Miten voi olla noin kauhean kamalaa jos lapsilisästä lähtee se muutama euro?

  • Viestiketjun aloittaja nauran
  • Ensimmäinen viesti
Suomessa on oikeastaan neljä rotua, joihin ei saa kajota, jotka ovat tabuja, joiden etuuksiin ei saa koskea. Ne ovat:
1. Kansanedustajat
2. Maanviljelijät
3. Maahanmuuttajat
4. Pääomatulo
viimeisen 5 vuoden aikana on maataloustuista lähtenyt n 1000 euroa joka vuosi. sitä vanhempaa kirjanpitoa ei nyt ole käden vieressä. eli tarkoittaa että nyt rahaa tulee 5108,72 euroa vuodessa vähemmän kuin 5 vuotta sitten. kulut sen sijaan kasvavat joka vuosi. revi siitä
muihin kohteisiisi en ota kantaa
 
Teille vois lätkästä solidaarisuusveron, kun kerran ette tulevia veronmaksajiakaan elätä ja tulonne ovat täten suuremmat perheessä per naama.
Kyllä on jo melkosella tasolla nämä verot ilman mitään lisäsolidaarisuuksia! Ja toisinkuin voisi kommenttini perusteella kuvitella: minulla on lapsi. Ihme hommaa, että täällä pienituloiset kertovat jättävän Suomen kun eivät täällä enää pärjää. Miten pärjäisitte sitten jossakin muussa maassa? Suurempi riski on, että nostetaan veroja entisestään ja suurituloiset jättävät maan kun täällä ei yrittämisestä ja kovasta työstä saa vastinetta. Kyllä se töissä vietetty aika on perheeltä ja vapaa-ajalta pois. Olisiko myöskään mahdotonta, jos jokainen hankkisi vain sen verran lapsia kuin omalle kukkarolle on soveliasta. Itse en ainakaan laskenut sen varaan, että saamme aina lapsilisiä, kun lasta suunniteltiin. Sen sijaan hankin tutkinnon, työpaikan ja vakaan parisuhteen ensin. Hyvin pärjäämme, vaikka jäänkin kohta kodinhoidontuelle.
Jos jostain pitäisi vähentää niin subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta. Mitä järkeä siinä on, että vanhemmat pötköttää pitkin päivää kotosalla ja lapsi on hoidossa viemässä työssäkäyvän vanhemman lapselta hoitopaikan??
Kyllä äkillisen työttömyyden ja sairauden tukemisen vielä ymmärtää, mutta miksi pitää paapoa niitä, jotka ei koskaan tee tikkua ristiin tämän yhteiskunnan eteen. Semmonen lusmu, joka ei itse viitsi käydä koulua ja/tai hankkia työpaikka, miten sellainen henkilö kasvattaisi kunnollisia tulevia veronmaksajia. Miten sellainen henkilö osaa opettaa lastaan pärjäämään elämässä, jos ei itsekkään oikein pärjää? Huonosti.
Lapsissa järkevämpi on panostaa määrän sijaan laatuun. Ne, jotka hankkii, hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla.
Mielestäni olisi järkevää valtion puolesta steriloida/asentaa esim kierukka alkkiksille ja narkkareille. Tulisi huomattavasti halvemmaksi kuin hoitaa holtittomasta lisääntymisestä aikaansaatuja ongelmalapsia.
 
Kyse tuskin on siitä, ettäkö se pari euroa lapsilisästä vaikuttaisi pahasti elämään. Suomessa edelleen ainut verohelpotus lapsiperheissä on lapsilisä. Mitään muita verohelpotuksia lapsiperheillä ei ole, vaikka kuluja on sitäkin enemmän siitä, että kasvatetaan jälkeläisiä maksamaan meidän eläkkeitä ja sairaanhoitoja ym.
Joten, ei meidänkään taloutta ole laskettu lapsilisän varaan, mutta mun mielestä se on ihan kiva, että huomioidaan edes jotenkin sitä, että kasvatamme tähän maahan alkuperäisväestöä.
Se, mikä koko asisassa varmaan eniten harmittaa on se, että suurin osa kiristyksistä kaatuu keskituloisten lapsiperheiden niskaan.
 
hm?
Valitettavasti asia on näin että et ole niin arvokas veronmaksaja lapsettomana kuin se veronmaksaja joka maksaa samanlaset verot elämänsä aikana kuin sinäkin ja lisäksi tuottaa lisää niitä veronmaksajia maahan. Elämän karuja tosiasioita jos aletaan miettiä että kenen pitäisi maksaa mitäkin.
Miten ihmeessä jokainen kotiäiti maksaisi työuransa aikana "samanlaiset verot" kuin työssäkäyvä?

