A
anonyymi
Vieras
Kohta 6-v lapseni on ollut jo pienestä pitäen kova unnuttamaan. Makaa siis lattialla tai sängyssä mahallaan ja hieroo itseään alustaa vasten. Keksi tämän jutun muistaakseni jo alle 2-vuotiaana. Olemme puhuneet lapselle, että se on sellainen asia jota voi harrastaa omassa huoneessa yksin. Asia on ollut ok ja lapsi on kai unnutellut nukkumisen yhteydessä muttei muulloin.
Viime keväänä päiväkodissa LTO (lapsi aloitti päiväkodin syksyllä 2008) hienovaraisesti kertoi lapsen hinkkaavan itseään päivälevon aikana ja toivoi, että keskustelisimme asiasta lapsen kanssa. No, keskustelin ja lapsi ymmärsi ettei sellaista tehdä päiväkodissa.
Nyt päiväkodin hoitajat ovat vaihtuneet ja olen alkanut ihmettelemään, miksei lapseni "saa" olla päivälevolla. Hänen ryhmässään kaikki on 6-v täyttäviä ja osa lepää+nukkuu, osa menee ulos tai leikkii. Lapsi on muutaman kerran sanonut, että olisi halunnut päiväunille mutta hoitaja sanoi että on mentävä ulos. Syyn siihen tajusin äsken, kun hoksasin muistuttaa lasta ettei päiväkodissa ole soveliasta kihnuttaa itseään päivälevon aikaan. Lapsen ilmeestä näin, että sitähän hän on harrastanut. Ilmeisesti hoitajat ovat huomanneet tämän ja sen vuoksi ohjanneet lasta pois levolta.
Jotenkin on vaan niin turhautunut olo. Minussa on ärtymystä lasta kohtaan, tekisi mieli mennä tivaamaan että miksi ihmeessä pitää "jatkuvasti" unnuttaa aina kun vaan tilaisuus tarjoutuu. Toisaalta myös hävettää äitinä, koska hoitajat pohtivat lapsesta vaikka ties mitä ihan varmasti :/ Miten tämä asia nyt menisi parhaiten lapsen päähän? Siis se, ettei enää harrasta moista päiväkodissa? Kuitenkin lapsi tarvitsee lepohetken päiväänsä enkä siis voi kokonaan lepoa kieltääkään.
Viime keväänä päiväkodissa LTO (lapsi aloitti päiväkodin syksyllä 2008) hienovaraisesti kertoi lapsen hinkkaavan itseään päivälevon aikana ja toivoi, että keskustelisimme asiasta lapsen kanssa. No, keskustelin ja lapsi ymmärsi ettei sellaista tehdä päiväkodissa.
Nyt päiväkodin hoitajat ovat vaihtuneet ja olen alkanut ihmettelemään, miksei lapseni "saa" olla päivälevolla. Hänen ryhmässään kaikki on 6-v täyttäviä ja osa lepää+nukkuu, osa menee ulos tai leikkii. Lapsi on muutaman kerran sanonut, että olisi halunnut päiväunille mutta hoitaja sanoi että on mentävä ulos. Syyn siihen tajusin äsken, kun hoksasin muistuttaa lasta ettei päiväkodissa ole soveliasta kihnuttaa itseään päivälevon aikaan. Lapsen ilmeestä näin, että sitähän hän on harrastanut. Ilmeisesti hoitajat ovat huomanneet tämän ja sen vuoksi ohjanneet lasta pois levolta.
Jotenkin on vaan niin turhautunut olo. Minussa on ärtymystä lasta kohtaan, tekisi mieli mennä tivaamaan että miksi ihmeessä pitää "jatkuvasti" unnuttaa aina kun vaan tilaisuus tarjoutuu. Toisaalta myös hävettää äitinä, koska hoitajat pohtivat lapsesta vaikka ties mitä ihan varmasti :/ Miten tämä asia nyt menisi parhaiten lapsen päähän? Siis se, ettei enää harrasta moista päiväkodissa? Kuitenkin lapsi tarvitsee lepohetken päiväänsä enkä siis voi kokonaan lepoa kieltääkään.