Voi että, kun teki oloa vähän helpommaksi, kun luin teijän juttuja. Itteni kohdalle, poikaystävä jätti TODELLA YLLÄTTÄEN kolme päivää sitten. Rakastin miestä ylikaiken, edellisten kokemuksien perusteella tämä vaikutti niin ihanalta ja lupaavalta suhdelta. Edelliset ollut pelkkää manipulointia, edellisen kerran seurustelin 5 vuotta ja on yhteinen lapsi, siitä on kyllä vähän aikaa, eikä tämän enää kidutuksen kohde, mutta silloin minulla meni varmaan vuos ennen kuin olin taas oma itteni, onnellinen sinkku, erottiin riidassa ja viikon päästä sain tietää, että surustelee jo toisen kaa, puoli vuotta itkin joka päivä, töissä, metrossa, ulkona, kaupassa, kylässä (tuntemattomat ihmiset lohduttivat, en osannut olla itkemättä, en voinut mitään sille tuskalle), puhui vain että odottaisin, että kohta hän palaa luokseni, hän niin söi minua sisältä, laihduin 6kg, olen muutenkin todella hoikka, en pystynyt syömään kunnolla monia kuukausia. Kun vihdoin pääsin eroon siitä tuskasta, tapasin uuden joka sitten loppujen lopuksi halusi vain seksisuhdetta, tämä raapaisi myös minua taas, koska ensin oli niin mukava ja halusi seurustella, kun yks päivä sitten toseti että rakastaa ex muijaa, jätin tietenkin ja sen jälkeen vielä kehtas pyytää treffeille ja soitti pariin kertaan. MUTTA TÄMÄ MIES, tavattiin sattumaisesti, hän itse teki aloitteen, oli maailman ihanin mies, osti lahjoja, oli mun pojalle kiva, soitti joka päivä, itse puhui tulevaisuudesta, kuinka ihanaa minun kaa on olla, vietettiin illat, viikonloput yhdessä ja oli niin ihanaa, se tunne, jota mä niin kaipasin ja näin neljä kuukautta, ehdin näköjään rakastua, mieheen tai sitten siihen tunteeseen, en tiedä, mutta pommina maanantaina tuli tekstari, jossa oli kaiken maailman selityksiä, tämä oli niin pommi, etten tiedä miten selviän, niin sumua, etten jaksa olla missään, en odottanut tätä yhtään, kaikki vaikutti olevan hyvin, hän ei ollut mitenkään erilainen, en huomannut mitään. Olen niin pettynyt miehiin ja suhteisiin, etten tiedä pystynkö ikinä luottamaan. Tiedän että aika parantaa, mutta tämä tuntuu niin epätodelliselta, tuntuu että olen kauheassa unessa ja haluan herätä, töissä itken taas, onneksi on ihana työkaveri ja muutenkin paljon läheisiä ystäviä, mutta kukaan ei voi ymmärtää minua, ei kenenkään lohtu kelpaa, koska se ei auta. Minä niin kaipaan takaisin, en ymmärrä mikä meni pileen ja tätä tulen miettimään vielä pitkään. Luulin, että vihdoin löysin hänet, ettei hän tule satuttamaan minua ja toisin kävi. Tuntuu, etten selviä tästä, mutta kokemuksesta tiedän, että selviää, kunhan antaa aikaa ja oli minulla paljon pahempi tilanne silloin kuin nyt. Siitä vain täytyy selvitä, vaikka sama kaava toistuu nytkin. Vaikka miten paljon olen itkenyt ystäville, tuntuu että tänne purkasin sitten kunnola ja tuli hetkeksi parempi olo. Voimia kaikille, tiedän mitä käytte läpi nyt.