Miten Suomessa voi tapahtua tällaista? Työkkäri pakottaa töihin vastoin lapsen tarpeita!

Huomasitkos sanat pikkulapsivaiheessa ja kevyin perustein? Jos lapsia on tullut hankittua, niin sen jälkeen asioita ei voi tarkastella enää vain omasta näkövinkkelistä, jotta voi ottaa ja lähteä, jos joku aamu tuntuu tylsältä.

Kuinkahan paljon luulet ihmisten eroavan vain siksi, että tulee yksi tylsä aamu?

Ja et muuten edes tajunnut viestiäni. Lähinnähän siinä kritisoitiin sitä, että ihmisen elämässä pääasiallinen tehtävä olisi olla työnantajan sätkynukkena, kuten tuolla aiemmin esitettiin (että aina pitäisi olla valmis töihin oman elämän kustannuksella, jopa sairaan lapsen kustannuksella).

 

Kuinkahan paljon luulet ihmisten eroavan vain siksi, että tulee yksi tylsä aamu?

Ja et muuten edes tajunnut viestiäni. Lähinnähän siinä kritisoitiin sitä, että ihmisen elämässä pääasiallinen tehtävä olisi olla työnantajan sätkynukkena, kuten tuolla aiemmin esitettiin (että aina pitäisi olla valmis töihin oman elämän kustannuksella, jopa sairaan lapsen kustannuksella).

Jos joskus joustaa työnantajan eduksi, saa vastavuoroisesti omatkin pakolliset menot ilman suuria mukinoita sovitettua työaikoihin ja lomankin silloin kun haluaa. Molemminpuolista selänrapsutusta, ei sätkynukkeilua. Näin siis tähän asti.

Ennustan kuitenkin entistä sätkympää tulevaisuutta: kun turvapaikanhakijatilanteen takia sosiaalisten tulonsiirtojen varassa elävien määrä kaksinkertaistuu parissa vuodessa, tarkoittaa se käytännössä suuria leikkauksia tulonsiirroista. Sama potti pitää jakaa useammalle suulle. EK odottaa kieli pitkällä kuinka turvapaikanhakijat tiputtavat korvaustason tulonsiirroissa ja hanttihommien palkkatason => yhä useampi todellakin on jatkossa sätkynukkena hintaan 6 €/tunti, jos ei maistu, seuraava jonosta tilalle.

 

Kuinkahan paljon luulet ihmisten eroavan vain siksi, että tulee yksi tylsä aamu?

Ja et muuten edes tajunnut viestiäni. Lähinnähän siinä kritisoitiin sitä, että ihmisen elämässä pääasiallinen tehtävä olisi olla työnantajan sätkynukkena, kuten tuolla aiemmin esitettiin (että aina pitäisi olla valmis töihin oman elämän kustannuksella, jopa sairaan lapsen kustannuksella).

Yhteiskunta ei nykymuodossaan toimi eikä ihmisten - mukaanlukien sinun - elitaso pysy nykyisellään ellei tarpeeksi moni ihminen käy töissä (eli ole työnantajan sätkynukkena, kuten sinä sen hauskasti väänsit). Työ vie suuren osan ihmisen elämästä. Työ on usein rankkaa. Työ on usein epämukavaa. Työn takia täytyy - usko tai älä- usein tehdä uhrauksia. Ihmiset muuttavatkin usein työn perässä, jotkut jopa ulkomaille. Ei se tarkoita sitä, että ollaan kenenkään sätkynukkena tai orjana. Ei sellaista tässä maassa ole, hyvän työlainsäädännön vuoksi.

Nykyään jostain käsittämättömästä syystä moni nainen kuvittelee, että kun lapsi syntyy niin samalla äiti saa monenlaiset etuoikeudet ja vapaalipun toimeentulon hankkimisesta aiheutuvasta vaivannäöstä. Äitiyslomien ja hoitovapaiden jälkeen tehdään uusia lapsia jotta kotona oleilua voisi jatkaa tai yritetään keplotella työttömyyskorvauksia itselle suostumatta kuitenkaan tarjottuun työhön mikäli se tarkoittaisi vaivannäköä ja uhrauksia. Lapsi on monelle mammalle lounasseteli, bussikortti ja hotelliavain koska Suomessa järjestelmä maksaa lasten tekemisestä niin hyvin, että siitä on tullut monen työnvieroksujan elinkeino.

