Miten toimia jos oma lapsi uhkailee?

Meillä siis poika joka on nyt 7v. ja nyt on alkanut erimielisyyksien yhteydessä, esim. jos kiellän häntä niin uhkailemaan että ottaa veitsen ja tappaa mut. Ei siis ole tosissaan, mutta pahaltahan tuo kuullostaa ja tuntuu :/ Ollaan puhuttu asiasta ja sovittu että tuollaisia ei sanot, mutta suutuspäissään sitten taas päästelee.....miten te toimisitte?

 

mistä lapset oppii tollasia juttuja . Kyllä pitäisin puhuttelun ja kertoisin mikä on tuollaisen toiminnan lopputulos eli verta joka paikassa, kuollut äiti ja poika lopun ikäänsä ilman äitiä. Ei auta laastarit eikä lääkärit enää siinä vaiheessa.

 

Kyseleppä lapselta että miltä hänestä tuntuisi jos joku häntä uhkailisi ja että miksi hän sanoo niin.

 

mistä lapset oppii tollasia juttuja . Kyllä pitäisin puhuttelun ja kertoisin mikä on tuollaisen toiminnan lopputulos eli verta joka paikassa, kuollut äiti ja poika lopun ikäänsä ilman äitiä. Ei auta laastarit eikä lääkärit enää siinä vaiheessa.

Just joo.
Osaa meidän nelivuotiaskin käyttää tuollaista kieltä. Eikä edes tiedä mitä se tarkoittaa. Lapset oppivat sujuvasti noita juttuja isommilta päiväkodissa.

 

Siis me ollaan kyllä asiasta puhuttu ja lapsi on luvannut olla puhumatta noin. Ymmärtää kyllä asian ja on sanonut ettei ole tosissaan. Nyt vaan kauppareissulla joiduin poikaa komentamaan kun härnäs siskoaan jatkuvasti ja lopputulos oli että eväsin häneltä jäätelön saannin. Sittenhän se riemu repes ja poika kovaan ääneen uhkasi tappaa mut. Arvaatte varmaan että saatiin "ihailevia" katseita. En antanut periski ja sain kuulla koko kotimatkan vaikka mitä törkyä pojan suusta huolimatta siitä että samaan tahtiin jaoin rangaistuksia mitkä yleensä tehoaan, esim. pelikielto, karkkikielto jne.

 

Jos se on hokannut, että tuo toimii ja käyttää sitä. Jos teet sen toimimattomaksi, lapsi kyllä vaihtaa käytäntöään.

 

Auttaisko jos et kiinnittäisi siihen mitään huomiota?

 

un 4v myös vihoissaan sanoo mitä sattuu. Esim. lyön sua tai tapan sut :'(
Kuulostaa kauhealta oman lapsen suusta mutta jälkeenpäin kun tilanteesta on puhuttu lapsi ymmärtää tehneensä väärin mutta luulen, että pieni lapsi on vielä niin äkkipikainen ettei ehdi miettia vihoisaan sanojensa seurauksia eikä tarkoita niitä oikeasti :hug:

 

Jos se on hokannut, että tuo toimii ja käyttää sitä. Jos teet sen toimimattomaksi, lapsi kyllä vaihtaa käytäntöään.

Ei siis toimi, tai poika ei siis saa tahtoaan läpi tuolla. Jos huomiota haluaa niin sen kyllä saa, mutta en anna periksi sen takia että uhkailee. Näin käy siis kun kiellään poikaa jostain pahanteosta tms.

 

Jos se on hokannut, että tuo toimii ja käyttää sitä. Jos teet sen toimimattomaksi, lapsi kyllä vaihtaa käytäntöään.

Ei siis toimi, tai poika ei siis saa tahtoaan läpi tuolla. Jos huomiota haluaa niin sen kyllä saa, mutta en anna periksi sen takia että uhkailee. Näin käy siis kun kiellään poikaa jostain pahanteosta tms.

Niin mutta jos ja kun lapsi huomaa, että äiti kavahtaa ja reagoi eri tavalla tuohon uhkailuun, ku mihinkään muuhun asiaan. Se on silloin tehokas tapa lapsen käyttöön.

