Miten voi olla noin kauhean kamalaa jos lapsilisästä lähtee se muutama euro?

  • Viestiketjun aloittaja nauran
  • Ensimmäinen viesti
Blue
Pointtini taisi ikävä kyllä mennä sinulta ohi. Kyse ei ole siitä, etteivätkö kirjastopalvelut olisi hyvä asia ja laajalti suomalaisten käytössä. Vanhemmat vain hyötyvät tavattomasti siitä, ettei heidän tarvitse kustantaa niitä lapsilleen. Vastaavaa hyötyä ei lapseton tule koskaan samaan. Siksi on vähän kohtuutonta syyttää lapsettomia vapaamatkustamisesta. Jos kaikki joutuisivat vastaamaan näistä palveluista, eläkkeistään ja toimeentulostaan itse, sinullekin kyllä selviäisi, paljonko yhteiskunta tulee lapsiperheitä vastaan.
Kyllä se ihan yksi yhteen menee pojupieni. Sinulle on aikanaan maksettu kaikki, ja sinulle edelleen maksetaan oikeus käyttää kirjastoa, terveyspalveluja, koulutusta (niin ajatella, vieläkin sinäkin saisit opiskella!). Sama oikeus on kaikilla lapsillakin, ja niillä lasten vanhemmillakin. Älä sinä ajattele kierosti että kaikki palvelut on tehty lapsille (muiden kustannuksella) ja kuitenkin sitten aikuiset saisivat niitä ilmaiseksi käyttää. Jos siihen kirjastoon vaadittaisiin korvamerkittyä rahaa (eikä siis käytettäisi verovaroja) niin kyllä siitä KAIKKI kuntalaiset maksaisivat, ei vain lapsiperheet (ja sitten sinä saisit sitä ilmaiseksi käyttää).
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91
"Veiras"
Sattuipa Kauppalehden sivuilta osumaan silmiin, että samaan aikaan kun kotitaloudet ajetaan ahdinkoon on suunnitteilla seuraavaa:

Hallituksen kehysriihi kaavailee STT:n tietojen mukaan lehdistölle 20 000 000 euron innovaatiotukea.
Myös puoluetukea maksettiin viime vuonna 34 000 000 euroa, paljonko lienee summa tämän vuoden osalta?

http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=238845&tstart=0

Mitähän muita tukia on kaavailtu jaeltavaksi, jotta voidaan perheiltä säästää vähän lisää vaikka poistamalla koko lapsilisä.
 
-
On ehdottoman hyvä asia. Kannatan maksutonta koulutusta täysin varauksetta. Se on hienoimpia asioita suomalaisessa yhteiskunnassa. Minä tai kukaan muukaan ei ole kuitenkaan mitään moraalista velkaa siitä, että on käynyt kouluja. Yhteiskunnan tuki on kohdistunut omiin vanhempiini, koska muuten he olisivat joutuneet maksamaan laskun koulutuksestani. Itse en lapsettomana tule hyötymään samanlaisesta hyväntekeväisyydestä.
Siinäpä se. Sinä olet valmis ottamaan kaiken, antamatta mitään. Etkä sinä ole kenellekkään moraalisesti velkaa.
Cool.
Mutta jotenkin minun lapseni ovat moraalisesti velkaa pitämään sinusta huolta, kun sinä paskot housuihisi.
 
"vieras."

Jos sun lapset työskentelee hoitoalalla niin kyllä heille siitä palkka maksetaan. Moraalin kanssa sillä ei liene mitään tekemistä.
 
Sinäkö et käytä näitä ollenkaan? Mikset, kerran sinun rahaasi sinne syydetään? Luulisi että MINÄ-ihmisenä olisit ensimmäisenä roikkumassa kirjaston kahvassa "nää kaikki on mun, MINÄ olen nämä maksanut". :)
Onhan niitä nyt paljonkin ihmisiä jotka eivät käytä kunnallisia palveluita. Käyvät esim yksityisellä kuntosalilla, tai ratsastamassa, tai mitä ikinä; eivät lue kirjaston kirjoja vaan tilaavat sähköisiä kirjoja ipadiin; terveydenhuolto on yksityisen lääkäriaseman työterveyshuolto eikä kunnallinen terkkari; jne. Ja miksei? No siksi, että julkisessa terveydenhuollossa on pitkät jonot, tai ei kiinnosta jumppailla kansalaisopiston jumpassa koulun liikkasalissa, vaan haluaa harrastaa jotain ihan muuta.

