miten saan pisteen tälle suhteelle? Mies on hankala tulkittava...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ymmyrkäisenä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Päästä se nykynen nyt ees menemään. Sen jälkeen, oikeesti sun kannattaa olla hetki YKSIN ja miettiä ja punnita, mitä oikein haluat toiselta ihmiseltä ja parisuhteelta. Tollasessa kierrätys touhussa ei ole mitään järkee ja loukkaat siinä lopulta vaan ja ainoastaan ittees. Kasva aikuiseksi ja sitten vasta alat seurustelee, sillon myös tiedät, mitä miehestä japarisuhteesta haluat. Voi kuulostaa tyhmältä, mutta tajusin ite hyvin selkeesti, kun olin yksin, että mitä haluan. Mulla oli sillon päättyny suhde, neljä vuotta asuin miehen kanssa joka oli väkivaltanen ja petti mennen tullen. Silti meinasin palata sen luo, kunnes päätin, että haluan irti hetkeksi kaikesta. Pakenin kuukaudeks synnyin- ja entiselle kotipaikkakunnalleni ja se autto. Tein sitä, mikä itteeni huvitti ja päätin, että nautin siitä eteenpäin kaikesta itekseni ja mun elämään ei heti uutta miestä tule. Samana kesänä, elokuusta sitten yllätinkin itseni, että tavannut miehen, miehen joka todella kolahti. Toki olin ihastunu exäänikin, mutta tää oli jotain erilaista, jotain semmosta, mitä en aijemmin ollu tuntenu parisuhteessa :). En osaa vieläkään selittää sitä tunnetta, mutta tunnen, että se mun ja mieheni välillä edelleen on, nimittäin jostain se tunne aina putkahtaa esiin, ihana tunne :).

Eli kannatan yksin oloa, laitat päänsisältös kuntoon, mietit tarkkaan, mitä oikeesti haluat ja se, mitä haluat, niin onko se todella sitä, mitä haluat. Elämässä täytyy pärjätä myös yksinkin ja et koskaan opi tuntemaan itseäs kunnolla, jos et voilla yksin.


Kyllä mä voin olla yksin. Mutta jos tajusin että tää on mulle hyvä mies niin miksi heittää hukkaan hyvän suhteen mahdollisuus?
 
Ei helvetti. Käy sääliksi sitä sun nykyistä.. Just tässä tuttavapiirissä on ollut tilanne, kun mies palasi eksän luo todella törkeesti, voin kertoa että siitä nykyisestä tuntuu toooosi pahalta!! Tai siis eksähän se nykyinen nyt on jo, mutta siinä tulee olo kuin olisi vain korvike, esine jota käytetään hetken ja heitetään pois kun parempi taas saatavilla. Kerro pliis heti sille miehellesi hienotunteisesti, ettet ole tosissasi!!!
 
No huh huh. Jos olisin sinä niin 1) lopettaisin suhteen "nyxän" kanssa hetimiten, toimintasi on tällä hetkellä todella junttimaista ja 2) lompsisin hyvän ystävän, joka sattuu olemaan myös ex, luokse ja sanoisin mitä mielen päällä on. Opetelkaa puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä ilman tosielämän kauniitajarohkeita.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ymmyrkäisenä;28948109:
Ettekö ikinä kukaan muka ole alkaneet seurustella vaikka välitätte toisesta? Vaikea uskoa että olisin muka ainut joka on näin väärin tehny

Kyllä varmasti on jouduttu tilanteeseen ettei seurustele sen kanssa jonka eniten haluaisi. Mutta tilanne on ratkaistava johonkin suuntaan, ei voi roikottaa yhtä rinnalla ja koko ajan haikailla toisen perään.
 

Yhteistyössä