Miten te muut eronneet jaksatte elää?

["huoh"]

Erosin pitkästä avioliitosta. Elämä oli sen jälkeen lasten kanssa ihan hyvää, helppoa ja jees. Mutta kyllä pohja kuitenki putosi. Ei ole ketään jakamassa tätä elämää. Mitä järkeä tässä on olla ja elää loputtomasti. Sen aikaa kyllä pyöritän tärä palettia, kun lapset asuvat kotona. Ihan vaan siksi, että saavat elää hyvän lapsuuden. Heidän takiaan elän. Itselläni ei ole mitään syytä olla ja elää. Ihan kiva työ on jne., mutta kun ei näe järkeä elää, niin kyllähän tämä on jotenkin typerää.

Nyt siis aikaa jo kulunut. Arki pelaa. Lapset voi hyvin. Harrastavat ja on kavereita. Käydään reissussa ja "nautitaa" elämästä. Mutta kun en näe tässä mitään järkeä.

Pelottaa, että jossain vaiheessa lapset kysyy elämäb tarkoitusta. Mun vastaus on, ei mikään.

Ja ei kiinnosta uuden miehen etsintä. Ei sitä monesti voi kohdalle sattua. Mulle riittää että tuli lapset tehtyä hyvän miehen kanssa. Käyvät isällään ja ovat onnellisia.

Meikäläisellä vaan ei ole mitään virkaa tässä maailmassa. Sen jälkeen ainakaan, kun nuo tuosta aikuistuvat ja muuttavat pois.

 

["vieras"]

Mene terapeutille. Ei ole normaalia kuvitella, että elämän tarkoitus on mies.

 

[Orion-]

Rupea etsimään sitä elämän tarkoitusta.

 

["vieras"]

Elämän tarkoitus ei ole mies. Elämässä on niin paljon muutakin. Olet selkeästi masentunut. Hae apua, ja huomaat vielä mikä se elämän tarkoitus oikeasti on!

 

["huoh"]

En ole masentunut. Tai sitten olen niin syvästi ja omituisesti, että siitä ei eroon pääse. Käyn töissä, lenkillä, nautin lasteni seurasta, käytän harrastuksissa, reissussa, olen läsnä tasan tarkkaan enemmän kuin keskiverto ihminen. Siihen se mun energia sitten meneekin. Ja hyvä niin.

Enkä tarkoita että tarvitsisin miehen, mutta kyllähän tämä elämä on ihan turhaa yksinään elellä. En ole todellakaan ihminen, joka saa kiksejä vaikkapa vapaaehtoistyöstä. Teen jo työtä, joka auttaa ihmisiä. En jaksa jakaa ja antaa koko ajan itsestäni. Mitään järkeä ei ole kotona puuhastella, siivota, lukea, katsoa telkkaria, käydä lenkillä. Siin niin hukkaan heitettyä elämää vain hengailla päivästä toiseen.

 

["vieras"]

Asennekysymys... Ja älä ainakaan lapsiisi tartuta tuota läheisriippuvuutta, vaan opeta heidät esim. pärjäämään myös omillaan. Älä siis päästä heitä suoraan muuttamaan kotoa toisen luo, vaan kehoita asumaan ensin hiukan aikaa omillaan, niin ei ole noin kova pudotus, jos se toinen osapuoli sitten joskus ottaa ja lähtee tai kuole tai muuta vastaavaa. Ja minä jaksan elää koska haluan elää - exän kanssa olis kyllä päässyt hengestään, mutta hoksasin viimein, että tää eläminen on paljon kivempaa, kun kuolla jonkun hullun toimesta.

 

["vieras"]

Mitä sä "huoh" haluat? Sulla on lapset, joita rakastat ja joiden seurassa nautit, muttet sit kumminkaan? Sulla on työ, joka on kiva, mut ei sit kumminkaan? Sä haluat jonkun jakamaan elämäsi, mut siihen ei ilmeisesti käy kuin se vanha mies, koska uutta et halua? Työnteko ja lasten kanssa oleminen on "hukkaan heitettyä" elämää?

