miten te voitte huudattaa lastanne..

En halua syyllistää, enkä provosoida tms. kysynpä vaan kun ihmettelen että miten ihmeessä joku voi katsoa lapsensa itkevän hädissään ja antaa vaan olla ottamatta syliin tai muuten lohduttamatta..? tarkoitan esim yöllä jos lapsi itkee esim. maitoa tai haluaa viereen?

minusta ei ole siihen.. moni on sanonut että anna lapsen itkeä vaan, mutta MÄ EN PYSTY!

 

No jos joskus haluat yösyöpöttelystä eroon ja nukkua itsekin välillä, niin ei siihen muuta keinoa taida monellakaan olla. Ei se lapsi siitä pilalle mene, että vähän joutuu huutamaan ja entäs sitten kun lapsesi on uhma iässä? Kestätkö silloin sitä huutoa kun lapsi haluaa sitä ja tätä ja vie sinua kuin pässiä narussa, jos et pitä omaa päätäsi ja kestä lapsen huutoa ja kiukkua?

 

alkuperäisen kanssa osittain samaa mieltä. Mutta kuten em. sanoi joskus on vaan pakko huudattaa mutta tietysti eri asia miten. Kun lopetin yöimetyksen, tottakai pieni huusi mutta AINA sylissä, EI KOSKAAN YKSIN!
samaten kun vanhimmalla voimakkaat uhmakohtaukset, oli pakko antaa hänen huutaa, mutta taas turvallisesti sylissä.
Minä en myöskään ole koskaan pystynyt jättämään toista yksin huutamaan esim.sänkyyn.

 

Minäkään en pysty kuuntelemaan enkä oikein hyväksy pienen lapsen yksinään huudattamista. Tämän takia meillä nukutetaan, ja viereenkin saa tulla, mutta hyvin harvoin lapsi öisin herää. Sen sijaan olen joutunut kestämään SYLISSÄ pää punaisena rääkyvää lasta tissi- ja tuttivieroituksen aikana, vaikka se pahalta tuntuukin. Ne on kuitenkin pakko viedä läpi jossakin vaiheessa.

Uhmaitkut on sitten asia erikseen, eli ne korkeintaan väsyttävät, eivät niinkään säälitä.

 

En minäkään sitä ymmärrä et ku opetetaan lasta omaan sänkyyn niin kävästään vaan kattomassa ja annetaan lapsen yksin siel itkeä.
Itse jouduin itkettämään lastani kun laps imi niin paljon ettei maito riittänyt ja tissit tuli kipeeksi. Jätin sit päiväimun pois ja itkuhan siitä pienelle tuli (vaikkei hän enää niin hirmu pieni ollut ku vajaa kaks). Pidin sit sylissä ja keinutin ja olin lähellä.

 

Ei se helppoa olekaan vaan hirveää. Mutta jos en olisi käynyt lapsen kanssa läpi unikoulua niin olisin jo jossain lataamossa tai jättänyt perheeni tms. Meidän vauva heräsi noin 20 krt yössä ja olisi nukkunut vain tissi suussa niin muu ei enää auttanut. Itse en ollut nukkunut yli puoleen vuoteen tuntia pidenpää jaksoa yhtämenoon.

Itse ainakin katson, että pieni huuto on parempi vaihtoehto kuin se, että mutsilla napsahtaa eikä se jatkuva heräily tee lapsellekaan hyvää.

 

Huudattaa lasta??
Hätäitku josta alkuperäinen kirjoitti on varmasti itku johon äidit reagoi lohduttamalla.. Mutta on myös kiukkuitkuja jo pienilläkin nukkumaan mennessä ja silloin ei huudattaminen vaaraa tee. Itse opetin lapseni omaan sänkyyn jo pienestä ja kyllä sieltä joskus itkuja kuuluu, joskus raivoakin, mutta menen lohduttamaan silloin kun itku on lohdutonta ja pidän sylissä jne.. Mutta kyllä se itku kuuluu lasten elämään, ei joka itkuun tarvitse rientää lohduttamaan. No, nämähän on vain eri mielipiteitä ja meitä on niin erilaisia äitejä.. Jokainen varmaan oman lapsen kohdalla tekee parhaansa :flower:

 

Joo tästä varmaan saa värikkään keskustelun vielä

Mutta minäkin olen kyllä sitä rykelmää joka analysoi lapsen eri itkuja, sehän on niiden kommunikointia etenkin vauvana. Itkullahan ne viestittävät hyvinkin eri asioita ja se on vanhemmista kiinni miten niitä tulkitaan.