Siis millä tavoin sinä nyt arvotat ihmisen, lasten määrä vai maksetut veroeurot, kumpi on vaakakupissasi tärkeämpää? Eikö tehdyn ihmisen elämäntyön sisällöllä ole mitään merkitystä, mitään arvoa?

Mitä jos tekee niitä lapsia sossupummin uralle, kuten itse sossupummiäitikin on, onko sellainenkin lastentekeminen arvokkaampaa kuin palkkatyö tai yrittäminen tai yrityksen kautta työpaikkojen luominen tai muiden ihmisten auttaminen?
Sullahan on varsin äärioikeistolainen näkymys ihmisarvolle, jos ja vain veronmaksajien tekeminen on ARVOKASTA, niin eikös nämä kolmannen sukupolven loisijat pitäisi siirtää pois yhteiseltä kukkarolta kun eivät tee mitään ARVOKASTA, eivät edes niitä veronmaksajia.

Siis jos ihan oikeasti olet noin putkinäköinen, että näet ihmisen ainoan arvon lisääntymisessä, eikä missään muussa - mikään muu ei hyödytä yhteiskuntaa, ei tiede eikä tekniikka - niin suosittelen Anu Silfverbergin uutta kirjaa miten äitiyden musta aukko tuhoaa järkevät naiset. Löydät itsesi varmasti sieltä. :)

"Järkevät naiset katoavat äitiyden mustaan aukkoon" | Yle Uutiset | yle.fi
 
Blue

M32 käytti kylmää matikkaa, niin minäkin. Sen takia tähän arvottamiseen lähdin, en sen takia että oikeasti pistäisin ihmisiä paremmuusjärjestykseen. Olen siis koko ajan vain keskustellut M32 kanssa siitä että kuka käyttää eniten yhteiskunnan rahoja ja kuka on kannattavin ihminen yhteiskunnalle, en oikeasti näin ajattele.

Kotiäiti ei ole yhtä arvokas valtiolle kuin esim. sen saman perheen isä joka käy töissä ja samaan aikaan tekee myös lapsia. Lapsia tekevä sossupummi saattaa olla arvokkaampi kuin lapseton sossupummi, riippuu siitä mitä ne lapset tulevaisuudessa tekevät. Kaikista arvokkaimpia valtiolle ovat vanhemmat jotka tekevät lapsia, elättävät perheensä, tekevät työtä ja kasvattavat lapsensakin ottamaan vastuuta elämästään ja elättämään itsensä.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
"jaapajaa"
Edelleen, se koulutus yms. on kaikki yksilön hyväksi.
Tätä sinä olet jankuttanut, aivan kuin ilmainen koulutus olisi käytössä siksi että se on yksilön hyväksi., ei, kyllä se on siksi ilmainen että kouluttautuminen hyödyttää yhteiskuntaa. On katsottu että saatava hyöty on lopulta suurempi kuin yhteiskunnan panostus.
Sama juttu kuin lapsiperheiden tukemisen kanssa.

Ja mitä tulee suurperheen veronmaksajiin, se synnyttäjä-osapuoli ei kyllä kovin paljoa töissä ehdi käydä, vasta sitten kun lapset on jo tarhäiässä viimeinenkin, jos sitten enää töihin pääseekään noin vaan. Maailma ei ole noin mustavalkoista, että kaikki aikuiset maksaa älyttömästi veroa ja kaikki lapset aikanaan myös maksaa hirmuisesti veroa. Olisikin mustavalkoisesti noin, niin mitään talousvaikeuksia ei yhteiskunnassa olisi.

Yritykset ne tätä yhteiskuntaa pystyssä pitää, eikä jotkut 2000e brutto tienaavat perusduunarit jotka maksaa veroa jonkun kämäsen 500e kuukaudessa. Teollisuus ja teollisuuden maksamat veromiljardit on hyvää vauhtia katoamassa Suomesta kokonaan, eipä hyvältä näytä, vaikka miten ne suurperheen vanhemmat tehtailisivat uusia ihmisiä tähän maahan.
 
