Mten paljon synnytys sattuu???

[maomao]

[QUOTE="äiskä";24394054]Enpä tiedä yhtään synnytyskokemusta joka ei sattuisi! tottakai se sattuu, mutta hyvällä tavalla ja sen kivun kestää kun tietää saavansa vauvan pian syliin! kipulääkkeitä on saatavana paljon! mikä kenellekki on hyvä ja mitä kukakin haluaa käyttää. Älä pelkää, kyllä naiset on kautta aikain selvinnyt synnytyksistä <3[/QUOTE]

No ei se ole mikään luonnonlaki, että synnytyksen kuuluisi sattua tai että kaikki olisivat samasta puusta veistettyjä. Ei mulla oo sattunut, paineentunnetta oli loppuvaiheessa kyllä. Eiköhän jokaisella saa olla oma tuntemuksensa ja kokemuksensa

 

["vieras"]

Ensimmäinen raskaus oli ihanaa ja helppoa. Ei pahoinvointia, ei muitakaan vaivoja. Ennen kuin lopussa raskausmyrkytys, vaikka en itse kokenut olevani sairas, mutta lääkärit alko oleen huolissaan. Tosin lopussa olin niin kypsä koko odotteluun, että olin kiitollinen, kun synnytys alko. Synnytys meni hyvin ja sain kaikki mahdolliset kivun lievitykset, mitkä halusin ja oikea aikaisesti. Muutamat tikit.

Tämä toinen raskaus on ollutkin sitten jotain aivan muuta. Jatkuva pahoin vointi, hallitsematon migreeni, väsymys, turvotus, supistelut jne. Ja nyt odottelen synnytystä hieman sekavissa tunnelmissa, koska kaikki muukin on mennyt niin eri tavalla, niin kai synnytyskihn menee jotenkin huonosti.

Mutta tottahan on

 

[nattu]

Kipu oli mun mielestä ihan siedettävää yllättävän pitkään. Kivuthan kovenee pikkuhiljaa, joten siihen "tottuu" niin että pystyy ottamaan kovempaa kipua vastaan. Asiaa mun mielestä helpotti myös se, että kipu häviää aina supistusten välissä jolloin voi hetken levätä. Sitten jos/kun kipua ei enää kestä, on sairaalassa ammattilaiset sitä varten että helpottaa sun oloa puudutuksilla tai lääkkeettömillä keinoilla. Ei todellakaan tarvitse kestää mitään yli-inhimillisiä kipuja. Itse pystyin olemaan kotona tosi pitkään vain kuumien jyväpussien kanssa. Sairaalassa sitten epiduraali, eikä jäänyt traumoja synnytyksestä. Odotusajastakin vain alussa 1kk oli vähän huono olo aamulla ja illalla, ja loppupäästä toinen kuukausi jolloin liitoskivut alkoivat vaivaamaan. Mutta eipä silloin tarvinnut mitään ihmeellistä enää jaksaa Kunhan odotteli murusta saapuvaksi. Jokainen odottaja ja jokainen synnytys tietysti on omanlaisensa, mutta kannattaa muistaa että se on maailman luonnollisin asia ja luonto on hoitanut aika paljon juttuja jotta naisen elimistö siitä projektista selviää.

 

["nii"]

jos sitä mietitniin,niin paljon että pidä housut jalassa ja jumala mielessä.

 

[ulkonainen]

[QUOTE="wtf";24394053]Tätä mä just tarkotan. Miks pitää lietsoa toisen (ap) pelkoja ihan suhteettomasti. Joillain sattuu, useimmilla ei niin paljon etteikö sitä tekis toistakin ja kolmatta kertaa.[/QUOTE]

Minusta tuo ei ole ollenkaan suhteetonta. Minusta on ihan turha aikuiselle ihmiselle alkaa vahattelemaan etta "kylla se vahan sattuu mutta se on vaan positiivista kipua".

Minua ainakin sattui niin paljon etta tata toista lastani en alateitse synnyta.

