Muistatteko sen hetken, kun vauva syntyi?

["vieras"]

Muistan ekasta, ihana hetki <3 Toka oli hätäsektio ja en nähnyt vauvaa ennen kuin klo 3 jälkeen iltapäivällä (synyti aamulla 9.25) koska hän oli tarkkailussa. Vähän surettaakin ettei kumpikaan meistä vanhemmista ollut läsnä (minä siis nukutettuna, miestä ei hätsektioon päästetä)) sillä hetekllä kun kuopus maailmaan tuli.

 

["krista"]

hämärästi muistan. Kuvia kun katsoo niin siihen maailman jotenkin palaa takaisin. Hieno oli syntymä hetki meidän esikoispojalla, ainokaisella. isä leikkasi napanuoran, vauvaa siinä puhdistettiin vielä minun haarojen välissä, minä sanon miehelle että "ota äkkiä kamera ja paljon kuvia!". Kätilö nostaa vauvan rinnalle ja se alkaa siinä itkemään ihan hassunkurista itkua. Olin kuvitellut vauvan itkun olevan juuri sellaista kimeää, "rääkymistä" mutta meidän poika veti todella alhaalta, ja itku kuulosti "nnouunnouunoouu", kuin kissa sen muistan todella hyvin!

Mutta se tunne. Mietin vaan: Onko TUo meidän lapsi? meidän vauvako? Olin vaan niiiiiin helpottunut ja onnellinen että kivut olivat ohi enkä heti hoksannut että se on se meidän vauvamme. Vauva oli sen päivän melkein koko ajan meidän kanssa, mutta seuraavat 5 valohoidossa ja sain ainoastaan syöttää. Tuona aikana, kun oltiin erossa niin en tuntenut itseäni äidiksi... Masennuin noin puoleksi vuodeksi.

Mutta syntymähetki oli ihana, kaunis :heart:

 

["Mmm"]

Muistan . Synnytyksestä aikaa 11 kk ja muistan vieläki. Synnytys oli aika rankka, mutta se tunne oli sanoin kuvaamattoman kaunis kun sain tyttären syliini. Itketti ja halusin vaan heti sen rinnalle. Olin niin liikuttunu ja vaan höpisin jotain hömppää esikoiselle. Tytär vaan makoili ihan hiljasena mun lämmintä rintaa vasten ja oli niin, rauhallinen ja raukee. Miehen kanssa vaan tuijoteltiin, siliteltiin ja mää samalla höpisin tyttärelle ja itkin onnesta. Elämässä varmaan kaikkein kaunein ja mielettömin hetki <3. Oon ollu alusta saakka ihan hullaantunu tohon meijän tyttäreen ja se onkin mun ja miehen silmäterä, ei kaduta hetkeekä. Oon myös onnellinen ettei, tullu mitään masennuksia eikä mitään. Tytär oli niin, pikkunen ja sulonen. PaInoki vaan 2885g ja oli 48cm pitkä . Suuret siniset silmät jotka oli hukuttavan tummat ja sulonen ähinä, tuhina ja maiskuttelu, voi että, vieläki tuntuu että, sydän puristuu kasaan kun muistelee sitä hetkeä . Nyt on niin täynnä tarmoa ja elämän iloa koko tyttö. Seisoo ilman tukee ja kiipeilee ite sohvalle, aika on menny niin, nopeesti. Tuntuu hassulta että, mun pikkuruisesta vauvasta tulee enskuussa pikkunen taapero :O. Esikoinen muutti meijän elämän, mutta jokaisesta hetkestä oon nauttinu ja se tuntuu rikkaudelta. Tää on ollu uskomatonta, rakasta ja niin ihanaa aikaa. Ja paljon hyvää on viä edessä, mistä voi olla todella onnellinen <3