Miten tästä pitäisi jatkaa?

[herkkis..?]

Olen huomannut että olemme mieheni kanssa aivan kuin eri planeetoilta. Meillä on niin erilaiset käsitykset melkeinpä kaikesta, mitä on vaikea uskoa nyt -kun ollaan jo vähän yli vuosi oltu kihloissa..ja monen ajatus varmaan on, että "arki astui kuvioihin", mutta jos tämä on arkea, niin..

Sanotaan nyt näin ihan aluksi, että vaikka olen ihan ok-näköinen nainen, ja monesti kehujakin saanut ulkonäöstäni, olen silti melko epävarma itsestäni, johtuen osittain siitäkin että minua kiusattiin yläasteella. Niin onko oikein että mieheni on jo useamman kerran kommentoinut ulkonäköäni sillä tavalla ja siihen sävyyn, että pahimmillaan on itku päässyt?
Älkää käsittäkö väärin, kommentit ovat kuulemma olleet tahattomia, ja on hän kauniiksikin minua sanonut yms. mutta minkä voin sille että negatiiviset asiat jää paremmin mieleen? Ja hänenkin pitäisi jo tietää se..
Mies on myös työnarkomaani, menee kotiinsakin töihin viikonloppuisin vaikka ilman maksua, ja minä joko lähden hänen mukaansa tai jään yksin kämpille. Yhteisestä ajanvietosta on aina pitänyt erikseen mainita tai kysyä, että sitä on saanut.

Viimeisin tempaus kuitenkin on saanut minut jo niin ymmälleni, että kaipaan jopa ulkopuolisten kommentteja (huom. en neuvoja, käskyjä, vaan ihan kommentteja), mitä te tekisitte tässä tilanteessa?
Vähän aikaa sitten hän oli kurssilaiskavereidensa kanssa Saksassa, ja reissun ideahan oli minullekin alusta asti selvä: ryyppyreissu. No, ei siinä mitään..mutta monet asiat siihen liittyen jäivät kaihertamaan (huom. kuitenkin melko tyypillistä käytöstä hänelle, se minua tässä kyrsiikin), esim. kävi tissibaarissa kahden kaverinsa ja yhden tuntemattomamman matkalle osallistuneen tyypin kanssa -sanoi ettei tehnyt mitään ja meni vain siksi koska muutkin menivät (enemmistö kuitenkin jäi hotellille.?) ja koska hän ei olisi osannut yksin enää kävellä sieltä takas hotellille (toinen kavereista sanonut muijallensa, että meni siksi koska ei olisi osannut lähteä takas metrolla millä menivätkin sinne..muitakin erilaisuuksia tarinoissa löytyy), ja reissulta sain tuliaisksi t-paidan joka on inhokkiväriäni!
Seuraavana päivänä kun olisi pariin viikkoon ollut ensimmäinen yhteinen vapaapäivä, tämä sanoi joutuvansa ehkä lähtemään kotiinsa, kun autoon pitää vaihtaa renkaat!!! Ja kuitenkin oli seuraavana päivänä joka tapauksessa menossa, kun tosiaan viettää ainakin arkipäivät siellä kun kotinsa on lähempänä työpaikkaa..

Väittää kuitenkin nyt ymmärtävänsä kuinka paljon on kaikilla tekemisillään loukannut, mutta silti on oloni melko kurja.
En tiedä oliko hyvä idea kirjoittaa tänne, mutta sainpahan vähän edes tuntojani puretuksi.

 

[OnnellinenM]

Saksassa ostoseksi on halpaa, vain viisikymppiä varvi - näin ne paremmin tietävät kertovat. Ei miehesi tuhlannut siellä omaisuuksia ilotyttöihin, jos sitä pelkäät?

 

[mies1]

Mitä oikein kysyitkään ja miksi?

 

[lukijanainen]

Mitä oikein kysyitkään ja miksi?

Aika hyvä kysymys..


Anteeksi aloittaja, en oikein saanut selvää mistä se kiikastaa, en kuitenkaan väheksy avautumistasi.

 

[Puristava kenkä]

Olen huomannut että olemme mieheni kanssa aivan kuin eri planeetoilta. Meillä on niin erilaiset käsitykset melkeinpä kaikesta, mitä on vaikea uskoa nyt -kun ollaan jo vähän yli vuosi oltu kihloissa..ja monen ajatus varmaan on, että "arki astui kuvioihin", mutta jos tämä on arkea, niin..

Sanotaan nyt näin ihan aluksi, että vaikka olen ihan ok-näköinen nainen, ja monesti kehujakin saanut ulkonäöstäni, olen silti melko epävarma itsestäni, johtuen osittain siitäkin että minua kiusattiin yläasteella. Niin onko oikein että mieheni on jo useamman kerran kommentoinut ulkonäköäni sillä tavalla ja siihen sävyyn, että pahimmillaan on itku päässyt?
Älkää käsittäkö väärin, kommentit ovat kuulemma olleet tahattomia, ja on hän kauniiksikin minua sanonut yms. mutta minkä voin sille että negatiiviset asiat jää paremmin mieleen? Ja hänenkin pitäisi jo tietää se..
Mies on myös työnarkomaani, menee kotiinsakin töihin viikonloppuisin vaikka ilman maksua, ja minä joko lähden hänen mukaansa tai jään yksin kämpille. Yhteisestä ajanvietosta on aina pitänyt erikseen mainita tai kysyä, että sitä on saanut.

