Monilapsinen perhe-painajainen?

Itselläni on yksi lapsi, helppo sellainen. kaikkeen tyytyväinen jonka kanssa on helppo olla ja mennä. mietinkin tässä kannattaako toista tehdäkkään? kaksi lasta oli haaveeni, mutta nyt huomaan miten helppoa olisi näinkin, ainakin itselle. voin ostaa lapselleni paljon materiaa. aikaa minulla on hänelle paljon. joka paikassa on niin helppoa kun ei tarvitse keskittyä kuin tähän yhteen lapseen. kavereita ja toisten lasten seuraa lapselleni on tarjolla yllin kyllin.

kaverillani on kaksi lasta, ollaan läheisiä ja lapsensa on kulkeneet vauvoista saakka mulla paljon hoidossa, jopa viikonkin kerrallaan. ei se niin vaikealta tuntunut sekään. lapsista on hurjasti seuraa toisilleen ja sisarussuhteen tiiviys tulee heissä heti ilmi. viihtyvät pitkät ajat keskenään ja saa ihan rauhassa keskittyä kotitöihin ym. ja omiin juttuihin. kaksi lasta sopii vielä ihan kompaktisti joka paikkaankin, autoonkin tavaroineen. yhteiskunta tuntuu kuin tehdyn nelihenkiselle perheelle: kaikki perhepaketitkin sisältää 2 aikuista ja 2 lasta hotelleissa, kylpylöissä, matkalipuissa ym. 2 lasta sopii vielä kaikkialle.
mutta ne jo tappeleekin keskenään. jos kaupungilla toinen raivostuu suuttuu yleensä toinenkin. yksi on paljon helpompi kantaa pois paikalta. kaksi lasta tarvii jo kaksi huonetta, ennemmin tai myöhemmin. leluja, vaatteita, tietsikoita, mopoja ym. tarvitaan kaksinkertainen määrä. Ihan kaikkea ei voi enkä haluakkaan kierrättää, pitäähän toisellakin olla uutta eikä vain toisella. mutta kaksi lasta ei ehkä kuitenkaan olisi liian kallis paukku toimeentulevalle työssäkäyvälle perheelle?

toisella kaverillani on 5 lasta. Minun mielestä se näyttää jo välillä painajaismaiselta. heillä ei ole varaa koskaan matkustaa mihinkään, vaikka isä onkin hyväpalkkaisessa työssä. Ja 5 kanssa meneminen muutenkin on jo ongelmallisempaa, mihinkään isoonkaan perheautoon ei sovi millään. jos yhdelle sattuu huono hetki kylässä, kaupungilla ym. kohta huutaa koko kuoro. äidin kaikki aika menee syöttö ja vaipotuspaikkojen etsimiseen. perheen kaikki raha on tarkoin mietittävä, huushollin on oltava iso. äiti tahtoo suoda uutta tavaraa edes joskus kaikille. Vasta jouluna oli miettiminen lahjoissa. 5 lapselle ei ihan heti löydy myöskään hoitopaikkaa jos vanhemmat edes joskus haluaisi mennä keskenään johonkin. heillä on kotona melkein aina joku sairauskierre menossa jonkun koulusta/kerhosta tulleena. kaikki perheen lapset on tehty toivottuina, mutta ajoittain äiti väsyy ja palaa loppuun katraansa kanssa. hyviä asioita mun on vaikea enää tästä perhekoosta löytää, paitsi tietysti että lapset on sulosia! (mut onneksi ovat niitten... )

Herättääkö sinussa mitään ajatuksia? Toivoisin mielipiteitä ja näkökulmia kaikenkokoisista perheistä, kokemuksia. Sivustakatsojana tai itse vanhempana. Tai oletko päättänyt jättää lapset kenties kokonaan tekemättä jostain syystä? Meillä on nyt ajankohtainen asia tämä perhekoon päättäminen, olen jo kolmekymppinen enkä tästä enää nuorru.

Vielä mietin, entä jos jättäisi lapsille ison ikäeron? kumpikin saisi paljon huomiota pienenä, samoin maallinen mammona uusiutuisi jo välissä. Teinin asioihin olisi aikaa keskittyä yksilöllisesti, ihan niinkuin joka muussakin ikäkaudessa. mutta toisaalta, jäisikö sisarussuhde liian etäiseksi, voisiko näin tulla läheisiä sisaruksia ollenkaan? Jos itseäni ajattelen, olisi vain yksi vauva/pieni kerrallaan.