Meillä ainakin lohdutettiin lasta aina alkuvaiheessa, mutta kun "ikää" alkoi tulemaan ja osasimme paremmin lukea lasta niin siihen toimittiin miten me vanhempina parhaana näimme.

Kun lasta vierotettiin yösyötöstä siinä 5-6 kk ikäisenä, niin annettiin hänen itkeä yhtäjaksoisesti 5 min kerrallaan ja sitten mentiin antamaan tuttia tms. Tätä nk unikoulua kesti 3 yötä ja heti toisena yönä väheni itkut dramaattisesti.

Jos jokaiseen pieneenkin inahdukseen olisi reagoinnut, niin johan siellä pitäisi juosta yhtenään ja lapsi oppisi ihan turhan tavan vaatimaan huomiota. Tähän uskon vakaasti koska kun hän oppi ettei yöllä tule palveluita, hän nukkui itse paljon paremmin ja sitkeämmin yöt läpi. Jo siinä 6 kk ikäisenä hän oppi itse nukahtamaan ihan itse omaan sänkyynsä omassa huoneessä (hän tosin oli omassa huoneessa ja sängyssä heti sairaalasta kotiuduttua).

Kohta hän täyttää 2-vuotta ja on iloinen ja reipas poika. Ei turhasta inahda ja tosiaan vieläkin menee itse kiltisti nukkumaan. Nykyään kiipeää itse sänkyyn ja sanoo vain mennessään että "nati nati". Me saadaan suorastaan kipittää perässä toivottamassa vielä hyvää yötä suukkojen kera. Siinä se on! Tämä on se vissi ero, eli riippuu miten haluaa elämänsä järjestää - juosta lapsen luona läpi yöt tai nukkua koko perhe rauhallista unta!

Itse lähdimme unikouluun määrätietoisesti koska olen itse ollut todella pelokas lapsi öisin. Nukuin omien vanhempien jalkapäädyssä vielä kouluikäisenä. Itseäni harmittaa ettei vanhempani viitsineet/osanneet/jaksaneet opettaa tuosta turhasta tavasta pois ja opettaa että oma sänky ja koti on ihan turvallinen paikka myös öisin! Omalle lapselleni en halunnut moista turhaa pelkoa.

Mutta oma kantani, on että jokainen lapsi on erilainen ja jokainen saa olla omalla tavalla vanhempi - kaikki tekevät varmasti parhaansa! Ei kannata alkaa kysenalaistaa liikaa muiden toimintatapoja - mutta luonnollinen mielenkiinto on tietysti eri asia =)

 

Suosittelen kaikille kirjaa Pehmeä matka höyhensaarille (E.izabeth Pantley), jos on ongelmia vauvelin nukuttamisen/nukkumisen kanssa. Meillä toimi mainiosti eikä tarvinnut lasta huudattaa. Entinen tissitakiainen rupesi nukkumaan yöt omassa pinnasängyssään ja jopa kokonaisia öitä on jo nukuttu.

 

\

Ei se helppoa olekaan vaan hirveää. Mutta jos en olisi käynyt lapsen kanssa läpi unikoulua niin olisin jo jossain lataamossa tai jättänyt perheeni tms. Meidän vauva heräsi noin 20 krt yössä ja olisi nukkunut vain tissi suussa niin muu ei enää auttanut. Itse en ollut nukkunut yli puoleen vuoteen tuntia pidenpää jaksoa yhtämenoon.

Itse ainakin katson, että pieni huuto on parempi vaihtoehto kuin se, että mutsilla napsahtaa eikä se jatkuva heräily tee lapsellekaan hyvää.

