Moniko on selvinnyt suhdekriisistä?

elikkäs tilanne siis on tämä:
mies ilmoitti että hän ei rakasta minua enää. tuli aivan puskista ja vietiin jalat alta kertaheitolla. lapsikin olisi tulossa ja sille pitäisi elämä antaa.

mies kertoi syyn miksi on päätynyt tähän tulokseen. alkaako kaikkien miehien tekemään muuta pesää 30v korvilla? pelkäävätkö he uutta tulokasta? masentaako?

hän haluaisi että yritämme vielä parantaa suhdetta koska lapsikin on tulossa. mutta pystynkö itse.. en tiedä koska ajatuksiani koko ajan varjostaa asia että tiedän hänen ihastuneen toiseen naiseen.


ja nyt tilanne on tämä:
asiasta on nyt keskusteltu suunnattomasti ja vakavasti. täytyy sanoa että paljon tuli asiaa ja toivon että suhde menee parempaan suuntaan. tuli myös monta asiaa jota en tiedä pystynkö koskaan luottamaan/sulattamaan mutta joskus on pakko niellä.

mies on edelleen halukas yrittämään jatkaa suhdetta ja koittamaan onko enää mikään korjattavissa.

vai yksi asia ahdistaa tässäkin kunnolla kun kuulin että hän on ihastunut toiseen. en osaa muuta kuin laittaa tämän 30 kriisin/masennuksen/lapsen tulos ja tylsyyden piikkii.

toivon siis että tästä vielä nousemme ja rakkaus alkaa uudelleen...

tänään kysyttyäni asiaa mies sanoi että viikonloppu oli kiva ja kotona on taas hyvä olla. ei ole ehtinyt muut naiset olemaan mielessä saatika tämä kyseinen nainen kun minun kanssani on ollut kiva viikonloppu (sekä lasten).


onko muita saman läpikäyneitä? haluaisin molemmilta puolilta vastauksia niin matolta liukastuneita kuin sen alta pois vetäneiltä. ja tietenkin selvisittekö siitä vai ette.

 

Miten minusta tuntuu, että miehesi painostaa sinua tällä toisella naisella. Jotenkin vaikutta, että hän uhkailee sinua, et jos et paranna tapojasi, hän valitsee toisen naisen. Minusta tuo ei kuulosta hyvältä. Saatikka sitten se, että pistät jonkin piikkiin miehesi tekemiset. Kyllä se on täysin miehen vastuulla, mitä on mennyt tekemään.

 

Minulla oli aikalailla sama tilanne...Mutta se ero,et miehellä oli toinen nainen, ei pelkästään ihastunut... En edes yrittänyt parantaa suhdetta. Pistin samana ilta pellolle! Takaisin en ota! Veti kyllä täydellisesti maton jalkojen alta ja kaikki asiat vielä auki...Nyt miehestä jo huomaa,että katuu, mutta tilannetta ei muuta mikään! En ota takaisin! En voi luottaa...
Toki en voi sano "ei koskaan", mutta nyt tunne on sen ei koskaan...

Tästä ei tainnut olla lainkaan apua? : /

 

..kun jotain menettää, tajuaa kuinka paljon toista oikeesti rakastaa..
Ja yleensä sillon, kun toisen menettää herää jotenkin jostain älyttömästä unesta ja tajuaa parantaa tilanteita..

Kahden eron jälkeen edelleen sama mies rinnalla, enkä vaihtaisi päivääkään :heart:

 

Siitä on jo tovi kun huomasin olevan ihastunut naapurissa olevaan mieheen. Laitoin ihan viestiä ja kerroin hänelle. Mieheni ei huomannut asiaa ennen kuin kerroin hänelle. Kauhean raivarin sai ja oli heittämässä minua pihalle, olisinkin lähtenyt jos olisin auton saanut. Olisin mennyt äitini luokse miettimään asioita. En saanut autoa niin en voinut mennä. Jotenkin aavistin että itsellä on jotain pielessä kun olin sellainen, en ollut tyytyväinen suhteeseen ja oli siinä paljon muutakin. Varasin ajan psygiatrille sain apua ja lääkityksen. Olin masentunut mieheni ei sitä huomannut kun hänellä omat ongelmat. Varmaan puolitoista vuotta kävin keskustelemassa joskus mies oli mukana. Viime kesänä lopetin koska ei siitä enää tuntunut apua olevan ja asiat alkoivat mennä parempaan suuntaan. Masennuslääke on edelleen käytössä. Eikä ole pahempia masennus juttuja ollu... jatkan myöhemmin...

 

Voi mitkä pitkät stoorit kirjoittelin tilanteestani äsken ja nyt kaikki katosi kuin tuhka tuuleen...

No mutta pikaisesti tarinani, joka on hyvin samanlainen:
Minulla ja miehelläni 2v tyttö ja toinen tulossa, rv 31, laskettuaika siis lokakuussa.