Viimeisin tempaus kuitenkin on saanut minut jo niin ymmälleni, että kaipaan jopa ulkopuolisten kommentteja (huom. en neuvoja, käskyjä, vaan ihan kommentteja), mitä te tekisitte tässä tilanteessa?
Vähän aikaa sitten hän oli kurssilaiskavereidensa kanssa Saksassa, ja reissun ideahan oli minullekin alusta asti selvä: ryyppyreissu. No, ei siinä mitään..mutta monet asiat siihen liittyen jäivät kaihertamaan (huom. kuitenkin melko tyypillistä käytöstä hänelle, se minua tässä kyrsiikin), esim. kävi tissibaarissa kahden kaverinsa ja yhden tuntemattomamman matkalle osallistuneen tyypin kanssa -sanoi ettei tehnyt mitään ja meni vain siksi koska muutkin menivät (enemmistö kuitenkin jäi hotellille.?) ja koska hän ei olisi osannut yksin enää kävellä sieltä takas hotellille (toinen kavereista sanonut muijallensa, että meni siksi koska ei olisi osannut lähteä takas metrolla millä menivätkin sinne..muitakin erilaisuuksia tarinoissa löytyy), ja reissulta sain tuliaisksi t-paidan joka on inhokkiväriäni!
Seuraavana päivänä kun olisi pariin viikkoon ollut ensimmäinen yhteinen vapaapäivä, tämä sanoi joutuvansa ehkä lähtemään kotiinsa, kun autoon pitää vaihtaa renkaat!!! Ja kuitenkin oli seuraavana päivänä joka tapauksessa menossa, kun tosiaan viettää ainakin arkipäivät siellä kun kotinsa on lähempänä työpaikkaa..

Väittää kuitenkin nyt ymmärtävänsä kuinka paljon on kaikilla tekemisillään loukannut, mutta silti on oloni melko kurja.
En tiedä oliko hyvä idea kirjoittaa tänne, mutta sainpahan vähän edes tuntojani puretuksi.

No niin ap. Mistä kenkä oikein puristaa????

 

[Ei ole oikein]

Mielestäni miehelläsi ei ole oikeutta arvostella sinua tavalla josta loukkaannut vaikka se olisi kuinka tahatonta. Enkä usko että kukaan tahattomasti arvostelee toista, vielä kun hänen on pakko tietää kuinka arka asia sinulle on muutenkin. Tosi ikävää.

Tuohon työasiaan.. Minulla oli myös mies jolla oli aina töitä ja muuta menoa kuin olla kanssani. Tunsin asuvani yksin vaikka elin parisuhteessa monta vuotta. Lähdin sitten omilleni kun en kokenut saavani parisuhteestani sitä mitä kaipasin. En ymmärrä noita miehiä kun tuntuu että eteeni on tullut vain tuollaisia menijöitä jotka eivät viihdy kotona minuuttiakaan. Nykyinen sitten istuu baarissa kaiket illat, että en ole puusta pitkälle päässyt mutta uskon että löydän vielä sen "hengen heimolaisen" joka pitää samoista asioista kuin minä ja tykkää olla myös kotona.

Puhut ihan aiheesta ja on hyvä että mietit noita asioita. Arvosta itseäsi äläkä ole miehelle itsestäänselvyys. Nyt näyttää niin olevan ja miehesi käyttää tilannetta häikäilemättä hyväkseen. Muuta käytöstäsi, älä enää ole kiinnostunut hänen tekemisistään tai menemisistään. Sivuuta kaikki olankohautuksella ja sano että sinullakin on menoa. Mene vaikka käymään kirjastossa ja lue jotain mielenkiintoista kirjaa, näytä että on muutakin elämään kuin hän. Ja jos ei auta niin harkitse muita vaihtoehtoja. Jos olet nytkin paljon yksinäsi, tilanne ei paljoa muuttuisi jos lähdet omillesi. Sitten saisit ainakin mahdollisuuden löytää sen oikean, jos tämä nykyinen ei osoittaudu arvoiseksesi.

 

[Tarralappunen]

Ehkä AP:n tekstistä huomaa parikin seikkaa. Toinen on se, että mies aika lailla viilettää omia menojaan, vaikka parisuhde on vielä tuore. Onkohan mies mahtanut oikein ymmärtää sen, että jos ollaan yhdessä, niin toistakin pitäisi ottaa huomioon? Toinen juttu jonka huomioin on se, että taidat olla aika herkkänahkainen ja liian kärkäs lukemaan rivien välistä jotakin sellaista, jota siellä ei välttämättä ole.