Täysin tuntematonta tuntuu olevan se, mistä ne rahat äidin kotona öllöttelyyn tulevat. Ne tulevat työnteosta. Muiden ihmisten töissä käymisestä ja verojen maksamisesta. Minusta on sairasta ja täysin käsittämätöntä että ihminen nostaa rahaa yhteiskunnalta mutta ei suostu itse osallistumaan jos tarjottu paikka ja työn sijainyi ei vastaa mamman omia vaatimuksia.

Työstä kieltäytyviltä tai minkäänlaista keplottelua yrittäviltä tulisi poistaa kaikki yhteiskunnan tuet ja pidentää karenssiaika kymmeneen vuoteen. Asenteen on muututtava.

 

Yhteiskunta ei nykymuodossaan toimi eikä ihmisten - mukaanlukien sinun - elitaso pysy nykyisellään ellei tarpeeksi moni ihminen käy töissä (eli ole työnantajan sätkynukkena, kuten sinä sen hauskasti väänsit). Työ vie suuren osan ihmisen elämästä. Työ on usein rankkaa. Työ on usein epämukavaa. Työn takia täytyy - usko tai älä- usein tehdä uhrauksia. Ihmiset muuttavatkin usein työn perässä, jotkut jopa ulkomaille. Ei se tarkoita sitä, että ollaan kenenkään sätkynukkena tai orjana. Ei sellaista tässä maassa ole, hyvän työlainsäädännön vuoksi.

Nykyään jostain käsittämättömästä syystä moni nainen kuvittelee, että kun lapsi syntyy niin samalla äiti saa monenlaiset etuoikeudet ja vapaalipun toimeentulon hankkimisesta aiheutuvasta vaivannäöstä. Äitiyslomien ja hoitovapaiden jälkeen tehdään uusia lapsia jotta kotona oleilua voisi jatkaa tai yritetään keplotella työttömyyskorvauksia itselle suostumatta kuitenkaan tarjottuun työhön mikäli se tarkoittaisi vaivannäköä ja uhrauksia. Lapsi on monelle mammalle lounasseteli, bussikortti ja hotelliavain koska Suomessa järjestelmä maksaa lasten tekemisestä niin hyvin, että siitä on tullut monen työnvieroksujan elinkeino.

Täysin tuntematonta tuntuu olevan se, mistä ne rahat äidin kotona öllöttelyyn tulevat. Ne tulevat työnteosta. Muiden ihmisten töissä käymisestä ja verojen maksamisesta. Minusta on sairasta ja täysin käsittämätöntä että ihminen nostaa rahaa yhteiskunnalta mutta ei suostu itse osallistumaan jos tarjottu paikka ja työn sijainyi ei vastaa mamman omia vaatimuksia.

Työstä kieltäytyviltä tai minkäänlaista keplottelua yrittäviltä tulisi poistaa kaikki yhteiskunnan tuet ja pidentää karenssiaika kymmeneen vuoteen. Asenteen on muututtava.

En tiedä, mistä kirjoittelet. Ilmeisesti elät vielä ikivanhassa maailmassa, jossa äidit hoitivat lapset ja kodin ja isät eivät koskaan olleet kotona, koska olivat aina töissä. En osaa oikein sanoa tuohon kirjoitukseesi mitään, koska se on niin kaukana siitä todellisuudesta, jossa itse elän. Meillä on jaettu vanhempainvapaat - oli isän ja lapsenkin suhteelle hyväksi, että isä jäi omalla vuorollaan kotiin ja itse jatkoin töissä. Sulla on joku outo fantasia päässäsi noista kotiäideistä, mutta iso osa palaa töihin jo ennen kuin lapsi on 3-vuotias.