Parisen viikkoa sitten mieheni jäi kiinni henkisestä suhteesta, työpaikallaan olleeseen kesätyöntekijään joka 6v minua nuorempi. Tätä oli jatkunut koko kesän. Sain tietää, kun luin lukuisien epäilysten herättämänä mieheni viestit. Kiisti kaiken siihen asti lujasti vaikka monta kertaa kyselin ja itkin. Osasi vielä valehdella silmät kirkkaina... mutta kun luin ne viestit mitään ei jäänyt arvailujen varaan.

Oli kuulemma molemminpuoleinen ihastus... Ei mitään fyysistä, toisen kanssa oli vaan niin helppo olla ja tasavertainen olo. Niin no, kyllä varmaan se kotiolot voittaa.. lapsiperheen arki, puoliso raskaana, väsynyt ja kärttyinen.. mies aina harrastuksissaan.. Mutta minähän luulin että kaikki on kuitenkin suht hyvin.. ja aina kun otin asian puheeksi sain vastaukseksi "tämä nyt vaan on tätä arkea, tätä pitää kestää".

Itsepä ei kestänyt vaan haksahti ekaan pikkutyttöön. Passitin miehen samantien pihalle.. Nyt paljastumisesta n. 2vko. Keskusteltu on muutamaan otteeseen. Ensin mies oli ehdottomasti sitä mieltä että haluaa meidät takaisin.. Kun päätin antaa mahdollisuuden meille, niin mies rupesikin syyllisyydentunnoissaan hannaamaan, että mitäs jos pitäskin vaan olla yksin.

Siis eikö miehistä ole ajattelemaan mitään muuta kuin omia tarpeitaan? Tiedän että olisin ansainnut parempaa kun tuollaisen paskan joka lähtee ensimmäisen ihastuksen perään.. niitähän tässä elämässä tulee. Ja vielä kun emäntä on raskaana ja tarvitsisi enemmän tukea ja ymmärrystä kuin ehkä milloinkaan...

Mutta harkinnan jälkeen ja lasten takia olen päättänyt antaa miehelle mahdollisuuden mikäli hänestä siihen on.. Jos ei jouluun mennessä asiat tunnu lutviutuvan niin saa olla, sitten otan lapset ja lähden. Onneksi itsetuntoni on rakentunut jo aikaa sitten sen varaan etten anna miehen sitä viedä.. ehkä se on se ongelmamme.. etten ole heikko ja pelastettava ihminen, kuten tämä mieheni ihastus "nuori ja viaton, jolle saa olla ritari vahvoine käsivarsineen".

Tällaista meillä.. olisi kiva kuulla onko "enkelit" teidän tilanteenne muuttunut?

 

Täällä parisuhde ja avioliitto myös katkolla. 30-vuotiaita ollaan ja teineistä asti yhdessä oltu n.16 vuotta. Meillä 2-vuotias ihan tytär ja olen viikolla 22 raskaana.

Nyt kevään ja kesän mies on kipuillut ja vetäytynyt suhteessa. Yhdessä vauvaa toivottiin ja yritettiin ja heti kun tärppäsi niin alkoi miehellä menot ja etäisyys kasvamaan. Riitaa on nyt sitten tullut helposti kun itse saa hoitaa kodin, lapset ja työt. Kesällä suhde kriisiytyi niin, että mies ei enään tiedä mitä haluaa ja nyt hän etsii omaa asuntoaan.

Toista naista olen epäillyt ja suoraan kysynytkin. Mies kiistää tämän, mutta tästä tunteesta en pääse eroon. Miehellä on ollut ylitöitä, puhelimen näpläilyä ja ilta menoja. Nyt siis asuntoa mies etsii ja kertoo kaiken vain ärsyttävän ja vatuttavan. Perheneuvontaan varasin ajan, mutta mies ei suostunutkaan sinne tulemaan. keskustelut menee riidaksi.

Ajoittain tuntuu, että olen vainoharhainen akka ajoittain taas olen vakuuttunut toisen naisen olemassa olosta. Tai ainakin ihastuksesta.

Nyt siis muutetaan erilleen ja sydän tässä halkeaa. Rakastan miestäni ja haluisin pitää perheeni kasassa. Mies tarvitsee kuulemma nyt aikaa miettiä?

Että en myöskään tiedä selviääkö tästä kriisistä vai ei. Toivoisin kovasti, että kaikki muuttuu taas hyväksi. Olisiko jollakin selviytymistarinoita?

 

Ikävä sanoa, mutta onpas mukava huomata että muita samanlaisen kohtalon omaavia löytyy..

