Muita itkupilli-odottajia?

Viikkoja siis jo 17+3 ja nyt oon ollu vknlopun ihan alamaissa ja eilen ja tänään saanu itkukohtauksenki.
Onko muita odottajia jotka pillittää joko ilman mitään syytä tai sitten ihan tyhmistä syistä?

Itellä jotenki nyt alkanu mietityttämään kaikki vauvan syntymän jälkeiset asiat, saanko solmittua hyvän vuorovaikutus-suhteen, tuleeko must hyvä äiti, mitä jos synnytyksennjälkeinen masennus iskee, miten me pärjätään vauvan kanssa ku mies lähtee töihin jne. Sitten vielä ajattelen, että se vauva on ihan raukka ku se yksin tuolla kohdussa lilluu pimeässä Siis kuulostaa ihan hölmöiltä jutuilta, mutta näitä tulee pyöriteltyä ja sitten ahdistaa ja alkaaki itkettämään.
Olenko ainoa?!

 

no et oo, täällä on toinen samanlainen. lisäksi oon herkkä kaikissa asioissa mitkä koskee esikoista, jos se on surullinen, oon mäkin surullinen sen puolesta.. :hug:

 

Juu itkua tulee usein Viimeksi tänään, kun turhauduin...
aivan mitättömistä ajatuksista ja liikutuksesta...
Et siis ole ainoa
Mä ne usko, että tällanen herkkyys altistaa masennukselle sen enempää ku mkn muukaan...

 

minä olen muuttunut pillittäjäksi, itken jos kuulen/näen/luen jotain iloisia/surullisia juttuja.. aina tippa linssissä.. eikä tarvii olla vaikka kuin joku ihana mainos ihan mikä vaan

 

Hyvä, että löyty kohtalotoveri muoks. kohtalotovereita
Mulla oli jotenki yli-romantisoitu kuva odotuksesta, että sitten kun vihdoin saadaan vauva alulle (hoidoilla siis raskaus alkanu) niin oon aivan ekstaasissa koko raskausajan. Ei se taidakkaan mennä niin ja siksi nämä tunne-heittelyt ihmetyttääki.

 

Duffy :hug: !!! Mulla oli kans vähän yli-romantisoitu kuva raskaudesta. Meillä oli myöskin hoidoilla aikaansaatu raskaus ja jotenkin sitä ajatteli että ei saa valittaa mitään raskausvaivojakaan. vaan pitää vaan olla onnellinen ja kiitollinen siitä että vihdoin on raskaana. Mut sit koitin järkeistää ajatuksia, ja oikeesti onnistuinkin siinä. Kyllä sitä saa olla väsynyt, kipeä, itkuinen ja valittaa kun siltä tuntuu.

Ja mä pelkäsin myös miten pärjätään ku mies menee töihin. Alku oli meillä hankalaa ylipäätään, jo sairaalassa ja kotiinpäästessäkin kun en itse ihan ollut kunnossa. Mutta nyt kun poju täyttää to 4vkoa alkaa oleen oma pääkoppa kunnossa, samoin terveys. Kyllä sitä pärjää. Pitää vaan antaa itselleen lupa niihin kaikkiin tunteisiin, myös negatiivisiin. Ja hyvä on jos sulla on joku kelle puhua kaikesta ihan rehellisesti. Mä ainakin koin sen hyväks asiaks ku oikeesti uskalsin ääneen sanoa että oon epävarma ja pelkään että pärjäänkö, ja että tuleeko sitä baby-bluesia ja vaikka mitä.

Tsemppiä loppuodotukseen!!!

 

napsis!! Eipä olla törmäiltykkään sitten esikkohaave-pinon Mä oon jotenki tosi huono antamaan itelle lupaa olla ahdistunut ja itkunen, vaadin joskus iteltä vähän liikaa :/ Mulla on vähän sellanen helposti ahdistuva/stressaava mieli, että sillai ei ihmekkään, että tällasia negatiivisia tuntemuksia tulee.
En oo neuvolass tästä puhunu, ku ei oo ollu käyntejäkään vasta ku muutama ja sillon olo on ollu ihan hyvä. Miehelle itkeskelen ja se kyllä onneksi ymmärtää ja hoitaa sitten mua Se puhuuki mulle järkeä näitä asioista ja sanoo aina ettei se haittaa vaikka sitä itkeeki.
Niin ja onnea pojasta! RvaBeetä onnittelin pojan syntymästä, mutta sinä oot jotenki menny ohi, anteeksi :/ Ja nyt ku muistelen, niin eikös me oltu samassa hoitopinossa syksyllä?

 

Sehän se kun pitää vaan osata antaa itelleen vähän armoakin välillä. Se että on hoidoilla aikaansaatu raskaus. Ja mä oon kans luonteeltani kovin stressaava ja aika helposti itken. Mies pelkäskin loppuraskaudessa ja heti ku poika oli syntynyt että mulle tulee se baby blues. Mun mielestä tärkeintä on tosiaan puhua asioista. Kenelle vaan, miehelle tai ystäville tai neuvolassa. pääasia että puhuu eikä patoa sisälle.

Ja kiitos onnitteluista. Taidettiin olla samassa pinossa juu. Ihanaa että niin moni on tuolta naapuripalstalta päässyt tänne odottajien puolelle!!!