 

Herää kysymys, onko elämän tarkotuskaan olla vaan helppoa?

 

Asiat ei aina mene miten suunnittelee. Voi tulla aika, että haluat toisen, et saakaan yhtään. Voi olla että haluat toisen ja saat kolmannen samalla. Älä mieti liikaa, elä ja nauti hetkistä.

 

Meillä on neljä lasta lyhyillä ikäeroilla, ihan hyvin päästään käymään jopa ulkomailla ilman lapsia.
Sinne lähdetään sitten lasten kanssa kun siitä voi sanoa että se on lomaa lastenkin kanssa
Rahaa ei ole liiaksi todellakaan ja välillä elämä täyttä häslinkiä.
Mutta ei meillä tuonkuuloista ole kuin sillä 5 -lapsisella tutullasi vaikka matkustellaan lastenkin kanssa paljon Suomessa sekä pohjoismaissa.

Elä mieti liikoja tai suunnittele, Just go with the flow

 

minä myös yhden lapsen äiti. aattelin että kolme olis kiva. mutta esikoinen on nyt pian 3v, todella omatoiminen, ihana, mukava häntä hemmotella yms joskus
kavereita on paljon, eli on usein muiden lasten kanssa tekemisissä. musta alkaa aina vain enemmän tuntua siltä että tää saa jäädä tähän
meinaan jo lyhistyä sen ajatuksen alle että koko rumba alkaisi nyt alusta kun juuri on alkanut kaikki sujus (lapsella oli pienenä koliikki, korvakierre, yms.)

 

Mä itse koen että kaksi lasta on hyvä määrä ainakin nyt. Joskus varmasti on kolmas ehkä ajankohtainen mutta tällä hetkellä olen niin mukavuuden haluinen että on mukavaa kun lapset ovat vähän isompia niin saa joskus keskittyä itseensäkin. Mulla lapset 1,5 vuoden ikäerolla ja ihan ok on nykyään mutta alku oli raskasta. Itse en voi käsittää kauheeta lapsimäärää pienillä ikäeroilla. Tulen itse perheestä jossa lapsia neljä ja sisarukset muhun nähden 2,5v, 7v, ja 13v nuorempia ja hyvät ikäerot on ollut. Mutta itse koen että jos tekee monta lasta nopealla aikataululla niin huomio ei riitä kaikille kuten kuuluisi (ja ihan turha väittää että riittäs tasapuolisesti) kun kahdellekin tuntuu olevan välillä vaikea antaa henkilökohtaista huomioo. Samaten isot pienten lasten perheet ovat ihan kaaosmaisen oloisia ja mun tutut melko sotkusia ja ite en sellasta kestäs...

Piti muuten lisätä vielä että nuo mun ja sisarusten ikäerot on mennyt niin että vasta nykyään olen oikeastaan tekemisissä nuorempien kanssa mutta musta seuraava oli mulle pienenä korvaamaton kaveri

 

Meillä on 5 lasta enkä löytänyt mitään yhtäläisyyksiä tuosta millainen käsitys sulla on viiden lapsen perheestä. Itse koen asian niin että vanhemmat saa viikonlopuisin nukkua niin pitkään kun haluaa, lapset herää yhtä aikaa vanhimmat 7v kaksoset hoitavat pienemmille aamiaiset ja muut.
Kun lähdetään jonnekin isossa tila-autossa on kaikille paikka ja isommat auttavat pienemmät turvavöihin, kaupungilla ei kukaan koskaan kiukuttele koska kaikki pääsevät yhdessä mukaan niin harvoin että kävelevät koko matkan naama virneessä. Ja silloin kun saavat yksinään laatuaikaa vanhempien kanssa niin se vasta kivaa on.
Meillä ei lapset ikinä valita tylsyyttä, sisaruksista on aina seuraa ja lasten riemua on ihana katsoa. Lapsista on kasvanut toisistaan välittäviä ja sellaisia jotka pyytämättä auttavat pienempiä ja tekevät kotityöt valittamatta. Ihanaa elämää ja paljon helpompaa kuin äkkiseltään uskoisi Ja hoitopaikoista vielä niin siinä ne menee viisi lasta kuin kolmekin, ei meidän lapsista ole mitään vaivaa, sanovat mummot kun ne leikkii vaan keskenään koko ajan.

 

Herää kysymys, onko elämän tarkotuskaan olla vaan helppoa?

ehkä ei mutta miksi hankaloittaa sitä tarkoituksella?