Niinpä. Parempi pieni huuto, joka ei muuten ole mitään hätäitkua! Kuin se, että äiti väsyy ja tekee väsyksissään jotain kauheaa... :/ Kokemuksesta tiedä, että kun valvoo puoli vuotta nukkuen vain pari tuntia vuorokaudessa, menee se sietokyvyn yläpuolelle: se on rääkkäystä äidillekin.

No mutta kaksi lasta unikoulutettu ja ihania pikkuisia ovatkin, koko perhe voi hyvin ja jaksaa nauttia pikkujutuista ja olla virkeitä!!! Se tärkeintä se kokonaisuus ja elämänlaatu, ei joku muutaman yön pikkuitku. Eivät siis huuda koko yötä unikoulussakaan...

 

\

Suosittelen kaikille kirjaa Pehmeä matka höyhensaarille (E.izabeth Pantley), jos on ongelmia vauvelin nukuttamisen/nukkumisen kanssa. Meillä toimi mainiosti eikä tarvinnut lasta huudattaa. Entinen tissitakiainen rupesi nukkumaan yöt omassa pinnasängyssään ja jopa kokonaisia öitä on jo nukuttu.

Jos teillä niin ei meillä... Katsos kun on erilaisia vauvoja... :/

 

Hei te unikouluja käyneet...teittekös sitä kotona vai jossain muualla?meillä unikoulua kotona tehty n2kk eikä tuloksia näy.Menisimme ensikodille sitä tekemään mutta on niin kallista ettei riittäisi rahat edes yhteen yöhön.

 

\

Hei te unikouluja käyneet...teittekös sitä kotona vai jossain muualla?meillä unikoulua kotona tehty n2kk eikä tuloksia näy.Menisimme ensikodille sitä tekemään mutta on niin kallista ettei riittäisi rahat edes yhteen yöhön.

Kotona! Ja miehen tai jonkun toisen apu on tosi tärkeä ja nopeuttava, varsinkin jos (ja siis ehdottomasti kannattaa) vierotetaan samalla yörinnasta. Maidontuopksuinen äiti voi herättää ristiriitaisia tunteita vauvassa ja koulutus on tuskallisempaa ja hitaampaa...

 

siis ette voi olla tosissanne!
Miettikääs nyt: Jos kokoajan hääsää sitä lasta, nii onneksi olkoon, teille tulee ihana mamman poika/tyttö, joka ei muuta teekään ku kokeilee rajoja!
"Jos vähän nyt huudan, nii kyl se äiti tulee siltä". Onpas kiva sit esim. uhmaiässä/teininä ku pentu ei muuta teekään ku kokeilee millon empatiaa alkaa tuleen!!!!!
Oon itse niin vanhanaikainen et ei se lapsi huutoon kuole, vahvistuu vaan ja itsenäistyy!
Muutenkin nykyajan äidit on liian tarkkoja kaikesta, ei saa syödä multaa, ei saa maistaa kiviä, ei saa kävellä jos on vähänki vaaraa kaatua, yms.
Siis aivan naurettavaa!
Sen takia Suomessa yleistyy kaikki allergiat ku lapset ei saa vastustuskykyä ku ollaan nii "hygienisiä" kaiken suhteen!
Venäjällä asutaan todella alkeellisesti, melkeinpä kuin navetassa ja siellä on kolmas osalla vähemmän allergioita!

Älkää te nyt hössöttäkö niiden lapsienne puolesta, antakaa niille oma rauha ja omaa aikaa oppia!
Rajansa kaikella, maalaisjärkeä käyttäen!!!!

-mummo-

 

Me tehtiin aika paljon soveltamalla MLL:n ohjeita ihan kotona. Aloitettiin samat tutut rutiinit siinä 3kk iässä ja 5-6 kk iässä yösyötöt pois... Ja tosiaan onnistui ihan samantien seuraavasta yöstä väheni ja 3 yössä oli ohi.

