Koin menetykseni viikolla 18, elämää suurempi painajainen tapahtumasta on puoli vuotta.
Tässä kongreettisia asioita.
Tuntui hyvältä kun ystäväni sanoi; "En voi sanoin kuvata surua mitä tunnen en löydä sanoja kuvaamaan". Halaus tuntui hyvältä. Kävelylenkki auttoi ahdistuksessa. Söin painajaisiini unilääkettä ensimmäisen kuukauden. Ulkoilma tuntui hyvältä. Samoin ystävättäreni kutsu Tallinnaan yhden päivän shoppailu reissulle. Kävelimme vain vanhassa kaupungissa ja ostin itselleni jotakin kaunista, pienistä asioista elämä alkoi rakentua tunteesta että elämä kantaa, vielä hengitän ja aloin aistia ympärillä lasten ääniä. Omanikin kaipasivat huomiota.
Älä vähättele ystäväsi surua analysoimalla tai kommentoimalla;
Onhan sinulla nuo muut lapset ole onnellinen. Suru on itkettävä ja surtava pois. Näin kävi minullakin parhaimpina päivinä olin 3 kertaa itkemässsä haudalla.
Toinen pahalta tuntuva letkautus oli vertaus ikääni, kuinka ymmärrettävää asenne. Nämä luonto hoitaa kommentit ovat aika ajattelemattomia.Ajatelkaapa esim.Aasian surevia perheitä ja luonto hoitaa lausetta. Menetyksen koolla ei ole merkitystä. Pieni vauva on yhtä iso suru kuin isompi menetys. Menetyksellä ei ole järkeä eikä oikeudenmukaisuutta.
"Jumala ei anna enemmän kuin ihminen jaksaa kestää". Näin sanova ei ymmärrä tuskasta mitään. Tiedän äidin joka ei jaksanut.Lapsen kuolema saatta ollla syrjäytymisen syy. On miehiä jotka eivät kestä katsella itkevää vaimoa ja vyöry jatkuu erona. Putoaminen työmarkkinoilta ja sosiaalisesta kentästä on myös mahdollista. Ihmiset kokevat toisenmenetyksen tunnetasolla omana akuttina menetyksenä miten he "itse tuntisivat ajatuksena". Akuutti painajaismainen vaihe menee ohi aikanaan. Itse olin organisaatio uudistuksen pyörteissä eikä itketyin kasvoin onni ollut myötä työn suhteen. Ystäväpiirini puoliintui koska yhteydenottoja ei tullut ja kun soitin parille ystävättärilleni tunnelma oli kiusaantunut, ehkä myöskin siitä syystä ettei kokemusta vastaavasta tilanteesta ollut miten auttaa minua. Puhelin ei enää soinut. Tämä on aika tyypillistä myös esim syöpään sairastuneilla kokemuksena ystävien avuttomuudesta suhtautua tilanteeseen, vatsinkin jos ystäväpiiri on nuorta. Kuolema oli niin tabu. Onneksi Työkaverini joka synnytti viikko painajaiseni jälkeen uskalsi soittaa. Sain pitää tuhisevaa lasta sylissä. Hänelläkin oli ollut rajut epäonnensa historiassa. Ne ystävät jotka soittivat, ottivat osaa surukukkasin tai tulivat käymään antoivat syvän tunteen todellisesta ystävyydestä.