 

Huomaan, että ajattelet oikeastaan vain aikaa, jolloin lapset ovat pieniä. Se on vain yksi vaihe.

Mä halusin ison ikäeron (5v) monestakin syystä. Ensimmäinen oli sairas ja ns. vaikea lapsi ja olin lopen väsynyt. En edes tiennyt haluanko koskaan toista. Kun lapsi kasvoi, elämä oli helppoa ja kivaa. Kun seuraava syntyi oli aikaa taas vauvalle ja esikoiselle molemmille. Isomman kanssa voi tehdä kaikkea mukavaa, harrasta, pelata jne ja pientä hoivata. Isompi on omatoiminen ja auttelee.

Jos olisi ollut normaali terve lapsi, parin kolmen vuoden ikäero olisi ollut ihanteellinen. Hyvin pienellä ikäerolla en olisi halunnut lapsia. En tunne äitejä, jotka olisivat jaksaneet hyvin lapsia lyhyellä ikäerolla vaan aika monella on ollut pinna monta vuotta kireä ja parisuhde koetuksella. Kaikilla ei tietenkään näin.

 

Mitenkä elämä hankaloituu,jos lapsia on enemmän kuin se yksi :/
Toisaalta tuokin asia voi olla,niin ettei sitä toista lasta kuulu vaikka haluais.
Meille on tulossa kolmas yhteinen ja mulle viides.en koe,että elämäni olisi hankalaa.Materiasta ei lapsilta ole puutetta.Joskus jaksotan isompia ostoksia.
Parisuhde on puhumisella pysynyt kunnossa.

 

Elämä saattaa olla helpompaa kun lapset kasvavat. Yksi lapsi on helposti vailla tekemistä ja seuraa, tarvitsee enemmän vanhempiaan.

Mulle aikanaan kolahti aika kovaa kun lapsi alkoi itse kyselemään (4v.), miksei meidän perheessä ole muita lapsia. Suri sitä kovasti. Saatiin myöhemmin toinen, mutta ikäeroa on reilusti.

 

Mä itse koen että kaksi lasta on hyvä määrä ainakin nyt. Joskus varmasti on kolmas ehkä ajankohtainen mutta tällä hetkellä olen niin mukavuuden haluinen että on mukavaa kun lapset ovat vähän isompia niin saa joskus keskittyä itseensäkin. Mulla lapset 1,5 vuoden ikäerolla ja ihan ok on nykyään mutta alku oli raskasta. Itse en voi käsittää kauheeta lapsimäärää pienillä ikäeroilla. Tulen itse perheestä jossa lapsia neljä ja sisarukset muhun nähden 2,5v, 7v, ja 13v nuorempia ja hyvät ikäerot on ollut. Mutta itse koen että jos tekee monta lasta nopealla aikataululla niin huomio ei riitä kaikille kuten kuuluisi (ja ihan turha väittää että riittäs tasapuolisesti) kun kahdellekin tuntuu olevan välillä vaikea antaa henkilökohtaista huomioo. Samaten isot pienten lasten perheet ovat ihan kaaosmaisen oloisia ja mun tutut melko sotkusia ja ite en sellasta kestäs...

Piti muuten lisätä vielä että nuo mun ja sisarusten ikäerot on mennyt niin että vasta nykyään olen oikeastaan tekemisissä nuorempien kanssa mutta musta seuraava oli mulle pienenä korvaamaton kaveri

Pakko antaa sulle ison perheen äitinä toinenkin näkökulma asiaan. Kun meillä 2-vuotias loukkaa itsensä tai kaipaa lohdutusta tai hellyyttä niin hänen ei edes tarvitse tulla äidin luo vaan hänellä on myös isompia sisaruksia joilta saa niin paljon rakkautta ja lohtua kuin tarvitsee. Äitin tai isän syli ei ole se ainoa vaihtoehto kun perheessä on monta lasta. Kun meillä iltaisin keräännytään television ääreen ja lapset valitsevat paikkojaan niin melkein aina se isosiskon syli on mieluisampi kuin äitin, vaikka saisi ihan itse valita. Että kyllä sitä rakkautta ja huomiota saa varmasti yhtä paljon isossakin perheessä, kun niitä huomion antajia on niin monta.

