mssä vaiheessa synnytys sairaalaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja miettii
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

miettii

Vieras
mulla on iltapäivästä asti tullu säännöllisen epäsännöllisesti supistuksia 20-5min välein, keskiarvolta 10 min välein. supistukset ovat kipeitä, muttei niin etteikö niitä kestäis :) kysyn vaan että missä vaiheessa ootte ite lähteny sairaan?

monessa paikassa kun ohjeena ensisynnyttäjälle on lähteä kun supistuksia tulee n. 3 kymmenen minutin aikana, kahden tunnin ajan. odottelenko vaan että säännöllistyy taikka tulevat niin että tuntuu ettei kotona enää pärjää? :)
 
Se yleisin ohje taitaa olla, että sitten kun ei enää kärsi kotona olla =) Voithan soittaa synnärille ja kysyä.

Mulla on niin nopeita nuo synnytykset, että on lähdettävä heti, kun alkaa tapahtua.
 
Sillon kun on tuntunut ettei kotona enää pärjää.

Esikoista odottaessa lähdettiin vähän liian aikasin, mutta sillon ajatuksena oli että pystyy vielä kivasi kävelemään sairaalaan (asuttiin siis kävelymatkan päässä). Kuopusta odottaessa lähdettiin kun heräsin supistuksiin ja ne oli kipeitä ja kuopus syntykin siitä vajaan 3h päästä sitten.
 
Mä lähtisin sitten, kun kotona ei enää pärjää. Kun itsellä synnytys oli käsillä,niin mulla alko supistukset heti 5 min välein. Olin kotona noin 5 tuntia ja läksin sairaalaan,kun supistusten aikana piti puuskuttaa,noljailla seinään ja pyytää avokkia hieromaan selkää. Jokaisella se kipukynnys on vaan niin erilainen.
 
Olen mennyt, kun on jo täytynyt ekan kanssa. Toisen kanssa menin, kun ajattelin, että kai se nyt ois aika jo mennä... Ja niin olikin. Vaikea sanoa kenellekään tarkalleen... Mene sitten kun tuntuu siltä... Sinnehän pitää kuitenkin soittaa etukäteen, joten ne kyllä kyselee sulta specsit ja osaa neuvoa mitä tehdä. Ei se mikään maailmanloppu ole, jos takaisin laittavat vielä kotiin...
 
mä lähdin kun mies pakotti, supistli kyllä koko päivän, muttei säännöllisesti. ja kipukin oli mun mielestä siedettävää.
onneksi mentiin, koska vauva syntyi vajaassa kolmessa tunnissa. missään vaiheessa supistukset ei ollut säännöllisiä, ja kipukin oli vielä niillä rajoilla että sitä kesti. synnärillä sanoin että, kohta vois pyytää lääkäriä paikalle (epiduraalia varten), kun kuulemma saattaa kestää.
kätilö katsoi tilanteen ja sanoi että ei ehdi, aletaan ponnistamaan.
 
[QUOTE="Outsa";22306412]Mä lähtisin sitten, kun kotona ei enää pärjää. Kun itsellä synnytys oli käsillä,niin mulla alko supistukset heti 5 min välein. Olin kotona noin 5 tuntia ja läksin sairaalaan,kun supistusten aikana piti puuskuttaa,noljailla seinään ja pyytää avokkia hieromaan selkää. Jokaisella se kipukynnys on vaan niin erilainen.[/QUOTE]

Ei se kuule ole kysymys pelkästä kipukynnyksestä. :) Toisilla synnytys sattuu olemaan helpompi ja toisilla paljon kipeämpi.
 
Kyllähän sitä voi käydä näytillä kun jo noin pitkään supistellut.
Tsemppiä.
Ite lähdin kun kipeitä supistuksia oli tullut noin 3 h, enkä enää tosiaan kestänyt olla.
Poika syntyi 6 h sairaalassa olon jälkeen.
 
onneks asutaan kans aivan sairaalan lähellä, vajaa 10min automatka :) ei vaan oo supistuksia tullu aiemmin lähes ollenkaan ja tänään sit alkanu :) toivottavasti lähtö tulee ens yön aikana, ettei käynnistykseen joudu tiistaina :)
 
Älä lähde liian aikaisin. Ei sairaalassa ole kovin kiva odotella - synnytys voi jopa hidastua kun pääset sairaalaan ja pois tutusta rennosta ympäristöstä. Sitten ne pahimmassa tapauksessa laittaa sut synnyttämättömien osastolle. Siellä on ikävä olla!

Odottele vaan että kunnolla sattuu ja kellota vähän suppareita.
 
Minä olen lähtenyt silloin kun kipu on sellaista ettei kotona oleminen tunnu hyvältä. Ja kipua on vaikea saada lieventymään enää kotikonstein (esim. suihkussa, hieromalla). Supistuksia kaiken kaikkiaan on saattanut olla 6-12 tuntia (lieviä ja epäsäännöllisiä).

Viimeks kun tuossa vaiheessa lähdettiin sairaalaan (matka 10min) olin 6cm auki, vauva syntyi kolmen tunnin päästä. Suuremmin en oo kellotellut supistuksia.
 
no se ei ole monissa tapauksissa hyvä syy viivyttää menoa sairaalaan ettei enää pysty olemaan.. ite aion kyll mennä ensi kerralla sitten kun tihenee alle 10min supparit...
 
[QUOTE="jees";22306610]no se ei ole monissa tapauksissa hyvä syy viivyttää menoa sairaalaan ettei enää pysty olemaan.. ite aion kyll mennä ensi kerralla sitten kun tihenee alle 10min supparit...[/QUOTE]

ekalla kerralla meinaan kärvistelin koko päivän ja odotin et supistukset on niin kipeitä ettei pysty olemaan ja niitä tuli n3-5min välein..noh yhtäkkiä alkoikin ponnistuttaa eikä sattunut,piti pidätellä lasta ja kiireellä sairaalaan..:/
 
Ekassa lähdettiin heti kun synnytys alkoi, sillä mulla alkoi vesien menolla ja melkein samantien alkoi säännölliset supparitkin. Matkaa sairaalaan on n. 50km ja se oli aika tuskainen matka, kun supisteli koko ajan.

Nyt tällä toisella kerralla pitää lähteä heti kun synnytys käynnistyy, kun mulla on tuo sektioarpi.
 
[QUOTE="jees";22306647]ekalla kerralla meinaan kärvistelin koko päivän ja odotin et supistukset on niin kipeitä ettei pysty olemaan ja niitä tuli n3-5min välein..noh yhtäkkiä alkoikin ponnistuttaa eikä sattunut,piti pidätellä lasta ja kiireellä sairaalaan..:/[/QUOTE]

Mulla taas kävi niin että vaikka viivyttelin kotona mahollisimman kauan niin silti piti mennä päivystysos. oottamaan ja koko homma kesti vielä tosi pitkään kolmannen vrk puolelle.
 

Yhteistyössä