Mpr:stä tulleet oireet???

Meillä tyttö sai reilu kuukausi sitten kyseisen rokotteen,eikä tullut mitään jälkioireita...ja samalla sai myös vahvisteen twinriksiin(hepatiitti yhdistelmä rokotus).
Mutta me matkustellaankin sellaiseen maahan,minne en missään tapauksessa lähtisi ilman rokotuksia...
 
parempi näin
Meidän poika sai tiistaina rokotteen ja nyt näiden tekstien jälkeen kauhulla ootan mitä on tulossa muutaman päivän sisällä.

Tottakai rokotus otettiin, en ole edes ajatellut miksei otettaisi!
 
Meillä poika on nyt 19 kk eikä rokotetta ole vielä annettu. Epäröimme vielä: poika on kananmuna-allerginen (ei anaflyktistä shokkia, mutta vakavat iho-oireet) ja pelkään, mitä kananmunaa sisältävä rokote saattaisi aiheuttaa lapselle.

Muutenkin olen aika peloissani juuri tästä rokotteesta. Rokotusinfo-sivuilla on tuoretta tutkimustulosta siitä, että Andrew Wakefieldin autismiyhteystutkimuksissa saattaa sittenkin olla perää.

En tiedä, mikä todennäköisyys lapsen on saada tuhkarokko, sikotauti tai vihurirokko...Itse en ole koskaan sairastanut noista mitään eikä minun lapsuudessani rokotteita annettu. Reissasimme joka kesä pitkin poikin Eurooppaa. Mutta kai se on pitkälti tuurista kiinni.

Muiden rokotteiden kohdalla ei ole pelkoa ollut, mutta tämän MPR:n kohdalla kyllä. Täytyy vielä konsultoida lääkäriä.
 
vihainen
\
Alkuperäinen kirjoittaja 15.06.2006 klo 17:51 äiti kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 14.06.2006 klo 22:51 hömppis kirjoitti:
Artikkeli, joka pohtii MPR rokotuksen hyötyjä ja haittoja:

http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_2005/1_2005/mpr-taudit_vai_rokotus__riskit_puntarissa/
KTL,puolueellinen elin pohtimaan aihetta.Sai varoituksen Valtiontarkastusvirastolta...Katso www.rokotusinfo.fi/ajankohtaista 13.6.2006.
Eikö rokotusinfo sitten ole puolueellinen? Täytyy olla lähde joka ei ole puolesta eikä vastaan... Kauheaa kun te rokottamattomat ihmiset huudatte täällä... minä en henk. koht. halua meille yhtäkään rokottamatonta tirpanaa kylään. jos me ei saada itkeä ja voivottaa sitä kun lapsi on viikon kärttyinen rokotuksen jälkeen niin älkää tekään itkekö, kun teidän lapset makaa sairaalassa hinkuyskän takia tai vaikka menigiitin takia mikä on monen rokotteilla vältettävissä olevan sairauden jälkitauti.. älkääkä myöskään voivotelko, kun se teidän poikanne on steriili, koska hän sairasti lapsena sikotaudin ja jälkitautina kivestulehduksen... Eli kukaan ei saa itkeä, kun omaan lapseen sattuu. Mun mielestä se jenkeillä on hyvä käytäntö. Jos lasta ei ole rokotettu niin kouluunkaan ei tarvitse mennä. Kerrankin jenkit keksi jotakin ihan oikeasti järkevää!!!! Halleluja!!!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 24.07.2006 klo 00:33 vihainen kirjoitti:

Jenkkilässä rokotusbisnes vasta pyöriikin ERITTÄIN SUURELLA VOLYYMILLA!
 
