Mä uskon siihen, että kun muistetaan AINA olla se "nuoripari", ja vaalia sitä kahdenkeskistäkin aikaa, lapsista huolimatta, niin homma toimii. Joku viisas joskus kauan sitten sanoi, että parisuhde on lapsen koti (ainaskin jtn tuon tapaista), eli jos parisuhde voi hyvin myös perhe ja lapsi voi hyvin. Me oomme aina pitäneet huolen siitä, että saamme viettää parisuhdeaikaakin, edes kerran vuodessa viikonlopun tai vaikka vuorokauden. Kahdestaan saatamme menna vaikka vain mökille; nukkua rauhassa ja pitkään, saunoa aamutunneille asti, tanssia takkatulen loisteessa ja syödä viini-illallinen. Saunassa jutellaan kaikesta ja täkin alla istutaan mökin portailla ja katsellaan tähtitaivasta..Ja yhteisen ajan lisäksi, meillä on molemmilla myös omaa aikaa, ja voimme tehdä viikonloppureissuja ystävien kanssa. Molemminpuolinen kunnioitus on aikas ok.jee kun niin moni jakaa oman tapauksensa.. olis kiva kuulla vielä, et mikä on teidän suhteiden liima? miks siitä toisesta vaan tykkää ja rakastaa- vai onks se se selittämätön kaikkivoipa rakkaus.riittääkö se? onko muunlaisia kohtaloita, onko joku vaan jämähtänyt ja tottumuksesta toisen kanssa? me mentiin naimisiin forever periaatteella- kovasti toivon, että rakkaus asuu meidän luona ikuisuuden.