Todellakin on paljon ihmisiä, jotka eivät yhteisestä veropotista saa mitään konkreettista takaisin. Todella moni (lapseton) keskituloinen menee siihen porukkaan, puhumattakaan vielä parempituloisista.
Vai onko se niin vaikea uskoa, että moni mieluummin ostaa ne tarvitsemansa palvelut ja harrastusmahdollisuudet, eivätkä käytä kunnallisia.
 
Blue
Lainaus Alkuperäinen kirjoittaja M32 Näytä viesti
On ehdottoman hyvä asia. Kannatan maksutonta koulutusta täysin varauksetta. Se on hienoimpia asioita suomalaisessa yhteiskunnassa. Minä tai kukaan muukaan ei ole kuitenkaan mitään moraalista velkaa siitä, että on käynyt kouluja. Yhteiskunnan tuki on kohdistunut omiin vanhempiini, koska muuten he olisivat joutuneet maksamaan laskun koulutuksestani. Itse en lapsettomana tule hyötymään samanlaisesta hyväntekeväisyydestä.

Miten ihmeessä sinä saat vanhempiesi hyödyksi sen että sinun koulutus on maksettu verovaroista? Sehän on vain ja ainoastaan sinun hyötysi. Jos sitä ei olisi sinullekaan maksettu niin mikään ei takaa sitä että sinua nyt edes olisi. Vanhempasi olisivat voineet päättää täysin toisin. :)
 
M32
Blue, vastaapa näihin kysymyksiin:

1. Jos lapsesi koulutusta, terveydenhuoltoa ja muita hyvinvointipalveluita ei kustannettaisi verovaroista, kuka joutuisi ne maksamaan?

2. Kun mainitut hyvinvointipalvelut kuitenkin kustannetaan verovaroista, kenen siis ei tarvitse niitä maksaa?

3. Kuka siis hyötyy taloudellisesti siitä, että lapsesi hyvinvointipalvelut kustannetaan verovaroin?

Vihje: Kaikkiin kysymyksiin on sama vastaus.
 
Vie ras
Kataisen hallitus on tuhonnut hyvinvointivaltion.

Rest in peace, Suomi Finland.
Tilanne on tuhonnut hyvinvointivaltion. Ehkä Katainen ei ole aina tehnyt kaikessa viisaimpia mahdollisia ratkaisuja, ehkä hän on toiminut niiden tahojen intressien mukaisesti, jotka ovat hänen poliitikkouttansa tukeneet. Mutta hän ei ole syypää siihen, että olosuhteet ovat mitä ovat.
 
Blue
Onhan niitä nyt paljonkin ihmisiä jotka eivät käytä kunnallisia palveluita. Käyvät esim yksityisellä kuntosalilla, tai ratsastamassa, tai mitä ikinä; eivät lue kirjaston kirjoja vaan tilaavat sähköisiä kirjoja ipadiin; terveydenhuolto on yksityisen lääkäriaseman työterveyshuolto eikä kunnallinen terkkari; jne. Ja miksei? No siksi, että julkisessa terveydenhuollossa on pitkät jonot, tai ei kiinnosta jumppailla kansalaisopiston jumpassa koulun liikkasalissa, vaan haluaa harrastaa jotain ihan muuta.

Todellakin on paljon ihmisiä, jotka eivät yhteisestä veropotista saa mitään konkreettista takaisin. Todella moni (lapseton) keskituloinen menee siihen porukkaan, puhumattakaan vielä parempituloisista.
Vai onko se niin vaikea uskoa, että moni mieluummin ostaa ne tarvitsemansa palvelut ja harrastusmahdollisuudet, eivätkä käytä kunnallisia.
Ok, hienoa. Lapsuudessaan ovat kuitenkin käyttäneet kaikkia näitä palveluja, ja kuten sanoin niin jos niitä ei olisi maksettu ei ole mitään takeita että he tässä kohtaa olisivat nyt keskustelemassa.

Se että lapsille/ihmisille maksetaan palveluja ei ole vanhempien etu, se on vain ja ainoataan yksilön etu.

Ps. Kelakorvauksen maksaa yhteiskunta aikuisillekin vaikka käyttäisikin yksityisiä terveyspalveluja. Että kyllä saa. Ja siinä vaiheessa kun vaippoihin jöutuu niin ne vaipat joutuu joku muu vaihtamaan kun oma lapsi, joten ihan hyvä on että maksaa nyt jo jotain ettei käy niin että pääsee vain kolme kertaa viikossa lounaan jälkeen vessanpytyllä käymään kuten eräässä yksityisessä vanhustenhoitolaitoksessa uutisoitiin tehdyn
 
justjust

Mikä se tilanne on? Onko sama tilanne naapurimaillamme? Miksei ole?
 