Noniin
Meidän poika rokotettiin viikko sitten eikä tullut mitään oireita. Ja jos lähdetään tuolle linjalle niin rokotetut ja rokottamattomat eri kouluihin.... Jokainen taplaa tyylillään ja toiset sairastaa helpommin kuin toiset, samoin toiset saa rokotuksista jälkitauteja. Ja jos ne lapset nuolee niitä kiviä, niin ei siihenkään kuole tai sitten kuolee......miettikää itse!!!
 
kaura
te jauhatte samoista asioista jatkuvasti. Jos et ole rokottanut, anna sitten lapsesi kuolla, saatte ulkomailta kuolemantaudin jne. Lukemani perusteella, suurempi riski saada tauteja on rokotetuilla ihmisillä kuin rokottamattomilla. Joten voisin sanoa sen perusteella, että rokotetut lapset eivät ole tervetulleita minun kattoni alle, mutta se olisi väärin niitä lapsia kohtaan jotka eivät voi sille mitään, että heidät on rokotettu.
Rokotusten jakaminen on suuri bisnes ja ihmiset pelotellaan kuoliaaksi kaikenmaailman taudeilla, jotta kaikki varmasti ottaisivat rokotukset. Vaikka niiden hyöty olisi mitätön ja haitat saattaisivat nousta suuremmiksi. Harmittaa vain kun minäkin veronmaksajana joudun maksamaan muiden rokotuksista, vaikka niitä en itse käytä.
Rokotuksiin kuolee jatkuvasti ihmisiä, mutta sitä tietoahan ei julkaista, koska se tietäisi loppua rokotusbisnekselle. Osa selviää, mutta saa muita oireita, tauteja yms.

Te jotka rokotatte, oletteko oikeasti ottaneet selvää mitä rokotteet sisältävät, mitkä ovat niiden riskit, mitkä ovat hyödyt suhteessa haittoihin tai ovatko kaikki edes tarpeellisia rokotteita? Vai menetteko vain neuvolaan ja annatte rokottaa lapsenne, koska muutkin tekevät niin ja terveydenhoitajat pitävät itsestään selvänä, että kaikki rokotetaan?

Ottakaa edes selvää, ennen kuin annatte rokottaa lapsenne. Ja muistakaa, että lääkärit ovat erittäin puolueellisia, jos te kerran puolueetonta tietoa haluatte, sitä te ette saa ainakaan lääkäreiltä. Jo heidän työhönsä kuuluu vakuttaa rokotteiden tarpeellisuudesta ja saada ihmiset ottamaan rokotteita. Monenlaista tietoa kannattaa tutkia avoimin mielin ja tehdä päätöksensä sen jälkeen. Jos aiheesta ei suostuta edes keskustelamaan, ei se kuulosta enää järkevältä touhulta. Rokotukset ovat saavuttaneet jonkinlaisen uskonnon aseman maailmassa.
 
Meillä poika 1,8v eikä edelleenkään olla annettu MPR:ää. Ollaan menossa kananmuna-altistukseen Allergiasairaalaan syyskuussa, sitten harkitaan rokotetta uudelleen.

KTL:n asiantuntija sanoi minulle puhelimessa, että ihan hyvin voin kasvattaa lasta Suomessa ilman MPR:ääkin, koska täällä kyseisiä tauteja ei tällä hetkellä ole. Totesi vaan, että mikäli matkustelemme ulkomailla (ja mehän matkustetaan aina kun on tilaisuus) niin silloin suosittelee.

Olimme heinäkuussa reissussa Itä-Euroopassa ja sitten oli sukulaislapsia Italiasta käymässä täällä Suomessa. Italiassa kyseinen rokote on pakollinen, siellä oli kova tuhkarokkoepidemia juuri 2002. Lasten vanhemmat on kummatkin lääkäreitä ja ihmettelivät kovasti meidän MPR-vastaisuutta...

No, itse edelleen pelkään juuri tätä rokotetta autismiepäilyjen vuoksi. Vaikka KTL:stä sanottiin, että niissä tutkimuksissa EI ole perää, ja että Kansanterveyslaitos ei todellakaan halua tehdä pahaa suomalaislapsille. Rokotusinfo-sivusto on kuulemma jonkun maallikko-perheenisän ylläpitämä sivusto, jota KTL ei mitenkään kritisoi, mutta painottivat sitä, että heidän suosituksensa perustuvat kuitenkin lääketieteen ammattilaisten jatkuvaan analyysiin.

