Miten voi olla mahdollista :O Ja niin hemmetin raivostuttavaa :/

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja metsänpeitto
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

metsänpeitto

Vieras

Tämä päivä on kokonaisuudessaan ollut aika pyllystä, ja jotenkin tämä seuraava tapahtumaketju kruunasi kaiken:

2v10kk temppuilee aamupalan kanssa, eikä syö. Ihan periaatteesta. Lopulta nukahtaa pöytään 2 tunnin tappelun jälkeen, sillä aikaa kun vaihdoin vauvan vaippaa.

No, ajattelin että torkkukoon siinä sen ajan, kun syötän vauvan. Istun olohuoneeseen syöttämään vauvaa ja jätän tietokoneen keittiön pöydälle. Olen juuri kirjoittanut pitkän viestin kavereille, joille en ole kirjoittanut aikoihin. Pitkän pitkän tilityksen. Ja tallennan viestin, kun en saanut sitä vielä loppuun.

Vauvaa syöttäessä kuulen, että tämä pian 3-vuotias havahtuu refluksiin. Huutelen hänelle jotain olohuoneesta. Vastaus on "ei minulla ole nälkä!!! tyhmä puuro!!" jonka jälkeen on hiljaista. Oletan, että lapsi syö. Syötän vauvan rauhassa loppuun.

Tulen keittiöön. 3-vuotias ei syö. On kiskaissut pöytäliinaa lähemmäs, niin että on saanut käännettyä tämän tietokoneen itselleen. Sitten on klikkaillut koneella niin, että on onnistunut painamaan sekä "hylkää viesti"-näppäintä, että vielä vahvistamaan sen. Koko hemmetin pitkä viesti on siis kadonnut, eikä se ole myöskään roskakorissa. Sitten on poistanut pari muutakin viestiä ja avannut saami-radion, jonka jostain syystä onnistuu aina kikkailemaan auki kun ehtii koneelle.

Olkoon. Ehkä kerron kuulumisiani sitten vasta ensi vuonna

:kieh:

Optimisti minussa tosin tajuaa, että hyvä ettei koneelle oltu läppäisty sitä aamupuuroa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Myräkkä:
Kuule ihan mielenkiinnosta vain kysyn, että kuunteletko useinkin sami radiota, jos lapsi kerta osaa sen itse aukaista?

En kuuntele, tuo lapsi sen on löytänyt. Tosin meillä on Ylen sivu aloitussivuna, joten sieltä kautta sen avaa aina.
 
Anteeksi, mutta oletko todella tapellut kaksi tuntia aamupalan syömisestä 3 vuotiaan kanssa??!! Olen sitä mieltä, että lasta ei saa pakottaa syömään! Tuommoinen parin tunnin istuminen ruokapöydässä saa ainoastaan kammon aikaan!
 
Jep, välillä on rankkaa... phuh. Meillä luojan kiitos ollut harvinaisen hyvä aamu.

...meillä jos ei ruoka maistu niin sitten on syömättä ja ruokaa saa sitten seuraavalla aterialla. Tänään(kin) 2v 9kk skippasi aamupalan, mutta maittoipahan lounas.
Poika on aika usein syömättä aamulla, ja rehellisesti... en minäkään aina syö aamuisin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja nimim. syömään pakotettu:

Ei se sitä paria tuntia siis pöydässä istunut. Oli välillä muissa puuhissa, ja tarjosin aina välillä aamupalaa. Sitten kun alkoi mennä nälkänsä takia liian kiukkuiseksi, niin kannoin takaisin pöytään.

Lapsella tosin olisi kärsivällisyyttä ja periaatteita varmaan siihen yli kahden tunnin istumiseen ruokapöydässäkin
:D

Mikähän siinä muuten on, että ei voi syödä vaikka on nälkäinen ja ruokaa edessä?
 
Meillä ei tapella ruuan kanssa, ruokaa tarjotaan ja pöydässä istutaan kohtuu aika (eli se aikaa mitä menee niiltä jotka syövät syömiseen) ja sitten kiitos näkemiin, seuraavalla ruoka-ajalla mietitään sitten uusiksi.

Alkuperäinen kirjoittaja metsänpeitto:
Alkuperäinen kirjoittaja nimim. syömään pakotettu:
Anteeksi, mutta oletko todella tapellut kaksi tuntia aamupalan syömisestä 3 vuotiaan kanssa??!! Olen sitä mieltä, että lasta ei saa pakottaa syömään! Tuommoinen parin tunnin istuminen ruokapöydässä saa ainoastaan kammon aikaan!

Ei se sitä paria tuntia siis pöydässä istunut. Oli välillä muissa puuhissa, ja tarjosin aina välillä aamupalaa. Sitten kun alkoi mennä nälkänsä takia liian kiukkuiseksi, niin kannoin takaisin pöytään.

Lapsella tosin olisi kärsivällisyyttä ja periaatteita varmaan siihen yli kahden tunnin istumiseen ruokapöydässäkin
:D

Mikähän siinä muuten on, että ei voi syödä vaikka on nälkäinen ja ruokaa edessä?

Ok, ajattelinkin, että hurjalta kuulostaa =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pellervo:
Jep, välillä on rankkaa... phuh. Meillä luojan kiitos ollut harvinaisen hyvä aamu.

...meillä jos ei ruoka maistu niin sitten on syömättä ja ruokaa saa sitten seuraavalla aterialla. Tänään(kin) 2v 9kk skippasi aamupalan, mutta maittoipahan lounas.
Poika on aika usein syömättä aamulla, ja rehellisesti... en minäkään aina syö aamuisin.

Normaalisti menis meilläkin niin, että jotain koitan saada lapselta alas ja sitten seuraavalla ruoalla syö paremmin.

Mutta tänään oli totta kai sellainen päivä, että tulimme eilen illalla kotiin reissusta, eikä kotona ollut mitään ruoka-aineksia :kieh: Joten lapsen olis pitänyt ensin syödä jotain, että voidaan lähteä 3km päähän kauppaan hänen ja vauvan kanssa. Ja kun mä tiedän, että sillä tulee sitten nälkä kaupassa, jos ei ole syönyt aamulla. Ja eväiden ostaminen kaupasta on turhan hankalaa, kun on niin moniallerginen eli olis pitänyt syödä kotona. Ja stressas jo ajatuskin siitä, että pitäis lähteä kärryttelemään kaupoille vauva liinassa ja isompi rattaissa, selvityä kauppareissusta ja saada vielä ostokset kunnialla kotiin, ja tehtyä ruokaa kun tuo oli jo valmiiksi nälkäinen (mutta kun ei syönyt, kun oli kerran päättänyt että ei syö ) :ashamed:

Muoks, niin siis iso osa ongelmaa oli tosiaan se, että kotona oli jääkaappi tyhjillään ja pakastimessakin lähinnä marjoja :xmas:
 
Yhteistyössä