"vieras."
Lainaus Alkuperäinen kirjoittaja M32 Näytä viesti
On ehdottoman hyvä asia. Kannatan maksutonta koulutusta täysin varauksetta. Se on hienoimpia asioita suomalaisessa yhteiskunnassa. Minä tai kukaan muukaan ei ole kuitenkaan mitään moraalista velkaa siitä, että on käynyt kouluja. Yhteiskunnan tuki on kohdistunut omiin vanhempiini, koska muuten he olisivat joutuneet maksamaan laskun koulutuksestani. Itse en lapsettomana tule hyötymään samanlaisesta hyväntekeväisyydestä.

Miten ihmeessä sinä saat vanhempiesi hyödyksi sen että sinun koulutus on maksettu verovaroista? Sehän on vain ja ainoastaan sinun hyötysi. Jos sitä ei olisi sinullekaan maksettu niin mikään ei takaa sitä että sinua nyt edes olisi. Vanhempasi olisivat voineet päättää täysin toisin. :)
Meinaatsä, että jos siihen aikaan, kun M32 on lapsena koulussa ollut, jos opetus ei olisi silloinkin ollut ilmaista, hän olisi maksanut sen itse? Vaiko kuitenkin vanhempansa? Tänä päivänä, jos on työssäkäyvä, hän maksamillaan veroilla on tukemassa lapsiperheitä ilmeisen mielellään sellaisissakin yhteiskunnan palveluissa, joista lapsettomana ei hyödy mitään. Mikä tässä nyt sinua ärsyttää nimittelyyn asti?
 
Siinäpä se. Sinä olet valmis ottamaan kaiken, antamatta mitään. Etkä sinä ole kenellekkään moraalisesti velkaa.
Cool.
Mutta jotenkin minun lapseni ovat moraalisesti velkaa pitämään sinusta huolta, kun sinä paskot housuihisi.
M32 maksaa kuitenkin veroja, verotuloista tuetaan sinun lapsiasi silloin kun he paskoo housuun. Aika tasoissa siis mennään. Sitäpaitsi tämä riihi kolahtaa myös niihin vanhuksiin, tämä ei ole henkilökohtainen hyökkäys lapsiperheitä vastaan.

Ne vanhukset, joiden oloja nyt heikennetään, on sotien jälkeen rakentanut tämän maan uudestaan meille ja meidän lapsillemme. Nyt he joutuu tekemään saman uudestaan, vaikka minä henk koht soisin heille jo huolettoman vanhuuden hyvässä hoidossa ja mieluusti maksan hiukan heille takaisin sitä mitä he teki tän maan ja tulevien sukupolvien eteen 50-luvulla.
 
Blue
Blue, vastaapa näihin kysymyksiin:

1. Jos lapsesi koulutusta, terveydenhuoltoa ja muita hyvinvointipalveluita ei kustannettaisi verovaroista, kuka joutuisi ne maksamaan?

2. Kun mainitut hyvinvointipalvelut kuitenkin kustannetaan verovaroista, kenen siis ei tarvitse niitä maksaa?

3. Kuka siis hyötyy taloudellisesti siitä, että lapsesi hyvinvointipalvelut kustannetaan verovaroin?

Vihje: Kaikkiin kysymyksiin on sama vastaus.
1. Vanhempi. Tai sitten lapsi jää hankkimatta. Toivottavasti se ei ole sitten juuri se lapsi jonka kohtaloksi oli määrätty sun pyllypyykkisi 40v. kuluttua. :) Eli lopputulema on me kaikki hyödymme siitä, ennemmin tai myöhemmin.

2. Kaikki me jotka elämme tässä yhteiskunnassa. Se tarkoittaa sitä että kenenkään meistä ei tarvitse niitä korvamerkittyinä maksaa. Ja jokainen niitä kuitenkin maksaa vuorollaan, ja jokainen meistä saa myös vuorollaan olla se joka niistä hyötyy.

3. Me kaikki. Siinä vaiheessa kun mun lapseni alkavat vuorostaan maksaa tätä yhteiskuntaa niin minä ja sinä saamme nauttia niistä hedelmistä.