Mieti tässä nyt sitten mikä olisi parasta. Tuntuu, että tieto tosiaan lisää tuskaa - eivät minun vanhempani vaan kultaisella 70-luvulla edes miettineet tällaisia. Ei rokkoja tai rokotuksia pidetty yhtään ihmeellisinä!
 
rokottaa vai ei
Esikoinen sai korvatulehduskierteen MPR:n jälkeen. Seuraavalle annan todennäköisesti vain sikotautiin rokotteen, koska on poika.

Olen itse lapsena sairastanut sikotaudin, tuhkarokon ja vesirokon. Silloin oli luonnollista, että ne sairastettiin. JOS tauteja ei hoideta hyvin, niistä voi saada jälkitauteja. En tunne ketään joka olisi saanut.

Eli ts. olen tässä maalaisjärjellä itsekseni pohdiskellut, että jos lapsi sairastuisi esim. tuhkarokkoon - siitä hän saa ainakin elinikäisen suojan ko. tautia vatsaan. Siis luonnollisesti.

Kolmas laspeni syntyy ensi vuoden alussa ja luultavasti en rokota häntä millään tavalla ainakaan ensimmäiseen vuoteen. Haluan että lapsen oma vastustuskyky saa rauhassa kehittyä ennen keinotekoista sekoittamista.

Ystävättäreni kieltäytyi sairaalassa ottamasta calmettea lapselleen - ja sai kauheat syytökset niskaansa. Ja kas kummaa - puoli vuotta sen jälkeen tehtiin päätös, että sitä ei enää anneta vastasyntyneille. Eli tää on vähän tätä :)

Kaikki kunnia äideille - kannattaa ottaa asioista selvää, ja toimia niinkuin itse parhaaksi näkee.
Aika hyvinhän tässä lottovoittajien maassa nämä lasten asiat on. Ainakin mitä siis terveyteen ja rokotuksiin tulee. :flower:
 
Ketjun alussa kyseltiin mitä sivuvaikutuksia, tässä meidän sivuvaikutukset;

Jo samana iltana hermosto-oireita, kirkuvaa itkua jatkuen useamman päivän ajan. Lasta ei saanut millään rauhoittumaan ja oli täysin ei oma itsensä, sen jopa vieraskin huomasi. Sitten kuume nousi ja nousi, lopulta tuli pitkäkestoinen kouristuskohtaus jotka lamasivat hengityksen ja jouduin antamaan elottomalle tytölle tekohengitystä. Ambulanssissa kuume oli 42 ja sairaalassa oltiin tarkkailussa se yö. Tänä päivänäkään en yötäni nuku jos tytöllä on kuume ja tapauksesta on 1,5v. Kuumeita on sen jälkeen ollut 41:ssäkin, kouristuksia ei ole tullut mutta on myös muistettu antaa suolaa. Ja voitte arvata ettei rokotteiden kanssa ole tuon jälkeen leikitty eikä leikitä syksyllä syntyvän vauvankaan kanssa. Tuolloin luotin lääkärien suosituksiin ja annoin rokottaa, sen jälkeen olen ottanut asioista selvää.

Mistähän muuten johtuu että Suomessa tosissaan kohkattiin ja propagandattiin lintuinfluenssaa keväällä, täällä oli 40km päässä meidän kotoa virusta löytynyt mutta ei asiasta mitään haloota pidetty. Kummassakaan maassa ihmisiä ei sairastunut mutta täällä apteekeista ei todellakaan loppuneet influenssalääkkeet... Pelottelulla saa kyllä aikaan hyvät markkinat.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 10.08.2006 klo 00:13 lokamamma kirjoitti:

Sitähän se on pelkkää BISNESTÄ TIPUFLUNSSA JA ROKOTUKSET!En itsekkään luota sokeasti lääkäreihin.Eikä ole tarvinnut paljon niiden luona vieraillakaan ,koska lasten vastustuskykyä ei ole heikennetty rokotuksilla.
 
