Haluan myös kertoa tarinani, ihan vain että saisin sanottua kaiken, koska en pysty kenellekään asiasta puhumaan..
Kaikki alkoi siis hieman yli kaksi vuotta sitten, tapasimme bileissä ja yhteinen sävel löytyi heti. Vietimme jatkuvastii aikaa yhdessä, ensimmäistä kertaa elämässä tunsin, että vierelläni on ihminen, jonka kanssa haluan viettää aikaa joka päivä. Olimme niin onnellisia, erossa ollessamme tekstarit lentelivät kertoen ikävästä ja kaipuusta. Päivät vietimme yhdessä halaillen ja hymyillen. Muutin puolen vuoden seurustelun jälkeen miehen luokse, kaikki oli edelleen ihanaa. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni rakastunut, joskus itkin pelkästä onnesta ja siitä hyvästä olosta, jonka hänen seura sai aikaan.
Puolitoista vuotta sitä onnea kesti. Sitten huomasin, että mies alkoi hieman etääntymään, ei ollut enää niin kiinnostunut minusta ja tekemisistäni, seksikin väheni, mutta silti arki sujui ja olin onnellinen. Mies selitteli käyttäytymistään työstressillä, minkä hyväksyin, koska hänellä on uusi ja vaativa työ. Elimme elämäämme, kävimme matkoilla, kuukausi sitten mies alkoi suunnittelemaan yhteisen talon ostoa. Olin taas onneni kukkuloilla. Halusin vain viettää hänen kanssaan aikaa ja yhteinen talo olisi ollut unelmien täyttymys.
Mutta sitten kaikki hajosi yhdestä iskusta. Vappuna hän oli kaveriensa kanssa juhlimassa. Itsekin pidin hauskaa, mutta tulin sentään joka yö kotiin, toisin kuin mies. Hän ei myöskään ilmoitellut itsestään, vaikka kovasti koitin kysellä hänen menoistaan. Olin vihainen ja tivasin, miksei häntä näy öisin kotona ja miksei seurani kiinnosta. Lopulta hän tuli maanantaiyöllä kotiin. Hän tunnusti, että oli lauantaina tavannut baarissa naisen ja lähtenyt tämän mukaan. Mutta naisen luokse päästyään hän oli tullut katumapäälle, ja lähtenyt pois sieltä. Muutama suudelma oli kuulemma vaihdettu, ei muuta. En rehellisesti sanoen uskonut hänen tarinaansa, menin aivan rikki. Makasin kaksi päivää sängyssä syömättä ja juomatta, tärisin ja itkin. Lopulta sain kysyttyä mieheltä, että miksi. Mikä oli saanut hänet lähtemään sen naisen mukaan? Enkä minä enää merkannut mitään? Vastaukseksi sain iskun sydämeeni: Mies oli jo usemamman kuukauden ajan epäillyt, että tuleeko suhteemme kestämään. Hän oli alkanuut tuntea minut enemmän kämppiksenä, vaikka edelleen rakastaa minua. Hän ei halua loukata minua, muttei tiedä, haluaako enää edes yrittää, koska tulisi kumminkin loukkaamaan minua vielä uudestaan. Hänelle oli tullut naisen huomiosta hyvä olo, sillä hän ei ollut tiennyt, että kelpaisiko enää kenellekään.
Olin rikki. Palasina. Itkin ja itkin, jokaiseen lihakseeni sattui, oksetti ja vihastutti. Ikinä en ole tuntenut yhtä pahaa oloa.
Nyt myöhemmin tänään, eli viikko tuosta "pettämisestä" saimme puhuttua lisää. Olin hämilläni, koska tuntui, että mies puhuu kovin ristiriitaisesti. Hän oli sanonut, että ei halua jatkaa kanssani, koska ei usko sen toimivan. Mutta hän oli myös sanonut, että on valmis edelleen yrittämään. Viimeiseksi selitykseksi sain, että mies haluaa kokea olla vapaa. Hän on siis seurustellut todella nuoresta lähtien, eikä ole koskaan ollut sinkkku. Selityksiä oli useita, en muista edes niitä kaikkia. Tuntuu vain että hän keksii koko ajan lisää selitettävää, jotta pääsisi minusta eroon. En voi ymmärtää tätä.
Lisäksi hän lohduttaa minua ja silittelee päätäni, kun itken. Hän tekee minulle ruokaa ja sanoo, ettei halua minun muuttavan pois asunnostamme, koska olen niin huonossa kunnossa. Lisäksi hän sanoo, että voin asua täällä niin kauan kun haluan ja että hän kyllä pitää minusta aina huolen. Itkettää nämä ristiriitaiset viestit, hän sanoo että ei halua enää seurustella, mutta silti viestittää, että haluaa olla lähelläni ja huolehtia minusta.
Nyt olen vain niin hajalla. En tiedä mitä teen. Minulla ei ole rahaa muuttaa, ei huonekaluja, koska nekin annettiin oman muuttoni yhteydessä pois. Lisäksi olen katkera, sillä olin aina unelmoinut lähteväni opiskelijavaihtoon, mutta miehen tavattuani päätin, että en halua olla hänestä erossa niin pitkää aikaa. Ja nyt vaihtoon lähteminen on liian myöhäistä. Kaikki on poissa. Koko tulevaisuuteni, jonka olen suunnitellut viettäväni hänen kanssaan, on pyyhitty pois. Kaikki on vain niin tyhjää, en tiedä mitä voin edes tehdä. Minulla ei ole edes kesäksi töitä vielä tiedossa, perheeni asuu kaukana. Haluan muuttaa pois täältä, mutta olen niin voimaton ja rahaton, etten pysty.
En vain ymmärrä, miten rakkaus voi noin vain loppua. Tai miten toisesta voi muka välittää ja kohdella silti niin töykeästi. Miksi mieheni ei näytä kokevan minkäänlaista surua siitä, että tarinamme on loppu? Miten tästä pääsee eteenpäin? Miten jaksaa, kun ei ole enää mitään, mistä haaveilla tai unelmoida? Miten taistella, kun ei ole enää mitään voitettavaa? Miksi uskoa parempaa, kun on sen tärkeimmän menettänyt ? Miten jaksaa rakentaa uuden elämän vanhan tilalle?
En ymmärrä. Olen vain niin lamaantunut tekemään yhtään mitään. Haluaisin vain painaa pause-nappulaa ja levätä, vetää henkeä ja miettiä kaiken selväksi. Mutta sitä ei pysty tekemään, joten minä vain itken. Itken kun en pysty muuhunkaan.
(
