T
Tyttönen.
Vieras
Hei!
Seurustelin erään kaikin puolin ihanan miehen kanssa yli kaksi vuotta. Siinä välissä meille tuli ero hänen armeijaan menonsa ajaksi. Olimme kuitenkin koko ajan yhdessä esim. hänen lomansa ja seurustelimme kyllä tietyllä tasolla. Palasimme virallisesti yhteen kun hän pääsi armeijasta. Syksyllä muutimme samalla paikkakunnalle ja elämä vakiintui. Kuitenkinki ennen joulua hän jätti minut taas. Ja jälleen suhteemme on jatkunut samanlaisena kuin seurustellessamme, tosin näemme hieman harvemmin. Hän on sanonut, että olemme enemmän kuin ystäviä ja rakastaa minua, muttei niin että haluaisi seurustella nyt. Hän ei halua seurustella kanssani, ei halua sitoutua, mutta ei myöskään ole kenenkään muiden kanssa. Kun näemme meillä on erittäin hauskaa ja ihanaa yhdessä, mutta kun kysyn jotain tulevaisuudesta tai hänen tunteistaan, saan negatiivisia vastauksia. Hän sanoo,ettei halua tällä hetkellä seurustella kenenkään kanssa, mutta ei voi tietää muuttuuko hänen mielensä meidän suhteen jne. Minä rakastan häntä yli kaiken, kannattaako uskoa yhteiseen tulevaisuuteen?