Olen varma, että parisuhteenne saisi aika pienillä teoilla kuntoon. Et voi olettaa, että miehesi osaa lukea ajatuksiasi. Sen vuoksi on parempi sanoa suoraan esimerkiksi se, että sinusta yhä vaivaa Saksan reissun tissibaarireissu ja sinulle on tullut tosi paha mieli siitä. Jos miehellä on empatiakykyä, hän osaa vaikkapa ottaa sinut kainaloon ja kertoa taas uudestaan, että mitään tuhmaa ei tapahtunut. Jos taas mies on kovin itsekäs, hän saattaa närkästyä ja lähteä ovet paukkuen pois, koska ei jaksa "yrittää ymmärtää".

Sinulla on oikeus erilaisiin tunteisiisi. Kuitenkaan ei turhaan kannata jäädä märehtimään asioita ja takertua joihinkin kauan sitten tapahtuneisiin juttuihin, vaan kannattaa opetella sitä, että pääsee asioista yli. Paras keino on juuri juttelu niin kauan, että tunnet jo itsekin kyllästyneesi aiheeseen, jolloin on aika katsoa eteenpäin uusiin juttuihin.

Jos tuntuu siltä, että hän ei ole tarpeeksi kanssasi, niin vetäise vaikka hihasta ja sano, että "taasko olet menossa, kun minä niin tunnen oloni kurjaksi kun olen taas yksin. Anna nyt ees yks hali, kun mun on sua ikävä." Älä siis mökötä yksinäsi, vaan kerro miehelle, että kaipaat jotakin yhdessäoloa.

 

[herkkikselle]

Saksassa seksityöläiset pitävät kyllä tarkasti huolen siitä, että asiakas käyttää aina kondomia, joten eihän ap:lla ole mitään syytä huoleen. Päinvastoin, miehesi on nyt kokemusta rikkaampi

 

[kokemus]

Yksinäisyys seurustellessa,kun toinen ei viihdy luonasi on todella kuluttavaa ja se odottaminen koska hän tulee. Toisen huomioonottamatta jättäminen on jonkinasteista heitteillejättöä.
Menijän mielestä on mukavaakin kun tulee reissusta kotiin, on joku odottamassa.
Toisen ei pitäisi pitää toista itsestäänselvyytenä.
Joku saattaa olla luonteeltakin sellainen ns. levoton persoona, eikä välttämättä muuta toimintatapojaan, vaikka mikä olisi. Siihen kotona pysymiseen edes yhden viikonlopun, ei välttämättä vaikuta puoliso ja lapset.
Ota härkää sarvista ja selvitä mikä on miehellä ongelmana.

 

[en ihan ymmärtänyt]

Minäkään en ihan ymmärtänyt, että mikä oli perusongelmasi? Sekö, että miehesi kävi "tissibaarissa"? Jotenkin sain sellaisen kuvan kirjoituksestasi. Siihen en osaa muuta sanoa kuin että ei maailman pitäisi siihen kaatua - ja kaiken lisäksi miehesi mitä ilmeisemmin kertoi sinulle asiasta oma-aloitteisesti.

 

[aloittaja]

Kiitos vain vastauksista, vaikka osa oli vähän..sanotaanko asiattomia. Minulla ei kyllä ollut varmaankaan mitään varsinaista kysymystä, halusin vain purkaa tuntojani. Perusongelmanihan tässä on se, että tuntuu vain että olemme mieheni kanssa niin erilaisia, ja ettei hän loppujen lopuksi tunne minua ollenkaan -eikä näinollen tiedä, mitkä sanat tai teot minua loukkaavat.
Toisaalta, olisi mukava jos jotain edes tähän mennessä tietäisi, niin monta kertaa ollaan näistä asioista puhuttu..

Nämä kirjoittamani esimerkit olivat siis tosiaan vain esimerkkejä siitä, miten tässä suhteessa yleensä asiat menevät. Kaikkea ei voi tännekään kirjoittaa..

 

[tuli.]

Niin, oliko ongelma yhteisen ajan puute? Meneekö miehesi kotiin tekemään töitä, eli onko kyse esim. maatilasta, jossa miehen vanhemmat vielä asuvat (mainitsit, että tekee ilman palkkaa töitä kotonaan) on asia mielestäni ihan ymmärrettävä, tottakai "vanhuksia" täytyy auttaa.

Opettele elämään myös itsellesi, eli harrasta, viihdy ystäviesi seurassa, tee kotona pieniä projekteja, ym. Kun totut omaan aikaan ja omiin tekemisiin, niin huomaat, että toisen seurassakin on mukavampi olla ja helpompi hengittää. Opit ehkä arvostamaan miehesi halua elää myös itselleen, eikä symbioosissa kanssasi. Itse olen sitä mieltä, että toisesta saa enemmän, kun hänellä on myös muuta elämää itseni lisäksi, olisi kovin ahdistavaa, jos olisin miehelle ainoa ilon aihe elämässä, se toisi hiukan liian suuren vastuun suhteesta ja tukahduttaisi hapen saannin.