harmistunut
Olen nyt tässä ja muuallakin lueskellut näitä rokotusajatuksia ja olen todella harmissa jos en voi luotta suomen terveysjärjestelmään. Minulla on ennenaikainen lapsi, siis riskiryhmässä ja tietenkin rokotin hänet. Sai vielä calmettekin edellisenä kesänä, nyt tässä lueskelin että moikka sekin. Olen ymmällä. Ja ahdistunut kun täälä sanotaan että ota selvää myrkyistä ja plaa-plaa. Mulla on kurija kokemuksia sairaalasta ja myöskin lääkereistä lapseeni takia mutta suututta se että olen perehtynyt vaikka mihinkään keskosuuten takia mikä on selvä juttu mutta että rokotuksistakin... Väitteitä molemminpuolin on hyviä ja ,mun pääni on sekaisin. Mistä täällä maassa siihen palkatut ihmiset saavat palkka ketkä pitäisi niin yleisessä asiassa, kun rokotukset, olla ammatilaisia? Tietenkin kinastella voi mistä vaan ja ihmiset eivä ole missään asiassa sama mieltä.
Ai jaa meille ei ole onneksi tullut yhestäkään rokotuksesta mitään paitsi calmette märkii kuukauden. Toivotaan että kaikessa kurjuudessa mitä lapseni on kokennut ei tulisi rokotusongelmaa.
 
meidän poika rokotettiin tasan viikko sitten, oireita ei ole vielä tullut. Ellei ne oireet olleet viikoloppuna tullut parin päivän nuha? Tätä nuhaa on kyllä nyt myös sisaruksilla joten nähtäväksi jää tuleeko mitään isompaa vai oliko tämä tässä.
 
täh
meillä edessä parin kuukauden päästä tuo kyseinen rokotus...mä en ollu ees kuullu mistään tommosista *jälkiseuraamuksista* enne ku törmäsin täällä aiheeseen..nyt on sit vähä pelokas olo.. :/ aattelin vaa kysellä teiltä joilla on tullu jotain rokotteen jälkeen ja niiltä kenellä ei oo mitään oireita ilmaantunu ni ovatko lapsenne saaneet aikaisemmista rokotteista esim. kuumetta?
 
Meidän kaikki 3 lasta on rokotettu rokotusohjelmien mukaan ja lisäksi jokaiselle on vielä annettu havrix rokote hepatiittia vastaan(matkustellaan jonkin verran).Kukaan lapsista EI ole saanut minkäänlaisia oireita mistään rokotuksista.
 
Katjuska71
Meillä on 11 päivää rokotuksesta ja eilen alkoi valumaan nenä ja kaksi päivää poika on ollut todella pahantuulinen, muuta en ole vielä huomannut, pelännyt olen, kun on tuo kananmuna-allergia, että tuleeko kamala ihottumakin vielä jossain vaiheessa.

En tiedä, onko tuo pahantuulisuus rokotteesta, nuhakaan, kun sitä taas tuntuu olevan liikkeellä, mutta hermot alkaa mennä, kun ei tiedä, mikä vaivaa vai onko vaan huonot fiilarit, kun ei osaa raukka yhtään puhua ja kertoa :'(
 
Meidän taaperomme sai tuon mpr-rokotuksen 10 päivää sitten ja tänään poikanen on kuumeessa... :( Toivottavasti menee nopeasti ohi..

Luulin jo, että pääsimme oireettomana tuosta rokotuksesta, kun terkkari sanoi että n. viikon kuluttua tulee oireet jos on tullakseen. Mutta tänään siis kuume rupesi nousemaan.. Voi pientä.. :heart: Nyt päikkäreillä, toivottavasti nukkuu pitkään..
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.09.2006 klo 13:59 Diamanto kirjoitti:

meillä kans tasan 10 päivää rokotuksesta ja takana 3 unetonta yötä ja tänään nousi kuume 39.elän toiveessa että huomenna kuume ohi ja palataan taas normaaliin elämään....
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.09.2006 klo 20:00 HeMa05 kirjoitti:

Hei!