Ihan en nyt tajua.

Ehkä sun pitäsi päästä yli siitä, että ex ei enää ole siinä. Onko exä löytänyt uuden vai mikä vetää noin katkeraksi?

Kävisin sinuna juttelemassa jollekin asiantuntijalle. Jaksamista!

 

[Rigel]

No tuo voisi kyllä kuulostaa ihan perusikäkausikriisiltäkin... Juurikin tuollaisia asioita olen itse pohtinut pari kertaa elämässäni.

Juuri mainitsemasi "näköalattomuus" - millään ei ole merkitystä, vain lapset ja niiden elämä.

Mutta ei tuo masennuksesta kovin paljon poikkea. Sinulta puuttuu elämästäsi ILO. Kuka sen sitten määrittelee, onko se masennusta vai mitä se on?

 

[Moraalinvartija]

Millaisen tarkoituksen mies sitten antoi elämällesi?
Vastaus alkuperäiseen kysymykseen: ihan hyvin jaksan elää, ja nautin ihan samoista asioista kuin ennen eroakin. Tottakai moni asia myös muuttui, siltä ei voi välttyä. Niiden tilalle täytyy vain keksiä jotakin muuta, tai sitten miettiä tarvitseeko.

Noin periaatteessahan ihmisen elämän tarkoitus on lisääntyminen, eli eihän tässä muillakaan sen kummempaa.. Itsehän sen määrittelee ja toteuttaa.

 

["hmmm"]

miksi erositte?

 

["vieras"]

Niin ja yksikään mies ei ole sen arvoinen, että sen takia kannattaa ittensä tappaa... Miksi siis antaisit exällesi sen nautinnon, että hän saa tyytyväisenä myhäillä, että oli muka korvaamaton? Nauraa partaansa ja kehuu kavereille, että on niin hyvä jätkä, että naiset jopa tappaa ittensä hänen puolestaan... Hei haloo, älä nyt sentään ole niin tyhmä!!

 

["huoh"]

En tosiaan ole katkera. Exällä on uusi perhe ja hyvä niin! Lasten on kiva siellä käydä. Ex on selvästi onnellinen.

Mitä minä haluan. No en just tällä hetkellä ja lähivuosina mitään enempää. Mulle riittää vallan hyvin, että mulla on terveet, ihanat ja fiksut lapset. En ole tartuttanut enkä tartuta heihin läheisriippuvaisuutta.

Ihmettelen vain sitä, että miten jaksan tällä näköalattomuudella elää kovinkaan kauan. Ja miten te muut jaksatte. Sitten kun lapset ovat omillaan, minä poistun.

Samalla tavalla olen itse asiassa ajatelut viimeiset 20 vuotta. Avioliitossakin mietin ihan samaa, kun ei miehen kanssa ollut mitään yhteistä. Jälkeenpäin ajateltuna tietysti olisi sentään voinut jakaa ydinperheen pyöritystä ja antaa lapsille ehjän kodin. Mutta kun ei mieskään ollut siinä onnellinen enkä minä. Jatkettiin siis omissa asunnoissamme elämää. Hän on onnellinen, joten ei ollut turha ero. Lapset voi ihan yhtä hyvin meidän ydinperheessä kuin nytkin. Eivätpähän ainakaan saa väärää käsitystä parisuhteesta. Isältään saavat tätä nykyä pikemminkin toimivan parisuhteen mallin.

No ehkä tämä on minun kohtaloni.

Sinänsä ilo ei puutu, nauretaan ja hassutellaan joka päivä.

 

["vieras"]

No miten se arjen puuhastelu on muka mielekästä miehen kanssa mutta ei ilman miestä?

 

[astrolabe]

Jos ap ei ole masentunut, niin en tiedä mikä sen määritelmä sitten on?