 

["heips"]

Musta se ei juuri sattunut, todella rankka se kyllä oli, mutta ei erityisen kivuliasta. Kivunlievityksenä käytin hidasta hengitystekniikkaa ja se auttoi Ja ihan ilman kivunlievityksiä synnytin.

En jaksa odottaa että pääsen taas synnyttämään Raskaus oli 100 kertaa kamalampi: pahaa oloa ekat 3kk, lopussa selkäkivut ja kävely hankalaa. Synnytys on ohi nopeasti verrattuna raskauteen.

 

["vieras"]

Ensimmäinen raskaus oli ihanaa ja helppoa. Ei pahoinvointia, ei muitakaan vaivoja. Ennen kuin lopussa raskausmyrkytys, vaikka en itse kokenut olevani sairas, mutta lääkärit alko oleen huolissaan. Tosin lopussa olin niin kypsä koko odotteluun, että olin kiitollinen, kun synnytys alko. Synnytys meni hyvin ja sain kaikki mahdolliset kivun lievitykset, mitkä halusin ja oikea aikaisesti. Muutamat tikit.

Tämä toinen raskaus on ollutkin sitten jotain aivan muuta. Jatkuva pahoin vointi, hallitsematon migreeni, väsymys, turvotus, supistelut jne. Ja nyt odottelen synnytystä hieman sekavissa tunnelmissa, koska kaikki muukin on mennyt niin eri tavalla, niin kai synnytyskihn menee jotenkin huonosti.

Mutta tottahan on, että synnytykseen voi kuolla niin äiti kuin vauvakin, mutta todennäköisyys sille Suomessa on aika pieni, mutta olemassa.

 

["mie"]

synnytin luomuna ja mielestäni kipu oli siedettävää,toki jokainen synnytys on erilainen itse olin yöllä niin väsynyt ettei se kipu kai tuntunut missään enää..

 

[Ihana synnytys]

Täällä vielä synnytysfani kirjoittelee... Voisin jutella synnytyksistä ja synnytyskivusta vaikka vuorokauden putkeen Älä ap kuuntele/lue mitään kauhukertomuksia synnytyksistä, koska sun kohdalla se voi oikeasti olla ihan toisenlainen kokemus. Tottakai täytyy tiedostaa se asia, että synnytys voi sattua aivan järjettömän paljon, mutta se ei ole itsestäänselvyys. Älä missään tapauksessa valitse lapsettomuutta synnytyskipupelon takia!

 

["vieras"]

"Pitääkö siinä kestää yli-inhimillistä kipua, ja mihin sitä kipua voisi verrata?"

Pitää. Sinä et tiennyt ennen sellaista kipua olevan olemassakaan =). Sitä ei voi verrata yhtään mihinkään.
MUTTA miljoonat naiset ovat siitä selvinneet hengissä ennen sinua. Et sinä siihen kipuun kuole. Ellei muita komplikaatioita synnytyksessä tule sinulle tai vauvalle.

Mutta joo, kyllä mä jollain lailla "arvostan" synnyttäneitä naisia enemmän. Mulla on paljon lapsettomia tuttuja ja he kirisevät jokaisesta pienestä niskan nitkautuksesta ja jos ovat olleet luomen poistossa, jaksavat viikko toisensa jälkeen valittaa miten KAAAAUHEESTI sattui .
Minä sitten hymisen aina mielessäni, että voi autuaan tietämätöntä .

Kaikki tuska ja hiki on sen mukulan arvoista! Kliseistä, mutta AH NIIIN totta .

 

["vieras"]

Sattui joo, mutta mulla esikoisen synnytys meni tosi hyvin. Kivunlievitys osui nappiin ja ponnistusvaihe oli lyhyt. Synnytyspelko kuuluu myös asiaan ja jos se menee överiksi niin kuin sinulla (sorry) niin ainakin TAYS:ssa on mainio pelkopoli, jossa asiaa voi puida etukäteen. Mitään kauhutarinoita ei kannata kuunnella eikä lietsoa turhaa pelkoa. Se on luonnollinen tapahtuma, johon meillä suomalaisilla on saatavissa tilastojenkin mukaan maailman parhaiksi luokiteltu hoito ja apu. Kannattaa myös luottaa itseensä ja kroppaansa, naiset ovat synnyttäneet maailman sivun. Itse tsemppasin itseäni myös synnytykseen miettimällä kehitysmaiden naisia ja niiden synnytystä. Kaukaa haettu mutta itseäni auttoi.

