M
mielenkkiinnosta
Vieras
tuli tuosta nukuttamisketjusta mieleen.. kun toiset sanoo, että lapsi omaan huoneeseen alusta asti yksin nukkumaan.. niin meillä ainakin esikoisen syntyessä oli vain 2h+keittiö, joten nukuttiin vuoden verran samassa huoneessa kaikki, välillä tytöllä oli aikoja, jolloin nukkui yönsä meidän sängyssä, ja välillä taas tyytyväisenä omassa sängyssään, imetin myös melko pitkään ( 9kk)
Ja iltarutiineihin kuului ilta/yötissi melko pitkään syntymästä asti.
Sitten muutettiinkin isompaan asuntoon, ja esikoisen ollessa 1v4kk, syntyi kuopus, joka nukkui 2kk iästä alkaen 10h yöunia, edelleen me kaikki neljä nukuttiin samassa huoneessa.
nyt lapset on 5v ja 6v ja arvatkaapa mitä.. me nukutaan samassa huoneessa
tosin meidän makkarissa on neliöitä 30, että ei ihan vierivieressä nukuta, mutta koetaan paremmaksi näin kaksikerroksiessa talossa se että nukumme samassa huoneessa ylhäällä (ylhäällä ei muita huoneita ole) ja alhaalla sitten on kaksi leikkihyúonetta, tytön huone ja pojan huone.