Miten selviäisit jos miehesi kuolisi esim liikenneonnettomuudessa

päivä päivältä eteenpäin.. mut ikävä ei hellitä koskaan..eikä ole tainnut olla puoleen toista vuoteen sellaista viikkoa ettei olisi kyyneleitä vuodatettu rakkaan aviomiehen ja iskän kaipuun vuoksi

 

Täällä on ollut nyt todella paljon näitä kuolemajuttuja... pääsiäisenä kuoli hyvä ystävämme aivan yllättäen ja siitä lähtien olen miettinyt todella kuolemaa.. en selviäisi varmaan ilman miestäni :ashamed:

 

En tiijä kun ei se oo koskaan kuollu

Ee mut varmaan aika huonosti...mutta pärjättävähän se olis lastenkin kannalta.

 

Pakkohan se ois pärjätä, jo lasten takia.

 

Eipä siinä juuri muuta vaihtoehtoa olis kun selvitä, ihan vaan jo lasten takia.... Aluksi varmaan oikeinkin hyvin, luulisin että suru/väsymys yms. iskisi vasta myöhemmin. En tiedä eikä toivottavasti tarvitse koskaan tietääkkään.

 

On ne naiset aina selvinneet miehiensä kuolemasta, miksen sitten minäkin.
Eihän se nyt maailman pahin katastrooffi olis, eihän mies ole edes samaa verta.

 

minun äitini kuoli tapaturmaisesti 5 vuotta sitten ja se mursi isäni totaalisesti (olivat olleet yhdessä 35 vuotta). jos me lapset (siskoni ja minä) olisimme olleet nuorempia,en todellakaan tiedä miten isä olisi meistä osannut huolehtia. isä muuttui aivan eri ihmiseksi, alkoi juoda, hamstari naisia turruttamaan suruaan, tuhlaili holtittomasti rahaa. tuntui että hän nosti vaan oman surunsa päällimmäiseksi ja unohti että meitä lapsiakin sattuu.

jos mieheni kuolisi, en antaisi itseni musertua vaan jaksaisin lasten takia, hankalaahan se olisi mutta kyllä lapset ovat aina elämässäni ykköspallilla, toisena tulee vasta mies...

 

minun äitini kuoli tapaturmaisesti 5 vuotta sitten ja se mursi isäni totaalisesti (olivat olleet yhdessä 35 vuotta). jos me lapset (siskoni ja minä) olisimme olleet nuorempia,en todellakaan tiedä miten isä olisi meistä osannut huolehtia. isä muuttui aivan eri ihmiseksi, alkoi juoda, hamstari naisia turruttamaan suruaan, tuhlaili holtittomasti rahaa. tuntui että hän nosti vaan oman surunsa päällimmäiseksi ja unohti että meitä lapsiakin sattuu.

jos mieheni kuolisi, en antaisi itseni musertua vaan jaksaisin lasten takia, hankalaahan se olisi mutta kyllä lapset ovat aina elämässäni ykköspallilla, toisena tulee vasta mies...

Miehelle vaimon kuolema onkin maailmanloppu, naiset on paljon vahvempia, eikä miehiinsä niin takrtuneita kuin ukot vaimoihinsa. Nehän on kuin orvoksi jääneitä jos vaimo kuolee, menettävät toimintakykynsä tyystin, juuri kuvailemallasi tavalla.
Naiset ei ole noin ylitunteellisia, ja kriisitilanteissa olemme vahvimmillamme, toimimme, emme lamaannu.

 

En selviäisi. Tai ainakin tuntuu siltä.

 

Mieheni kuoli, lyhyt aikaiseen sairauteen ja pakko vaan pärjätä, ei ole vaihtoehtoja!

:'(

 

Selviäisin. Eikai siinä muita vaihtoehtoja edes olisi kuin selvitä.

 

Pakkohan se olis selvitä lapsen takia, taloudellisesti pääsis suht helpolla - mitä nyt varmaan menis kalusto myyntiin. Henkisesti voiski olla aika pitkä projekti päästä taas omaan elämään kiinni.

 

Jonkinlainen henkinen kuolemahan se olisi varmasti mulle mutta vaikka nyt karulta kuulostaakin, elämän jatkuu.

 

en tiiä kuinka todellisuudessa pärjäisin. Välillä oon tuota miettinyt kun en oo vaikka saanu mieheen yhteyttä ja on joko jäänyt ylitöihin moneksi tuntia tai ajamassa jonnekkin/jostakin. Haluaisin pärjätä niin että jäisimme asumaan tähän kaupunkiin, pienempään ja halvempaan kämpään pitäis vaihtaa mutta luulen että todellisuudessa muuttaisimme mun vanhemmille ja oma elämä olisi aika lailla nollilla. Vanhemmat hoitais meidänkin lapsia ja ite kulkisin sumussa. Lapsille olisi varmasti ihan hirveää paikka isän kuolema! Ja itellekkin.

Vaikka välillä kun suhteessa on alamäkiä toivois että rutto kun tuo kuolis niin pääsis siitäkin mutta uskon että en kestäis tilannetta kumminkaan!! Rakastan miestäni valtavasti ja tiedän etten itekkään ole aina se ihanin ihminen maailmassa. Pitäis tosiaan osata elää tässä hetkessä ja muistaa rakastaa ja näyttää se myös toiselle.

 

En edes halua miettiä tollasia :/

 

tuskin ihan heti selviäsin.. monesti olen tätä miettinyt ja pelännyt. varsinkin kun äitini kuoli niin pakostakin nousee ajatuksia mieleen siitä jos esim mies kuolisi.. mä murtuisin aivan täysin.

 

Äkkiä ajateltuna: en selviäisi. Mutta järjellä ajateltunaakkohan se olisi, ei siinä juuri muuta vaihtoehtoa ole.

 

Äkkiä ajateltuna: en selviäisi. Mutta järjellä ajateltunaakkohan se olisi, ei siinä juuri muuta vaihtoehtoa ole.

MIKSI tuo tollanen hymiö tohon tuli??

 

Äkkiä ajateltuna: en selviäisi. Mutta järjellä ajateltunaakkohan se olisi, ei siinä juuri muuta vaihtoehtoa ole.

MIKSI tuo tollanen hymiö tohon tuli??

Kirjoitit : ja p yhteen.

 

Kai se olis pakko selvitä.

Ja tälläistä tilannetta vieressä seuranneena sanon, että kyllä sitä selviää. Se on pakko.