotakuinkin sata lasissa niin sanotusti, niin kyllä se keskivartalolihavana vaappuminen vaan hidastaa.
Ja sitä mun pää tuskin enää kestää.

 

[aletheia]

:wave: Tälläkin kertaa oksentanut itseni kolmesti tiputukseen. Puoliväli lähestyy ja yhä vaan oksennan. Tästä kun selviän, alkaa taas supparit. Päivääkään en ole nauttinut, jos nyt ei lasketa testipäivää mukaan Hullu taidan olla, kun tähän vielä ryhdyin. Mutta viimeinen on tämä neljäs kyllä.

 

[Vähän vajaa]

Mulle ei sovi raskaana olo, synnyttää voisin useamminkin mutta valitettavasti joutuu ensin odottamaam :headwall:
tai no joo, ainut raskaus josta pystyin nauttimaan oli tuo keskimmäinen.

 

[aika kultaa muistot]

Mulla on kaksi lasta ja molemmista olen ollut todella kipeänä. Esikoisesta olin erittäin huonovointinen ja supistelun vuoksi jäin pian puolivälin jälkeen lepopotilaaksi. Muita vaivoja ei niinkään ollut mutta jostain syystä pelkäsin koko raskausajan, että vauvalle käy pahasti. Se oli henkisesti erittäin raskasta ja ensimmäisen vuoden esikoisen syntymän jälkeen vannoin, että ei ikinä enää.

Toisesta olin paljon huonovointisempi ja oksentelin niin paljon, että jouduin tiputukseen kahdesti. Mutta se loppui puolivälissä. Supisteluja ei tullut enkä enää niin paljoa pelännyt vauvan puolesta. Nautin hieman enemmän raskaudesta mutta kuitenkin toivoin sen menevän mahdollisimman pian ohi. Kuopuksen syntymän jälkeen olin helpottunut, raskausajat on nyt minun kohdalta ohi.

Kuopus on nyt 3-vuotias ja huomaan vauvakuumeen kummittelevan nurkan takana. Ajatus "iltatähdestä" kutkuttelee enkä muistele enää lainkaan pahalla aikaisempia raskauksia. "ei se niin paha ollut oksentaa 3½kk putkeen", "ei se 2kk:n pakkolepo nyt niin ihmeellistä ollut"... Aika kultaa muistot

 

[vieras]

Nautin vauvamasusta ja vauvan liikkeistä masussa, mutta mulla ei kroppa myöskään sovi raskaana olemiseen. Mulla lantio antaa jo ihan eka viikkoina periksi niin, että kärsin lähes koko raskauden liitoskivuista. Koska vauvat laskevat heti alas ja siihen päälle supistusherkkä kohtu niin saikut alkaneet alle puolessa välissä raskautta. Liikua ei juurikaan saa. Nyt kolmas ja viimeinen raskaus menossa rv 27. Juuri pääsin sairaalasta kotiin, jossa oli vuodelevossa, koska levosta huolimatta vauva tuumasi alkaa syntymään. Onneksi tilanne rauhoittu ja pääsin kotiin lepäämään. Tosi raskasta, kun on kaksi pientä lasta. Onneksi mies ja hyvä tukiverkko.

 

[Koivunkäpy]

:wave: eka meni ihan ok, tokasta oksensin 16vk ja sitten alkoikin supistelu ja makaaminen, liitoskivut helvetillisiä.
kolmonen oli samalla kaavalla, tosin oksentelin vähempi. synnyttää voisin koskavain, mutten tahdo olla enää ikinä raskaana. :saint:
kolmosesta löysty liitokset vain sen verran että häpyluu oli useamman kerran sijoiltaan, ja se ei ollu kivaa.

