T
Tosiaanko
Vieras
Seurustelin miehen kanssa. Hänellä oli asunto, jonka luulin ensin olevan hänen, mutta vähitellen paljastui kuitenkin vuokra-asunnoksi. Hänen piti vähitellen muuttaa luokseni etenkin, kun tulin raskaaksi. Hän halusi kuitenkin pitää vielä asuntonsa ja meni ja tuli äkkipikaisuuksissaan miten halusi, joten asunto oli tarpeeseenkin. Hän sai siitä kuitenkin häädön jossakin vaiheessa, jolloin paljastui myös, että hänellä oli kymmeniä tuhansia ulosotossa. Mies oli tänä aikana myös jäänyt/jättäytynyt työttömäksi.
En enää halunnutkaan miestä virallisesti luokseni, enkä siksikään, koska olin todella yksin lapsen kanssa sillä erotuksella yksinhuoltajiin, että en saanut vapaita hetkiä koskaan. Tapaamiset eivät toimineet mitenkään, mutta mies tuli ja meni edelleen miten sattui ja halusi. Hän oli pari vuotta irtolainen ilman osoitetta. Vanhempansakaan eivät halunneet häntä kirjoille luokseen, koska eivät halunneet sitä valtavaa määrää ulosottopostia vaivoikseen ym.
Nyt mies väittää, että olemme eläneet onnellista perhe-elämää, kunnes minä pilasin kaiken ja heitin hänet pihalle julma kun olen. Hän meinaa saada naapurini todistajaksi,tosin hekin pelkäsivät miestä ja ovat sitä mieltä, että mies oli paikalla vain silloin tällöin.
Ja miksi piti tehdä lapsi tällaisen ihmisen kanssa? Eipä hän ollut heti arvaamaton, pelottava, epäluotettava, luottotiedoton (salasi kaiken), äkkipikainen...