L
Lapsuusmuistot
Vieras
Eli muistatko lapsuudestasi tilanteita, joissa koit että sinua kohdeltiin epäreilusti tai jopa julmasti ja vaikuttavatko nämä muistot omaan toimintaasi vanhempana?
Minä muistan lapsuudesta tuollaisia asioita paljon, vaikka noin yleisesti ottaen kasvatukseni ei ollut erityisen ankaraa, vaan itse asiassa melko vapaata. Ehkä juuri siksi poikkeamat ja epäjohdonmukaisuudet yleisestä linjauksesta on jääneet mieleen niin hyvin. Muistan esimerkiksi, kuinka kamalaa oli kun joskus istutettiin kylmenneen ruuan ääressä, joka suorastaan oksetti. Tai kun kerran minut teljettiin makuuhuoneeseen, enkä saanut vettä vaikka minun oli jano, kun vanhemmat kerrankin päätti laittaa minut nukkumaan sellaiseen aikaan, että heillekin jäi vähän omaa aikaa.
Lisäksi muistan tilanteita, kun minua väärinkäsitysten vuoksi syytettiin asioista, joita en ollut tehnyt tai jotka olin tehnyt hyvää tarkoittaen. Olin vaan niin arka ja ujo, etten aina uskaltanut edes puolustautua. Siksi yritän olla itse tosi varovainen, etten vaan tulisi turhasta lasta toruneeksi ja koitan kuunnella hänen näkemyksensä.
Teini-iästä on tietysti paljon muistoja, jotka omaan linjaani tulevat varmasti vaikuttamaan. Vaikka en aio olla tiukkis, niin kuitenkin kiinnostuneempi teini-ikäiseni tekemisistä kuin vanhempani aikoinaan olivat.
Eli yritän huomioidan lapsen näkökulman ja usein teen sen omien kokemusteni kautta.