Miten tukea lapsensa menettänyttä?

[Ystävä]

Hyvä ystävä menetti hiljattain lapsensa, ja kuulisin mielelläni saman kokeneilta, miten minä ystävänä voisin olla hänelle tukena. Emme asu samalla paikkakunnalla, joten näemme aika harvoin. Olen kirjoitellut ja soitellut - ystävä vastaa joskus ja joskus ei. Pitäisikö jatkaa niin, että yritän ottaa yhteyttä antaen hänen vastata jos siltä tuntuu, vai onko sellainen jatkuva soittelu tuputtamista? Millaiset asiat voisivat "auttaa" (tai siis tiedän ettei varmaan mikään auta, mutta tarkoitan siis mikä voisi auttaa jaksamaan hetken, päivän kerrallaan, miten voisin olla siis tukena)? Ystävä on aika masentunut ja rikki. Itsellä on omassa elämässä menossa melkoiset mullistukset ja stressit, mutta eivät ne tietty mitään hänen tilanteensa rinnalla ole, ja mielelläni olen tukena, jos vain voin.

 

[viaras]

Käpy ry:llä on tapaamisia eri paikkakunnilla. Samoin fb sivut löytyvät. Tukihenkilön saa sitä kautta tarvittaessa. EMDR-terapiaa kannattaa harkita. Ihan muutama käynti saattaa riittää.

 

[Ystävä]

Tiedetään ja kiitos vinkeistä, mutta mietinkin, miten MINÄ voisin tukea. Hänellä on jo tukihenkilö, mutta kyllä haluaisin läheisenä ystävänä myös olla tässäkin elämänvaiheessa ystävän lähelle ja hänelle avuksi.

 

["tii-"]

Ei henkilökohtaista kokemusta, mutta anna vastata silloin kun haluaa. Voisitko joskus mennä käymään ja viedä tuomiseksi ruokaa ja/tai leivonnaisia? Ja sitten joskus myöhemmin lähteä seuraksi kahville, shoppailemaan tms.?

Vaikka ystäväsi on nyt etäinen, hän varmasti joskus myöhemmin arvostaa sitä ette ole hylännyt häntä.

 

[Bitch]

Jatka yhteydenpitoa ja soittelua, vaikkei hän vastaisikaan joka kerta. Tee selväksi, että olet olkapäänä kun hän sellaista tarvitsee. Älä missään tapauksessa jätä häntä yksin nyt. Hän ei välttämättä jaksa joka kerta jutella, mutta usko pois, hän on kiitollinen siitä hiljaisesta tuesta ja siitä että osoitat välittäväsi ja muistavasi.

Kun menetin oman vauvani -94, en olisi siitä selvinnyt jos ei muutama vanha rakas ystävä olisi ollut kiskomassa mua mukaan kaupungille, kahville, juttelemaan jne. Eivät hylänneet vaikka taisin sanoa aika rumastikin välillä. Antoivat tilaa ja omaa aikaa, mutta pitivät huolen siitä etten pääse vajoamaan suruun liian syvälle

 

[Monta enkelilasta]

Anna olkapää jolle itkeä .. Käy kahvilla, tiedustele tuotko kaupasta tullessa jotain.. ei niin kaupassa käynti innosta, kun tuntuu, että kaikki katsoo sua ja voivottaa tapahtunutta.. Pahinta on jättää hänet yksin ajatustensa kanssa. Puhuminen ja taas puhuminen ja ajan kuluminen vähän jelppaa .. Tsemppiä !