Eli siinä se kysymys olikin.
Eli miten selvisitte ajasta kun lapsi tuli teholta kotiin?
Olitteko te vaan kun kaikki oli ns. ohi, niin onnellisia, vai oliko teillä samanlaista paniikkia, kun itsellä pelkäsitte, että mitä seuraavaksi.
Kysymys on nimenomaan niiltä vanhemmilta, kenen vastasyntynyt on joutunut olemaan teholla enemmän kuin pari päivää.
Oma lapsi oli ensin Porissa, sitten Turussa ja sitten taas Porin lastenosaston teholla mm. RDS-taudin vuoksi. Nyt oltu kohta puolitoista viikkoa kotona, lapsi on terve, mitä nyt on edelleen välillä kiivasta hengitystä. Paino nousee lupaavasti eikä oikeasti ole mitään ongelmaa enää. Mutta silti jokainen erilainen säpsähdys ja värähtelyt mitä esikoisella ei ollut saa melkein paniikkiin nyt. Onko tämä nyt jotain pahaa, mitä nyt, pitääkö soittaa lääkäriin -ovat ensimmäisiä ajatuksia. Se, että ensimmäisenä viikkona pelättiin lapsen kuolevan, kun tuli ongelmia toisen perään. Toisella viikolla alkoi toivoa olemaan ja loppujen lopuksi viikon lopulla kotiutui. Mutta mulle jäi se pelko. Hirveä pelko kätkytkuolemastakin.Eli oliko muilla tälläistä hemmetin pelkoa. Järki sanoo, että nyt pitäisi täysin sydämin nauttia lapsesta, eikä pelätä. Mutta joku pääkopan sisällä sanoo, että vieläkään ei täysin uskalla vaan nauttia uudesta lapsestaan. Esikoisesta tätä pelkoa ei ole, vaan hänen kanssa uskaltaa olla luontevasti.
Eli miten selvisitte ajasta kun lapsi tuli teholta kotiin?
Olitteko te vaan kun kaikki oli ns. ohi, niin onnellisia, vai oliko teillä samanlaista paniikkia, kun itsellä pelkäsitte, että mitä seuraavaksi.
Kysymys on nimenomaan niiltä vanhemmilta, kenen vastasyntynyt on joutunut olemaan teholla enemmän kuin pari päivää.
Oma lapsi oli ensin Porissa, sitten Turussa ja sitten taas Porin lastenosaston teholla mm. RDS-taudin vuoksi. Nyt oltu kohta puolitoista viikkoa kotona, lapsi on terve, mitä nyt on edelleen välillä kiivasta hengitystä. Paino nousee lupaavasti eikä oikeasti ole mitään ongelmaa enää. Mutta silti jokainen erilainen säpsähdys ja värähtelyt mitä esikoisella ei ollut saa melkein paniikkiin nyt. Onko tämä nyt jotain pahaa, mitä nyt, pitääkö soittaa lääkäriin -ovat ensimmäisiä ajatuksia. Se, että ensimmäisenä viikkona pelättiin lapsen kuolevan, kun tuli ongelmia toisen perään. Toisella viikolla alkoi toivoa olemaan ja loppujen lopuksi viikon lopulla kotiutui. Mutta mulle jäi se pelko. Hirveä pelko kätkytkuolemastakin.Eli oliko muilla tälläistä hemmetin pelkoa. Järki sanoo, että nyt pitäisi täysin sydämin nauttia lapsesta, eikä pelätä. Mutta joku pääkopan sisällä sanoo, että vieläkään ei täysin uskalla vaan nauttia uudesta lapsestaan. Esikoisesta tätä pelkoa ei ole, vaan hänen kanssa uskaltaa olla luontevasti.