Miten selviätte paniikkikohtauksesta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Tällä viikolla iski näköjään ihan uusi juttu! Alkukesästä asti on ollut välillä huimausta, välillä hengenahdistusta, välillä kämmenien puutumista, välillä hermostuneisuutta, tai "maailma pyörii silmissä" sellaista epätodellista oloa, mut en ole siihen jaksanut kiinnittää huomiota, kipeiden niskojen piikkiin olen useasti laittanut. Tällä viikolla ne on sitten useaaan otteeseen iskenyt kaikki kerralla, hirveän sydämentykytyksen ja tärinän kera, siinä sitä tosiaan luulee kuolevansa! Netistä sitten miehen kans katseltiin tuota paniikkihäiriötä, ja täsmää juuri siihen. Pulssi normaali ja verenpaine 139/101 joten ei mitään sydänperäistä sen perusteella (vähän yläpaine koholla juu).

Miten sen kohtauksen sais menemään nopeammin ohi, tai miten saatte pysäytettyä sen tulemisen, jos huomaat ajoissa? Neuvoivat päivystyksessä hengittämään paperipussiin kun aamuyöllä soitin kun tosiaan luulin sydänkohtauksen saaneeni, mutta epäilivät tuota, ja jalat koholle hämärään huoneeseen. Se kyllä auttaa! Mutta entä jos on kaupungilla (kuten olin yks päivä pankissa), johan ihmiset soittaa poliisin.

Ei oo kivaa, ei! En ole ennemmin noteerannut tuota terveen ihmisen viaksi (sori vaan) mutta pakko nyt uskoa kun kohdalle sattui!
 
Minua auttaa se, että hengitän syvään ja asetan jonkin kiintopisteen itselleni. Se voi olla jokin ajatus, esine tms. johon voit keskittyä kohtauksen tullessa. Tärkeää on myös ymmärtää että kohtaukset ovat vaarattomia, et kuole etkä tule hulluksi vaikka siltä todella tuntuu. Kannattaa välttää ns. katastrofiajattelua, eli jos sydämen hakatessa ajattelet saavasi sydänkohtauksen, katkaise ajatus alkuunsa. Et saa sydänkohtausta, sinulla on vain paniikkikohtaus joka menee ohi. Koeta rauhoittua parhaasi mukaan. Anna sen tulla, ja anna sen mennä. Yritä saada olotila hallintaasi, silloin kohtaukset yleensä lieventyvät ja pikkuhiljaa loppuvat. Myös jatkuvaa varuillaanoloa kannattaa välttää, kun jatkuvasti kuuntelet itseäsi ja etsit pieniä merkkejä kohtasoireista niin kohtaus todennäköisesti tulee. Älä ala rajata elinpiiriäsi kohtausten mukaan, vaan jatka itsepäisesti elämääsi normaalisti, ja pikkuiljaa pääset kohtausten herraksi. Paniikkikohtaus on yksi ikävimpiä olotiloja mitä voi olla, mutta niistä kyllä selviää.

Noin muutoin kannattaa välttää piristeitä (kofeiini, sokeri, nikotiini). Muista, että fyysiset oireet ovat kehon normaali reaktio taistele tai pakene-reaktioon joka joskus vain tulee ilman näkyvää syytä. Jos siltä tuntuu, kannattaa ottaa yhteyttä paikalliseen mielenterveystoimistoon josta saat keskusteluapua, voitte myös käydä läpi rentoutusharjoituksia sun muuta hyödyllistä.
 
Mulla mennee ohi ylleensä sillä että alan hyppiä ja pomppia, juosta ympäriinsä ja laulaa kovalla äänellä. Käsien heiluttelu ja hillitön vispaus kuuluu asiaan. Noh, näin kotona...

Muualla ollessa sitte en ole vielä kovin tehokasta tappaa keksiny välttää kohtaus, joten ei auta ko sietää se että se tullee. Jalat ei meinaa toimia eikä tunnu että niitä ees ois, rintaa painaa, syän hakkaa, silmissä sumenee ja korvissa surisee, käet tärisee ja hiki nousee pintaan. Siinä sitte vain koitan olla ja pärjätä. Näitä tullee monesti kaupassa, yksin ollessa, jos jouvun jonottaan kovin pitkään. Jonotus onnistuu kyllä jos on vaikka mies mukana. Ja tiiän että voin lähteä ulos jos on pakko koska mies voi sitte hoitaa maksupuolen sillä aikaa. Yksin ollessa se olen vain mie joka voi maksaa, koen sen jotenki ahistavana, sen että se koko tilanne on minusta riippuvainen enkä voi mennä siitä pois. : / Hankala selittää... Monesti alan räplätä kännykkää tai kaivaa taskuja, nyppiä nukkaa paijasta tai revin kynsiä, ehkä luen iltapäivälehtien otsikoita jne. Jonku verran ne helpottaa.
 
Mä sain homman aisoihin ajan kanssa ihan vain kun tiesin että mikä se on mikä mua vaivaa. Jossain vaiheessa myös tajusin erään laulun rauhoittavan minua ja esimerkiksi ruuhkaisessa metrossa saatan mielessäni hyräillä sitä laulua jos tuntuu että alkaa liikaa ahdistaa :)
 
Kiitos, mielenkiintoista lukea muiden kokemuksia!

Tänään on mennyt kohtauksetta, kun olen ollut paljon omissa ajatuksissani miehen hoitaessa lapsia ja keskittynyt rauhallisesti yhteen asiaan kerralla. Se tosiaan helpotti kun sain selville mikä se "kuolemankohtaus" on ja että se kestää alle puoli tuntia, että se loppuu (vaikka se olo sen jälkeen kestääkin puoli päivää, niin varsinainen kohtaus menee ohi).
 
[QUOTE="aapee";25254354]Kiitos, mielenkiintoista lukea muiden kokemuksia!

Tänään on mennyt kohtauksetta, kun olen ollut paljon omissa ajatuksissani miehen hoitaessa lapsia ja keskittynyt rauhallisesti yhteen asiaan kerralla. Se tosiaan helpotti kun sain selville mikä se "kuolemankohtaus" on ja että se kestää alle puoli tuntia, että se loppuu (vaikka se olo sen jälkeen kestääkin puoli päivää, niin varsinainen kohtaus menee ohi).[/QUOTE]

Auttaa paljon jos löytää sen syyn mikä sen paniikin laukasee, se ei välttämättä ole torikammoa tms, vaan voi olla ihan joku irrallinen psyykkinen syy, joka jostaki syystä pitkänki ajan päästä alkaa oireilla.

Väsymyshän se aina iskee kohtauksen päätteeksi, kohtauksen aikana kuitenki kroppa käy ylikierroksilla, melkein sama ko maratonin käväsis juoksemassa. : / mulla oli ennen ihan helvetillisiä kohtauksia, öisin nimenomaan, mut terapiassa ko on saatu solmuja auki niin on alkanu nuo kohtauksetki harventua ja lieventyä.

Että terapiaan mars vaan.
 

Yhteistyössä