Miten suhtautua kohtukuoleman kokeneeseen?

[tinni]

no miehen äitipuolella kuoli vauva kohtuun 6viikkoo ennen la. olisi meidän vanhinta poikaa noin puolivuotta vanhempi eli varmaan hän muistuttaa siitä minkäkokoinen vesseli heillä olisi.

itse esitin osannottoni ja en kiiniittänyt asiaan enempää huomiota. ei oltu silloin vielä niin läheisiä. odottaisin että he tekevät aloitteen että ei tunnu siltä että yrität uteliaisuuttasi tonkia asioita.

 

[Mari -76]

Mun mielestä voitte ihan hyvin esittää osanottonne.. Tutun tytär koki kohtukuoleman joskus viikoilla 35 ja on jälkeenpäin kertonut miten ahdistunut hän itse oli kun kukaan ei ottanut asiaa puheeksi ja kaikki olivat vain kun mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tämä tietysti riippuu ihmisestä, mutta mun mielestä on parempi vaikka halata ja olla pahoillaan kuin vaan esittää iloista ja olla kuin ei mitään.

Tää on myös totta. Iloinen saa olla, mutta voit pyytää vaikka nähdä pienestä kuvia, onko niitä?

Tämä vastaus jäi mulle täysin hämäräksi... Siis että täh?!

Ehkä tarkoittaa että ei tartte teeskennellä synkkää. Mun mielestä tuo kuvien kysyminen on kaunis ajatus!

 

[vieras]

Halaa tavatessa lämpimästi ja sano, että he ovat olleet mielessäsi. Sitten anna olla: he alkavat puhua asiasta jos sinulle tahtovat avautua. Jos eivät puhu, niin älä sinäkään aloita.

 

[vieras]

Mun mielestä voitte ihan hyvin esittää osanottonne.. Tutun tytär koki kohtukuoleman joskus viikoilla 35 ja on jälkeenpäin kertonut miten ahdistunut hän itse oli kun kukaan ei ottanut asiaa puheeksi ja kaikki olivat vain kun mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tämä tietysti riippuu ihmisestä, mutta mun mielestä on parempi vaikka halata ja olla pahoillaan kuin vaan esittää iloista ja olla kuin ei mitään.

Tää on myös totta. Iloinen saa olla, mutta voit pyytää vaikka nähdä pienestä kuvia, onko niitä?

Tämä vastaus jäi mulle täysin hämäräksi... Siis että täh?!

Ehkä tarkoittaa että ei tartte teeskennellä synkkää. Mun mielestä tuo kuvien kysyminen on kaunis ajatus!

Jos ottaisin omasta, kuolleesta lapsestani kuvan - mitä tuskin tekisin - niin viimeinen mitä haluaisin tehdä, olisi sen esittely muille ihmisille.
Onko tuollainen oikeasti ihan tavallista?

 

[vieras]

Mun mielestä voisit vaan kysyä yleisluontoisesti vaikka että mitenkäs olette jaksaneet joulun jälkeen ja sitten he voi halutessaan vastata että kiitos tässähän tämä ja alkaa puhumaan muusta tai puhua asiasta tarkemmin.

Tätä minäkin suosittelen! Vastapuoli itse saa päättää, miten jatko menee. Toiset haluavat puhua, toiset taas eivät. Ei ole liian ahdistelevaa, etenkin kun joulukuusta on jo mennyt aikaa.

 

[Mari -76]

Halaa tavatessa lämpimästi ja sano, että he ovat olleet mielessäsi. Sitten anna olla: he alkavat puhua asiasta jos sinulle tahtovat avautua. Jos eivät puhu, niin älä sinäkään aloita.

Mä en oikein ymmärrä tällaista suhtautumista asiaan... tai siis entä jos haluaa tietää? Haluaa kuulla asiasta? Entä jos se nyt on se kaikkein mielenkiintoisin asia joka näille ihmisille on tapahtunut sitten viime näkemän? Kyllähän siitä sitten saa puhua.