Blue
[QUOTE="jaapajaa";29717488]Tätä sinä olet jankuttanut, aivan kuin ilmainen koulutus olisi käytössä siksi että se on yksilön hyväksi., ei, kyllä se on siksi ilmainen että kouluttautuminen hyödyttää yhteiskuntaa. On katsottu että saatava hyöty on lopulta suurempi kuin yhteiskunnan panostus.
Sama juttu kuin lapsiperheiden tukemisen kanssa.

Ja mitä tulee suurperheen veronmaksajiin, se synnyttäjä-osapuoli ei kyllä kovin paljoa töissä ehdi käydä, vasta sitten kun lapset on jo tarhäiässä viimeinenkin, jos sitten enää töihin pääseekään noin vaan. Maailma ei ole noin mustavalkoista, että kaikki aikuiset maksaa älyttömästi veroa ja kaikki lapset aikanaan myös maksaa hirmuisesti veroa. Olisikin mustavalkoisesti noin, niin mitään talousvaikeuksia ei yhteiskunnassa olisi.

Yritykset ne tätä yhteiskuntaa pystyssä pitää, eikä jotkut 2000e brutto tienaavat perusduunarit jotka maksaa veroa jonkun kämäsen 500e kuukaudessa. Teollisuus ja teollisuuden maksamat veromiljardit on hyvää vauhtia katoamassa Suomesta kokonaan, eipä hyvältä näytä, vaikka miten ne suurperheen vanhemmat tehtailisivat uusia ihmisiä tähän maahan.[/QUOTE]

Toimiiko mikään tässä yhteiskunnassa ilman niitä yksilöitä jotka sitä pyörittävät. Ei. Ei olisi edes sitä koko yhteiskuntaa, yrityksiä yms. Ja kyllä, jokainen ottaa omansa välistä mutta niinhän se pitääkin olla.

Ei ole olemassa yhtesikuntaa jonka pitää saada makkaraa leivälleen. On olemassa vain ihmisiä jotka elävät yhteiskunnassa jotta saavat makkaraa leivälleen.
 
Kyse tuskin on siitä, ettäkö se pari euroa lapsilisästä vaikuttaisi pahasti elämään. Suomessa edelleen ainut verohelpotus lapsiperheissä on lapsilisä. Mitään muita verohelpotuksia lapsiperheillä ei ole, vaikka kuluja on sitäkin enemmän siitä, että kasvatetaan jälkeläisiä maksamaan meidän eläkkeitä ja sairaanhoitoja ym.
Joten, ei meidänkään taloutta ole laskettu lapsilisän varaan, mutta mun mielestä se on ihan kiva, että huomioidaan edes jotenkin sitä, että kasvatamme tähän maahan alkuperäisväestöä.
Se, mikä koko asisassa varmaan eniten harmittaa on se, että suurin osa kiristyksistä kaatuu keskituloisten lapsiperheiden niskaan.

Ai sinä kasvatat alkuperäisväestöä, eli olet saamelainen? Kyllä minustakin tuo lisä on ihan kiva, mutta jos se aiheuttaa valtion velkaantumista yhdessä monen muun seikan kanssa, olen siitä valmis myös tinkimään. En ole tehnyt lastani tänne tulevaksi veronmaksajaksi -periaatteella, vaikka sitähän hän tietysti on :)
 
Viimeksi muokattu:
[QUOTE="jaapajaa";29717488] Yritykset ne tätä yhteiskuntaa pystyssä pitää, eikä jotkut 2000e brutto tienaavat perusduunarit jotka maksaa veroa jonkun kämäsen 500e kuukaudessa. Teollisuus ja teollisuuden maksamat veromiljardit on hyvää vauhtia katoamassa Suomesta kokonaan, eipä hyvältä näytä, vaikka miten ne suurperheen vanhemmat tehtailisivat uusia ihmisiä tähän maahan.[/QUOTE]

Kyllä, yritykset pitävät yhteiskuntaa pystyssä a)maksamalla suuria veroja b)tarjoamalla työpaikkoja veronmaksajille. On kuitenkin idioottimaista kuvitella, että perusduunarin maksama vero rajoittuisi tuloveroon. Jokainen maksaa arvonlisäveroa jokaikisestä ostamastaan tuotteesta, palveluista jne. Itse rakensimme viime vuonna talon. Mietippä millanen summa siitä maksettiin valtion kassaan! Lisäksi monet perusduunaritkin maksavat perintöveroja, kiinteistöveroa, autoveroa jajajaja..loputtomasti kaikkea.
Järkevin säästökohde tietysti olisi vähentää/lopettaa rahan syytämistä ulkomaille vain siksi, että Suomi haluaa olla kaikessa mallioppilas. Periaate "otetaan lisää velkaa, että voidaan lähettää rahaa Kreikkaan" on melko absurdi.
 
