Hei!
Olen lukenut tätä palstaa jo kuukausia, mutta kirjoitan tänne nyt ihan ensimmäistä kertaa. Kuten otsikosta voi nähdä, kärsin vauvakuumeesta olen kärsinyt vuoden verran. Käytän nimenomaan verbiä kärsin, koska tositoimiin ei voida mieheni mielestä alkaa ainakaan kahteen vuoteen.
Tästä seuraa alituinen paha olo. Jos mulla on kalenteri täynnä tekemistä ja menoja (niin kuin tarkoituksella monesti pyrin sen täyttämään) niin silloin en välttämättä ajattele asiaa NIIN paljon. Mutta auta armias, jos järjestän itselleni vapaan viikonlopun (niin kuin tänä viikonloppuna tein) niin näen mielessäni ja ajattelen vain vauvoja. Kun muutenkin tuntuu että niitä näkee joka paikassa. Yliopisossa, jossa opiskelen näkyy jatkuvasti raskaana olevia naisia ja vanhempia lapsiensa kanssa. Pahinta on kun eräällä luennolla käy nainen 2kk vanhan vauvan kanssa... Jos hän nostaa vauvan syliin, mä vaan tuijotan sitä pikkuihmettä haltioituneena ja tunnen kaipaavan pistoksen rinnassani :ashamed: Lisäksi eräs opiskelukaverini kertoi saavansa syyskuussa vauvan. Toki olen onnellinen näiden ihmisten puolesta. Tämäkin kaveri yritti miehensä kanssa lasta melkein vuoden.
Mitenpä siis pääsen tästä vauvakuumeesta eroon, koska tää on mulle niin kipee asia? Meidän tilanteesta sen verran, että olemme olleet yhdessä vajaat 4v ja naimisiin menimme viime kesänä. Olen vm86 ja mies vm83. Mulla on eka vuosi yliopisto-opintoja menossa alalla, jossa lähes 100% varma työllisyys. Miehellä 2v AMK opintoja takana - ja edessä. Hänellä on ollut vaikeuksia löytää oma paikkansa ja ammattia ei vielä ole. Alalla, jota opiskelee useimmat valmistuttuaan työttömiä, mutta tämä oli ainoa kiinnostava ala hänelle. Tehnyt vuosia hommia tavaratalossa kassalla ja osastolla, mutta haluaisi ammatikseen suunnitella PC-pelejä... Häidemme jälkeen hän on tosin vain opiskellut eikä ollut työelämässä. Hän pelkää vastuuta pienestä, koska ei ole pystynyt löytämään edes PALKATONTA harjoittelupaikkaa Siitä voi jo päätellä jotain tämän alan työllistävyydestä... Hesassa tietotekniikka-alan töitä olisi, mutta on viimeinen paikka mihin kumpikaan meistä muuttaisi..
Kertokaa te jo yrittävät, miten olette vauva-ajatukset saaneet pois mielestä siiheksi, että pääsitte yrittämään. Tiedän, että moni teistä on joutunut odottamaan yritystä, koska olen seurannut tätä palstaa niin pitkään. Olisin erittäin kiitollinen muutamasta vinkistä, koska mieheni ei osaa auttaa ja tästä on jauhettu lukuisia iltoja... :headwall:
Olen lukenut tätä palstaa jo kuukausia, mutta kirjoitan tänne nyt ihan ensimmäistä kertaa. Kuten otsikosta voi nähdä, kärsin vauvakuumeesta olen kärsinyt vuoden verran. Käytän nimenomaan verbiä kärsin, koska tositoimiin ei voida mieheni mielestä alkaa ainakaan kahteen vuoteen.
Tästä seuraa alituinen paha olo. Jos mulla on kalenteri täynnä tekemistä ja menoja (niin kuin tarkoituksella monesti pyrin sen täyttämään) niin silloin en välttämättä ajattele asiaa NIIN paljon. Mutta auta armias, jos järjestän itselleni vapaan viikonlopun (niin kuin tänä viikonloppuna tein) niin näen mielessäni ja ajattelen vain vauvoja. Kun muutenkin tuntuu että niitä näkee joka paikassa. Yliopisossa, jossa opiskelen näkyy jatkuvasti raskaana olevia naisia ja vanhempia lapsiensa kanssa. Pahinta on kun eräällä luennolla käy nainen 2kk vanhan vauvan kanssa... Jos hän nostaa vauvan syliin, mä vaan tuijotan sitä pikkuihmettä haltioituneena ja tunnen kaipaavan pistoksen rinnassani :ashamed: Lisäksi eräs opiskelukaverini kertoi saavansa syyskuussa vauvan. Toki olen onnellinen näiden ihmisten puolesta. Tämäkin kaveri yritti miehensä kanssa lasta melkein vuoden.
Mitenpä siis pääsen tästä vauvakuumeesta eroon, koska tää on mulle niin kipee asia? Meidän tilanteesta sen verran, että olemme olleet yhdessä vajaat 4v ja naimisiin menimme viime kesänä. Olen vm86 ja mies vm83. Mulla on eka vuosi yliopisto-opintoja menossa alalla, jossa lähes 100% varma työllisyys. Miehellä 2v AMK opintoja takana - ja edessä. Hänellä on ollut vaikeuksia löytää oma paikkansa ja ammattia ei vielä ole. Alalla, jota opiskelee useimmat valmistuttuaan työttömiä, mutta tämä oli ainoa kiinnostava ala hänelle. Tehnyt vuosia hommia tavaratalossa kassalla ja osastolla, mutta haluaisi ammatikseen suunnitella PC-pelejä... Häidemme jälkeen hän on tosin vain opiskellut eikä ollut työelämässä. Hän pelkää vastuuta pienestä, koska ei ole pystynyt löytämään edes PALKATONTA harjoittelupaikkaa Siitä voi jo päätellä jotain tämän alan työllistävyydestä... Hesassa tietotekniikka-alan töitä olisi, mutta on viimeinen paikka mihin kumpikaan meistä muuttaisi..
Kertokaa te jo yrittävät, miten olette vauva-ajatukset saaneet pois mielestä siiheksi, että pääsitte yrittämään. Tiedän, että moni teistä on joutunut odottamaan yritystä, koska olen seurannut tätä palstaa niin pitkään. Olisin erittäin kiitollinen muutamasta vinkistä, koska mieheni ei osaa auttaa ja tästä on jauhettu lukuisia iltoja... :headwall: