Miten vastata uteluihin vauvasta?

Mulla on todella tukalat oltavat miehen sukulaisten taholta. Alkaa tulemaan epämääräisiä vihjailuja ja vitsejä siihen suuntaan. Nyt kun kaikki muut sukulaiset ja tuttavat on jo saaneet vauvoja/ovat raskaana ja me ollaan nyt ainut lapseton pari. :'(

Olen kertonut tästä muutamalle hyvälle ystävälle, omille vanhemmille ja muutamille sukulaisille. Niille on ollut helppoa kertoa, kun luotan heihin 100% ja tiesin miten suhtautuvat. Olen saanutkin heiltä tukea ja ymmärrystä.
Ja se helpotti kun sai edes jollekin muulle puhua, kuin omalle miehelle.

Mutta en millään haluaisi kertoa tästä arasta asiasta miehen sukulaisille ja muille tutuille, jotka asiasta utelevat.
Nyt tarvitsisin pari vinkkiä, mitä sitä vois sanoa takaisin?
Appiukko on varsinkin tosi röyhkeä tyyliltään, ja on muutenkin aina puuttumassa toisten yksityisasioihin ja neuvomassa joka asiassa.
Hänelle en ainakaan ikimaailmassa voisi avoimesti puhua lapsettomuudesta!
Enkä kyllä enää haluaisi jatkuvasti kuulla hänen taholtaan niitä typeriä kommentteja ja vihjailuja, jotka satuttaa.
Esim. Jos sää on huono ja sataa niin murjaisee vitsin"nyt on oikea sää lapsentekoon" ja hohottaa päälle.
Minua ei tuo vitsi kyllä yhtään naurattanut, sai vaan pahalle päälle.
Sitten kahvipöydässä keskustellaan "kuinka lapsen synnyttäneet naiset on paljon terveempiä kuin synnyttämättömät".

Jos puhuisimme appivanhemmille asiasta niin voin lyödä vaikka vetoa että sieltä tulee takaisin joku neuvo tyyliin " Ette ole yrittäneet tarpeeksi, tai yritystä on liikaa".

 

Asiahan on kunkin parin henkilökohtainen asia ja siihen ei pitäisi kenenkään puuttua eikä kysellä. Vanhemmilla ihmisillä valitettavasti se tapana näyttää olevan ja se on ärsyttävää! Yhdessä suomalaisessa elokuvassa aiheesta, nainen sanoi sukulaisilleen, että kyllä me lapsista pidetään, mutta se lastentekotapa on inhottavaa! Siitä varmaan kaikille kävi selväksi, miten asiat on.

Tietysti voi sanoa, ettei asia kuulu heille tai olla rehellinen. Mutta minullakin sappi voi kiehahtaa alta aikayksikön, niin en minäkään tilanteessasi varmaan rehellinen olisi vaan voisin suuttuneella äänellä sanoa, ettei kuulu teille tms.

 

Väistelimme asiaa vuosia. Sanomalla, että kun ensin nämä opiskelut loppuun, sitten vain naurahatmalla tai vaihtamalla puheenaihetta. Meillä on eräät sukujuhlat päättyneet niin, että lähdin sitkeän vihjailun jälkeen ("taitaa olla jo pullat uunissa kun noin punastellaan aiheesta") itkemään ulos.

Kuulin matkalla kun ihana rauhallisena tunnettu mieheni huusi suvulleen, että "nyt saa riittä tuo mun vaimon kiusaaminen. Luulisi, että järkikin käskee olla kysymättä jos ollaan oltu 10v yhdessä, eikä koskaan vastattu. Jos joku haluaa osallistua miedän lapsentekoon otamme mielellämme rahalahjoituksia vastaan".

Mies tuli perässäni takapihalle ja sanoi, että "eivätpähän kysele enää". Itku muuttui hysteeriseksi nauruksi. Eivät todellakaan ole kyselleet.

Edelleen vieraammille kyselijöille vastataan, että ura ensin jne...

 

Minä en sano oikeastaan mitään, jos joku kyselee, katselen vaan muualle, aloitan sanomaan niin ja jätän lauseen kesken, ja alan tekemään jotain muuta. Joskus aiemmin sanoin, että kyllähän me lapsia toivotaan, mutta en tiedä koska niitä meille suodaan tai suodaanko ollenkaan. En enää jaksa mitään selityksiä, olemme olleet jo jonkun aikaa naimisissa, enkä pidä erityisesti työstäni, kaikki tietävät että olen lapsirakas, joten läheisemme kyllä varmaan arvaavat mistä kiikastaa tai sitten ovat aika taukkeja. Mieheni sen sijaan saattaa selitellä vaikka mitä, mutta mielestäni ne ovat niin ontuvia selityksiä, että kyllä fiksumpi ymmärtää mistä kiikastaa.

Mitään yksiselitteisiä vinkkejä ei tähän ole. Kurja olo tulee joka tapauksessa teki niin tai näin. Niinpä olenkin jo eristäytynyt lähes kaikista, mitä en todella suosittele kenellekään, itse en vain ole löytänyt mitään parempaakaan ratkaisua... :'(

 

Kuulostaa kyllä niin tutuilta teidän ajatukset.

Me olemme olleet kohta kaksi vuotta naimisissa ja vajaa 10 vuotta yhdessä, joten uteluita perheenlisäyksestä on kyllä tullut enemmän kuin tarpeeksi. Muutamalle läheiselle kaverille olen kertonut asiasta, mies ei ole kertonut kenellekään. Omille vanhemmilleni en ole kertonut, mutta ehkä kerron kohta jos hoidot eivät lähikuukausina tuota tulosta. Suurin syy miksen ole kertonut on se etten halua huolestuttaa äitiäni, joka surisi asiaa luultavasti yhtä paljon kuin minä itse. Appivanhemmille en voisi kuvitellakaan kertovani yhtään mitään. Ovat minulle aika etäisiä ja ovat itse saaneet monta lasta peräperää nuorina ja ovat hyvin suoraan sanoneet kuinka toivovat paljon lapsenlapsia (meidän kummankaan vanhemmalla ei ole vielä lapsenlapsia). Yleensä olemme vastanneet uteluihin, että "sitten kun on sen aika" tai "kaikki aikanaan"- tyyppisiä ympäripyöreitä kommentteja, mutta nyt kun ikää alkaa jo olla ja kaveripiiri lisääntyy kovaa vauhtia niin tuskin nuo ympäripyöreydet enää uppoavat. Luultavasti jo moni miettii onko joku vialla. Utelut satuttavat kuukausi kuukaudelta enemmän ja luultavasti jossain vaiheessa räjähdän ja kerron suoraan päin naamaa mistä on kyse. Toisaalta en haluaisi olla mikään suvun juoruamisen ja säälin kohde.

En osaa antaa mitään ohjeita kenellekään, koska asia on meille itsellemmekin hyvin vaikea ja kipeä. Jotenkin sitä kai pitää vaan yrittää kovettaa itsensä ja ajatella ettei ne utelot sukulaiset tai ystävät mitään pahaa tarkoita. Ehkä joku tiukkaan äänensävyyn sanottu "eiköhän tämä ole yksityisasia- kommentti voisi tepsiä, täytyy luultavasti itse kokeilla seuraavaksi. Lapsettomuudesta ja sen aiheuttamista tunteista pitäisi kirjoittaa enemmän lehdistössä, ehkä se auttaisi ihmisiä pitämään mölyt mahassaan muitten lisääntymisen suhteen.

Minäkin olen alkanut eristäytymään ystäväpiiristäni ja miehen sukulaisista ja ystävistä. Olen jatkuvasti surullinen/vihainen/masentunut/ahdistunut ja elämänhaluni on vähentynyt. Pelkään jo valmiiksi millainen ihminen minusta tulee jos tämä lapsettomuus jatkuu vielä pitkään.
:'(

 

lyhyesti ja ytimekkäästi;tulee,jos on tullakseen!Luulisi nykypäivänä kaikkien tietävän,että vauvan saaminen ei ole jokaiselle itsestään selvyys.. :hug:

 

\

Kuulin matkalla kun ihana rauhallisena tunnettu mieheni huusi suvulleen, että "nyt saa riittä tuo mun vaimon kiusaaminen. Luulisi, että järkikin käskee olla kysymättä jos ollaan oltu 10v yhdessä, eikä koskaan vastattu. Jos joku haluaa osallistua miedän lapsentekoon otamme mielellämme rahalahjoituksia vastaan".