 

Kuinkahan paljon luulet ihmisten eroavan vain siksi, että tulee yksi tylsä aamu?

Ja et muuten edes tajunnut viestiäni. Lähinnähän siinä kritisoitiin sitä, että ihmisen elämässä pääasiallinen tehtävä olisi olla työnantajan sätkynukkena, kuten tuolla aiemmin esitettiin (että aina pitäisi olla valmis töihin oman elämän kustannuksella, jopa sairaan lapsen kustannuksella).

En ymmärrä, miten vedit viestistäni johtopäätöksen, että ihmisen elämän pääasiallinen tehtävä olisi olla työnantajan sätkynukke. Pääpointtihan siinä oli se, että kahden vanhemman perheessä lapsen hoitopäivät voidaan yleensä järjestää lyhyemmiksi. Lapselle ei tule yli kymmenen tunnin hoitopäiviä, vaikka toisen vanhemman työmatka olisi esim. reilun tunnin/suunta.

Toinen juttu oli sitten tämä mahdollisuus tarvittaessa joustaa työssään ja järjestää lapsen hoito niin, että siitä on mahdollisimman vähän haittaa työnantajille. Ei se ole mitään sätkynukkena toimimista, normaalisti työntekijä ja työnantaja on ihan samalla puolella. Se että firma menestyy, on kummankin etu. Sitä paitsi työsuhteeseen sisältyy lojaliteettivelvoite työnantajaa kohtaan, ootko koskaan kuullut? Tietenkään yksinhuoltaja ei voi mennä töihin, oli siellä millainen tilanne tahansa, jos lapsi sairastuu eikä muuta hoitajaa lapselle ole. Mutta kaikissa tuntemissani ydinperheissä, joissa vanhemmilla on vähänkään vastuullisemmat työt, mietitään aina lapsen sairastuessa kumpi jää kotiin siltä kannalta, kumpi voi se vähemmin vahingoin tehdä. Eihän tämä ole mitenkään lapsen edun vastaista, kun joka tapauksessa jompi kumpi jää ja missään tapauksessa molemmat ei voisi jäädä.

Ja työnantajat muuten maksaa joustavuudesta, ja useimmat ennemmin ansaitsee vaikka 7 000 €/kk ja joustaa, kuin 2500 €/kk eikä jousta. Mutta ihan oma valinta, paitsi ehkä yksinhuoltajille, jotka ei vaan voi joustaa ja on siksi pakko tyytyä matalan tason ja/tai julkisen sektorin hommiin. Toki kaikilla ei muutenkaan ole ihmeempiä uranäkymiä, silloin tämä pointti ei ole oleellinen. Paitsi siltä osin, että välttämättä yksinhuoltajana ei ap:n tavoin pysty ottamaan vastaan juuri minkäänlaista työtä ilman että lapsi kohtuuttomasti kärsii.

Elämässä on monia tärkeitä asioita, joista lapsen saamisen jälkeen lapsen pitäisi olla ykkönen. Muita tärkeitä asioita ovat sitten parisuhde, työ, ystävät jne. Pelkästään ihanteellisen parisuhteen tavoittelemiseksi ei kannata vaarantaa lapsen etua ja kaikkea muuta tärkeää. Jos puoliso on väkivaltainen tai päihdeongelmainen ja arki kotona turvatonta, ei toki mitenkään edistä lapsen etua tai edes työssä menestymistä pysyä yhdessä. Mutta jos on päätymässä eroon esim. siksi, että tuntuu ettei enää rakasta kuten ennen tai koska toisella on monia ärsyttäviä tapoja tai toinen ei osallistu kotitöihin riittävästi, kannattaa miettiä uudestaan mikä on eron hintalappu.

