Myös meidän perheemme 3,5 vuotiaalla neidillä todettiin äskettäin tyypin 1 diabetes.
Viime lauantaina kotiuduimme sairaalasta ja nyt sitten harjoitellaan arjen sujuvuutta tiukassa insuliini/verensokeri/hiilihydraatti aikataulutuksessa
Edelleen olemme pienessä "shokissa" - On kovin vaikea hyväksyä sairauden lopullisuus
Suvuissamme ei ole ketään, joka sairastaisi diabetesta ja jonka kanssa voisi jakaa kokemuksia. Liityimmekin heti Diabetesliittoon, ja ajattelimme anoa pääsyä liiton kesän perheviikolle, jotta tutustuisimme ja tyttömmekin saisi tutustua muihin diabetesta sairastaviin ja heidän perheisiinsä ja vaihtaa kokemuksia sairauden kanssa pärjäämisestä.
Vaikka sairaalassa saikin paljon tietoa sairaudesta ja siihen liittyvistä muista asioista, niin kotiuduttuamme huomaan että lähes koko ajan olisi tarve kysyä ja varmistaa mm. insuliiniannoksiin ja ruokaan liittyviä kysymyksiä. Tyttäremme insuliinilääkityksen määrät ovat vielä hakusessa ja sekin aiheuttaa harmia paitsi meille vanhemmille myös tytöllemme (mm. tiuhat verensokerin mittaukset ja yölliset "hiilaritankkaukset").
Yritän lohduttautua ajatuksella, että nyt kun tauti selvisi lapsellamme on parempi olla (jano, väsymys jne.) kun hän saa siihen lääkettä.
Voimia sinulle ja perheellesi.