Lapset ovat tietty erilaisia joten onnistuminen tietysti paljon kiinni lapsen persoonasta mutta myös varmaan vanhemmista. Pitää pysyä tiukkana jotta määränpää saavutettaisiin. Meillä se 5 min sääntö toimi hyvin ja siinä huomasi kuinka piiiiiiiiiiiiiitkältä minuutit tuntuu keskellä yötä. Ilman kelloon katsomista oltaisiin juostu jo varmaan 2 sekunnin jälkeen Ja nyrkkisääntö oli tosiaan että itkun täytyy olla yhtäjaksoista 5 min, koska lapsi testaa myös välillä, eli lopettaa itkemisen kuullakseen tuleeko joku vai ei. Monien kanssa kun juttelee asiasta käy ilmi että esim isä saatta lähteä paljon herkemmin lapsen luo kun hän itkee, eli molempien vanhempien tulisi sitoutua unikouluun kun siihen ryhtyy.

Lisäisin vielä että kun tuntuu ettei kestä lapsen itkemistä on varmasti osaksi biologista, jotta me ihmiset hoivaisimme pienokaista mahdollisimman hyvin. Mutta itseäni kannusti tutustuminen asian kirjallisuuteen, kuten esim Jari Sinkkosen kirjat. Niissä on mielestäni hyvä maalaisjärki ja myös pehmeää mutta määrätietoista kasvatusoppia.

 

Mä huudatin kuopusta,kun lopetin yöimettämiset 1v1kk iässä. Tyttö sai kyllä olla mun vieressä ja sylissä. Kolme iltaa tyttö kitisi ja itki, nyt nukkuu yöt läpeensä, emmekä kumpikaan häiritse toistemme yöunia imetyspuuhilla! Eli jossain se raja menee näissä yöpalveluissa, meillä se meni tässä 1v1kk iässä.

 

\

Joo tästä varmaan saa värikkään keskustelun vielä

Mutta minäkin olen kyllä sitä rykelmää joka analysoi lapsen eri itkuja, sehän on niiden kommunikointia etenkin vauvana. Itkullahan ne viestittävät hyvinkin eri asioita ja se on vanhemmista kiinni miten niitä tulkitaan.

Meillä ainakin lohdutettiin lasta aina alkuvaiheessa, mutta kun "ikää" alkoi tulemaan ja osasimme paremmin lukea lasta niin siihen toimittiin miten me vanhempina parhaana näimme.

Kun lasta vierotettiin yösyötöstä siinä 5-6 kk ikäisenä, niin annettiin hänen itkeä yhtäjaksoisesti 5 min kerrallaan ja sitten mentiin antamaan tuttia tms. Tätä nk unikoulua kesti 3 yötä ja heti toisena yönä väheni itkut dramaattisesti.

Jos jokaiseen pieneenkin inahdukseen olisi reagoinnut, niin johan siellä pitäisi juosta yhtenään ja lapsi oppisi ihan turhan tavan vaatimaan huomiota. Tähän uskon vakaasti koska kun hän oppi ettei yöllä tule palveluita, hän nukkui itse paljon paremmin ja sitkeämmin yöt läpi. Jo siinä 6 kk ikäisenä hän oppi itse nukahtamaan ihan itse omaan sänkyynsä omassa huoneessä (hän tosin oli omassa huoneessa ja sängyssä heti sairaalasta kotiuduttua).

Kohta hän täyttää 2-vuotta ja on iloinen ja reipas poika. Ei turhasta inahda ja tosiaan vieläkin menee itse kiltisti nukkumaan. Nykyään kiipeää itse sänkyyn ja sanoo vain mennessään että "nati nati". Me saadaan suorastaan kipittää perässä toivottamassa vielä hyvää yötä suukkojen kera. Siinä se on! Tämä on se vissi ero, eli riippuu miten haluaa elämänsä järjestää - juosta lapsen luona läpi yöt tai nukkua koko perhe rauhallista unta!

Itse lähdimme unikouluun määrätietoisesti koska olen itse ollut todella pelokas lapsi öisin. Nukuin omien vanhempien jalkapäädyssä vielä kouluikäisenä. Itseäni harmittaa ettei vanhempani viitsineet/osanneet/jaksaneet opettaa tuosta turhasta tavasta pois ja opettaa että oma sänky ja koti on ihan turvallinen paikka myös öisin! Omalle lapselleni en halunnut moista turhaa pelkoa.

Mutta oma kantani, on että jokainen lapsi on erilainen ja jokainen saa olla omalla tavalla vanhempi - kaikki tekevät varmasti parhaansa! Ei kannata alkaa kysenalaistaa liikaa muiden toimintatapoja - mutta luonnollinen mielenkiinto on tietysti eri asia =)

Hyvin kirjoitettu! Peesaan =)

 

Meillä "unikoulutettiin" esikoista (nyt 4v.) useina kertoina ilman sen suurempaa tulosta. Yösyötöt loppu ilman probleemeja 4kk ikäisenä (kun joku tosi viisas sanoi ettei sen ikäisenä enää tarvi syödä yöllä....), mutta sitten jonkin ajan kuluttua alkoi muut huudot, eikä koulut auttaneet.
Nyt kaduttaa, että miks piti ne yösyötöt jättää, ja miksen vaan ottanut poikaa viereen lohdutettavaksi...Siksi nyt olenkin hänen vieressään iltaisin, jos hän haluaa nukkumaan mennessä. Tai menen viereen makaamaan.
Kuopus (nyt 13 kk) on saanut yöruokaa aina kun on halunnut, ja lopetti itse vähitellen n.kuukausi sitten. Vieressäkin on saanut nukkua, kun on tarvis ollut (kipeä, tai muuten vaan surullinen). Jää kuitenkin ja on aina jäänyt ihan tyytyväisenä yksin omaan sänkyyn unille sekä illalla että päivällä.
Ja meillä on AINA otettu syliin lohdutettavaksi molemmat pojat jos on itku tullut. Raivokohtauksetkin on huomattu paremmin lopetettavaksi sylissä, kuin mietiskelynurkassa.
Ja esikoinen on silti tosi itsenäinen, poika joka kaaduttuaan ja häneltä kysyttäessä, sanoo vaan että ei se haittaa, vaikka kyyneeleet kiiltääkin silmäkulmassa.
Että näin meillä. Ne on niin vähän aikaa pieniä...ihan kohta jo lentävät pesästä, eikä ole enää ketä lohduttaa....

 

Yöhuudatukseen en minäkään usko, siksi nukumme perhepedissä. Yövieroituksen aikaan oli toki muutama yö hankalaa, mutta ikää oli niin paljon (noin 1v4kk), että lapsi kyllä kesti pienen kiukun kun ei saanutkaan rintaa. Puolivuotiasta lasta en vielä yövieroittaisi jo ihan siitäkin syystä että olen täysimettänyt lapsiani 6kk, eikä silloin ole tietenkään heti syöty kiinteitä kuin maisteluannoksia. Sen jälkeen tulevat kaikenmaailman eroahdistuskaudet, joten olen nähnyt parhaimmaksi olla aiheuttamatta lapselle yhtään enempää stressiä. Onneksi imetys on perhepedissä helppoa

Muuten itkua tulee kyllä kuunneltua aika paljon näin taaperoiässä, vauvana pyrin toki aina lohduttamaan pienimmätkin itkut. 1v9kk ikäisellä kuopuksella alkaa olla melkoisia uhman elkeitä ja täysillä karjutaan monta kertaa päivässä milloin mistäkin (tänään raivostui aamulla kun otin hänet unipussista pois eikä jalassa ollutkaan sukkahousuja niin kuin koko talven on ollut...) Aamupalapöydässä huudettiin kun juustoa ei tullutkaan leivän päälle sillä sekunnilla kun neiti olisi halunnut. Eilen huudettiin ulos lähtiessä kun puin tytölle haalaria ja pitikin olla takki. Syitä siis riittää.

Kumpaankaan lapseeni ei ole sylittely auttanut uhmakohtauksen tullessa vaan ovat menneet ihan hysteerisiksi ja rimpuilleet kaikin keinoin pois. Lapsi saa siis huutaa lattialla ja itse pyrin olemaan lähellä ja jatkamaan touhujani. Kyllähän se hurjalta näyttää kun esim. perhekerhossa tyttö saa raivarit, mutta siihen ei lohduttelu auta. Koko huone raikaa kun tyttö huutaa, mutta se on vain sitä oman tahdon opettelua.

 

\

Yöhuudatukseen en minäkään usko, siksi nukumme perhepedissä. Yövieroituksen aikaan oli toki muutama yö hankalaa, mutta ikää oli niin paljon (noin 1v4kk), että lapsi kyllä kesti pienen kiukun kun ei saanutkaan rintaa...