 

Elämässä on monia tärkeitä asioita, joista lapsen saamisen jälkeen lapsen pitäisi olla ykkönen. Muita tärkeitä asioita ovat sitten parisuhde, työ, ystävät jne. Pelkästään ihanteellisen parisuhteen tavoittelemiseksi ei kannata vaarantaa lapsen etua ja kaikkea muuta tärkeää. Jos puoliso on väkivaltainen tai päihdeongelmainen ja arki kotona turvatonta, ei toki mitenkään edistä lapsen etua tai edes työssä menestymistä pysyä yhdessä. Mutta jos on päätymässä eroon esim. siksi, että tuntuu ettei enää rakasta kuten ennen tai koska toisella on monia ärsyttäviä tapoja tai toinen ei osallistu kotitöihin riittävästi, kannattaa miettiä uudestaan mikä on eron hintalappu.

Toisaalta voisi miettiä myös, mikä on yhdessäolon hintalappu. Joillain on lapsellinen kuvitelma siitä, että elämä jatkuu perusnormaalina parisuhteena ja tavallisena perhe-elämänä, kun erosta haaveileva jää kärvistelemään suhteeseen, joka on joko pystyyn kuollut tai epätasa-arvoinen. Jatkuva kokemus arjen epäreiluudesta ja vastenmielisyydestä toista kohtaan (esim. se, että joutuu nukkumaan ihmisen vieressä, jonka lähellä ei enää haluaisi olla) synnyttää kireää ilmapiiriä, vihamielisyyttä ja riitoja. Lopulta se voi synnyttää vielä suurempiakin ongelmia. Ja antaahan se lapselle todella oudon kuvan parisuhteesta, jos perheen aikuiset elävät saman katon alla kuin puolituntemattomat kämppikset. Lapset aistivat kylmyyden vanhempiensa välissä. Ja jos jatkuvasti riidellään, se heijastuu lastenkin hyvinvointiin.

On naiivi kuvitelma, että sitä voi vaan "päättää olla onnellinen" ja "päättää rakastaa toista paskoista jutuista huolimatta". Jos kerran ei ole onnellinen ja jos kerran ei rakasta. Ja yleensähän tätä myöntymistä, tyytymistä ja oman pahan olon kieltämistä vaaditaan nimenomaan naisilta.

 

Kuinkahan paljon luulet ihmisten eroavan vain siksi, että tulee yksi tylsä aamu?

Ja et muuten edes tajunnut viestiäni. Lähinnähän siinä kritisoitiin sitä, että ihmisen elämässä pääasiallinen tehtävä olisi olla työnantajan sätkynukkena, kuten tuolla aiemmin esitettiin (että aina pitäisi olla valmis töihin oman elämän kustannuksella, jopa sairaan lapsen kustannuksella).

Pikkulapsiaikana ollaan väsyneitä. Joku tylsä aamu on seurausta huonosta yöstä ja siitä lähtee liikkeelle kierre, jossa toisessa ei nähdä mitään hyvää. Kun toisessa ei nähdä hyvää, niin siitä on seurauksena, ettei toinenkaan näe toisessa mitäön hyvää. Pikkulapsiaika on rankkaa ja siksi silloin ei saisi erota " tylsä aamu" effektin vuoksi.

Vastasin, koska sinä et tajunnut alkuperäistä viestiä, johon kommentoit, tai ainakin hyppäsit ihan uuteen aiheeseen. Alkuperäisessä viestissä pääpointti oli oma jaksaminen ja oma elämänhallinta, joka useimmiten on helpompaa, kun asioita on jakamassa kaksi aikuista. Asiaa ei ajateltu ollenkaan työnantajan näkökulmasta kuten sinä ajattelit asian olevan. Hassu ajatus, että erot pitäisi miettiä työnantajan näkökulmasta

 

Pikkulapsiaikana ollaan väsyneitä. Joku tylsä aamu on seurausta huonosta yöstä ja siitä lähtee liikkeelle kierre, jossa toisessa ei nähdä mitään hyvää. Kun toisessa ei nähdä hyvää, niin siitä on seurauksena, ettei toinenkaan näe toisessa mitäön hyvää. Pikkulapsiaika on rankkaa ja siksi silloin ei saisi erota " tylsä aamu" effektin vuoksi.