Sano reteesti, että joo tapa vain, mutta sitä ennen siivoat suusi/keräät lelusi/ peset kätesi... Et anna siis uhkailun tehä tehtäväänsä.

 

Ettei se vois olla niin, että kun asiasta tehdään jälkikäteen numero ja käydään näitä vakavia keskusteluja, ettei noin sovi sanoa jne, niin siinä vaiheessa asia saa elämää suuremman merkityksen. Eli se teho osoittautuu siinä kohtaa. 7v ei enää ole välttämättä niin eläimen tavoin koulutettava olento, ettäkö vain välitön palkkio toimisi. Vaan että nimenomaan koska huomaa, että tämä satuttaa aidosti, niin turvautuu siihen alleviivatakseen omaa raivoaan seuraavalla kerralla.

Tätä tukisi ehkä se, millä innolla itsekukin on toteamassa, että eihän se ymmärrä mitä se tarkoittaa ja eihän se sitä oikeasti tarkoita. Osoittaa justiinsa, miten vakavasti suhtaudutte itse viestiin, jonka mielestäni tosiaankin voi jättää aivan omaan arvoonsa eli huomiotta, kun eivät kuitenkaan yritä fyysistä väkivaltaa harjoittaa.

Vai?

 

Hoo, Vanajahan se tuossa ylläni esitti saman käytännössä mitä ite rupesin teoriaksi vääntämään!

 

No tottakai tuollainen kuulostaa karmealta. Kyllähän 7v. jo tietää, mitä tappaminen on . Kuitenkin katsoisin, miten poika käyttäytyy. Ei ne puheet, vaan teot!

 

Minä en suoraan sanottuna tiedä juurikaan lapsista, mutta olen seurannut yli 20 vuotta vierestä, miten eräiden ihmisten lapsesta kehittyi hirviö. Uhkailu jatkui myös vanhempana, se jatkuu vieläkin kun "lapsi" on yli 30 -vuotias.

En tiedä mistä asia johtuu. Toisinaan asiat eivät johdu mistään. Sen kuitenkin tiedän, että mitä "löysempi", auttavaisempi ja ymmärtävämpi häntä kohtaan on nykypäivänä, sitä enemmän uhkailua yms. tulee.

Joten ottakaa vakavasti. Ehkä 7-vuotiaan uhkailut eivät vielä ole ollenkaan vakavia, mutta ainakin myöhemmin kannattaa kyllä rajat asettaa. Liika ymmärrys on pahasta

 

Mä en tuollaista jättäisi noteeraamatta ihan siitä syystä, että homma muuttuu rikokseksi kun ikää tulee lisää. Tietääkö poika, mitä seuraa, jos aikuisena uhkailee tappamisella?

 

Tämä ketju löytyi googlettamalla kun epätoivoissani etsin vastauksia omaan tilanteeseen... APn kertomus kertoo täysin meidän perheen tilanteen, kyseessä vain tyttö.

Hyviä kommentteja vastaajilta, mutta se tärkein puuttuu... Eli kuinka asetetaan ne rajat tällaiselle käytökselle?? En hyväksy lapsen käytöstä ja kerron sen, hän pyytää myös anteeksi rauhoituttuaan, mutta taas seuraavassa vihapuuskassa (joka voi alkaa lähes mistä vain pienestäkin erimielisyydestä kasvaen suuremmaksi ja suuremmaksi...) suusta tulee ihan mitä sattuu. On käyttänyt samanlaista kieltä nyt myös kavereita kohtaan.

Minä en tiedä mitä tekisin, millä saisin lapsen käytöksen muuttumaan eli millä saisin hänen oppimaan ilmaisemaan kiukkuaan vähän rakentavammin? Silloin kun se raivotar on valloillaan ei mikään auta muu kuin odottaa tyynesti että lapsen mieli tasoittuu... Uhkailu, kiristys, lahjonta tms. on ihan turhaa. Suuttuminen vain pahentaa tilannetta eli maltti on säilytettävä itse vaikka hammasta purren. On joskus äärimmäisen haastavaa...