 

[ihmettelen!?]

No ei se ole mikään luonnonlaki, että synnytyksen kuuluisi sattua tai että kaikki olisivat samasta puusta veistettyjä. Ei mulla oo sattunut, paineentunnetta oli loppuvaiheessa kyllä. Eiköhän jokaisella saa olla oma tuntemuksensa ja kokemuksensa

Ei tietenkään, mutta sano mitä ihmettä olet tuntenut avautumisvaiheessa jos et kipua? vai et yhtään mitään?

 

[Rigel]

[QUOTE="vieras";24394117]"Pitääkö siinä kestää yli-inhimillistä kipua, ja mihin sitä kipua voisi verrata?"

Pitää. Sinä et tiennyt ennen sellaista kipua olevan olemassakaan =). Sitä ei voi verrata yhtään mihinkään.
MUTTA miljoonat naiset ovat siitä selvinneet hengissä ennen sinua. Et sinä siihen kipuun kuole. Ellei muita komplikaatioita synnytyksessä tule sinulle tai vauvalle.

Mutta joo, kyllä mä jollain lailla "arvostan" synnyttäneitä naisia enemmän. Mulla on paljon lapsettomia tuttuja ja he kirisevät jokaisesta pienestä niskan nitkautuksesta ja jos ovat olleet luomen poistossa, jaksavat viikko toisensa jälkeen valittaa miten KAAAAUHEESTI sattui .
Minä sitten hymisen aina mielessäni, että voi autuaan tietämätöntä .

Kaikki tuska ja hiki on sen mukulan arvoista! Kliseistä, mutta AH NIIIN totta .[/QUOTE]
Tykkäsin tästä ajatuksesta ja koko tekstistä. :flower:

 

[Figaroo]

Mulla avautumisvaihe oli jotain sietämätöntä, itkin ja hyvä et pystyin hengittämään. Mies katto vieressä, et miten sä pystyt tähän?!! Mä vaan et auuuuu!!!!! pakko. Epiduraali on paras! Ponnistusvaihe ei sattunut läheskään yhtä paljoa ja se kipu ei kestänyt niin pitkään mitä avautumiskivut ja heti kun vauva oli pihalla, niin kivut helpottui. Paitsi kursittavana ollessa sattu ja kirosinkin sitä.. Älä kuuntele muiden kauhutarinoita, ite tietää vasta sitten synnytyksessä miten paljon se sattuu. Voi olla ettei paljoa..

 

["heips"]

Ei tietenkään, mutta sano mitä ihmettä olet tuntenut avautumisvaiheessa jos et kipua? vai et yhtään mitään?

Mulla sattui vain kun hengitin väärin. Kun rentouduin täysin ja hengitin syvää ja tein uloshengityksellä matalaa aa-äänta EI SATTUNUT OLLENKAAN. Vain yksi todella kivulias supistus tuli kun keskitys herpaantui enkä hengittänyt syvään.

 

[Figaroo]

[QUOTE="vieras";24394117]"Pitääkö siinä kestää yli-inhimillistä kipua, ja mihin sitä kipua voisi verrata?"

Pitää. Sinä et tiennyt ennen sellaista kipua olevan olemassakaan =). Sitä ei voi verrata yhtään mihinkään.
MUTTA miljoonat naiset ovat siitä selvinneet hengissä ennen sinua. Et sinä siihen kipuun kuole. Ellei muita komplikaatioita synnytyksessä tule sinulle tai vauvalle.