Haluaisin vaan sanoa pari unikoulua läpikäyneenä, että ei se ole huudattamista. Ei siinä huudeta sen enempää kuin tässä mainitsemassasi yövieroituksessa, joka meilläkin tehtiin samassa yhteydessä.

Se on varmaan vanhempien olemuksesta kiinni mikä on huudattamista: jotkut suorastaan ylihössöttävät niiden itkujen kanssa ja aina pitää tukkia suu keinolla millä hyvällä. Eihän kaikki itku ole lohdutonta, vaan vauvaa saattaa kiekaista itsensä esim. hereille. Jotkut sitten tyynnyttelevät ja ihmettelevät että mikä pienellä on jne. No eihän sillä mikään ole, kunhan ilmoitti heräämisestään.
Näin ajatellen, mun mielestä ei taas kauheasti huudateta, joo, lapsi itkee kun panee vastaan tätä koulutusta, mutta ei hän kyllä mikään lohduton ole, raivoa pikemminkin!

 

\

Haluaisin vaan sanoa pari unikoulua läpikäyneenä, että ei se ole huudattamista. Ei siinä huudeta sen enempää kuin tässä mainitsemassasi yövieroituksessa, joka meilläkin tehtiin samassa yhteydessä.

Huudatuksella ajattelin lähinnä näitä tapauksia, joissa puolivuotiasta pientä vauvaa pidetään pinnasängyssä omassa huoneessa huutamassa joku tietty minuuttimäärä. Sellaisessa huudatuksessa lapsi ei opi luottamaan siihen ettei häntä jätetä yksin (vaikka monet niin väittävät kun käyvät määräajoin sanomassa että nyt on yö, nyt nukutaan), vaan oppii ymmärtämään ettei hänen hädästään välitetä vaan jätetään yksin itkemään. Lopettaa sen huutamisen vain siksi että lannistuu. Se on mielestäni aika raakaa, kun itse uskon jatkuvaan läheisyyden antamiseen. Yövieroituksessakin hiukan silittelin ja laulelin/suhistelin lapselle koko ajan kunnes nukahti. Eikä lapsi oppinut että saa huutamalla äidin tulemaan vuoteensa vierelle, kun äiti joka tapauksessa nukkui siinä vieressä.

 

\

Sellaisessa huudatuksessa lapsi ei opi luottamaan siihen ettei häntä jätetä yksin (vaikka monet niin väittävät kun käyvät määräajoin sanomassa että nyt on yö, nyt nukutaan), vaan oppii ymmärtämään ettei hänen hädästään välitetä vaan jätetään yksin itkemään. Lopettaa sen huutamisen vain siksi että lannistuu...

No, tuo on kyllä ihan puppua. Kyse ei nimittäin ole mistään hädästä vaan ns. kiukuttelusta ja siitä että ei osaa itse nukahtaa. Jos olisi hätä, se ei loppuisi parissa yössä parin itkun jälkeen... Niin ja hyvin on nukuttu meillä sen jälkeen, äiti on rakasas ja tärkeä yms. Äitiin voi luottaa 100%:sti ja näin olemuksellaan viestittävät. Kuten kirjoitin, nää on näitä luonne-eroja, toiset on liian hössöttäviä ja hellämielisiä ostakseen tulkita itkuja muuksikin kuin hädäksi...

Niin, siis minä toimin noiden 3 minuutin aikataulujen mukaan ja oikeastaan yksi yö oli rankempi, silloin itkeskeltiin parin tunnin ajan, mutta ei tietenkään yhtäsoittoa.

 

\

No, tuo on kyllä ihan puppua. Kyse ei nimittäin ole mistään hädästä vaan ns. kiukuttelusta ja siitä että ei osaa itse nukahtaa. Jos olisi hätä, se ei loppuisi parissa yössä parin itkun jälkeen...

Anteeksi nyt vain, mutta puolivuotias vauva ei_osaa_kiukutella. Hänellä on vielä täysi oikeus saada oman vanhemman läheisyyttä, sitä hän tarvitsee kasvaakseen ehjäksi ihmiseksi.

