miten toimia? (kysymys koskee juhlia ja miestä joka ottaa viinaa aina kunnolla)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja harmaa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

harmaa

Vieras
Eli siis tilanne on semmoinen, että meidät on kutsuttu kesällä juhliin.
Lapset ovat mukana.
Mulla on kiltti mies.
hän vaan sattuu olemaan sellainen, että tarjottu viina maistuu ja sitä otetaan sitten pohjaanmaan kautta.
Hänen käytöksensä hävettää (alkaa puhumaan rivoja ja vetämään omaa showta) ja toiseksi lapset jää minun hoidettavaksi sitten aina illat ja seuraavaksi päiväksi.
No kaiken kaikkiaan mies tietää ajatukseni, niistä on keskusteltu ja olen hälle teroittanut, että vetää sitten kavereidensa kanssa öövereitä, mutta kun lapset on läsnä niin ei ota sitten kuppia niin rankalla kädellä ja muistaisi sen, että lapset on yhdessä tehty ja yhdessä ne hoidetaan.


Nämä Juhlat on mulle tärkeät ja sinne tulee koko lähisuku.
Olen ilmoittanut miehelle jo ettei siellä sitten juoda viinaa, mutta eräs sukulainen haukkui minut jo sen vuoksi, että sitä vartenhan juhlat on, että niissä juodaan.

niin siis voinko kieltää puolisoani juomasta (tätä en normaalisti tee kun en omista puolisoani) ja mitä teen jos puolisoni ei kunnioita minun toivettani?
 
Oisko mahdollista, että miehesi ei tulisi koko juhliin jos ei voi olla selvinpäin. Vai tulisiko tästä vain lisää juttua, jos joutuisit selittelemään suvullesi sitä missä miehesi on?
 
Alkuperäinen kirjoittaja no:
Oisko mahdollista, että miehesi ei tulisi koko juhliin jos ei voi olla selvinpäin. Vai tulisiko tästä vain lisää juttua, jos joutuisit selittelemään suvullesi sitä missä miehesi on?

Varmasti tulisi koska mies on sulhasen kaveri ja morsian siis on siskoni.
ja saattaisi olla, että selvin päin ihana mieheni loukkaantuisi kovasti jos kieltäisin hänenkin odottamat juhlat.
Mutta mulla on nämä kaksi muttaa on se, että kyse on siskoni häistä ja meillä on kuitenkin ne lapset mukana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja piina:
Voisiko mies mennä juhliin autolla? Silloinhan siinä olisi sekä miehelle että suvullesikin itsestään selvyys, ettei autoilijat juo... jollei lapset riitä syyksi?

Peesi.
On tuo kyllä ihme touhua, ettei aikuinen (???) mies älyä miten sitä viinaa käytetään, todella kohteliasta vetää perskännit toisten juhlissa.
Noloa...
 
Kuullostaa aivan mun mieheltä! En osaa neuvoa antaa koska itse olen kokeillut kaikki keinot, mutta aina se on mun mies joka muuttuu juhlien apinaksi ja minä saan hävetä kun ei itse ymmärrä. Ja normitilassa tosi kiva ja kiltti, kännissä ei osaa lopettaa juomista ja on täys ääliö, just niinkun itse kerroit.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Onko sun miehellä alkoholiongelma? Siltä vähän kuulostaa, jos viina menee lasten edelle.


Mä tunnen moniakin, jotka osaavat olla ottamattakin, mutta kun ottavat, niin aina menee överiksi ja sellaisen miehen kanssa en viitsisi lasten kanssa juhliin mennä, jos ei osaa ottaa sitä muutamaa vain.

 
Alkuperäinen kirjoittaja toinen:
Kuullostaa aivan mun mieheltä! En osaa neuvoa antaa koska itse olen kokeillut kaikki keinot, mutta aina se on mun mies joka muuttuu juhlien apinaksi ja minä saan hävetä kun ei itse ymmärrä. Ja normitilassa tosi kiva ja kiltti, kännissä ei osaa lopettaa juomista ja on täys ääliö, just niinkun itse kerroit.

Minun mies ollut samanlainen, aina kun on ottanut viinaa niin on ottanut railakkaasti. Nyt kun ikää on yli kolmekymmentä, niin ne seuraavan päivän jysärit on niin pahoja, että on itsekin älynnyt, että ei kannata vetää övereitä. Ja ehkä tuo lasten saaminenkin on asiaan vaikuttanut.
 
Mieheni ei ole alkoholisti ja juhlapaikka on sellainen missä yövytään. joten autoiluun en voi vedota.
Ja se, että mainitsen lapset ei tarkoita sitä, että mies juo lasten aikana vaan kun lähden esim nukuttamaan lapsia joka saatttaa vieraassa paikassa kestää pitempäänkin.

Mies ei osaa arvioida humalatilaansa (+ikää siis ettei oteta enää kuin 20vuotiaana) ja on sitten äkkiä kattuvei.

ei kai tässä auta kuin keskustella miehen kanssa asiasta ja toivoa parasta.
Itse olen se ilonpilaaja joka yleensä ei juo tai otan sen lasillisen tai kaksi.
Monesti olen miettinyt miksi suomalaiset ei osaa juhlia ilman viinaa tai jos ottaa viinaa miksi sitä ei voi ottaa kohtuudella :(
 

Yhteistyössä