Mutta joo, kyllä mä jollain lailla "arvostan" synnyttäneitä naisia enemmän. Mulla on paljon lapsettomia tuttuja ja he kirisevät jokaisesta pienestä niskan nitkautuksesta ja jos ovat olleet luomen poistossa, jaksavat viikko toisensa jälkeen valittaa miten KAAAAUHEESTI sattui .
Minä sitten hymisen aina mielessäni, että voi autuaan tietämätöntä .

Kaikki tuska ja hiki on sen mukulan arvoista! Kliseistä, mutta AH NIIIN totta .[/QUOTE]

Sanoppa muuta!

 

[vv]

Ei se satu paljoakaan. Kuukautiskipuja voimakkaammat tunteet ennen ponnistamista ja ponnistaminen oli kuin kakkaamista. Ihana kokemus ilman puudutteitakin.

 

[Sanoisin, että..]

No kyllä se nyt vaan valitettavasti useimmille on melko tuskallinen kokemus. En ole livenä keskustellut yhdenkään kanssa, jolle se olisi ollut ihkua ja ihanaa. Mutta puudutukset on keksitty, niillä siitä selviää.

 

["wtf"]

Meidän kaikkien kohdalla synnytys on mitä on. Emme voi tietää sitä etukäteen emmekä saa tietää sitä muilta, vaikka kuinka kuuntelisimme heidän vastauksiaan tai kokemuksiaan.

Ensimmäinen synnytykseni päätyi "oksitosiinitippaan", jotta synnytys vauhdittuisi - ja sitten mentiinkin hätäsektioon.
Sen jälkeen synnytin kohtuun kuolleen lapseni. En tiedä oliko henkinen vai fyysinen kipu pahempi.
Tämän jälkeen sain kaksi keskenmenoa, joista selvisin fyysisesti melko hyvin, mutta henkinen menetys oli rankka.
Sitten vielä perään keskeytynyt keskenmeno, joka lääkkeillä ulos autettuna oli todella tuskainen fyysisesti - ja musertava henkisesti.
Lopullta sain vielä yhden lapsen, mutta hänet autettiin sitten hätäisesti ylös imukupilla ilman puudutteita ja repesin täysin. Tämä viimeinen synnytys vaati eniten toipumista sekä henkisesti että fyysisesti.

Oma kipunsa kaikessa, mutta kertaakaan en ole itse voinut vaikuttaa kipuun enkä raskauden kulkuun.

 

["Mukamaspipsa"]

Mulla lapset "kahdessa sarjassa" vuosien ikäerolla ja molempien kohdalla mennyt niin, että ekan synnytyksen jälkeen jäi hirvee kammo synnytykseen. Mutta niistäkin selvisin. Pakkohan se on, ei silti.

Mutta oli miten oli, se tunne, kun kipu lakkaa ku seinään, kun se pikkunen on sieltä tullut, se tunne on ihan valtava!! Ja sen tunteen päälle vielä se, kun se uusi tulokas laitetaan syliin... Sanoin kuvaamaton tunne. Siinä ei enää kipuja muistele

 

["vieras"]

En halua olla ilkeä, mutta onkohan oikea aika lapsen tekoon ylipäätään, jos suurin (?) huoli on, että sattuuko synnytys. Jos siis on terve ja normaali nainen, niin kyllä sen kestää tai ottaa puudutteita. Se, mitä on synnytyksen jälkeen lopun elämää (äitiys), se on se, mitä itse kunkin pitäisi miettiä ja paljon!

 

["Kätilö"]

Siis sattuuhan se, valtaosa naisista kokee synnytyksen erittäin kivuliaana, onnellisia ovat ne, joille synnytys on vain puhaltelua ja oleskelua... Näin kätilönä olen perehtynyt melko laajasti aiheeseen, tutkimuksiin yms, ja kyllä yleensä naiset kertovat synnytyksen olleen erittäin kivulias, vain muutama prosentti kokee sen miellyttävänä tai kivuttomana. Varsinkin ensimmäistä synnyttäessäsi et voi tietää, kuinka juuri sinun kehosi tuntee synnytyksen ja poltot, joten parasta varautua pahimpaan, niin voi sitten yllättyä positiivisesti kun kipu ei olekaan niin hirveää. Ja jos onkin, niin kipuun ei kuole. Ja jos tuntuu liian pahalta, niin kipulääkettä saa ja pitää pyytää, se ei tee synnytyksestä yhtään "arvottomampaa" kokemusta, jos käyttää kipulääkitystä!!