 

[stellastella]

Moi, en ehkä osaa auttaa, mutta samoja mietin jotakuinkin samanlaisessa tilanteessa. Kaikki on jees mutta mikään ei ole merkityksellistä. On kiva duuni, kiva lapsi, kiva koti jne. mutta silti tuntuu siltä, että elämä on vain aikaa, johon koetaan etsiä jotain viihdykettä ennen kuin kaikki täältä joskus kuitenkin lähdetään. Minuakin lapset pitävät kiinni elämässä, heillä on varmasti hyvä koti ja keskityn siihen että he saavat olla iloisia ja huolettomia. Ehkä se onkin minun elämäntehtäväni, huolehtia näistä taimista. Ehkä joskun minulle on varattu jotain muutakin, en vain tiedä sitä vielä. Siksi haluan kaikesta huolimatta jatkaa vielä huomisenkin. Katsoa kortit vielä kerran, mitä tuleman pitää

Arkisin yritän aktiivisesti unohtaa liian syvällisen pohdinnan elämän osalta - yritän mennä tohottaa lyhyellä käytännön ajatuskululla siinä missä muutkin, se ei ole aina helppoa sillä janoan syvällisyyttä (parisuhteestani en sitä ole koskaan saanut pl. ytä muutoin mahdotonta nuoruuden rakkautta). Toisinaan keskityn itsekseni miettien etsimään pieniä onnen hetkiä päivästä toiseen ja iltaisin omissa ajatuksissani käyn läpi, että mikä oli se tämän päivän helmihetki. Näin jaksan eteenpäin vaikka välillä mieli sanookin, että juuri tuo "pohja" puuttuu. Miksi me täällä olemme? Uutta rakkautta en jaksa itsekään etsiä vaan tyydyn tämänhetkiseen "tyhjyyteen".

Silti samalla tiedän, että olen onnekas koska näitä ajatuksia ei olisi päässä varaa miettiä jos olisi jokin tosi hätä. Älä mieti sinäkään liikoja, tätä tää vain on aikansa kutakin Jos oltaisiin synnytty maahan, jossa on sotaa tai nälkää, tai perheessä olisi todellisia huolia, nämä ajatukset olisivat utopistisen elitistisiä ja sellaisia, joita ei varmaan edes osaisi tai ainakaan niitä ei olisi varaa ajatella. Muista siis silloin tällöin kiittää elämää kuitenkin kohtuullisesta keveydestä, toisinkin voisi olla. Ja joskus on olennaista vain hengittää. Voimia.

 

["huoh"]

No voittehan te määritellä minut masentuneeksi jos haluatte.

Tuskin otetaan tosissaan lääkärissä, jos menen sinne valittamaan. Ja miksi menisinkään. Pyöritän arkea, lapset voivat hyvin, minulla on työ, meillä on kiva koti, teemme yhdessä asioita, olen läsnä. Ahdistus, masennus ei siis haittaa arkielämääni.

 

["huoh"]

stellastella, noin minäkin ajattelen. ja olenkin kiitollinen ihanista lapsistani. Täytyy varmaan touhuta niin paljo, ettei ehdi miettiä tätä perusajatusta elämästä. Kiitos kirjoituksestasi.

 

["..."]

Ikäkriisi? Neljäkymppiä lähestyy...? Ihan normaaleja ajatuksia, tyhjyyden tunteita, elämän tarkoituksen miettimistä, kaikkihan samojen asioiden kanssa painiskelevat. Siksi on olemassa esim. uskonnot tai viina, johon niin monet suomalaiset hukuttavat vastaavat aatoksensa.