Luin tuossa tänään paljon juttuja kolmenkympin kriisistä ja jotenkin kaikki natsaisi niin hyvin kohdalleen minun mieheni käyttäytymiseen että taidan seuraavaksi käydä hankkimassa hänelle luettavakseen jonkin kolmenkympin kriisistä kertovan kirjan...

Oma mies ei tosin ole vielä kuin puolessa välissä kahtakymmentä, mutta on saavuttanut jo elämässään "kaiken" mitä on halunnut. Haluaisin häntä auttaa, mutta parisuhdeneuvonta tai psykologin juttusille meno ei tule hänelle kuuloonkaan..

Satuttaa vain niin vietävästi että itse kun on raskaana ja siinä mielessä v****:ssa tilanteessa että ei noin vain viitsisi lastenkaan takia lähteä, niin joutuu sitten tällaista kestämään ja katsomaan.

Lisäksi tuntuu että tuosta mieheni ihastuksesta on tullut hänelle jonkinlainen päähän pinttymä... tuntuu että hän piirtelee pilvilinnoja mielessään miten helppoa se elämä olisikaan toisen kanssa. Ja olisihan se varmasti kivaa ja helppoa sen aikaa kunnes se arki astuisi kuvioihin, lapset, lainat yms. Sittenhän voi taas tulla uusi kriisi ja vaihtaa uuteen ja "helpompaan" suhteeseen..

Jep jep.. näinhän se menee...

Tsemppiä Mustalii! Ehkä tätä pitää sit vaan kestää vaikka vaikeeta on.. mutta periksi kun en haluaisi minäkään antaa. Varsinkaan kun tässä siunatussa tilassa olen. Koen että lapsilla on oikeus isäänsä ja on velvollisuuteni yrittää kaikkeni että toinen selviäisi kriisistään. Tosin jos joudun maksamaan kovan hinnan vielä oman mielenterveyteni takia, niin siihenhän en rakkaudenkaan nimissä ryhdy...

Edelleenkin vain mietin, mikä ihme nuita miehiä oikein vaivaa? Luulisi siinä vaiheessa miettineen vastuutaan kun ovat lapsia alkaneet tehdä. Meilläkin molemmat toivottuja tapauksia.. ja nyt vielä epäilee että "onkohan sittenkin vaan tehnyt lapset yms. vain miellyttääkseen muita". Miten voi edes miettiä tuollaista, kun yhdessä siitä haaveiltiin ja esikoinen vielä keskenmenossa menetettiin...

Jos joku osaa valottaa miehen järjenjuoksua, niin otan mielellään oppitunteja vastaan.

 

... Miehelläni tapahtui työtapaturma 2006 se oli meille kaikille kauhea paikka. Mieheni piti opetella asioita uudella tavalla ja oppia elämään kipujensa kanssa. Sehän vaikutti kaikkeen, myös minuun. Piti hoitaa kaikki asiat kun mies ei voinut. Nyt siitä tulee 5 vuotta onhan asiat lutviutunut ja 6kk ikäinen poika päikkäreillä ja esikoinen koulussa. Nyt on sellaista tasaista menoa, jotain pientä kinaa siis ihan normaalia. En ole enää niin lapsellinen että uskoisin et kaikki järjestyy joskus voi tulla niin iso ongelma ettei siitä selvitä. Aika näyttää. Mulla se taisi olla kolmenkympinkriisi...

 

meinasin jo kirjoittaa kuinka ihanaa elämä on kunnes tuli taas takaisku päin kasvoja ja tunsin kuinka sydämmeni murtui 2 osaan.

mutta jospa siis kerron miten meni, mitä tunsin ja tilanne nyt.

puhuimme mieheni kanssa asiat halki. nostin kissan pöydälle ja annoimme kaiken tulla. Hän jatkoi vielä keskustelemista tämän naisen kanssa ja välit olivat aika "kuumat". mistä tämän kaiken tiedän? no siitä että murtauduin hänen koneelleen ja katsoin kaikki keskustelut. jäin siitä kiinni ja aloimme puhua asioista kunnolla.

asiat menivät vähän aikaa hyvin mutta olin ovela ja pääsin käsiksi uusiksi koneeseen ja keskusteluihin. tiedän se on väärin mutta päätäni vaivasi niin paljon.
kerran menimme baariin yhdessä ja ks nainen oli siellä. mieheni melkein kopeloi naista ja sitten avauduin kunnolla asiasta koska se teki tosi kipeää nähdä se. tämän jälkeen asiat paranivat kunnolla ja kaikki oli hyvin tähän päivään asti. hän lopetti keskustelun naisen kanssa. meni viikkoja kun hän ei ollut yhteydessä tämän kanssa. ei minkään laista yhteyttä ja mistä tämän taas tiedän. vakoilen mieheni nukkuessa kaikki puhelimesta lähtien.