"tikku"
M32 käytti kylmää matikkaa, niin minäkin. Sen takia tähän arvottamiseen lähdin, en sen takia että oikeasti pistäisin ihmisiä paremmuusjärjestykseen. Olen siis koko ajan vain keskustellut M32 kanssa siitä että kuka käyttää eniten yhteiskunnan rahoja ja kuka on kannattavin ihminen yhteiskunnalle, en oikeasti näin ajattele.

Kotiäiti ei ole yhtä arvokas valtiolle kuin esim. sen saman perheen isä joka käy töissä ja samaan aikaan tekee myös lapsia. Lapsia tekevä sossupummi saattaa olla arvokkaampi kuin lapseton sossupummi, riippuu siitä mitä ne lapset tulevaisuudessa tekevät. Kaikista arvokkaimpia valtiolle ovat vanhemmat jotka tekevät lapsia, elättävät perheensä, tekevät työtä ja kasvattavat lapsensakin ottamaan vastuuta elämästään ja elättämään itsensä.
Niin ja kannattaa muistaa, että valtaosa äideistä ei siellä kotona montaa vuotta "pötköttele" vaan suurin osa palaa töihin lapsen ollessa keskimäärin 2 v. Jossain tällaisen tilaston muistan nähneeni. Aika pieni uhraus omasta -parhaillaan kymmenien vuosien- urasta yhteiskunnalle potentiaalisten veronmaksajien muodossa. Jos nyt mietitään taas puhtaasti matemaattiselta pohjalta...
 
"NoName"
No paljon enemmän?

Onhan se hienoa, mies sai juuri palkankorotuksen. Mutta onko se hienoa, että se ei kohta enää missään edes näy? Paljonko sinun mielestäsi n. 4000e kuukausipalkasta sitten pitäisi jäädä käteen?
Miten paljon? Tällä hetkellä se on keskimäärin 500€ (esim. kuukausipalkat 2000€-6000€ https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Laskelmat/Palkansaajan-veroprosentit/). Tarkoitatko mahdollisesti että tonnin enemmän tienaavalle pitäisi jäädä tonni enemmän?

Otetaan samat palkat (2000-6000). Jotta jäisi tonni enemmän, tarkoittaisi se progressiivisen veroprosentin kääntämistä regressiiviseksi; eli mitä enemmän tienaat, sitä vähemmän maksat veroja. Eli jos vaikka heitetään 3000€ tienaavalle 20% veroa niin käteen jää noin 2400€. Jotta suhde säilyisi, eli tonnin enemmän tienaavana saisit tonnin enemmän käteen tarkoittaisi se sitä että 6000€ palkasta maksettaisiin enää 10% veroja (ja sivumainintana 1000€ tuloista 60%...).

Jos laitetaan vaikka 6000€ palkalle 25% vero niin hupsista keikkaa: 1000 tienesteillä joudut maksamaan valtiolle 500€ lisää, koska jäät miinuksen puolelle... :).

Toisaalta voitaisiin ottaa verot vallan pois, silloin kaikille jäisi käteen se, mitä tienaakin. Ainakin siihen asti kunnes yhteiskuntarakenne on romahtanut... Ja silloin vain tooooosi rikkaat pystyvät rahansa pitämään koska no.. vaikka palkka-armeija.

Entä sitten se tasavero? Kaikilta vaikka 30% pois. Tonnin enemmän tienaava saisi aina käteen 700€ enemmän. Ei paha? Se, miten tämä käytännössä osoittautuisi toimivaksi (ts.valtion verotulojen kannalta, pienenisikö se ja jos niin minkä verran) on taas toinen kysymys (ts. ei jaksa enää laskea...). Itse asiassa koko tämä vastaus on täyttä offtopicia, mutta vastasinpa kuitenkin.

Korjatkaa, kun kuitenkin olen väärässä ;-).