Olet oikeassa. Kaikkiin oli sama vastaus! :D
 
Ken guru
Onhan niitä nyt paljonkin ihmisiä jotka eivät käytä kunnallisia palveluita. Käyvät esim yksityisellä kuntosalilla, tai ratsastamassa, tai mitä ikinä; eivät lue kirjaston kirjoja vaan tilaavat sähköisiä kirjoja ipadiin; terveydenhuolto on yksityisen lääkäriaseman työterveyshuolto eikä kunnallinen terkkari; jne. Ja miksei? No siksi, että julkisessa terveydenhuollossa on pitkät jonot, tai ei kiinnosta jumppailla kansalaisopiston jumpassa koulun liikkasalissa, vaan haluaa harrastaa jotain ihan muuta.

Todellakin on paljon ihmisiä, jotka eivät yhteisestä veropotista saa mitään konkreettista takaisin. Todella moni (lapseton) keskituloinen menee siihen porukkaan, puhumattakaan vielä parempituloisista.
Vai onko se niin vaikea uskoa, että moni mieluummin ostaa ne tarvitsemansa palvelut ja harrastusmahdollisuudet, eivätkä käytä kunnallisia.
Yksityisessäkin terveydenhuollossa käytetään julkisilla verorahoilla rakennettuja rakennuksia, lisäksi saavat valtion tukea jne. Jokainen talsii kuitenkin verorahoilla maksettuja teitä ja kulkee verorahoin kustannetuilla valaistuilla kaduilla, sekä käyttää verorahoin tuettua energiantuotantoa, lisäksi jokainen on käynyt kouluja jne...En oiken näe että miten kukaan pystyisi skippaamaan verorahoista saadut hyödyt. Synnytyksiäkään ei voi hoitaa yksityisesti...
 
Me tehdään
Mä maksan veroja. Ihan mielellänikin. Siinä uskossa että saankin jotain vastinetta. Ja sitähän saan. Lapsillani on oikeus ilmaiseen kouluun. Lapseni ovat hoidossa käytännössä puoli ilmaiseksi. Käytämme terveyden huollon palveluja jnejne. Ja jos elämä todella pahasti heittää uskon vielä "sinisilmäisesti" että saan silloin valtiolta ainakin vähän apuja. Toki itsekin koitan elää kauas katseisesti, ennakoiden hieman asioita.

Teen jotain - jotta saan jotain.

Kaikki ei tee valitettavasti niin. Ja se on osa syynä tähän tilanteeseen. Meillä meni Suomessa joskus hyvin. Rahaa virtasi kassaan, ulkomaan kauppa veti. Oli myös varaa maksaa niille jotka olivat vaan valmiita ottamaan, jotka pitivät kiinni oikeudestaan milloin mihinkin tukeen. Ei tuntunut vielä.

Nyt ei mene hyvin. Rahaa ei enää tulekaan, ulkomaankauppa on jäissä. Mutta se mikä ei ole muuttunut on niiden määrä jotka edelleen vaan ottaisivat. Heillä on vaan vielä parempi syy olla kotona. Eihän suomessa kertakaikkiaan ole (muka) töitä.

Maailmantaloudelle me emme oikein yksilötasolla voi mitään. Emmekä valitettavasti hullulle EU-politiikallekaan. Mutta mitäs jos edes tehtäisiin se mihin on mahdollisuuksia vaikuttaa? Että ei käytettäisi niitä tukia väärin? että ei laskettaisi elämää tukien varaan? Että jokainen tekisi kaikkensa oman talouden turvaamiseksi? Siihen niin moni pystyisi, eihän sillä ehkä suosta nousta mutta jos edes koulujärjestelmä ja tereydenhuolto saataisiin säilytettyä...
 
  • Tykkää
Reactions: Bitch
M32
Se että lapsille/ihmisille maksetaan palveluja ei ole vanhempien etu, se on vain ja ainoataan yksilön etu.
Se, ettei joudu itse maksamaan satoja tuhansia euroja lapsen koulutuksesta ja terveydenhuollosta, ei ole mielestäsi etu? Aika mielenkiintoinen määritelmä edulle, jos se sulkee tuon pois.

Voit aina miettiä, kummat pärjäisivät paremmin ilman verovaroin kustannettuja hyvinvointipalveluita: lapsettomat vai lapsiperheet. Vastaus on selvä kenelle tahansa, joka seuraa vaikkapa juuri Yhdysvaltojen sosiaalipolitiikkaa.
 