kunnes tänään...
löysin taannoin mieheni uuden salasanan jonka hän oli kirjoittanut lapulle. piilotin lapun jotta saisin/pääsisin koneelle. ihmettelinkin kerran kun hän paperin lattialle tiputti ja kysyin mikä tuo on. hän nosti sen nopeasti tunki taskuunsa ja sanoi "ei mikään" silloin heti tiesin että se on tärkeä.

menin siis tänään koneelle ja katsoi. eilen hän oli viihteellä ja tiesin että ks nainen tulee olemaan liikkeellä. kotona ei ollut vielä klo 4 ja syyt olivat ontuvia kun tekstarilla kysyin. kunnes hän soitti ja kysyi voinko järkätä hänelle kyydin ks naisen luota. ja järkkäsin.
koneella oli normaalia lätinää naisen kanssa kunnes naine nkysyi miten mieheni kotiin oli päässyt. ja mieheni kertoi ja sanoi että häntä ei ollut sohva kiinnostanut niin oli lähtenyt kotiin kun ei hänen kanssaan lusikkaan päässyt sänkyyn ja hymiä siihen päälle että tyyliin olisin halunnut painaa sinua.

mieheni ei tiedä että että pääsen koneelle ja lopuksi tekstissä nainen sanoi että eikö miestäni vaivaa johon mies oli vastannut "mistä enkelit koskaan saisi tietää".

mietin hetken asiaa ja lähetin miehelleni viestin asiasta kertomatta tietoani vaan yleisen jupinan. takaisin tuli viesti että haluan sinut ja perheeni, mutta uskoakko? voinko päästää häntä yksin viihteelle? ellei ks nainen olisi hankkinut itselleen miestä baarista olisi mieheni mennyt naisen viereen mutta esteenä oli toinen mies paikan päällä.

mieheni väittää olevansa onnellinen nykyään kanssani mutta jos kerran on onnellinen miksi puhuu moista toiselle? ja olisivatko he vain nukkuneet?

näin meillä menee... olin onnellinen mutta en tiedä olenko enää...

 

Enkelit jos olisin sinä, en luottaisi, en ikinä enää. Vaikka kuinka toista rakastaa, niin en siltikään.

Meillä suhde myös kriisissä, ei toisten naisten vuoksi vaan ymmärtämättömyyden vuoksi. Ollaan miehen kanssa seurusteltu 5,5 vuotta ja meillä on kaksi ihanaa lasta (vajaa 2v ja 1kk), esikoisen syntymän jälkeen oltiin myöskin "kriisissä" väsymyksen ja seksin vähyyden vuoksi, ero oli hyvin hilkulla mutta siitä selvittiin ja tuntui että vahvistuttiin myös, mutta nyt on taas samat tunteet hiipineet välillemme.
Minua väsyttää, jonka vuoksi "kiukuttelen" mutta minä myös hoidan molempia lapsia kotona, minä siivoan, minä pesen pyykit, minä tiskaan, minä teen nämä asiat myös silloin kun mies on kotona.
Omia vapaapäiviä kysellessä, tule totinen vastaus "kun sinä menet töihin, sinullakin on vapaapäiviä", siis ei vittu hyvää päivää! Alkaa tällä mammalla pinna palaa..
Mies on sanonut, että mene sinä töihin ja hän jää lasten kanssa kotiin, ei tuntunut ymmärtävän että meillä on lapsi joka on rintaruokinnalla, "kaupasta saa korviketta" oli vastalause, vielä vähän lisää keittää..
Riidellään hyvin usein (3-4krt/viikko), esikoinen pelkää tätä riitelyä ja aina se olen minä joka menee lohduttamaan lasta miehen huudon jälkeen. Meillä kun miehellä ei ole sitä taitoa, että voitaisiin puhua asioista ei huutaa. Eikä meillä voi sanoa mielipiteitänsä ääneen, vastaus on lähes aina "turpa kiinni lehmä, ei kiinnosta, ihan sama, mä muutan pois". Nyt jo salaa toivon, että muuttaisipa!

 

Arvostakaa naiset nyt vähä itteenne, elkääkä suostuko olemaan eteisen mattoja joho paskakengät pyyhitään!

Enkelit, miehes on pettäny sua, vaikka asiast puhuttu. Tilanne tuskin paranee. Mulle pettäminen ehdoton ero.

Ihra, jo tuo turpa kii lehmä, sais mut näyttämään ovea. Mulle ei puhuta noin! Rakastamalle ja arvostamalle ihmiselle ei puhuta noin. Ex puhui kun huonosti meni ja heitin lopulta pihalle, elämäni paras päätös!

Musta suhteen ei pidä olla jatkuvaa työntekoa, toki riitoja ym on, mutta suurinosa pitäis olla sitä ihanaa aikaa. Pystyä puhumaan ilman haukkumista ym..

 

tämä kriisi päättyi niin että olemme olleet naimisissa nyt 2kk