Miten selvitä tästä tunteesta? Syyllisyys ja lapset....

["Surullinen"]

Eroperhe ollaan. Asun kolmen lapsen kanssa pienessä kaksiossa, koska isompaan ei ole nyt varaa. Käyn töissä, minulla ei ole vakipaikkaa. Opiskelen, kun valmistun 2v päästä, saan vakipaikan. Rahaa ei liiemmin ole mutta sen suhteen pärjätään kuitenkin.

Minulla on kamala olo. Tunnen syyllisyyttä kun lapset ovat isällään. Kaipaan heitä ja nytkin kyyneleet valuu silmistä. Tuntuu pahalta. Tuntuu pahalta, kun lapset ovat minulla ja joudun kasvattamaan heitä. Riidat ja huudot saavat minut tuntemaan itseni arvottomaksi äidiksi ja minulla on paha mieli kun joudun olemaan tiukka lapsille ja välillä tuottamaan pahaa mieltä. Onhan meillä mukavaakin ja halitaan yms yms ja kun lapset ovat minulla ja minulla on vapaapäivä niin pyhitän sen ajan lapsille.

Tuntuu että pitäisi palata eksän kanssa yhteen ihan sen takia että lapset saisivat heille paremman kodin. Että minun pitäisi unohtaa itseni ja palata siihen mitä oli ennen eroa, vain että lapsilla olisi parempi olla.

Kaipaan lapsiani niin että sattuu. Haluan tarjota heille paremman/isomman kodin, jossa on tilaa, ja jonne voidaan ottaa meidän koira joka jäi isälle. Tänne pieneen kaksioon lapset eivät voi tuoda tulevia eskarikavereitaan koska heitä luultavasti kiusataan koska asuvat kaikki kolme samassa huoneessa... Itkettää. Miten tästä voi selvitä?

Kaikki lapset ovat koululaisia siinä vaiheessa kun saan itselleni paremman ammatin, sitten vasta pystyn tarjoamaan heille isomman kodin... :'(

 

[4eliveto]

Turvallisen, rakastavan kodin koolla ei ole väliä :heart:

Kyllä se siitä, opiskelut nyt vaan loppuun ja sitten isompaa kotia kohti

 

[wrthwth]

Jos kerran saat vakipaikan, niin miksi et ota asuntolainaa ja osta asuntoa. Vakiduunin tuloilla pystyy tekemään pankin kanssa itselleen sopivan maksusuunnitelman ja laina-ajan sopimaan sen mukaan. Saisit isomman asunnon, koiran lapsille jne.
Voisit myös miettiä miksi podet syyllisyyttä siitä että teet mikä on parasta lapsille? Kunnioitat itseäsi etkä viru huonossa parisuhteessa. Kyllä se huono parisuhde enemmän hallaa niille lapsille on kuin pienessä mutta onnellisessa kodissa asuminen.

 

[4eliveto]

Niin ja voisko lapset pyytää kavereita kylään kun ovat isällään? Siis jos hänellä on isompi asunto.

 

["Myy"]

Kyllä on maailma mennyt ihan kauheaksi jos siitä kiusataan ettei oo omaa huonetta.

 

["alkup"]

Pankki ei myönnä lainaa koska opiskelen eikä minulla ole vakituista työpaikkaa NYT. Eikä tällähetkellä ole säästöjäkään kuin muutama satanen. Kaikki säästöt meni kun jouduin ostamaan auton ja sitten tämä muuttotouhu. Koko aika kerrytän säästöön, palkasta 100e/kk ja lapsilisästä 50e/kk. Mutta menee aikaa ennenkuin säästössä on sen verran että pankki myöntäisi lainan huolimatta siitä että opiskelen... vähintään kuulemma 10% lainasummasta pitäisi olla.

Eivätkä ota huomioon sitä, että maksan korkeampaa vuokraa nyt kuin mitä tarvitsisi korkojen kanssa maksaa lyhennystä ja silti saan rahaa säästöön vähän joka kuukausi...

Isänsä luo voivat pyytää kavereita... Mutta ei tänne... ja sekin surettaa.