Pääasia on lähteä synnyttämään avoimella mielellä, ei pidä murehtia liikaa, asiat menevät omalla painollaan hyvinkin pitkälle normaalissa synnytyksessä. Synnyntyskivussa on positiivista kuitenkin se, että se loppuu kun lapsi syntyy ja se on ns. "hyvää kipua", sillä luodaan uusi ihminen maailmaan!! Ja kyllä, olen itse kolmen lapsen äiti, ja kaikki synnytykset ovat olleet hyvin kivuliaita, mutta toista synnyttäessäni osasin jo suhtautua kipuun paremmin. Ensimmäisen kohdalla sitä on niin synnytyksessä kuin monessa muussakin asiassa täysin keltanokka...

 

[käääkkkäääk]

No tietysti se sattuu, mutta ei samoin kuin jos vaikka lyö varpaan, joku vetäis sua pataan etc. se tuntuu samalta kun kuukautiskivut, mutta tietty kovempina. se kipu on myös tosi paljon ns. henkistä, vaikea selittää. oikeasti jos sen kivun yläpuolelle pääsee(ilokaasu auttaa hyvin tähän) niin se on ihan jees fiilis! se ponnistus on vähän inhottavaa kyllä kun oikeasti tuntuu että perse repeää. ite luulin eka etta kauhea paska olis tulossa mutta olikin vauva. ja mulla käynnistettiin+ilman epiduraaleja sun muita. oikeasti, synnytys on niin erilainen ja jännä kokemus, että suosittelen

 

[vieras minäki]

Kyllä se sattuu..käy todella kipeää,onneksi on puudutteet niin saa hetkeksi kivun pois! en käsitä niitä ihmisiä jotka synnyttää luomuna todella nopeasti. Itse kärvistelen aina sen vuorokauden melkein tuskissani...hui,ei passaa edes miettiä kun se koettelemus on taas pian edessä. Ihanan palkinnon siitä tuskasta saa,ja alapään tunnottomaksi mutta milloinpa naisen elämä olisi ollut helppoa???

 

["vanja"]

Totta on, että se sattuu ihan hemmetisti ja välillä meinas tulla epätoivo. Kipu on kuitenkin niin erilaista verrattuna mihinkään muuhun kipuun, että sen kestää. Itselläni kipu oli niin suurta, että otin epiduraalin ja sen jälkeen olo oli kuin taivaassa. Päällimmäisenä jäi kuitenkin mieleen väsymys ja se, että voimat meinasivat loppua kesken, kun oli yli vuorokausi valvottuna takana. Jostain ne voimat oli kuitenkin taiottava, sillä sitä halusi vaan sillä hetkellä, että se olisi ohitse. En ikinä ole ponnistellut fyysisesti niin kovaa kuin ponnistusvaiheessa. Kuvailisin sitä niin, että olet juoksulenkillä ja kunto ei enää kestäisi juosta metriäkään, mutta on vaan pakko kestää, kun joku ajaa sinua takaa. Jokaisen metrin jälkeen olisi valmis luovuttamaan, mutta sitten jostain saa yliluonnollisia voimia ja jaksaakin sen metrin ja toisen ja kolmannen ja sitten humpsis pääsetkin makaamaan ihan voimattomana sairaalasängylle ja syliisi annetaan pieni rääkyvä käärö rakkautta. Sen jälkeen, vaikka olisi kuinka valvonut jaksaakin vielä jostain syystä valvoa vaikka kuinka pitkään tuijotellen sitä pientä nukkuvaa ihmettä Älä ajattele synnytystä liikaa, sillä se on vain pieni hikinen hetki elämässä ja kaikessa luonnollisuudessaan loppujen lopuksi ihan siedettävä kokemus