Ai niin, 4000€ tuloista pitäisi jäädä omasta mielestäni jäädä käteen noin 3000€, toisaalta 2000€ tuloista pitäisi jäädä enemmän kuin tonni... Ja 80 000€ palkasta voi riipaista jo ihan hyvän osan, vaikka sen 56 %. Jos ei 35 000 eurolla kuukaudessa tule toimeen, niin vika ei ole veroissa...
 
nananaa
Tämä keskustelu on jotenkin typerää. Tässä oli puhe 7% tasaleikkauksesta, kun kaikesta muustakin leikataan.. kun on pakko. Huonon tilanteen tasoittamiseen ei ole aina hyviä keinoja vaan vain joitain keinoja.. Tietysti käsittäisin jos joku tulisi kertomaan minulle miten tämä olisi pitänyt toisin hoitaa? Tosinsanottuna jotain oli tehtävä. Ilmeisesti ei ole muuta keksitty. Ja sitten ottaen huomioon tuon että tässä liemessä lilluu maailman talous niin jossain maassa on älyttävä säästää ENNEN kuin on koko talous kuralla. Tässä tilanteessa ei ole hyötyjiä.. on vain säästäjiä. Pakko ollakkin. Muuten ollaan USAn mallilla.
 
Lottovoittomaa
Totta puhut. Meidän lämmityskulumme nousevat satasella tai kahdella vuodessa. Samaan aikaan lapsilisä putoaa noin 450 eurolla vuodessa.

Mikäli oikein ymmärsin, niin myös lääkkeet tulevat maksamaan perheellemme jatkossa enemmän ja eikös siihen bensan hintaankin ole taas korotus tulossa. Eikä tarvitse olla meedio, jotta voi todeta ruoan hinnan nousevat aivan varmasti myös jatkossa.

Kyse ei siis ole satasesta tai kahdesta. Kyse on satasista. Kenties tonnista, eli noin sadasta eurosta kuukautta kohden. Meidän tuloistamme se on todella paljon. Lähes kaikesta mahdollisesta jo säästetään, joten alkaa keinot loppumaan siltä osin, että mistä enää voimme jatkossa tinkiä.
Sinä et nyt ymmärrä että miten Suomen yhteiskunta toimii.

Eliittiväki tarvitsee lisää rahaa, jotta sitä voi jakaa lähipiirilleen erilaisina valtionavustuksina, yritystukina ja kavereiden firmoille innovaatiotukina.

Ei niille riitä miljardeja jaettavaksi, jos kansa aina kitisee siitä, että maksut nousevat.

Ole hiljaa ja maksa kiltisti. Politikkojen kaverit tarvitsevat nyt kipeästi rahaa kavereilleen ( ja kavereiden kautta itselleen) ja sinut on valittu maksajaksi.

Ensi vuonna niitä maksuja kerätään taas lisää, tosin ne kerätään eri nimellä jotta kansalaiset saadaan tyytyväiseksi "nostamalla lapsilisät" entiselle tasolle (viime vuoden tasolle).

Sillä tavalla Suomi pyörii...
 
Missä SÄÄSTETYT rahat?
Tämä keskustelu on jotenkin typerää. Tässä oli puhe 7% tasaleikkauksesta, kun kaikesta muustakin leikataan.. kun on pakko. Huonon tilanteen tasoittamiseen ei ole aina hyviä keinoja vaan vain joitain keinoja.. Tietysti käsittäisin jos joku tulisi kertomaan minulle miten tämä olisi pitänyt toisin hoitaa? Tosinsanottuna jotain oli tehtävä. Ilmeisesti ei ole muuta keksitty. Ja sitten ottaen huomioon tuon että tässä liemessä lilluu maailman talous niin jossain maassa on älyttävä säästää ENNEN kuin on koko talous kuralla. Tässä tilanteessa ei ole hyötyjiä.. on vain säästäjiä. Pakko ollakkin. Muuten ollaan USAn mallilla.
Pakko säästää, jotta eliitti saa harrastuksensa maksettaviksi verovaroista ja säätiöiden kautta kierrätettynä "yleishyödyllisiin tarkoituksiin", kuten pienipalkkaisten pörssipomojen golf- ja tennis-kenttien ylläpitoon.

Taas on mennyt poliitikkojen "pakkosäästö"-puheet täydestä ja ei ole tullut mieleen, että minnekähän ne kaikki rahat oikein menevät.

Suomessa on 1990-luvun alun lamasta lähtien "säästetty" joka vuosi miljarditolkulla rahaa, milloin milläkin verukkeella.