Tuo oli niin hyvä, et multa pääs itku. Ihana mies sulla. Ite olen miettinyt omalla kohdallani, että jos joskus oikeasti kihahtaa niin voisi tulla jotain tosi pahaa suusta ulos. Eipähän jäisi kenellekään epäselväksi.
Meillä myöskään lapsettomuudestamme ei tiedä kun oikeastaan yksi ystäväni. Yleensä annetaan myös melko ympäripyöreitä vastauksia, että joskus sitten tai kaikki ajallaan. Olen myös aivan pokalla alkanut puhumaan lähisukulaisille, että sitten kun me haetaan se lapsi afrikasta tai kun me saadaan se "neekerivauva". Kukaan ei kylläkään ole tosissaan juttujani ottanut.
Myös minä en äidilleni halua kertoa, koska hän surisi asiaa vielä enemmän varmaan kuin itse. Hänen vauvatoiveensa otan yleensä rauhassa vastaan. Hän kun ei sitä pahalla sano. Mutta sitten nuo, että pitääkö meidän tulla teille neuvomaan kuinka vauvoja tehdään- jutut ovatkin sitten asia erikseen.
Mutta enpä osaa sanoa, mitä noihin kyselyihin olisi parasta sanoa. Ehkäpä se riippuu ihmisestä itsestään. Itse olen miettinyt jotain tyyliin, että juu tosiaan meillä niitä vauvoja tosiaan TEHDÄÄN oikein kalenterin, lääkärin ja lääkkeitten avustuksella.

 

me oltiin siskon tytön ristiäisissä kun siskon miehen sisko hyvin uteliaana no jokos te hankitte/teette vauvan niin tuumasin vähän tylysti että ei niitä tehdä niitä saadaan ja ei kaikki saa tuosta noin vain ja lähdin kävelemään

 

Minusta tuo "tulee jos on tullakseen" tai "lapsia ei tehdä vaan niitä saadaan" - sloganit ovat siinä mielessä huonoja, että samalla paljastaa kärsivänsä lapsettomuudesta tai ainakin lapsen"teossa" on ongelmia. Itse en haluaisi sellaista kommenttia heittää, koska voin vain kuvitella millainen juorumylly siitä lähtisi sukulaisten keskuudessa liikkeelle. Kaikki alkaisivat pohtimaan, että mikäköhän niillä mättää yms. Eli mieluummin joko kiertelen ja kaartelen tai sitten pamautan suoraan miten asiat on. :/

 

Toisaalta ois hyvä, jos sais aikaiseksi tuollaisen juorumyllyn. Ei tarvitsisi kertoa kuin yhdellä ja lopulta kaikki tietää. Sitten saa olla ainakin rauhassa noilta " Koskas teette vauva "- kyselyiltä.
Ja sitten jos tokaisee vihaisesti "Ei niitä vauvoja tehdä vaan saadaan, eikä kaikki saa vauvoja ollenkaan" Niin saa typerän kysyjän hiljaiseksi, eikä varmaan enää toiste mene tuollaista keneltäkään kysymään.
Tietysti jos tuo vastapuoli on fiksu, niin hän saattaa suoraan kysyä "Ettekö voi saada lasta". Silloin kannattaa tietty antaa suoraan kysymykseen suora vastaus.
Mä voisin kyllä avoimestikin keskustella asiasta, jos vastapuoli on avoimen vilpittömästi kiinnostunut ja empaattinen ihminen. Mutta usein monikaan ei tiedä miten tulisi näin vaikeasta asiasta keskustelemaan tai lohduttamaan.
Että monesti saa sellaista välttelyä aikaan.

 

Meillä mentiin kanssa pitkään "kaikki aikanaan" -kommenteilla, ja "mikäs kiire tässä on" jne jne. Välillä houkutti sanoa päin naamaa jotain ilkeää kyselijöille, etenkin sellaisille, jotka toistuvasti kyselivät. Mieheni kuittasi vastauksen aina huumorilla, heitti jonkin vitsin ja asia unohtui. Itse en sellaiseen pysty. Vanhemmilleni en ole halunnut kertoa, jotteivat murehdi liikaa, ja kuten moni muukin kirjoitti, appivanhemmille en todellakaan halua kertoa. Kai se johtuu osittain appivanhempien ja miniän suhteseen yleisesti liittyvistä ongelmista. Itse ainakin koen, että minua ei ole aina hyväksytty omana itsenäni ja ongelman julkituominen vaikuttaisi heidän suhtautumiseensa.

Saatiin esimerkiksi häälahjaksi kehto. Onneksi ongelmat eivät olleet tiedossa vielä silloin, koska muutenkin ärsytti tuo ele silloin erittäin paljon. Voiko pahempaa vihjailua olla?

Itse olen oppinut tämän matkan varrella, että EN KOSKAAN kysy keneltäkään heidän lapsenteko aikeistaan. Mutta kaikki eivät ole yhtä huomaavaisia.

 

Mä sanon että vauvoja kun ei voi tilata postimyynnistä, loppuu ne utelut siihen paikkaan. Miettiköön ite syytä enkö halua vai enkö saa lapsia....