 

Asiaan on vain yksi oikea ratkaisu. Uhkailulle pistetään piste heti, millä keinolla hyvänsä. Voi keskustella jälkikäteen perusteellisemmin, mutta uhkailutilanteessa piste pitää laittaa heti. Välitöntä rangaistusta vaan niin, ettei saa edes lausetta loppuun. Tulee myös mieleen mikä lapsen kunnioitus noin ylipäänsä vanhempia tai muita ihmisiä kohtaan jos on jatkuvaa.

Jos lähtee sille linjalle, että keskustellaan rauhallisesti jälkikäteen ja lapsi saa taas kimmastuessaan ladella uhkauksia vapaasti, niin tilanne voi olla värikäs kun lapsi on 12-15v. Kuria vaan.

 

Varatkaa aika kasvatusneuvolaan. Siellä kun asiaa puidaan, niin lapsi ymmärtää varmasti miten vakavasta asiasta on kyse ja ammatti-ihmiset osaavat käsitellä asian oikein lapsen ikään ja kehitykseen suhteuttaen.
Itse huomasin että tietyssä vaiheessa oli fiksu vaihtoehto tukeutua ulkopuoliseen apuun ennemmin kuin uupua itse yrittämästä päästyänikin. Ei sinne tarvitse ikiajoiksi jäädä asiakkaaksi - eikä niillä varmasti ole nykyisin siihen resurssejakaan. Toisaalta jo pelkkä soitto kasvatusneuvolaan lapsen kuullen voi auttaa asiaa...

 

Tämä ketju löytyi googlettamalla kun epätoivoissani etsin vastauksia omaan tilanteeseen... APn kertomus kertoo täysin meidän perheen tilanteen, kyseessä vain tyttö.

Hyviä kommentteja vastaajilta, mutta se tärkein puuttuu... Eli kuinka asetetaan ne rajat tällaiselle käytökselle?? En hyväksy lapsen käytöstä ja kerron sen, hän pyytää myös anteeksi rauhoituttuaan, mutta taas seuraavassa vihapuuskassa (joka voi alkaa lähes mistä vain pienestäkin erimielisyydestä kasvaen suuremmaksi ja suuremmaksi...) suusta tulee ihan mitä sattuu. On käyttänyt samanlaista kieltä nyt myös kavereita kohtaan.

Minä en tiedä mitä tekisin, millä saisin lapsen käytöksen muuttumaan eli millä saisin hänen oppimaan ilmaisemaan kiukkuaan vähän rakentavammin? Silloin kun se raivotar on valloillaan ei mikään auta muu kuin odottaa tyynesti että lapsen mieli tasoittuu... Uhkailu, kiristys, lahjonta tms. on ihan turhaa. Suuttuminen vain pahentaa tilannetta eli maltti on säilytettävä itse vaikka hammasta purren. On joskus äärimmäisen haastavaa...

Lahjonta on sitten huonovaihtoehto! Ei ainakaan mitään tyyliin saat vitosen jos lopetat lahjomista, koska näin oppii saamaan "palkkion" siitä mitä on sanonut tai tehnyt.
Mistä lapsi on mahdollisesti oppinut tuollaista kielenkäyttöä? Tv-ohjelmat, isommat lapset? Lapsi yksinkertaisesti jäähylle niin, että uskoo nyt olevan jäähyn aika ja jos ei usko niin jäähy jatkuu. Aivan jokaisesta jäähylle, eikä tekosyitä etten nyt jaksanut laittaa lasta jäähylle. Samoin rangaistukset peliin esim. ei sitten karkkipäivää lauantaina tms. Kertoa lapselle myös mikä on väärin ja miksi sanoo ja/tai tekee näin.
Meidän poika on muutaman kerran tehnyt niin, että on lyönyt minua nyrkillä ja sanonut tyhmä äiti kun olen kieltänyt jotain. On myös pyytänyt heti anteeksi tämän tehtyään ja on puhuttu miksi niin sanonut vain ettei tiedä miksi teki näin. Kuitenkin on annettu rangaistus koska lyöntihän jo tapahtui. Meillä menettää mm. peliluvan(autopelejä pelaa kerran tai pari viikossa ja nämä tosi tärkeitä). Tietyt rajat ne on asetettava ja tottakai lapsi jossain vaiheessa kokeilee aikuisten rajoja. Ei olla esimerkillisiä tässä, koska itse olen tosi tiukka joka suhteessa kun taas mieheni leppyy helposti ja lapsi saa kierreltyä sen mukaan oman tahtonsa mukaan. Noissa lyömisjutuissa kyllä molemmat on samaa mieltä.