Koska nyt on jo 24 vuotta säästetty joka ikinen vuosi, niin jossain on ihan helvet**llinen määrä säästettyjä rahoja.

Menkääs kysymään poliitikoilta, että missä ne rahat oikein ovat.
 
Minne rahat valuvat...
Korjaan, yli 140 000.
Ja taas jou pässi luulee, että kansanedustajien tulot koostuvat pelkästään palkasta.

Tutkihan hiukan kansanedustajien taustoja, niin sieltä löytyy verottomia kulukorvauksia, säätiöiden palkkioita, pörssiyhtiöiden hallitusjäsenyyksiä (satojen tuhansien edut per edustja), ilmaisia matkoja, ilmaiset puhelut, ilmaiset tietoliikennekulut, alennukset suurten ja pienten yritysten kaikista hinnoista (jotta edustaja sitten ajaisi firman asiaa eduskunnassa) jne jne jne.

Kansanedustajat repivät 90% tuloistaan verottomina erilaisten yhteiskunnan "tukijärjestelmien" kautta ja maksavat tuskin lainkaan veroja mistään.

Esim:

Kansanedustaja Petkunterä päättää eduskunnassa uudesta pankkilaista, joa on pankeille edullinen -> kansanedustaja Petkunterän asuntolainan korko on 0%

Kansanedustaja Petkunterä päättää eduskunnassa uudesta rahoitusyrityslaista, joa on rahoitusyritykselle edullinen -> kansanedustaja Petkunterän autolainan korko on 0%

Kansanedustaja Petkunterä päättää eduskunnassa 10 000 000 euron investointituesta LuxusAuto Oy:n uuteen myyntihalliin -> kansanedustaja Petkunterän vaimon, pojan j serkun vuoden 2014 luxusmersut maksavat Petkunterän suvulle 20 000 euroa kappale

Ellet usko, niin yritähän ottaa selvää asioista. TV:n tutkivat journalistiohjelmat ovat hiukan tuoneet asioita esiin, mutta ne ovat vain pintaraapaisu. Joka vuosi valuu miljardeja samalla systeemillä ja kaikki ne menevät poliitikkojen lähipiireille.

Kaikki sujuvat täysin piilossa kansalta, sillä yritysasiat kuuluvat yrityssalaisuuden piiriin.

Säätiöiden kautta kulkevista rahavirroista poliitikoille on tässä yhteydessä aivan liian vähän tilaa kertomista varten.

Jne jne jne...
 
"Äiti-77"
Tyypillisesti astro ei osaa vastata kysymykseen :D mut jätetään se oman arvoonsa

Minusta olisi parempi,että koko lapsilisä leikattaisiin pois kaikilta ei kukaan tervejärkinen sen takia lapsia tee.
Lapsia pitää tehsä niiden varojen mukaan mitä itsellä on. Jos on työtön niin on ja sossutuki ok jos siihen todellinen tarve,mutta sen eteen pitää tehdä myös jotain,ei vain tehtailla lapsia ja maleksia kotona.
Esim Kelan päivärahalla kyllä elää aivan hienosti kun järjestää asiansa niin.
Oikeesti, sulla ei taida olla ihan kaikki inkkarit kanootissa???OOtko kokeillu elää kelan rahoilla?? Tuskimpa, sillä jokainen tietää että niillä ei elä!!!! ja et sä välttämättä kuule aina työttömänä ja opiskeliana sossusta mitään saa, jos esim sattuu saamaan liitosta hiukka enempi kuin kelasta!!! Se että sossusta jotain saa saa olla sit jo ihan p.a!!! Ja jos lapsia aletaan tulojen mukaan tehdä, niin kyllä tää on oikeesti aika lapseton maa ja ootko ajatellu että milläs tää yhteiskunta sit pyörii kun ei ole työvoimaa sitä tekemässä??? Nyt jo kohta ihmetellään että mitäs tehdään, kun nuo suuret ikäpolvet tosta eläköityy!! vaikka että mistä tehdään se porukka joka niitä hoitaa kun eivät itse pysty!! Kyllä jumankekka varmaan ois löytyny muutakin kohteita mistä säästää kun lapsiperheet jne.. Oisivat aloittaneet eduskunnassa vaikka omista palkoistaan ja eduistaan!!!!
 