Juurihan sanoin miksi lapsi hiljenee parin yön jälkeen: hän ymmärtää että hänet jätetään yksin eikä hänen hädästään välitetä. Lapsi vetäytyy itseensä ja joutuu etsimään tyyntymiskeinoja muilla tavoin kun ei niitä vanhemmiltaan saa. Hän ei todellakaan osaa järkeillä että olinpas minä tyhmä kun kaipasin läheisyyttä (johon usein tuossa iässä vielä liittyy maito), yöthän pitää nukkua. Hän nukkuu siksi että se on hänen keinonsa selviytyä hylkäämisen aiheuttamasta hädästä.

 

\

\

No, tuo on kyllä ihan puppua. Kyse ei nimittäin ole mistään hädästä vaan ns. kiukuttelusta ja siitä että ei osaa itse nukahtaa. Jos olisi hätä, se ei loppuisi parissa yössä parin itkun jälkeen...

Anteeksi nyt vain, mutta puolivuotias vauva ei_osaa_kiukutella. Hänellä on vielä täysi oikeus saada oman vanhemman läheisyyttä, sitä hän tarvitsee kasvaakseen ehjäksi ihmiseksi.

Juurihan sanoin miksi lapsi hiljenee parin yön jälkeen: hän ymmärtää että hänet jätetään yksin eikä hänen hädästään välitetä. Lapsi vetäytyy itseensä ja joutuu etsimään tyyntymiskeinoja muilla tavoin kun ei niitä vanhemmiltaan saa. Hän ei todellakaan osaa järkeillä että olinpas minä tyhmä kun kaipasin läheisyyttä (johon usein tuossa iässä vielä liittyy maito), yöthän pitää nukkua. Hän nukkuu siksi että se on hänen keinonsa selviytyä hylkäämisen aiheuttamasta hädästä.

Ensinnäkin, kyllä ne vauvatkin kiukuttelevat kun eivät saa haluamaansa! Ja se alkaa jo ennen puolta vuotta. Esim. nelikuisesta tytöstäni huomaan välillä selvästi tempperamentin ja hermostumisen vaikkei mitään vakavaa syytä ole. Me jotkut äidit tunnistamme hyvin nuo vivahteet, sinä ehkä et...

Sitten tuosta yöhiljenemisestä... Tietenkin vauva hiljenee yöksi, sehän on tarkoituskin! Mutta ei sen takia ole hiljaa, että häntä ei ymmärretä, vaan ihan yksinkertaisesti sen takia että nukkuu.

Ei ehkä kannata puuttua aiheeseen liittyen unikouluun jos ei ole minkäännäköistä kokemusta siitä, saati tarvetta sille.

 

\

Sitten tuosta yöhiljenemisestä... Tietenkin vauva hiljenee yöksi, sehän on tarkoituskin! Mutta ei sen takia ole hiljaa, että häntä ei ymmärretä, vaan ihan yksinkertaisesti sen takia että nukkuu.

Ei ehkä kannata puuttua aiheeseen liittyen unikouluun jos ei ole minkäännäköistä kokemusta siitä, saati tarvetta sille.

Mutta millä hinnalla hän hiljenee, siitä on kysymys. Sitä hintaa en halua maksaa oman mukavuuteni takia.

Ja ei, meillä ei ole ollut tarvetta unikoululle koska lapseni ovat nukkuneet vieressä ja saaneet tarvitsemansa läheisyyden valvottamatta vanhempia. Mutta minä pidänkin aika kylminä ja tunneköyhinä vanhempia, jotka nukuttavat vauvaa vastasyntyneestä asti omassa huoneessa. Todella harvoin kuulee ongelmia perhepetiläisten uniongelmista pienillä vauvoilla, mutta hyvin usein avunhuutoja (ja unikoulukertomuksia) tulee niiltä, joiden vauvat kaipaavat toista ihmistä ja joidenka äidit joutuvat ravaamaan toisessa huoneessa pitkin yötä kun vauva ei nuku (ja muka kiukuttelee, kun kyse on siitä mitä jokainen lapsi kokee ja ihan oikeutetusti: läheisyydenkaipuusta).