En mä usko että elämällä on suurempaa tarkoitusta, kunhan porskutetaan ja sitten kuollaan. Mutta nautitaan silti kaikesta niin pitkään kuin voidaan

 

["kohtalotoveri"]

Samalla tavalla ajattelen kuin ap, tosin myönnän olleeni masentunut pitkään ennen ja jälkeen eron. (Olen kuitenki hakenut apua siihen)
Uutta miestä en kaipaa, elämän tarkoitus on vaan kasvattaa lapset ja koettaa selvitä päivästä, viikosta, kuukaudesta toiseen

 

[Rigel]

[QUOTE="huoh";26945007]Ihmettelen vain sitä, että miten jaksan tällä näköalattomuudella elää kovinkaan kauan. Ja miten te muut jaksatte. Sitten kun lapset ovat omillaan, minä poistun.
[/QUOTE]
Sen taakan haluat jättää lapsillesi kannettavaksi?

Mitäs jos kuitenkin menet sinne lääkäriin - asiansa osaavan lääkärin pitää ottaa tosissaan nuo jutut.

 

[stellastella]

"huoh" - I know Mutta tämän päiväni ja alkavan viikon pelasti se, että nyt tiedän, etten ole ainoa, joka täällä noin ajattelee... Näin ollen sinun olemassaolosi ei siis ole merkityksetön! Maailma pyörii, pyöritään mukana niin kauan kuin meitä täällä pyörittävät Tsemppiä.

Itsekin ole ajatellut olenko masentunut, mutta en vaan sitä ole - kaikki toimii paremmin kuin hyvin. Masentuneen sijaan olen ehkä jotenkin "koditon" - ikään kuin irrallaan kaikesta - mikään ei tunnu syvästi merkitykselliseltä. Voisko olla jotain ikäkriisiä todella tämä... Tietoisuus siitä, että ihan kaikki ei ole enää mahdollista (15-vuotiaana riemuahan ei rajoita mikään kun luulee, että maailmassa voi tehdä mitä vain) Helkutin pitkään vaan on jo kriisiä kestänyt... Ikäkriiseilleet - laittakaapa meille lohduksi kokemuksia kirjaimiksi?!

 

["vieras"]

[QUOTE="huoh";26945067]No voittehan te määritellä minut masentuneeksi jos haluatte.

Tuskin otetaan tosissaan lääkärissä, jos menen sinne valittamaan. Ja miksi menisinkään. Pyöritän arkea, lapset voivat hyvin, minulla on työ, meillä on kiva koti, teemme yhdessä asioita, olen läsnä. Ahdistus, masennus ei siis haittaa arkielämääni.[/QUOTE]

Todellakin otetaan lääkärissä tosissaan. Sä olet selvästi masentunut. Ja ei masennusta määritellä sen mukaan pyörittääkö arkea, onko työtä ja ovatko lapset terveitä.

 

["vieras"]

mutta silti tuntuu siltä, että elämä on vain aikaa, johon koetaan etsiä jotain viihdykettä ennen kuin kaikki täältä joskus kuitenkin lähdetään.

Eikös se sitä vähän olekin? Ei elämällä ole mitään sen suurempaa merkitystä.

 

[tärkeä asia tulossa]

Kuules, Huoh, sulla on ihan älyttömän tärkeä tehtävä tulossa ihan tuossa nurkan takana: Mummous!

Se on erittäin tärkeä elämäntehtävä ja vaikka lapsesi kasvavat ja pärjäävät omillaan, eivät he kohta pärjää ilman sinua, he tarvitsevat lapsilleen mummun!

joten et voi poistua kesken kaiken.

 

["coppola"]

Haittaahan masennus ja ahdistus elämääsi, vaikka väität, etteivät ne haittaisikaan. Jos haluat päättää päiväsi, masennus tosiaankin haittaa. Suosittelen myös ammattiavun hankkimista. Ei tarvitse olla ihan viimeisessä ahdistuksessa apua hakeakseen. Helpommin saat elämän päästä kiinni, kun käyt juttelemassa terapeutin kanssa heti. Usko pois, elämälle on mahdollista saada tarkoitus. Ja muista se, että sinä olet itse se, joka päättää ja määrää ja oivaltaa elämän tarkoituksen - sitten kun olet taas tarpeeksi jaksavainen sen päättämään.