neonvalo
Vastakohta tuolle toiselle ketjulle: meidän vähän alle 3-vuotias lapsi osaa olla aika uuvuttava. Yleisesti ottaen lapsi menee ja touhottaa päättömästi. Ei arkaile eikä ujostele ketään, vaan päinvastoin on jopa kiusallisen tuttavallinen vieraillekin. Kerhoissa, muskareissa, puistossa ym. en voi hetkeksikään kääntää katsettani, kun lapsi ehtii joka paikkaan.
Kateellisena seuraan niitä vanhempia, joiden lapset ovat rauhallisia ja keskittyneitä; nämä vanhemmat voivat jopa "relata" hetken ja vaikka jutella keskenään rauhassa. Minä en voi.
Lapsi on kovin kiinnostunut merenelävistä: valaat, hait, delfiinit ja kalat ovat kivoja. Mutta miten kävikään Sea Lifessä, jonne veimme lapsen siinä toivossa että voisimme tarjota lapselle kivan kokemuksen ja elämyksen. Lapsi ei jaksanut katsella akvaarioista kuin ehkä kaksi ensimmäistä. Sen jälkeen lapsen hupi oli juosta meitä vanhempia karkuun (ja tietenkin vielä paluusuuntaan). Vaikka kuinka yritimme esitellä ja hehkuttaa merihevosia ja kilpikonnia niin ei. Lapsi halusi vain juosta ja ryntäillä ympäriinsä. Ainoastaan se iso pääallas, missä on haikaloja, sai lapsen kiinnostumaan hetkeksi. Kateellisena ja haikeana katselin muita suunnilleen saman ikäisiä lapsia, jotka istuivat tai seisoivat hievahtamatta akvaarioiden edessä ja katselivat rauhallisina ja kiinnostuneina kaloja.
Totta kai rakastan lastani, mutta silti välillä toivon että hän olisi edes vähän rauhallisempi ja "vetäytyvämpi" ja käyttäytyisi vähän varauksellisemmin kerhoissa ym. paikoissa. Monet tutut ovat kertoneet, että heidän lapsensa saattavat kotioloissa olla kovinkin riehakkaita ja vilkkaita, mutta ovat sitten kerhoissa ja muskarissa huomattavasti hillitympiä. Meidän lapsi on samanalainen tykinkuula joka paikassa.
Kateellisena seuraan niitä vanhempia, joiden lapset ovat rauhallisia ja keskittyneitä; nämä vanhemmat voivat jopa "relata" hetken ja vaikka jutella keskenään rauhassa. Minä en voi.
Lapsi on kovin kiinnostunut merenelävistä: valaat, hait, delfiinit ja kalat ovat kivoja. Mutta miten kävikään Sea Lifessä, jonne veimme lapsen siinä toivossa että voisimme tarjota lapselle kivan kokemuksen ja elämyksen. Lapsi ei jaksanut katsella akvaarioista kuin ehkä kaksi ensimmäistä. Sen jälkeen lapsen hupi oli juosta meitä vanhempia karkuun (ja tietenkin vielä paluusuuntaan). Vaikka kuinka yritimme esitellä ja hehkuttaa merihevosia ja kilpikonnia niin ei. Lapsi halusi vain juosta ja ryntäillä ympäriinsä. Ainoastaan se iso pääallas, missä on haikaloja, sai lapsen kiinnostumaan hetkeksi. Kateellisena ja haikeana katselin muita suunnilleen saman ikäisiä lapsia, jotka istuivat tai seisoivat hievahtamatta akvaarioiden edessä ja katselivat rauhallisina ja kiinnostuneina kaloja.
Totta kai rakastan lastani, mutta silti välillä toivon että hän olisi edes vähän rauhallisempi ja "vetäytyvämpi" ja käyttäytyisi vähän varauksellisemmin kerhoissa ym. paikoissa. Monet tutut ovat kertoneet, että heidän lapsensa saattavat kotioloissa olla kovinkin riehakkaita ja vilkkaita, mutta ovat sitten kerhoissa ja muskarissa huomattavasti hillitympiä. Meidän lapsi on samanalainen tykinkuula joka paikassa.