Vastasin, koska sinä et tajunnut alkuperäistä viestiä, johon kommentoit, tai ainakin hyppäsit ihan uuteen aiheeseen. Alkuperäisessä viestissä pääpointti oli oma jaksaminen ja oma elämänhallinta, joka useimmiten on helpompaa, kun asioita on jakamassa kaksi aikuista. Asiaa ei ajateltu ollenkaan työnantajan näkökulmasta kuten sinä ajattelit asian olevan. Hassu ajatus, että erot pitäisi miettiä työnantajan näkökulmasta

Oma jaksaminen on kyllä helpompaa kumppanin kanssa, jonka kanssa jakaa asioita ja tukea toisiaan. Mutta jos tukemista ja jakamista ei ole ja jos välien kireys ja erilaiset ongelmat alkavat syödä sitä jaksamista toisesta päästä, voi olla helpompaa yksin kuin huonossa suhteessa.

Itse en usko, että pikkulasten vanhemmat eroavat parin "tylsän aamun" vuoksi. Yleensä eroa vatvotaan ja pohditaan pitkään ja yritetään sinnitellä, toivotaan asioiden muuttuvan paremmaksi ja moni käy jopa jossain perheneuvolassa tms. Lasten vuoksi yhdessä kärvisteleviä pareja on lukuisia. Eroon ei suinkaan päädytä hetken mielijohteesta eikä helposti.

 

Toisaalta voisi miettiä myös, mikä on yhdessäolon hintalappu. Joillain on lapsellinen kuvitelma siitä, että elämä jatkuu perusnormaalina parisuhteena ja tavallisena perhe-elämänä, kun erosta haaveileva jää kärvistelemään suhteeseen, joka on joko pystyyn kuollut tai epätasa-arvoinen. Jatkuva kokemus arjen epäreiluudesta ja vastenmielisyydestä toista kohtaan (esim. se, että joutuu nukkumaan ihmisen vieressä, jonka lähellä ei enää haluaisi olla) synnyttää kireää ilmapiiriä, vihamielisyyttä ja riitoja. Lopulta se voi synnyttää vielä suurempiakin ongelmia. Ja antaahan se lapselle todella oudon kuvan parisuhteesta, jos perheen aikuiset elävät saman katon alla kuin puolituntemattomat kämppikset. Lapset aistivat kylmyyden vanhempiensa välissä. Ja jos jatkuvasti riidellään, se heijastuu lastenkin hyvinvointiin.

On naiivi kuvitelma, että sitä voi vaan "päättää olla onnellinen" ja "päättää rakastaa toista paskoista jutuista huolimatta". Jos kerran ei ole onnellinen ja jos kerran ei rakasta. Ja yleensähän tätä myöntymistä, tyytymistä ja oman pahan olon kieltämistä vaaditaan nimenomaan naisilta.

Kyllä, molemmat puolet pitää huomioida. Mutta kuka nyt jättäisikään noita kuvaamiasi tuntemuksia huomioimatta, kun ne ovat läsnä siinä hetkessä kun eroa mietitään. Sen sijaan eroon liittyvät negatiiviset asiat voivat jäädä huomiotta, niistä kun ei ole mitään kokemusta. Esimerkiksi tämä yksinhuoltajuuden, lapsen edun ja työelämän yhdistämisen haasteellisuus.

