Monta ystävää?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Milli"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Yksi hyvä ystävä ollut lapsuudesta lähtien, joitakin läheisiä sukulaisia (sisko, kälyt), muutama äitituttu samalta paikkakunnalta, työkavereita joista yhtä tapaan myös hoitovapaalla ollessa. En kauheasti kaipaa sosiaalisia suhteita joten nuo rittävät minulle.
 
Kaksi rakasta Ystävää, puolen kymmentä läheistä kaveria. Ystäville voin kertoa ihan mitä tahansa, soittaa vaikka keskellä yötä ja tiedän, että toimii toisinkin päin.
 
Minä taas en osaa pitää kavereita. Läheisiä ystäviä on sellaiset kymmenen. Mutta kavereita ei ole enää, nuoruudessa oli ehkä enemmän sellainen kaveripiiri jonka kanssa käytiin baareissa ja keikoilla, elokuvissa ja piknikeillä. Mutta nykyään jotenkin on elämä mennyt sellaiseksi, ettei oikein ole mahdollista pitää sellaisia kaverisuhteita.

Kaveruuden miellän sellaiseksi, että vietetään aikaa yhdessä tehden jotain kivaa, viihdytään kyllä mutta mistään syvemmästä ei puhuta. Ystävyys on syvempää: se on jakamista ja luottamusta, toisen tukena olemista vaikeinakin aikoina. Huonoina aikoina kaverit liukenevat aika äkkiä, mutta ystävät ovat entistä tiiviimmin läsnä. Toisaalta ystävyys kestää pitkiäkin taukoja yhteydenpidossa ja pitkiäkin maantieteellisiä välimatkoja.
 

Yhteistyössä