Z
zzzzzzzzzzzzzz
Vieras
Menin ja munasin kun reagoin ylidramaattisesti. Nyt harmittaa.
Olen tapaillut yhtä miestä tässä nyt yli kuukauden ja mitään ei ole sovittu sen kummemmin seurustelusta. Molemmat ovat olleet hyvin kiinnostuneita kun ollaan oltu yhdessä. Pari viikkoa sitten tekstailin hänelle ja ei tullut vastausta vaikka yritin pariin kertaan. En sitten viitsinyt soittaa kun ajattelin että hänellä on vain tunteet viilenneet kun ei kerran viitsi vastata. Hän sitten kuitenkin otti minuun taas yhteyttä ja pahoitteli tekstittelyn viipymistä, koska hänellä on ollut alamäkeä töissä. Meillä oli sitten taas oikein kivaa yhdessä kun tavattiin. Seuraavalla viikolla tekstailin taas hänelle useaan otteeseen enkä saanut vastausta. Sitten jo oletin että kaveria ei enää kiinnosta, koska sama juttu oli jo tapahtunut ja oletin vain että olin hänelle vain viikonloppuhuvia. Olin tosi harmissani koska olin jo kovin tykästynyt tähän ihmiseen.
Olin siis sitten aivan varma etten kuule tyypistä enää ja viikonloppuna menin kaverini bileisiin ja tapasin siellä yhden miehen. Ja kyllä, ihan vain itsetuntoani kohottaakseni menin tyypin mukaan. En ollut edes sen kummemmin kiinnostunut. Mitään ei oikeastaan edes tapahtunut. Nukuttiin vierekkäin eikä edes pidetty toisistamme kiinni mutta pientä pussailua oli. Aamulla molemmilla oli kiire päästä toisistamme eroon.
Seuraavan päivänä kuulinkin sitten siitä miehestä, josta olin ja olen kiinnostunut. Hänen puhelimensa ei ollut toiminut viikkoon mutta hän soitti heti kuin pystyi. Seuraavana iltana tavattiin ja hän esitteli minut tyttöystävänään omille kavereilleen. Voi tyhmä minä! Reagoin ihan liian dramaattisesti siihen ettei minuun pidetty yhteyttä ja menin muun miehen mukaan.
En tiedä pitäisikö tästä munauksesta kertoa vai ei. En ollenkaan ajatellut että olisimme suhteessa tuolloin mutta nyt toki olen ihan mielelläni aloittelemassa suhdetta hänen kanssaan kun olen varma hänen tunteistaan. Paha moka mutta uskon että suhteessamme on paljon potentiaalia. Minä vain käyttäydyn järjettömästi kun minulla oli itsellä paha olo kun luulin ettei hän ole kiinnostunut
.