 

["Heta"]

Whaaat?! Siis meillä on ihan ydinperhe kooss, 3 alle kouluikäistä lasta ja heistä esikoinen eskarissa. Kaikki 3 ovat samassa huoneessa, eikä ole kyllä tullut mieleenkään, että sen takia tässä vaiheessa tarvitsisi muuttaa isompaan tai että lapsia kiusattaisiin asian takia. Ei ole yksikään lasten kaveri huomauttanut puolella sanalla asiasta, eikä kyllä kavereittenkaan luona kaikilla sisaruksilla ole omaa huonetta. Meilläkin on suunnitelmissa isompi asunto, mutta vasta muutamien vuosien kuluttua. Älä nyt herranen aika tuollaisten materiaalisten seikkojen takia palaa huonoon suhteeseen! Tilanteesi on kuitenkin kohenemaan päin, näin ainakin ymmärsin tuon aloituksesi. Sepä vasta lapsille kurjaa olisikin, että taas palataan koko perhe yhteen ja kohta alkaa riitelyt ja sitten taas erotaan. Siitä ei oikeasti hyödy kukaan!

 

[Gaijin]

Jos kerran saat vakipaikan, niin miksi et ota asuntolainaa ja osta asuntoa. Vakiduunin tuloilla pystyy tekemään pankin kanssa itselleen sopivan maksusuunnitelman ja laina-ajan sopimaan sen mukaan. Saisit isomman asunnon, koiran lapsille jne.
Voisit myös miettiä miksi podet syyllisyyttä siitä että teet mikä on parasta lapsille? Kunnioitat itseäsi etkä viru huonossa parisuhteessa. Kyllä se huono parisuhde enemmän hallaa niille lapsille on kuin pienessä mutta onnellisessa kodissa asuminen.

Aika harva yh pystyy asumaan omakotitalossa vaikka miten saisi asuntolainaa, kun on niitä muitakin kuluja kuukausittain meillä on ok-talon lämmitys, sähkö, vesi, roska, vakuutus, 400-500€/kk Pirun kallista asumista.

 

["bbb"]

Anteeksi ??? Lapset eivät saa tuoda kavereita teille koska asuvat samassa huoneessa?!? Ja mistähän ne lapset oppivat pitämään tuota asiaa pahana ja "kiusaamaan" niitä joilla ei ole omaa huonetta? Sinun kaltaisiltasi vanhemmilta, joiden mielestä samassa huoneessa nukkuminen on jotenkin noloa...

Voi pyhä jysäys..

 

[maria1345]

tuolla perhekoolla kyllä saisit isomman vuokra-asunnon ja siihen tukea. Elämäsi on juuri sellaista kun siitä teet. Koti on juuri sellainen kun sen kodiksi teet. Nyt surkutelu pois ja elämään. Tämä on se mitä olen itse tajunnut elämästä,jokainen on lopulta oman onnensa seppä.

 

["Alkup"]

tuolla perhekoolla kyllä saisit isomman vuokra-asunnon ja siihen tukea. Elämäsi on juuri sellaista kun siitä teet. Koti on juuri sellainen kun sen kodiksi teet. Nyt surkutelu pois ja elämään. Tämä on se mitä olen itse tajunnut elämästä,jokainen on lopulta oman onnensa seppä.

En saa asumistukea. Kelan laskujen mukaan tuloni ovat liian isot. Tähän minulla on varaa, niin että saan säästöönkin eikä tarvitse sossun kanssa tapella siitä että saisinko rahaa vai en....

 

[???]

[QUOTE="Alkup";29543278]En saa asumistukea. Kelan laskujen mukaan tuloni ovat liian isot. Tähän minulla on varaa, niin että saan säästöönkin eikä tarvitse sossun kanssa tapella siitä että saisinko rahaa vai en....[/QUOTE]


No sitten sulla on oltava aikamoiset tulot jos opiskelijana ja kolmen lapsen yksinhuoltajana et saa asumistukea.

 

["alkup"]

En edes keskituloinen ole. Aikuisopiskelijana minulla ei ole koulua kuin 4pv kk. Mutta harjoittelut 5vko on palkattomia.

Vuorotyössä lisiä tulee epäsäännöllisesti. Se, että kela laskee ne kuukausittaisiksi, tekee tästä niin tiukkaa. Viime kuussa tuli kohtalaisesti lisiä, ensi palkassa niitä on 700e vähemmän. Sitten tekeekin jo tiukkaa seuraava kuukausi.

 

["alkup"]

Vuositulot bruttona n. 27000e.

