Muistan

. Synnytyksestä aikaa 11 kk ja muistan vieläki. Synnytys oli aika rankka, mutta se tunne oli sanoin kuvaamattoman kaunis kun sain tyttären syliini. Itketti ja halusin vaan heti sen rinnalle. Olin niin liikuttunu ja vaan höpisin jotain hömppää esikoiselle. Tytär vaan makoili ihan hiljasena mun lämmintä rintaa vasten ja oli niin, rauhallinen ja raukee. Miehen kanssa vaan tuijoteltiin, siliteltiin ja mää samalla höpisin tyttärelle ja itkin onnesta. Elämässä varmaan kaikkein kaunein ja mielettömin hetki <3. Oon ollu alusta saakka ihan hullaantunu tohon meijän tyttäreen ja se onkin mun ja miehen silmäterä, ei kaduta hetkeekä. Oon myös onnellinen ettei, tullu mitään masennuksia eikä mitään. Tytär oli niin, pikkunen ja sulonen. PaInoki vaan 2885g ja oli 48cm pitkä

. Suuret siniset silmät jotka oli hukuttavan tummat ja sulonen ähinä, tuhina ja maiskuttelu, voi että, vieläki tuntuu että, sydän puristuu kasaan kun muistelee sitä hetkeä

. Nyt on niin täynnä tarmoa ja elämän iloa koko tyttö. Seisoo ilman tukee ja kiipeilee ite sohvalle, aika on menny niin, nopeesti. Tuntuu hassulta että, mun pikkuruisesta vauvasta tulee enskuussa pikkunen taapero :O. Esikoinen muutti meijän elämän, mutta jokaisesta hetkestä oon nauttinu ja se tuntuu rikkaudelta. Tää on ollu uskomatonta, rakasta ja niin ihanaa aikaa. Ja paljon hyvää on viä edessä, mistä voi olla todella onnellinen <3