 

Miksi valitat tuosta ystävästäsi jolla 5 lasta?? Ihan selvästi et halua sellaista etkä edes suunnittele( jos jo kaksi lastakin tuntuu niin hankalalta).
Tuo viiden lapsen äiti varmasti näkee elämänsä ihan toisella tavalla ja säälii sinua "materiakeskeistä ja itsekästä ainokaisen äitiä". On onneessaan lapsistaan ja saa ollakin ilmanettä kukaan heidän valitaansa täällä ruotii.
Ihme ystävä olet kun noin haukut hänen valintaansa "painajaismaista" ja "hyviä asioita vaikea löytää tästä perhekoosta"! Ehkäpä olisit voinut vain mainita ettet tiedä haluatko sen toisen, enempää et ainakaan? Tuo ystävän perheen mollaaminen oli täysin asiaankuulumatonta, meni asian vierestä. Älä hanki sitä toista jos mietit vain lapsista koituvaa vaivaa ja rahanmenoa, ei hyötyjä ja haittoja kuulu laskelmoida vaan sitä mitä annettavaa SINULLA on tälle lapselle (enkä meinaa nyt materiaa vaan ihan muuta)

 

itte tein aikoinani päätöksen 11-v sitten kun esikoista aloin tekee et haluun tehä jos luoja suo toisen mahdollisimman heti perään ja soihan se alle vuodessa tuli kakkonen ja tietty se toinen meni siin samalla kuin toinenkin eikä me jääty mistään asiasta/ostamisesta/ matkasta sun muusta ilman sen takii kun lapsii oli yhden sijasta 2 . Päätin että siinä ne lapset sitten on olihan perhe jo kasassa kunnes kohtalo puuttui peliin ja isi kuoli... vuosia olin yh kunnes rakastuin nykyiseen mieheeni , tietenkin halusimme sinetöidä rakkauden täydelliseksi ja nyt meillä on vuosikas poika :heart: .......... viisihenkinen perhe. en ole katunut koskaan yhtäkään lasta enkä vaihtaisi nykyistä perhettäni mihinkään :heart: ehkä me ei päästä ovesta ulos kaikkien mukuloitten kanssa niin nopeasti kuin yhden kanssa ja jos lomalle halajaa sukan varteen saa säästää enemmän rahaa, lapset kulkee ehjissä ja puhtaissa vaatteissa ja heissä ei pihistetä, kuten ei ruuassakaan. Raha ei tee perheestä onnellista vaan perheenjäsenet. koolla ei ole väliä, kuuntele sydäntäsi ja heittäydy vaan elämän vietäväksi .

 

minulla on samoja ajatuksia kuin ap:llä. tällä hetkellä meillä on 1 lapsi, ja en tiedä haluanko edes toista. yhden kanssa on vain niin helppoa! tykkäämme matkustella, ja ison perheen kanssa se olisi aika kallista. olen kuitenkin miettinyt toista lasta, muuta 5 vuoden ikäerolla (en halua kahta "vauvaa" ). silloin esikoisen ei tarvitsisi kasvaa isoksi liian nopeasti, ja toisaalta isompi lapsi osaa jo pukea, riisua, syödä ym itse. ja voisi autella vauvan hoidossa. täytyy vielä miettiä asiaa miehen kanssa ja katsoa siunaantuuko meille vielä toista lasta.

 

Minusta tuntuu aina että yksi-kaksilapsisen perheen elämä on hyvin köyhää ainakin pitemmän päälle. Lapsi kasvaa kaiken huomion ja vaatimusten ja odotusten keskellä, hänelle elämä käy raskaaksi ja yksinäiseksi. Mikään materia tai vanhempien aika ei voi korvata sisaruksia, ei kaverit ole useinkaan pysyviä ihmissuhteita lapsen elämässä vaan vaihtuvat jatkuvasti. En voi sille mitään että säälittelen miehen veljen ainokaista. Niin yksinäiseltä hän vaikuttaa kun kulkee vanhempiensa kanssa mummolassa ja joka paikassa eikä tahdo löytää sijaa serkusparvessa kun olemme sukujuhlissa

Perheet alkoivat pienetä 70-luvulla ja samaan aikaan alkoi lisääntyä ihmisten yksinäisyys ja juurettomuus ja henkinen pahoinvointi. Ihminen on luotu tiiviiseen perheyhteyteen. Nykypäivän kolmikymppise voivat tunnetusti pahoin ja kärsivät enemmän masennuksesta ja yksinäisyydestä kuin mikään sukupolvi aiemmin. Jo tämä kannusti minua hankkimaan viisi lasta pienillä ikäeroilla. Elämä on helpottunut pikkulapsiajoista, mutta se aika on vieläkin muistissa mahtavana ja rikkaana jaksona. Lapset leikkivät aamusta iltaan yhdessä ja aina sai pitää sylissä ja hellitellä jotakuta. Elämässä oli paljon iloja ja tekemistä. Elämä maistui elämältä. Nyt kaikki ovat koulussa ja olen taivutellut miestä että jos vielä uusi sarja tehtäis . Mikään ei korvaa elämässä omaa perhettä. Ikä tulee nyt vastaan mutta olisinpa tehnyt enemmänkin aiemmin samaan sarjaan.

