N
Niin Yksin
Vieras
Eli erottiin avomiehen kanssa tammikuussa. Meillä on yksi yhteinen lapsi. Aluksi ero tuntui parhaalta vaihtoehdolta, koska mikään ei enää yksinkertaisesti sujunut. Olinkin muutaman ensimmäisen viikon oikein onnellinen päästyäni muuttamaan omaan kotiin lapsen kanssa.
Välit kuitenkin on hyvät. Nyt se kylmä todellisuus on iskenyt vasten kasvoja. Ikävöin joka ikinen minuutti miestäni, ja sitä mitä meillä joskus oli. Suhteen loppu oli todella vaikea, mies muuttui aivan erilaiseksi. Masentui, ja alkoi elämään kuin meitä ei olisikaan. Sitouduimme nuorena, ja saimme lapsenkin nuorena, ja osasinkin odottaa että ehkä miehelle voi joskus tulla jokin menokausi koska oli elänyt niin vähän nuoruudessaankin. Ajattelin kuitenkin, että siitä selvittäisiin. Vaan asiat olivat aivan liian vaikeata, ja päädyimme eroon. Nyt ikävöin sitä miestä, jota ei enää ole olemassakaan. Sitä miestä, kehen rakastuin ja kenen kanssa tein lapsen ja elin parasta ja onnellisinta aikaa. Lapsen takia jaksan arjen, ja jaksan pyörittääkin sitä hyvin mutta joka ikinen hetki jossain mielentaka alalla kuitenkin vain mietin miestäni. Antaisin mitä vaan, jos voisimme palata aikaan kun asioille olisi vielä ollut jotain tehtävissä.
En yksinkertaisesti pääse elämässä eteenpäin, kun odotan ja odotan että mies palaa ja voimme yrittää jälleen. Olen aina ollut todella vahva ihminen, ja uskoin eron olevan helpompi minulle kun miehelleni, mutta nyt näyttää että hän on tyytyväinen näin eikä edes muista millaista oli kun olimme onnellisia. En osaa päästää irti, enkä haluakkaan. Toisaalta taas haluan vain unohtaa, ja jatkaa elämää.
Aivan kamala fiilis. RakastanRakastanRakastan....
"On pimeempää sun lähtösi jälkeen
miks kyyneliä välttelin tälleen?
tuskaansa on aivan turha kätkee sisälleen
Haluun kuulla äänesi jälleen
On hiljaista sun lähtösi jälkeen
ja nyt kun sydän kaipaa taas sua,
vaikken takas saa sua, aina rakastan sua"
***
"Nuo hetket takaa vuosien
vain mulle kertoo sen,
että muistoja vaan
paljon mahtuu maailmaan
vaan sydämeen vain jää,
ne jotka tekee kipeää.
Niin on muistoja vaan
kai monta miljoonaa,
mutta sydämeen vain jää
niistä raskaimmat nää. "
***
Löytyisiköhän samassa tilanteessa olevia/olleita, jakamaan tätä liian painavaa taakkaa?
Välit kuitenkin on hyvät. Nyt se kylmä todellisuus on iskenyt vasten kasvoja. Ikävöin joka ikinen minuutti miestäni, ja sitä mitä meillä joskus oli. Suhteen loppu oli todella vaikea, mies muuttui aivan erilaiseksi. Masentui, ja alkoi elämään kuin meitä ei olisikaan. Sitouduimme nuorena, ja saimme lapsenkin nuorena, ja osasinkin odottaa että ehkä miehelle voi joskus tulla jokin menokausi koska oli elänyt niin vähän nuoruudessaankin. Ajattelin kuitenkin, että siitä selvittäisiin. Vaan asiat olivat aivan liian vaikeata, ja päädyimme eroon. Nyt ikävöin sitä miestä, jota ei enää ole olemassakaan. Sitä miestä, kehen rakastuin ja kenen kanssa tein lapsen ja elin parasta ja onnellisinta aikaa. Lapsen takia jaksan arjen, ja jaksan pyörittääkin sitä hyvin mutta joka ikinen hetki jossain mielentaka alalla kuitenkin vain mietin miestäni. Antaisin mitä vaan, jos voisimme palata aikaan kun asioille olisi vielä ollut jotain tehtävissä.
En yksinkertaisesti pääse elämässä eteenpäin, kun odotan ja odotan että mies palaa ja voimme yrittää jälleen. Olen aina ollut todella vahva ihminen, ja uskoin eron olevan helpompi minulle kun miehelleni, mutta nyt näyttää että hän on tyytyväinen näin eikä edes muista millaista oli kun olimme onnellisia. En osaa päästää irti, enkä haluakkaan. Toisaalta taas haluan vain unohtaa, ja jatkaa elämää.
Aivan kamala fiilis. RakastanRakastanRakastan....
"On pimeempää sun lähtösi jälkeen
miks kyyneliä välttelin tälleen?
tuskaansa on aivan turha kätkee sisälleen
Haluun kuulla äänesi jälleen
On hiljaista sun lähtösi jälkeen
ja nyt kun sydän kaipaa taas sua,
vaikken takas saa sua, aina rakastan sua"
***
"Nuo hetket takaa vuosien
vain mulle kertoo sen,
että muistoja vaan
paljon mahtuu maailmaan
vaan sydämeen vain jää,
ne jotka tekee kipeää.
Niin on muistoja vaan
kai monta miljoonaa,
mutta sydämeen vain jää
niistä raskaimmat nää. "
***
Löytyisiköhän samassa tilanteessa olevia/olleita, jakamaan tätä liian painavaa taakkaa?