Tai siis miksei siihen lapsen kuolemaan voi suhtautua kuten mihin tahansa tapahtumaan - jalan katkeamiseen, talon rakentamiseen, lomamatkaan, muuttoon, häihin? Että puhutaan aiheesta jos halutaan, jos ei haluta, ei puhuta.

 

[Ap]

Taidanpa viedä niitä kukkia ja esittää surunvalittelut. Pelottaa,että alan itse itkemään,olen nimittäin kauhean herkkä tällaisille tapahtumille.

 

[vieras]

Halaa tavatessa lämpimästi ja sano, että he ovat olleet mielessäsi. Sitten anna olla: he alkavat puhua asiasta jos sinulle tahtovat avautua. Jos eivät puhu, niin älä sinäkään aloita.

Mä en oikein ymmärrä tällaista suhtautumista asiaan... tai siis entä jos haluaa tietää? Haluaa kuulla asiasta? Entä jos se nyt on se kaikkein mielenkiintoisin asia joka näille ihmisille on tapahtunut sitten viime näkemän? Kyllähän siitä sitten saa puhua.

Se ei kuulu sulle pätkääkään. On hyvien käytöstapojen mukaista odottaa, että toinen aloittaa puhumaan, jos haluaa. Utelu on suorastaan k**ipäistä toimintaa.

 

[Mari -76]

Halaa tavatessa lämpimästi ja sano, että he ovat olleet mielessäsi. Sitten anna olla: he alkavat puhua asiasta jos sinulle tahtovat avautua. Jos eivät puhu, niin älä sinäkään aloita.

Mä en oikein ymmärrä tällaista suhtautumista asiaan... tai siis entä jos haluaa tietää? Haluaa kuulla asiasta? Entä jos se nyt on se kaikkein mielenkiintoisin asia joka näille ihmisille on tapahtunut sitten viime näkemän? Kyllähän siitä sitten saa puhua.

Se ei kuulu sulle pätkääkään. On hyvien käytöstapojen mukaista odottaa, että toinen aloittaa puhumaan, jos haluaa. Utelu on suorastaan k**ipäistä toimintaa.

Mutta eihän ihmissuhteet tällä tavalla toimi! Että aina odotetaan että toinen alkaa puhua aiheesta. Jos on asenne että mun asiat ei kuulu sulle, niin miksi sitten ylipäänsä seurustella ihmisten kanssa?

Ja jos ei halua puhua asiasta, voi sanoa että en halua puhua asiasta. Se on ihan asiallisesti sanottu.

 

[vieras]

Mun mielestä voitte ihan hyvin esittää osanottonne.. Tutun tytär koki kohtukuoleman joskus viikoilla 35 ja on jälkeenpäin kertonut miten ahdistunut hän itse oli kun kukaan ei ottanut asiaa puheeksi ja kaikki olivat vain kun mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tämä tietysti riippuu ihmisestä, mutta mun mielestä on parempi vaikka halata ja olla pahoillaan kuin vaan esittää iloista ja olla kuin ei mitään.

Tää on myös totta. Iloinen saa olla, mutta voit pyytää vaikka nähdä pienestä kuvia, onko niitä?

Tämä vastaus jäi mulle täysin hämäräksi... Siis että täh?!

Ehkä tarkoittaa että ei tartte teeskennellä synkkää. Mun mielestä tuo kuvien kysyminen on kaunis ajatus!

Jos ottaisin omasta, kuolleesta lapsestani kuvan - mitä tuskin tekisin - niin viimeinen mitä haluaisin tehdä, olisi sen esittely muille ihmisille.
Onko tuollainen oikeasti ihan tavallista?

totta helvetissä, mun eka lapsi kuoli, tottakai halusin näyttää kauniista tytöstäni kuvia,

 

[vieras]

Taidanpa viedä niitä kukkia ja esittää surunvalittelut. Pelottaa,että alan itse itkemään,olen nimittäin kauhean herkkä tällaisille tapahtumille.

hei olet ihan niinkuin vaan tuntuu, saat itkeä! Ja sano että jos haluaa joskus jutella tai jotain muuta apua, niin olet lähellä!!!!