Blue
M32 maksaa kuitenkin veroja, verotuloista tuetaan sinun lapsiasi silloin kun he paskoo housuun. Aika tasoissa siis mennään. Sitäpaitsi tämä riihi kolahtaa myös niihin vanhuksiin, tämä ei ole henkilökohtainen hyökkäys lapsiperheitä vastaan.

Ne vanhukset, joiden oloja nyt heikennetään, on sotien jälkeen rakentanut tämän maan uudestaan meille ja meidän lapsillemme. Nyt he joutuu tekemään saman uudestaan, vaikka minä henk koht soisin heille jo huolettoman vanhuuden hyvässä hoidossa ja mieluusti maksan hiukan heille takaisin sitä mitä he teki tän maan ja tulevien sukupolvien eteen 50-luvulla.
Otetaanpa huomioon että M32 on myös aikanaan ollut lapsi. Ei tässä voi ajatella niin että on lapsettomia ihmisiä ja sitten on vanhempia joilla on lapsia. On vain yksilöitä joille maksetaan vuorollaan.
 
Ok, hienoa. Lapsuudessaan ovat kuitenkin käyttäneet kaikkia näitä palveluja, ja kuten sanoin niin jos niitä ei olisi maksettu ei ole mitään takeita että he tässä kohtaa olisivat nyt keskustelemassa.

Se että lapsille/ihmisille maksetaan palveluja ei ole vanhempien etu, se on vain ja ainoataan yksilön etu.

Ps. Kelakorvauksen maksaa yhteiskunta aikuisillekin vaikka käyttäisikin yksityisiä terveyspalveluja. Että kyllä saa. Ja siinä vaiheessa kun vaippoihin jöutuu niin ne vaipat joutuu joku muu vaihtamaan kun oma lapsi, joten ihan hyvä on että maksaa nyt jo jotain ettei käy niin että pääsee vain kolme kertaa viikossa lounaan jälkeen vessanpytyllä käymään kuten eräässä yksityisessä vanhustenhoitolaitoksessa uutisoitiin tehdyn
Joop, pointtini oli, että ei se verokertymä jakaannu tasaisesti, ei sitten mitenkään. Jokainen on lapsena saanut samat "mahdollisuudet" noin periaatteessa, mutta aikuisiällä alkaa eroja tulla. Jotkut saa enemmän, jotkut vähemmän, jotkut ei oikeastaan mitään. Jotkut on opiskelleet opintolainalla ja jotkut vanhempien avustuksella. Ja saa kai sen ääneen sanoa, että jotkut maksaa enemmän kuin saa.

... No en kyllä tiedä kuka maksaa työterveyshuollon, ehkä työnantaja sitten saa veroeuroista jotain takaisin.
 
Blue
Se, ettei joudu itse maksamaan satoja tuhansia euroja lapsen koulutuksesta ja terveydenhuollosta, ei ole mielestäsi etu? Aika mielenkiintoinen määritelmä edulle, jos se sulkee tuon pois.

Voit aina miettiä, kummat pärjäisivät paremmin ilman verovaroin kustannettuja hyvinvointipalveluita: lapsettomat vai lapsiperheet. Vastaus on selvä kenelle tahansa, joka seuraa vaikkapa juuri Yhdysvaltojen sosiaalipolitiikkaa.
Se on yksilön etu, siis minun, sinun, lapsien yms. ei pelkästään kenenkään vanhemman etu. Jokainen meistä saa saman verran. Ei se minun hyödykseni ole että minun lapsilleni maksetaan koulutus, minä olen myös ainakaan saanut, nyt on niiden vuoro. Ja se ei ole sinulta pois, sinäkin olet sen aikanaan saanut.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91
Tämä toimii vain, jos kaikilla on suurin piirtein samanlainen elämänkulku. Esimerkiksi lapseton ei hyödy ilmaisesta perusopetuksesta, koska hänellä ei ole lapsia, joita yhteiskunnan varoilla voisi kouluttaa.
Mutta hän on itse ollut lapsi ja sitten nämä muiden lapset taas hoitavat häntä vanhana ja tuottavat verorahoja eläkkeisiin, poliisin toimintaan ja muuhun yhteiskunnan pyörittämiseen.

Lapsista on sentäs mahdollista tuleaa hyötyä, vanhuksista ei. Ihmisyyden nimissä meidän tulee silti pitää huolta vanhuksista.
 
  • Tykkää
Reactions: Happygirl-91

Yhteistyössä