 

Minusta tuntuu aina että yksi-kaksilapsisen perheen elämä on hyvin köyhää ainakin pitemmän päälle. Lapsi kasvaa kaiken huomion ja vaatimusten ja odotusten keskellä, hänelle elämä käy raskaaksi ja yksinäiseksi. Mikään materia tai vanhempien aika ei voi korvata sisaruksia, ei kaverit ole useinkaan pysyviä ihmissuhteita lapsen elämässä vaan vaihtuvat jatkuvasti. En voi sille mitään että säälittelen miehen veljen ainokaista. Niin yksinäiseltä hän vaikuttaa kun kulkee vanhempiensa kanssa mummolassa ja joka paikassa eikä tahdo löytää sijaa serkusparvessa kun olemme sukujuhlissa

Perheet alkoivat pienetä 70-luvulla ja samaan aikaan alkoi lisääntyä ihmisten yksinäisyys ja juurettomuus ja henkinen pahoinvointi. Ihminen on luotu tiiviiseen perheyhteyteen. Nykypäivän kolmikymppise voivat tunnetusti pahoin ja kärsivät enemmän masennuksesta ja yksinäisyydestä kuin mikään sukupolvi aiemmin. Jo tämä kannusti minua hankkimaan viisi lasta pienillä ikäeroilla. Elämä on helpottunut pikkulapsiajoista, mutta se aika on vieläkin muistissa mahtavana ja rikkaana jaksona. Lapset leikkivät aamusta iltaan yhdessä ja aina sai pitää sylissä ja hellitellä jotakuta. Elämässä oli paljon iloja ja tekemistä. Elämä maistui elämältä. Nyt kaikki ovat koulussa ja olen taivutellut miestä että jos vielä uusi sarja tehtäis . Mikään ei korvaa elämässä omaa perhettä. Ikä tulee nyt vastaan mutta olisinpa tehnyt enemmänkin aiemmin samaan sarjaan.

Selitätkö millä tavalla" yksi-kaksilapsinen" perhe eli yksilapsinen ja kaksilapsinen perhe on toiseensa verrattavissa. On mun mielestä kyllä vissi ero onko lapsia "vain" yksi tai sitten kaksi. Toisessa on kyse ainokaisesta, kaksilapsisessa on sisarus. Meillä on kaksi 1v ikäerolla ja voit uskoa että täällä ei huomion keskipisteenä ole kumpikaan päässyt paistattelemaan, ja väittäisin että vaatimuksia ja odotuksia asettaa tietynlaiset vanhemmat, mikä ei riipu siitä oliko lapsia 1 tai 5.

 

Kiitos kovasti kommenteista! ja sinä joka vähän pillastuit älä suotta katko verisuonia päästäsi jos luit ekan viestini niin siellä en missään haukkunut. totesin vain miltä touhu minusta näyttää. ollaan oikein hyviä kavereita tämän äidin kanssa, mutta edelleen olen onnellinen että perheensä on hänen. kuten myös varmasti hän. sanoin että on vaikeuksia löytää hyviä puolia tuosta perhekoosta, en puhunut perheestä. lukutaitoa, kiitos.

mukava kuulla kokemuksianne, paljon on erilaisia. hyvä niin. ei kai se väärin ole ajatella omaakin mukavuutta ja viihtyvyyttä, enhän ole täällä maailmassa vain lapsia varten? ja lapseni, oleva ja mahdolliset tulevat, viihtyvät varmastikkin kanssani paremmin kun viihdyn itsekkin elämässäni?
perhesuunnittelu on hyvä asia. Go with the flow, joo, mutta tokikin vähän täytyy myös suunnitella ja käyttää harkintaakin vähäsen? ei sitä muutenkaan voi vaan elämässä heittäytyä virran vietäväksi ja katsella vaan mitä seuraa. vastuu on kannettava valinnoistaan tulevaisuudessa.

onko kukaan koskaan katunut että teki niin monta lasta? siis kukaan ei yhtään lasta pois antaisi, tiedetään, mutta jos vaikka tulis uus elämä tekisitkö jotain toisin perhesuunnittelussa?
Liian monta väsynyttä äitiä minäkin tunnen.