 

[Milkkis]

Ap ei ole häpeä itkeä. Minusta tuntui joskus että kukaan ei välitä kun kaikki välttelivät aihetta. Surunvalittelut vaikka itkien on paljon parempi. Ihana että empatia ei ole hävinnyt kokonaan.

 

[Cosmo]

Taidanpa viedä niitä kukkia ja esittää surunvalittelut. Pelottaa,että alan itse itkemään,olen nimittäin kauhean herkkä tällaisille tapahtumille.

No älä hitossa kukkia vie.

 

[Mari -76]

Taidanpa viedä niitä kukkia ja esittää surunvalittelut. Pelottaa,että alan itse itkemään,olen nimittäin kauhean herkkä tällaisille tapahtumille.

hei olet ihan niinkuin vaan tuntuu, saat itkeä! Ja sano että jos haluaa joskus jutella tai jotain muuta apua, niin olet lähellä!!!!

Juu peesi! Itkeä saa! Ole oma itsesi!

 

[Hoitsuh]

Taidanpa viedä niitä kukkia ja esittää surunvalittelut. Pelottaa,että alan itse itkemään,olen nimittäin kauhean herkkä tällaisille tapahtumille.

Itket jos itkettää, miksi tunteita pitäisi pelätä? Itse olen hoiva-alalla työssä ja kyllä olen mennyt halamaan ja muutamat kyyneleet tirauttanut kun omaiset olet tulleet katsomaan vainajaa. Tämä nyt hieman poikkeaa asiasta, mutta mun mielestä se on vaan inhimillistä!

 

[auringonkukka-75]

Halaa tavatessa lämpimästi ja sano, että he ovat olleet mielessäsi. Sitten anna olla: he alkavat puhua asiasta jos sinulle tahtovat avautua. Jos eivät puhu, niin älä sinäkään aloita.

Mä en oikein ymmärrä tällaista suhtautumista asiaan... tai siis entä jos haluaa tietää? Haluaa kuulla asiasta? Entä jos se nyt on se kaikkein mielenkiintoisin asia joka näille ihmisille on tapahtunut sitten viime näkemän? Kyllähän siitä sitten saa puhua.

Tai siis miksei siihen lapsen kuolemaan voi suhtautua kuten mihin tahansa tapahtumaan - jalan katkeamiseen, talon rakentamiseen, lomamatkaan, muuttoon, häihin? Että puhutaan aiheesta jos halutaan, jos ei haluta, ei puhuta.

Siis mietitkö ollenkaan mitä sanot? Ei kai lapsen kuolema voi olla mielenkiintoisin asia? Sehän on todella surullinen asia. Ja varmasti tämän lapsen vanhemmille se on todella iso asia. Se, että sinä haluaisit tietää asiasta ei tarkoita sitä, että sinulla olisi mitään oikeutta alkaa utelemaan yhdestä elämän kipeimmästä asiasta vanhemmilta. Tottakai pitää ilmaista osanotto ja kysyä kuinka vanhemmat voivat. Mutta loppu on sitten kiinni vanhemmista. Jos he haluavat puhua, silloin asia on ok. Mutta ei siellä millään oman mielenkiinnon tyrehdyttämisreissulla olla.
Minulla on ystävä, kenellä vauva kuoli kohtuun 10 päivää yli lasketun ajan. Se oli, ja on edelleen, todella vaikea paikka vanhemmille. Se, että kuuntelee ja antaa toisen puhua omista tuntemuksistaan, on varmasti tärkeää. Mutta kaiken pitää mennä näiden menetyksen kokeneiden vanhempien ehdoilla.

 

[hmmm taas]

Yksinkertaisesti tervehdit ja kysyt mitä kuuluu? Sillon voivat itse päättää mitä kertovat vai kertovatko.