"Tapsa"
M32 käytti kylmää matikkaa, niin minäkin. Sen takia tähän arvottamiseen lähdin, en sen takia että oikeasti pistäisin ihmisiä paremmuusjärjestykseen. Olen siis koko ajan vain keskustellut M32 kanssa siitä että kuka käyttää eniten yhteiskunnan rahoja ja kuka on kannattavin ihminen yhteiskunnalle, en oikeasti näin ajattele.

Kotiäiti ei ole yhtä arvokas valtiolle kuin esim. sen saman perheen isä joka käy töissä ja samaan aikaan tekee myös lapsia. Lapsia tekevä sossupummi saattaa olla arvokkaampi kuin lapseton sossupummi, riippuu siitä mitä ne lapset tulevaisuudessa tekevät. Kaikista arvokkaimpia valtiolle ovat vanhemmat jotka tekevät lapsia, elättävät perheensä, tekevät työtä ja kasvattavat lapsensakin ottamaan vastuuta elämästään ja elättämään itsensä.
Kaikista arvokkaimpia valtiolle ovat ne tyhmät kansalaiset, jotka vuodesta toiseen pähkäilevät eri maksujen nostoja ja laskuja huomaamatta lainkaan sitä, että poliitikot vetävät itselleen samaan aikaan joka vuosi miljardiedut partaansa naureskellen ja lykkäävät yhä uusia maksujen nostoja ja laskuja kansalaisten laskettaviksi ja päiviteltäviksi yhä uudestaan ja uudestaan.

Eliitin konjakkilaulu:

Riistä sinä ryhmää,
kun tuo kansa on niin tyhmää
ja ahneus on suurenlainen

"Eihän ne eurot minun taskuuni tullut",
kun olen poika kieronlainen
Huiputin hei, huiputin hei, huiputin kansaani hei

-----
Sävel Tapio Rautavaaran mukaan:
Juokse sinä humma,
kun tuo taivas on niin tumma
ja taival on pitkänlainen.

Eihän se tyttö minun kyytiini tullut
kun olen poika hurjanlainen.
Hummani hei, hummani hei, huputiti hummani hei.
 
vieras..
Pakko tuohon verotukseen sanoa sen verran. Mun miehen ja veljen bruttopalkassa on 2000 e eroa. Nettopalkka on tuolla enemmän tienaavalla 100 e enemmän. Eli kyllä suhteessa keskituloinen maksaa elämisestään aika kovan hinnan. Ja ainakin pienten yritysten pääomaverotusta on kiristetty viime vuosina. Se että suurimmalla osalla on kuvitelma siitä että kun puhutaan pääomatuloista ne on kymppitonneja. Meidän kohdalla puhutaan viidestäsadasta pariin tonniin. Ja jos sille pienyrittäjälle alkaa tunti palkkaa laskemaan niin pitäis olla melkoiset pääomatulot (sen peruspalkan lisäksi) että olis lähelläkään edes sitä peruduunarin tuntipalkkaa.

Me tullaan toimeen omillamme vaikka monta lasta onkin. Harmittaa silti. Kyllä se kaikki on pois suoraan lapsilta. Harrastetaan vähemmän, säästetään ruoasta, vaatteista ym enemmän jne.
 
"Maija"
Alkuperäinen kirjoittaja Missä SÄÄSTETYT rahat?;29757454:
Pakko säästää, jotta eliitti saa harrastuksensa maksettaviksi verovaroista ja säätiöiden kautta kierrätettynä "yleishyödyllisiin tarkoituksiin", kuten pienipalkkaisten pörssipomojen golf- ja tennis-kenttien ylläpitoon.

Taas on mennyt poliitikkojen "pakkosäästö"-puheet täydestä ja ei ole tullut mieleen, että minnekähän ne kaikki rahat oikein menevät.

Suomessa on 1990-luvun alun lamasta lähtien "säästetty" joka vuosi miljarditolkulla rahaa, milloin milläkin verukkeella.

Koska nyt on jo 24 vuotta säästetty joka ikinen vuosi, niin jossain on ihan helvet**llinen määrä säästettyjä rahoja.

Menkääs kysymään poliitikoilta, että missä ne rahat oikein ovat.
Näinpä. Juuri tuli julkisuuteen tilastot, jossa selvisi, että yritysjohtajien palkat ovat nousseet viimeisten vuosien aikana joka satoja prosentteja. Kyllä sitä rahaa oikeasti on, mutta pieni eliitti haalii kaiken itselleen.
 
Yhteistyössä