Ja sinä nyt ehkä kuvaat omaa eroasi, en tiedä, mutta ei kaikilla asiat mene noin. On tosiaankin mahdollista elää sovussa ilman vastenmielisyyden ja vihan tunteita, vaikka ei myöskään olisi niitä rakastavia tuntemuksia. Minulla on siitä kokemusta. Nuo vihan ja vastenmielisyyden tunteet oli kyllä läsnä kriisivaiheessa, mutta kun silloin ei heti rynnännyt eroamaan, tilanne tasoittui ja sopusointuinen arki oli taas mahdollista. Koska rakkauden tuntemukset ei kuitenkaan palanneet vuosiin, niin ero oli silti mielessä, mutta kun muistutti itseään eron haitoista ja lapsen edusta, ei pikkulapsivaiheessa tilanteen ollessa kotona ihan tasainen ja rauhallinen siihen kuitenkaan päätynyt. Ja tiedätkös mitä, ne rakkauden tunteetkin ajallaan palasi, kun antoi riittävästi aikaa ja tilaisuuksia niiden kehittymiselle. Vaikka näin ei olisi käynyt, en minä silti olisi katunut ratkaisuani odottaa parempaa aikaa erota, koska elämässä on tosiaan muutakin kuin romanttinen rakkaus ja sen tavoittelu.

 

Kyllä, molemmat puolet pitää huomioida. Mutta kuka nyt jättäisikään noita kuvaamiasi tuntemuksia huomioimatta, kun ne ovat läsnä siinä hetkessä kun eroa mietitään. Sen sijaan eroon liittyvät negatiiviset asiat voivat jäädä huomiotta, niistä kun ei ole mitään kokemusta. Esimerkiksi tämä yksinhuoltajuuden, lapsen edun ja työelämän yhdistämisen haasteellisuus.

Ja sinä nyt ehkä kuvaat omaa eroasi, en tiedä, mutta ei kaikilla asiat mene noin. On tosiaankin mahdollista elää sovussa ilman vastenmielisyyden ja vihan tunteita, vaikka ei myöskään olisi niitä rakastavia tuntemuksia. Minulla on siitä kokemusta. Nuo vihan ja vastenmielisyyden tunteet oli kyllä läsnä kriisivaiheessa, mutta kun silloin ei heti rynnännyt eroamaan, tilanne tasoittui ja sopusointuinen arki oli taas mahdollista. Koska rakkauden tuntemukset ei kuitenkaan palanneet vuosiin, niin ero oli silti mielessä, mutta kun muistutti itseään eron haitoista ja lapsen edusta, ei pikkulapsivaiheessa tilanteen ollessa kotona ihan tasainen ja rauhallinen siihen kuitenkaan päätynyt. Ja tiedätkös mitä, ne rakkauden tunteetkin ajallaan palasi, kun antoi riittävästi aikaa ja tilaisuuksia niiden kehittymiselle. Vaikka näin ei olisi käynyt, en minä silti olisi katunut ratkaisuani odottaa parempaa aikaa erota, koska elämässä on tosiaan muutakin kuin romanttinen rakkaus ja sen tavoittelu.

En ole eronnut, joten en kuvannut omia kokemuksia. Pidän yleensäkin näissä kaikissa keskusteluissa oman elämäni erossa käsitellyistä asioista. Mutta kyllä, tottakai asiat voivat noinkin mennä, miten sinä kirjoitit. Mutta kaikkien kohdalla asiat eivät mene samalla lailla ja eri ihmiset kokevat tilanteet eri tavoin. Kaikilla rakkauden tunteet eivät palaa koskaan. Joillain ei kumppanuus säily vaikeina aikoina. Jos mitään, siis yhtään mitään, ei ole jäljellä parisuhteesta, niin vaikea kuvitella, että se palaisikaan. Kaikki eivät pysty elämään vuosikausia, kenties yli kymmenen vuotta, tietynlaisessa valheessa, jos voivat siinä tilanteessa pahoin. Kaikki eivät koe sitä kärvistelyä sen verran kannattavaksi, että pystyisivät sen tekemään. Koska jotkut ihan oikeasti voivat kärsiä henkisesti aika paljon.