Miten usein muuten olette tavanneet? Eihän tässä ton tapahtuman vuoksi ole tullut pidempää taukoa? Ja kai te olette surunvalittelut jo esittäneet?

No toi nyt olisi ihan kaameeta "moi mitä kuuluu"

Miten niin kaameeta??? Meillä on enkelivauva ja ikävältä tuntui se, jos ei muistettu vauvaa ollenkaan ja vaivaannuttavaa sekin, jos ei tavallista sananvaihtoa voi käydä. Ihan normaali sananparsi ja oletettavasti normaalia elämää tämäkin pari edelleen elää.

 

[vieras]

Minä kysyisin, että miten olette voineet/jaksaneet. Jos kysyy, että "mitäs teille kuuluu" niin antaa minusta vähän sellaisen kuvan kuin esittäisi, että ei edes tiedä tapahtuneesta. Minusta voi kysyä hyvin jaksamista ja vointia. He vastaavat sitten halutessaan lyhyesti tai mahdollisesti puhuvat asiasta enemmän.

 

[hmm]

Mun mielestä voitte ihan hyvin esittää osanottonne.. Tutun tytär koki kohtukuoleman joskus viikoilla 35 ja on jälkeenpäin kertonut miten ahdistunut hän itse oli kun kukaan ei ottanut asiaa puheeksi ja kaikki olivat vain kun mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tämä tietysti riippuu ihmisestä, mutta mun mielestä on parempi vaikka halata ja olla pahoillaan kuin vaan esittää iloista ja olla kuin ei mitään.

Tää on myös totta. Iloinen saa olla, mutta voit pyytää vaikka nähdä pienestä kuvia, onko niitä?

Tämä vastaus jäi mulle täysin hämäräksi... Siis että täh?!

Ehkä tarkoittaa että ei tartte teeskennellä synkkää. Mun mielestä tuo kuvien kysyminen on kaunis ajatus!

Näin juuri tarkoitin Että voi olla ihan normaali itsensä, mutta osoittaa kiinnostusta asiaan.

 

[Mari -76]

Halaa tavatessa lämpimästi ja sano, että he ovat olleet mielessäsi. Sitten anna olla: he alkavat puhua asiasta jos sinulle tahtovat avautua. Jos eivät puhu, niin älä sinäkään aloita.

Mä en oikein ymmärrä tällaista suhtautumista asiaan... tai siis entä jos haluaa tietää? Haluaa kuulla asiasta? Entä jos se nyt on se kaikkein mielenkiintoisin asia joka näille ihmisille on tapahtunut sitten viime näkemän? Kyllähän siitä sitten saa puhua.

Tai siis miksei siihen lapsen kuolemaan voi suhtautua kuten mihin tahansa tapahtumaan - jalan katkeamiseen, talon rakentamiseen, lomamatkaan, muuttoon, häihin? Että puhutaan aiheesta jos halutaan, jos ei haluta, ei puhuta.

Siis mietitkö ollenkaan mitä sanot? Ei kai lapsen kuolema voi olla mielenkiintoisin asia? Sehän on todella surullinen asia. Ja varmasti tämän lapsen vanhemmille se on todella iso asia. Se, että sinä haluaisit tietää asiasta ei tarkoita sitä, että sinulla olisi mitään oikeutta alkaa utelemaan yhdestä elämän kipeimmästä asiasta vanhemmilta. Tottakai pitää ilmaista osanotto ja kysyä kuinka vanhemmat voivat. Mutta loppu on sitten kiinni vanhemmista. Jos he haluavat puhua, silloin asia on ok. Mutta ei siellä millään oman mielenkiinnon tyrehdyttämisreissulla olla.
Minulla on ystävä, kenellä vauva kuoli kohtuun 10 päivää yli lasketun ajan. Se oli, ja on edelleen, todella vaikea paikka vanhemmille. Se, että kuuntelee ja antaa toisen puhua omista tuntemuksistaan, on varmasti tärkeää. Mutta kaiken pitää mennä näiden menetyksen kokeneiden vanhempien ehdoilla.