 

[Nizhni]

Et ole ainut :heart: mulla oli myös vaikea raskausaika, siitä on jo neljä vuotta aikaa mutta terävässä muistissa edelleen. Kärsin vieläkin -neljän vuoden jälkeen hirveästä raskauskammosta! Ei ole kauaa aikaa kun luulimme jo et olen tullut raskaaksi vahingossa, ni en saanut koko yönä nukutuksi! ajatuskin sai mut tärisemään ja menettämään yöunet!!
Olen AINA haaveilut neljästä lapsesta, mutta en tule koskaan saamaan, hirvittävien traumojeni vuoksi ja ikäkin alkaa painamaan...
Tiesin jo raskausaikana että jää ainokaiseksi ja toivoin kovasti että olisimme kaksoset saaneet..mua huvitti kun poistuimme sairaalasta ni kätilö huikkasi iloisesti, että : "tervettuloa uudelleen" tiesin, ettei koskaan enää toista kertaa tule olemaan.

Paljon voimia sinulle :hug: kaikesta kärsimästäsi saat mitä ihanimman palkinnon :flower:

 

[menninkäistyttö]

:wave: Itsellä kanssa supparit rajoittaneet liikkumista tosi paljon ja selkä ollut ihan helvetillisen kipeä. Alkuraskaus meni pönttöä halaillessa. Ja tosiaan ollut henkisestikin tosi raskasta aikaa koko raskaus. :| Kyllä mä odotan, että saisin oman kroppani taas takaisin - enkä nyt tarkoita laihtumista, vaan sitä että saisi selän taas kuntoon ja pääsisi liikkumaan normaalisti eikä tarvitsisi koko ajan varoa suppareita. Saisi se syyskuu sieltä tulla jo.

 

[ei-hehkuva-odottaja]

Oma raskaus kuulostaa aika lailla samalta kuin ap:n, jokunen viikko olisi vielä synnytykseen. Ei ole todellakaan jälkeäkään siitä "hehkeästä odotuksesta" tai "elämän parhaasta ajasta" mitä kuulee aika usein hehkutettavan naisten taholta.

Oon silti sitä mieltä, että kyllä tämän palkinnon takia jaksan 10 kuukautta miten päin tahansa. Jos ei vauvan kanssa mitään yllättävää tapahdu, niin haluan kyllä lisää lapsia, 1-2 lisää. Ehkä ikä on tuonut kärsivällisyyttä, onhan tämä kuitenkin lyhyt aika ihmiselämässä..?

 

[kookosta]

Raksuashormoonit tekee musta kestämättömän. Mies onkin sanonut että jos joskus tuun vielä raskaaksi niin se pakkaa kassinsa. ja ei sen puoleen, pakkaisin minäkin jos sillä pääsisin raskaanaolevasta-minästäni eroon.
Ja imetyksen aikana ne samat saamarin hormoonit jatkaa töitään.
siis ei mulla ole fyysisesti mitään kummempaa ollut, hormoonit saa mun pääni vaan niin helvetin sekasin ettei mitään rajaa.

jos voisi niin mieluusti skippaisin 1v synttäreihin suorilta, jättäisin ekan vuoden, raskausajan ja synnytyksen väliin.

 

[Nizhni]

Raksuashormoonit tekee musta kestämättömän. Mies onkin sanonut että jos joskus tuun vielä raskaaksi niin se pakkaa kassinsa. ja ei sen puoleen, pakkaisin minäkin jos sillä pääsisin raskaanaolevasta-minästäni eroon.

Mulla raskaushormoonit tekivät sellaisen ihanan jipon, että olin mitä tasaisin ja onnellisin ihminen. Olin erittäin tyyni, tasainen ja en suuttunut mistään ja ärsyyntynyt lainkaan, sikäli se oli siis niin ihanaa kun oli kokoaika sellainen ihana rauha ja rauhallisuus ja tasapaino... :heart:

 

[menninkäistyttö]

Raksuashormoonit tekee musta kestämättömän. Mies onkin sanonut että jos joskus tuun vielä raskaaksi niin se pakkaa kassinsa. ja ei sen puoleen, pakkaisin minäkin jos sillä pääsisin raskaanaolevasta-minästäni eroon.

Sama juttu. Välillä sitä huonoimpina päivinä miettii että kuka helvetti mä oikein olen.