 

Tuntuu vaan ettei lapsi oo saannu rakkautta lämpöä läheisyyttä, vaan häntä
ei ikinä ole autettu , opetettu, näytetty , kerrottu asioita.

Ongelmien määrä on suoraan verrannollinen arjen itkuun ja huutoon. Miksi ei tee sitä pientä elettä esim jos lapsi kantaa avainta ja haluua avata oven. niin auttaa lasta avaamaan sen oven eikä avaa itse ovea ja kluuntelee parkumista 5 min. Ja miks viedä lapsi jo "sairaaseen päiväkotiin "
Itähelsingissä jo 8 vuotiailla on sähkötaiunnutus vempeleitä jne.

 

Tuo on huomionhakua, halua järkyttää vanhempia ja saada sitä huomiota millä hyvänsä tavalla.
Siihen ei saisi missään nimessä reagoida järkyttymällä, syyllistämällä lasta pahaksi, kamalaksi lapseksi tms.
Tossa tapauksessa täytyisi pysyä ihan täysin rauhallisena. Ihan ekaksi, pyytää lasta kertomaan niistä asioista, mitkä saavat hänet tuntemaan noin, että ihan haluaisi tappaa.

Ei mitään saarnoja veitsen vaarallisuudesta, tappamisen vääryydestä. Tietysti lapsi tietää nuo jutut, eihän hän muuten tuollaisia puhuisikaan. Ei lapset ole tyhmiä.

Hänen kanssaan pitää saada puheyhteys, tilanne jossa lapsi kokee että hän saa puhua tunteistaan vapaasti eikä pahoistakaan asioista puhumista vältellä. Ja tunteet saa näyttää vapaasti, niin negatiiviset kuin positiiviset. Vanhempien pitää osata näyttää mallia tässä ja pitää osata ottaa vastaan lapsen kaikki tunteet, ilman että kokee ne henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi omaa itseään vastaan.

Siitä se lähtee.

 

Meidän 8-vuotias kerran suutuspäissään uhkasi tappaa mut, kun otin pleikkarin pois. Kysyin pojalta tietääkö poika mitä tapahtuu jos tappaa mut, no ei tietenkään tienny kun on lapsi. Juteltiin sitten mitä tapahtuu ihmisille, jotka tappavat toisia ihmisiä. Sen jälkeen ei oo lapsi uhannut äitiään tappaa.

 

Meillä siis poika joka on nyt 7v. ja nyt on alkanut erimielisyyksien yhteydessä, esim. jos kiellän häntä niin uhkailemaan että ottaa veitsen ja tappaa mut. Ei siis ole tosissaan, mutta pahaltahan tuo kuullostaa ja tuntuu :/ Ollaan puhuttu asiasta ja sovittu että tuollaisia ei sanot, mutta suutuspäissään sitten taas päästelee.....miten te toimisitte?

Toi alkaa jo olla antenniosasto kamaa, ei muutaku aikaa varailemaan.

 

Mä en tajua, miksi pitäisi esittää stoalaista tyyneyttä, jos lapsen puheet oikeasti järkyttävät ja ylittävät sopivuuden rajat. Mä itse mokasin lapsena tosi pahasti, kun sanoin äidille vastaan sanoilla, jotka ylittivät hänen rajansa. Yleensä tyyni äitini näytti järkytyksensä itkien ja se olikin mulle sen sortin järkytys, että kyseisten sanojen käyttö jäi tasan siihen. Eräs kaverini puolestaan joutui 13-vuotiaan poikansa huorittelemaksi automatkalla. Auto tien sivuun, jäätävä sihahdus tiehen tuijottaen "ulos autosta", ja sinne jäi poika 6 kilsan päähän kotoaan. Siihen loppui huorittelu.

Se nyt vaan on niin, että sanoilla on voimaa ja että on asioita, joita ei sanota vaikka mikä olisi. Se on lapsenkin terveellistä oppia.

 

Onko tilanne jo parempi?