 

En ole eronnut, joten en kuvannut omia kokemuksia. Pidän yleensäkin näissä kaikissa keskusteluissa oman elämäni erossa käsitellyistä asioista. Mutta kyllä, tottakai asiat voivat noinkin mennä, miten sinä kirjoitit. Mutta kaikkien kohdalla asiat eivät mene samalla lailla ja eri ihmiset kokevat tilanteet eri tavoin. Kaikilla rakkauden tunteet eivät palaa koskaan. Joillain ei kumppanuus säily vaikeina aikoina. Jos mitään, siis yhtään mitään, ei ole jäljellä parisuhteesta, niin vaikea kuvitella, että se palaisikaan. Kaikki eivät pysty elämään vuosikausia, kenties yli kymmenen vuotta, tietynlaisessa valheessa, jos voivat siinä tilanteessa pahoin. Kaikki eivät koe sitä kärvistelyä sen verran kannattavaksi, että pystyisivät sen tekemään. Koska jotkut ihan oikeasti voivat kärsiä henkisesti aika paljon.

Pitkäaikainen henkinen pahoinvointi ei ole minusta kevyt peruste erota. Mutta monet eroaa jo silloin, kun on poikkeustilanne ja kriisi päällä, se ei minusta ole järkevää, ellei ole väkivaltaa tai vastaavaa todella painavaa syytä (itse en pidä edes pettämistä tällaisena, tosin en ole kovinkaan mustasukkaista tyyppiä, joten en välttämättä osaa samaistua kaikkien tunteisiin). Tai sitten erotaan siksi, kun fiilikset toista kohtaan on kämppistasolla, miettimättä haittapuolia. Jos ei ole lapsia tai tuo tunnekylmä tilanne jatkuu vuosikausia, ero on toki minusta silloinkin ihan ok, jos sen paremmaksi harkitsee, mutta kovin äkkinäisiä ratkaisuja ei minusta pelkästään tunteiden puuttumisen takia kannata tehdä.

 

AP, nyt otat ittees niskasta ja meet reippaasti töihin. Tolle loisimiselle ei ole mitään perusteita. Jos työkkärin osoittama paikka ei kelpaa niin hommaa itse parempi.

 

Pitkäaikainen henkinen pahoinvointi ei ole minusta kevyt peruste erota. Mutta monet eroaa jo silloin, kun on poikkeustilanne ja kriisi päällä, se ei minusta ole järkevää, ellei ole väkivaltaa tai vastaavaa todella painavaa syytä (itse en pidä edes pettämistä tällaisena, tosin en ole kovinkaan mustasukkaista tyyppiä, joten en välttämättä osaa samaistua kaikkien tunteisiin). Tai sitten erotaan siksi, kun fiilikset toista kohtaan on kämppistasolla, miettimättä haittapuolia. Jos ei ole lapsia tai tuo tunnekylmä tilanne jatkuu vuosikausia, ero on toki minusta silloinkin ihan ok, jos sen paremmaksi harkitsee, mutta kovin äkkinäisiä ratkaisuja ei minusta pelkästään tunteiden puuttumisen takia kannata tehdä.

Nimenomaan pienten lasten vanhemmat eivät eroa kovin helposti ja kevyin perustein. Jotkut toki, mutta suurin osa ei tee niin. Useimmiten se poikkeustilanne ja kriisi ei tule kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaan se kehittyy pikku hiljaa, ja sen märehtimiseenkin jo menee oma aikansa. Suurin osa yrittää kyllä selviytyä ongelmistaan yhdessä - toisaalta lasten vuoksi, toisaalta siksi, että ero on taloudellisista syistä ja muista käytännön syistä hankalaa.

Ja esim. tuo pettäminen, jonka otit esimerkiksi. Yleensä se tulee vasta sitten, kun ongelmia on jo ollut jonkin aikaa, ja todella harva eroaa välittömästi pettämisen jälkeen. Mikäli pettämistä seuraa ero, se tulee yleensä sitten, kun on ensin yritetty jatkaa yhdessä ja unohtaa ja antaa ja saada anteeksi. Jos se ei onnistu, sitten päädytään eroon.

Ero on varsinkin lapsiperheessä normaalisti aika pitkä prosessi, joten käsitys huonosti mietitystä ratkaisusta tai äkkinäisestä päätöksestä ei taida pitää paikkaansa.