Kuinkahan paljon luulet ihmisten eroavan vain siksi, että tulee yksi tylsä aamu?
Ja et muuten edes tajunnut viestiäni. Lähinnähän siinä kritisoitiin sitä, että ihmisen elämässä pääasiallinen tehtävä olisi olla työnantajan sätkynukkena, kuten tuolla aiemmin esitettiin (että aina pitäisi olla valmis töihin oman elämän kustannuksella, jopa sairaan lapsen kustannuksella).
En ymmärrä, miten vedit viestistäni johtopäätöksen, että ihmisen elämän pääasiallinen tehtävä olisi olla työnantajan sätkynukke. Pääpointtihan siinä oli se, että kahden vanhemman perheessä lapsen hoitopäivät voidaan yleensä järjestää lyhyemmiksi. Lapselle ei tule yli kymmenen tunnin hoitopäiviä, vaikka toisen vanhemman työmatka olisi esim. reilun tunnin/suunta.
Toinen juttu oli sitten tämä mahdollisuus tarvittaessa joustaa työssään ja järjestää lapsen hoito niin, että siitä on mahdollisimman vähän haittaa työnantajille. Ei se ole mitään sätkynukkena toimimista, normaalisti työntekijä ja työnantaja on ihan samalla puolella. Se että firma menestyy, on kummankin etu. Sitä paitsi työsuhteeseen sisältyy lojaliteettivelvoite työnantajaa kohtaan, ootko koskaan kuullut? Tietenkään yksinhuoltaja ei voi mennä töihin, oli siellä millainen tilanne tahansa, jos lapsi sairastuu eikä muuta hoitajaa lapselle ole. Mutta kaikissa tuntemissani ydinperheissä, joissa vanhemmilla on vähänkään vastuullisemmat työt, mietitään aina lapsen sairastuessa kumpi jää kotiin siltä kannalta, kumpi voi se vähemmin vahingoin tehdä. Eihän tämä ole mitenkään lapsen edun vastaista, kun joka tapauksessa jompi kumpi jää ja missään tapauksessa molemmat ei voisi jäädä.
Ja työnantajat muuten maksaa joustavuudesta, ja useimmat ennemmin ansaitsee vaikka 7 000 €/kk ja joustaa, kuin 2500 €/kk eikä jousta. Mutta ihan oma valinta, paitsi ehkä yksinhuoltajille, jotka ei vaan voi joustaa ja on siksi pakko tyytyä matalan tason ja/tai julkisen sektorin hommiin. Toki kaikilla ei muutenkaan ole ihmeempiä uranäkymiä, silloin tämä pointti ei ole oleellinen. Paitsi siltä osin, että välttämättä yksinhuoltajana ei ap:n tavoin pysty ottamaan vastaan juuri minkäänlaista työtä ilman että lapsi kohtuuttomasti kärsii.
Elämässä on monia tärkeitä asioita, joista lapsen saamisen jälkeen lapsen pitäisi olla ykkönen. Muita tärkeitä asioita ovat sitten parisuhde, työ, ystävät jne. Pelkästään ihanteellisen parisuhteen tavoittelemiseksi ei kannata vaarantaa lapsen etua ja kaikkea muuta tärkeää. Jos puoliso on väkivaltainen tai päihdeongelmainen ja arki kotona turvatonta, ei toki mitenkään edistä lapsen etua tai edes työssä menestymistä pysyä yhdessä. Mutta jos on päätymässä eroon esim. siksi, että tuntuu ettei enää rakasta kuten ennen tai koska toisella on monia ärsyttäviä tapoja tai toinen ei osallistu kotitöihin riittävästi, kannattaa miettiä uudestaan mikä on eron hintalappu.