Tietysti pitää mennä vanhempien ehdoilla: jos he eivät asiasta halua puhua, siitä ei puhuta. Mutta se on myös heille MIELENKIINTOINEN asia, heidän MIELENSÄ on KIINNI siinä asiassa. Kuolema on aina mielenkiintoinen asia - siksihän mekin käymme täällä tätä keskustelua.

Ja nimenomaan ne elämän surulliset ja toisaalta iloiset asiat ovat niitä elämän mielenkiintoisimpia asioita. Etenkin ne surulliset.

Itsekin kaikenlaista elämässäni kohdanneena inhoan sitä että vaikeuksien läpi menevästä ihmisestä tehdään kuten jo aiemmin kerroin jonkinlainen Pyhä Lehmä jota jokaisen pitää terapoida. Sureva ihminen pitää kohdata tasa-arvoisena. Ei kuolema saa olla mikään tabu, ja samat säännöt pätevät kuin ihmisten välisissä kohtaamisissa yleensä: toista on kunnioitettava ja toiselle on annettava tilaa. Myös siinä tapauksessa että hän ei halua puhua jostain asiasta.

 

[auts]

ehkä ne kukatkin olis pitänut hiukan aikaisemmin antaa

 

[vieras]

Taidanpa viedä niitä kukkia ja esittää surunvalittelut. Pelottaa,että alan itse itkemään,olen nimittäin kauhean herkkä tällaisille tapahtumille.

No älä hitossa kukkia vie.

Miksi ihmeessä ei saisi viedä kukkia? Tottakai saa. Joku kaunis, herkkä kimppu. Varmasti ilahduttaa.

 

[vieras]

En ole kohtukuolemaa kokenut, mutta puolison kuoleman kylläkin. Silloin ainakin opin arvostamaan jokaista ihmistä, joka uskalsi avata suunsa aiemmin niin kömpelönä pitämääni "Osanottoni"-sanaan. Se sana kertoo siinä tilanteessa aika paljon ja antaa sitten mahdollisuuden joko ohittaa kuolemantapauksesta puhuminen tai keskustella siitä sen varran kuin haluaa tai kykenee.

 

[Cosmo]

Taidanpa viedä niitä kukkia ja esittää surunvalittelut. Pelottaa,että alan itse itkemään,olen nimittäin kauhean herkkä tällaisille tapahtumille.

No älä hitossa kukkia vie.

Miksi ihmeessä ei saisi viedä kukkia? Tottakai saa. Joku kaunis, herkkä kimppu. Varmasti ilahduttaa.

No jos itse olisin kokenut saman en todellakaan haluaisi kukkia.

 

[vieras]

Taidanpa viedä niitä kukkia ja esittää surunvalittelut. Pelottaa,että alan itse itkemään,olen nimittäin kauhean herkkä tällaisille tapahtumille.

No älä hitossa kukkia vie.

Miksi ihmeessä ei saisi viedä kukkia? Tottakai saa. Joku kaunis, herkkä kimppu. Varmasti ilahduttaa.

No jos itse olisin kokenut saman en todellakaan haluaisi kukkia.

Siis sinua loukkaisi saada kukkia? Sinun kanssasi on varmaan tosi hankala muutenkin sitten olla tekemisissä, jos sulla on kauheasti jotain tälläisiä ehdottomia juttuja. Kylään mennessä muutenkin usein viedään kukkia. Saako niitä viedä vain silloin, jos ei ole tapahtunut mitään pahaa?

Minä en ole onnekseni kokenut mitään noin kauheaa, mutta kun miehelläni todettiin syöpä niin olimme siitä onnellisessa asemassa, että ystävämme osasivat käyttäytyä aivan kuten ennenkin. Kukaan ei muuttanut käytöstään tai varonut sanojaan.