 

[sdihabo]

Musta sä turhaan syyllistät itseäsi. Sulla on rankka elämäntilanne ja silloin helposti on aika herkkä.
Meillä kolme lasta ja kaksi aikuista asuu kolmiossa, ja tässä pysytään. Lapsilla on kaksi huonetta, kavereita käy, myös yökylässä.
Se, että suree sitä ettei pysty tarjoamaan lapsilel ydinperhettä, ja että ikävöi lapsia kun ovat isällään, on normaalia, mutta aina ei kaikki mene parhaalla mahdollisella tavalla. Sä totut ja sopeudut, samoin lapset. Ja toisaalta, ottaisko sun exä sut noin vaan takas? Ja varmaan on ihan painavat syyt miksi olette eronneet?

 

[leijona76]

Tuota...mäkään en ymmärrä tota ruikutusta että ei voi kavereita käydä...Ei ne lapset tajua sellasia asioita aatella ja pilkata. Pojalla on oma huone, kaikilla kavereilla ei. Silti se ei koskaan ooo asiaa ihmetelly käydessään kylässä. Ei se kato huonemäärää vaan menee leikkimään. Sitäkään se ei oo kummeksunu että yksi kaveri asuu äidin kanssa solussa, ei oo edes omaa kämppää. Anna tulla kylään vain eläkä peittele teijän kotia.

 

[leijona76]

Meillä aikanaan oli 3 lasta samassa huoneessa, mahtupa sekaan yövieraitakin...kivaa oli vaikka tilaa ei ollutkaan suuremmin. Ei meitäkään haukuttu siksi että lapsilla oli yhteinen huone.

 

[FreezeCat]

Hei, häntä ja ennen kaikkea se pää pystyyn :hug:!

Ei elämä eroon lopu. Eikä edes siihen - todellakaan! - että asutte kaksiossa ja lapset jakavat yhteistä huonettaan.

Onko tämä teidän ero mitenkä tuore? Oletko saanut siihen itsellesi ns. tunteiden selvitysapua? Älä jää tässä ero- asiassa yksin, vaan pura asiaa edes jollekin jos et vaikka haluaisikaan käydä ammattilaisella muutaman kerran keskustelemassa. Jotta saisit uutta näkökulmaa ja etäisyyttäkin asiasta. Ja ennen kaikkea sitä itseluottamusta ja itsesi rakastamista ja hyväksymistä. Vaikka se ero tulikin.

4veto tuolla sanoikin mielestäni oikein hyvin. Että "turvallisen, rakastavan kodin koolla ei ole väliä :heart:". Ja aivan oikeassa on. Ole ylpeä siitä, että elämäsi kaikesta huolimatta kantaa sekä sinua että lapsiasi. Teillä on uusi koti, mitä lämmöllä asutatte. Ja varmasti sinne kaveri tai toinenkin mahtuu, kyllä se sopu sijaa antaa.

Älä anna haaveittesi ja toiveittesi tulla esteeksi, vaan suuntaudu niitä kohti. Mutta ensin pienin merkityksellisin askelin - hoidat opiskelusi alta pois, kaksi vuotta kuluu nopeasti, ja sitten asetat sen uuden päämäärän. Loppujen lopuksi itse sinä oman onnesi rakennat . Muista aukaista silmäsi ja sydämesi huomaamaan tämän hetkesi kauniit asiat ja hae niistä voimaa ja potkua. Sinulla on niitä jo ens alkuun kolme :heart: ja varmasti myös monta muuta.

Usko ja luota itseesi!

 

[astrolabe]

Eihän se voi olla niin että valkkaat miten vaan, tunnet syyllisyyttä. Häntä pystyyn ja sillai. Meilkin on ollut kolme kouluikäistä yhdessä huoneessa.

 

[Lispetti]

:hug:

Vaikutat todella välittävältä vanhemmalta! Tottakai on oltava tiukkana joskus, vaikka se ottaa koville. Lapset tarvitsevat rajoja ja sinä tiedät sen.

Kerroit että sinusta tuntuu että pitäisi palata vanhaan. Luulen että lapset ovat silloin onnellisia kun huomaavat äidinkin olevan onnellinen.
Teidän perheelle on tapahtunut suuri muutos. Kestää aikaa ennen kuin asiat rullaavat omalla painollaan. Alku on varmasti hankalaa.

Ainoa asia mihin voit vaikuttaa on oma asenne.
Onko sillä niin kamalasti väliä jos lapset nukkuvat samassa huoneessa? Jos tämän vuoksi kiusataan ja menetetään kavereita niin ehkä on ihan hyväkin että karsiutuu tuollaiset kaverit pois.