Toivottavasti tänään on teilläkin jo paremmin. Meillä poikasella hieman lämpöä, mutta ei mainittavasti. On ainakin nyt hyvä-vointinen. Toivottavasti tämä lämpöily oli tässä..
Hyvää jatkoa teille! =)
 
Tanja
Minä kieltäydyin kyseisestä rokotteesta juuri autismi epäilyjen vuoksi, en ole valmis ottamaan pienintäkään riskiä että lapseni tuon autismin saisi!

Muut rokotteet meillä on annettu ihan rokotusohjelman mukaan ja en todellakaan osannut edes epäillä koko rokotuksia. Olin juuri semmosia äitejä et ku neuvolassa sanotaan nii niin tehdään. Nyt olen ruvennut ottamaan asioista selvää ja kyllä olen kauhulla lukenut..

En todellakaan sano et ei pitäisi ottaa rokotuksia tai muuta, jokainen äiti ja isä tekee päätöksen ja elää sen mukaan. Minä en ole mikään sanomaan muille kuinka lastansa hoitaa, yritän selvitä oman lapseni hoidosta parhaimpani mukaan. En arvostele muita ja toivon että saan tehdä omat ratkaisuni ilman muiden nupinoita ja haukkuja!! Näistä keskusteluista olen itse saanut linkkejä muille sivuille ja niitä lukemalla olen sitten päätökseni tehnyt.

Ja mitä olen tuosta rokotteesta ymmärtänyt, niin itse taudit ei aiheuta lapsettomuuta ym, vaan ne jälkitaudit. Olenkos oikeessa?? Ja kun sen taudin hoitaa kunnolla niin jälkitauteja ei tule!? Ja ennenhän nämä rokot ym sairastettiin ja ei ollut tietoakaan rokotuksista, ja silloin tuo hoitokin ollut takuuvarmasti huonompaa kuin nykyään.

No tämä oli meidän päätös ja sen mukaan nyt elämme! Neuvolassa asiasta en paljoo puhunut koska koin et neuvolatätimme oli enemmän sitä mieltä että tein virheen, joten päätin itse asiasta ottaa selvää!

Hyvää alkanutta syksyä nii rokotetuille kuin rokottamattomille!! Annetaan jokaisella oikeus tehdä omat päätöksensä niitä teilaamatta, jokainen äiti ja isä haluaa varmasti vain lapsensa parasta!
:heart: :heart:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.09.2006 klo 15:46 Diamanto kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.09.2006 klo 20:00 HeMa05 kirjoitti:
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.09.2006 klo 13:59 Diamanto kirjoitti:
Meidän taaperomme sai tuon mpr-rokotuksen 10 päivää sitten ja tänään poikanen on kuumeessa... :( Toivottavasti menee nopeasti ohi..

Luulin jo, että pääsimme oireettomana tuosta rokotuksesta, kun terkkari sanoi että n. viikon kuluttua tulee oireet jos on tullakseen. Mutta tänään siis kuume rupesi nousemaan.. Voi pientä.. :heart: Nyt päikkäreillä, toivottavasti nukkuu pitkään..
meillä kans tasan 10 päivää rokotuksesta ja takana 3 unetonta yötä ja tänään nousi kuume 39.elän toiveessa että huomenna kuume ohi ja palataan taas normaaliin elämään....
Hei!

Toivottavasti tänään on teilläkin jo paremmin. Meillä poikasella hieman lämpöä, mutta ei mainittavasti. On ainakin nyt hyvä-vointinen. Toivottavasti tämä lämpöily oli tässä..
Hyvää jatkoa teille! =)
meillä ei kyllä helpota millään.viime yö antoi merkkiä että paremmmin menee mutta nyt alkoi räkä valumaan ja silmässä aamulla paksu rähmä...nyt sit vaan odotellaan.Lämpöäkin meillä vielä on!iltaisin aina nousee.toivottavasti teillä parempi!
 
Yhteistyössä