 

sisarussuhdetta ei materia,kaverit eikä vanhemmat voi korvata.

 

Perheitä on monenlaisia... Joillekin yksi lapsi on liikaa, toiselle kymmenenkään ei ole.

Minulle neljä on hieman alle optimin, mutta kelpaa. Ulkomailla matkustelemme, aina olemme niin tehneet, ennen lapsia ja heidän kanssaan.

Rahasta voi olla välillä pulaa, mutta köyhiä emme ikinä ole.

 

sisarussuhdetta ei materia,kaverit eikä vanhemmat voi korvata.

tämä täysin totta, ja se vasta mietityttääkin.

Onko nämä perheet toisia parempia joissa lapsille on suotu monta sisarusta?

Onko oikein tehdä toinen tai sitä useampi lapsi vain siksi että pitää olla sisaruksia? Kenen etua/näkökulmaa tulee ensisijaisesti ajatella?

 

Meillä kaksi lasta: 2,5 vuotta ikäeroa. Esikoinen on haastava, kakkonen helpompi. Minusta kaksi on sopiva määrä, sen jaksaa vielä. Kolmatta voin harkita kun isommat on koulussa. Riippuu luonteesta monta lasta jaksaa hoitaa kerralla. En tuomitse yhden lapsen vanhempia enkä suurperheellisiä. Kunhan riittää rakkautta jokaiselle lapselle.

 

Mulla on kolme lasta eikä tunnu vielä yhtään haastavalta. Kuopus on 8,5kk, isommat 4- ja 5,5-vuotiaat. Rakkautta riittää ja jaksetaan hyvin touhuilla, tosin isommat ovat toisinaan hoidossa 1-3 päivää viikossa, kun isänsä ei pysty heitä ottamaan koskaan luokseen, eikä mulla ole muitakaan "hoitajia" lapsille. Ne on ne minun ainoat vapaapäiväni ja silloinkin kuopus on kotona. Eletään ihan normaalia arkea, vaikka toista aikuista ei olekaan; leivotaan, laitetaan ruokaa, ulkoillaan. Toki meillä on toisinaan ääntä, mutta minua se ei haittaa, siinä on sellainen elämän maku.

En voisi enää kuvitellakaan olevani ilman lapsia tai että yksi näistä puuttuisi. Lisääkin haluan joskus Se on vain kovin vaikeaa yksin niitä lapsia saada. Kolmannen sain "yksin".

Sisarukset ovat tietynlainen pysyvä asia elämässä senkin jälkeen kun vanhempia ei enää ole. Mulla se on ollut helppoa kun eivät lapset ole koskaan olleet mustasukkaisia tai kateellisia toisilleen mistään.

Ai niin ja minusta toisten lapsiluku ei muille kuulu, jokainen halutkoon sen määrän kuin haluaa.

 

Perheitä on monenlaisia... Joillekin yksi lapsi on liikaa, toiselle kymmenenkään ei ole.

Minulle neljä on hieman alle optimin, mutta kelpaa. Ulkomailla matkustelemme, aina olemme niin tehneet, ennen lapsia ja heidän kanssaan.

Rahasta voi olla välillä pulaa, mutta köyhiä emme ikinä ole.

Tavallaan haluaisin monta lasta, mutta sikana pelottaa, miten sen melun kestäisi, mikä kolmesta tai neljästä lapsesta lähtee. Tai vauva-ajan, jos kaikki lapset olisi samanlaisia kuin tämä ainoikaisemme oli. Jos saisin lapset semmoisina taaperoina, niin ei niin pelottaisi miulle on vaan jäänyt niin pahat traumat vauva-ajasta ja kun imettäessä ei saa C:tä syödä, ja ilman sitä kaikki kovat äänet on KOVIA ääniä. Onhan se tietty tyhmää pelätä sitä lyhyttä aikaa, kun lapsi/lapset on vauvoja/pieniä, mutta se taitaa olla suurin kynnys minulle tässä lisääntymisasiassa.

Niin että miten sie olet kokenut pikkulapsi- ja vauva-ajat? Tämä on tietty OT, mutta tuli vaan mieleen kun olen tätä lapset ja adhd-vanhemmat asiaa pohdiskellut =)

 

Sisarus on suuri rikkaus!
Sitä ei saa ostamalla eikä kerjäämällä...