Sinä tarjoat sen minkä voit, ja se riittää! Mikään ei estä teitä olemaan onnellisia juuri noissa puitteissa mitkä perheellesi olet järjestänyt.
En halua vähätellä tunteitasi, mutta niin paljon pahempaakin maailmassa on; sairauksia, nälkää, väkivaltaa etc.
Koita olla ajattelematta asioita joihin et tällä hetkellä kykene vaikuttamaan. Ja ota ilo irti kaikesta hyvästä mitä teillä on.:heart:

Sitten kun asiat rullaavat ja olokin alkaa olla positiivinen, tunnet ihan eritavoin.
Kun lapset menevät isälleen niin toki lapsia on aina ikävä, mutta osaat ottaa rennommin ja nauttia jopa yksinolostakin.=):hug:

 

[Lispetti]

Hei, häntä ja ennen kaikkea se pää pystyyn :hug:!

Ei elämä eroon lopu. Eikä edes siihen - todellakaan! - että asutte kaksiossa ja lapset jakavat yhteistä huonettaan.

Onko tämä teidän ero mitenkä tuore? Oletko saanut siihen itsellesi ns. tunteiden selvitysapua? Älä jää tässä ero- asiassa yksin, vaan pura asiaa edes jollekin jos et vaikka haluaisikaan käydä ammattilaisella muutaman kerran keskustelemassa. Jotta saisit uutta näkökulmaa ja etäisyyttäkin asiasta. Ja ennen kaikkea sitä itseluottamusta ja itsesi rakastamista ja hyväksymistä. Vaikka se ero tulikin.

4veto tuolla sanoikin mielestäni oikein hyvin. Että "turvallisen, rakastavan kodin koolla ei ole väliä :heart:". Ja aivan oikeassa on. Ole ylpeä siitä, että elämäsi kaikesta huolimatta kantaa sekä sinua että lapsiasi. Teillä on uusi koti, mitä lämmöllä asutatte. Ja varmasti sinne kaveri tai toinenkin mahtuu, kyllä se sopu sijaa antaa.

Älä anna haaveittesi ja toiveittesi tulla esteeksi, vaan suuntaudu niitä kohti. Mutta ensin pienin merkityksellisin askelin - hoidat opiskelusi alta pois, kaksi vuotta kuluu nopeasti, ja sitten asetat sen uuden päämäärän. Loppujen lopuksi itse sinä oman onnesi rakennat . Muista aukaista silmäsi ja sydämesi huomaamaan tämän hetkesi kauniit asiat ja hae niistä voimaa ja potkua. Sinulla on niitä jo ens alkuun kolme :heart: ja varmasti myös monta muuta.

Usko ja luota itseesi!

:heart:

 

[bud harmaana]

Ihan pakko vastata, mitä mun terapeutti sanoi, kun yksi kerta puhuttiin äitiydestä: "yksi tärkeimmistä asioista, mitä vanhempien tulisi tehdä, on tuottaa pettymyksiä lapsille." "Miten ne muuten aikuisena selviäisivät!" Tuo avarsi mulle ihan uuden näkökulman maailmaan. (en tiedä, miksi tämä pulpahti mieleeni ap sinun aloituksestasi). Mutta tsemppiä joka tapauksesta!

 

["alkup"]

Olipas päikkärien aikana tullut paljon vastauksia. Kiitos ihanista sanoista. TUntuu että pientä perseellepotkimista tarttee nyt täs...

Ollaan erottu 2kk sitten. vähän reilu. Ex ottaisi takaisin kun vain soittaisin ja ilmoittaisin, olis varmaan viidessä minuutissa oventakana pakettiauton kanssa.

Meidän suhteesa oli pettämistä, fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Fyysistä vähemmän mutta koska henkinen alkoi lisääntyä, alkoi pelottamaan. Lähdin pois. Eikä ex sitä ymmärrä. Hänen väkivaltansa ei johdu vihasta minua kohtaan vaan lapsuuden traumoista ja patoutuneista tunteista. Ei toki oikeuta niitä ja hän käykin terapiassa nyt näiden asioiden takia.

Mulla ei oo ketään. Kaverit vain toteaa että oo onnellinen ku pääsit pois, ei niille voi näistä tunteista puhua. Tuntuu että vaikka ahdistus on kadonnut, mitä koin entisessä kodissa, niin tällainen syyllistävä ahdistus vain kasvaa koko ajan...

Vielä kiitos viesteistänne, tuli ihan itku niitäkin lukiessa :'(