Miten saan itseni vähän rennommaksi äidiksi???

[väsynyt äiti]

Meillä on kolme poikaa; 9-vuotias, 6-vuotias ja 2-vuotias. Mä olen ihmisenä, siis omalla kohdallani, sellainen täydellisyydentavoittelija eli kaiken pitää mennä just eikä melkein. Stressaan monista asioista ja mulle on tärkeää, että esimerkiksi lapseni osaavat käyttäytyä ja toimia hyvin muiden ihmisten seurassa ja tietysti kotonakin. Meillä onkin selkeät rajat, rangaistuksena käytetään jäähyjä ja jäähyn jälkeen aina keskustelemme isompien lasten kanssa yhteispohdinta-tyylillä siitä, miten olisi pitänyt toimia.

Musta vaan välillä tuntuu, että mä vaadin pojilta liikaa ja "ärähdän" ihan pienestäkin jutusta, kuten maitolasin kaatumisesta tai liian kovaäänisestä (minun mielestäni) leikkimisestä. Mä stressaan kovasti esimerkiksi esikoisen käytöksestä koulussa, vaikka kaikki on mennyt todella hienosti. Musta tuntuu, että se kehuminen välillä unohtuu ja mä vaan muistuttelen sitä, että miten pitää käyttäytyä jne. Ulkopuoliset aina kehuvat sitä, miten hyväkäytöksisiä poikamme ovat ja mä jotenkin nään ainoastaan vaan ne virheet siinä käytöksessä...:ashamed:

Kyllä meillä paljon halaillaan ja pussaillaankin, lapset ovat iloisia, reippaita ja onnellisia. Mulla ei vaan äitinä ole hyvä olla, mä pidän itseäni liian nipona ja sitä mä varmasti objektiivisesti arvioitunakin olisin.

Auttakaa mua, ettei äitiydestäni katoa ilo lopullisesti. En mä halua lapsilleni mitään armeijakuria pitää! Miten voisin opeltella rennomman kasvatusasenteen???

 

[Pia]

Sama vika täällä. Lapset 10v,7v ja 5v.

 

[Saraldo]

Ei mustakaan ole apua... mä olen samanlainen :ashamed: . Lapsi 4,5-vuotias.

 

[vieras]

ota vähän keittoo..........

 

[vieras]

Mun mies on samanlainen ja voi luoja, että se on raivostuttavaa |O. En tiedä miten, mutta meillä tuo rasittaa koko perhettä...

 

[vieras]

Mun mies on samanlainen ja voi luoja, että se on raivostuttavaa |O. En tiedä miten, mutta meillä tuo rasittaa koko perhettä...

 

[Mies]

Teillä on luonnehäiriö, vaaditte liikaa.

 

[Pia]

Teillä on luonnehäiriö, vaaditte liikaa.

Mutta MITEN siitä pääsee eroon?

 

[oo]

Ota "etäisyyttä". Eli älä seuraa niin joka pienen eleen ja teon päälle mitä lapset puuhaavat. Hanki elämääsi muita asioita, joissa olla tehokas ja kontrolloiva

 

[minä]

Yks juttu vois olla ainakin se, että kehut lapsia aina kun siihen on jokin aihe.Muutenkin voi lapsille kertoa kuinka ihania he ovat ja tärkeitä.Noilla voisi ainakin koittaa aloittaa.Kun sitä nipottamista ei ole helppoa kitkeä luonteestaan.

 

Teillä on luonnehäiriö, vaaditte liikaa.

Mutta MITEN siitä pääsee eroon?

No lopettamalla sen. Ihan itse. Ei ole valmista pilleriä, jolla asia korjaantuu, vaan joudut ihan itse päättäämään käytöksestäsi ja reagoinnistasi maailman tapahtumiin.

 

[poikien äiti]

Meillä on kolme poikaa; 9-vuotias, 6-vuotias ja 2-vuotias. Mä olen ihmisenä, siis omalla kohdallani, sellainen täydellisyydentavoittelija eli kaiken pitää mennä just eikä melkein. Stressaan monista asioista ja mulle on tärkeää, että esimerkiksi lapseni osaavat käyttäytyä ja toimia hyvin muiden ihmisten seurassa ja tietysti kotonakin. Meillä onkin selkeät rajat, rangaistuksena käytetään jäähyjä ja jäähyn jälkeen aina keskustelemme isompien lasten kanssa yhteispohdinta-tyylillä siitä, miten olisi pitänyt toimia.

Musta vaan välillä tuntuu, että mä vaadin pojilta liikaa ja "ärähdän" ihan pienestäkin jutusta, kuten maitolasin kaatumisesta tai liian kovaäänisestä (minun mielestäni) leikkimisestä. Mä stressaan kovasti esimerkiksi esikoisen käytöksestä koulussa, vaikka kaikki on mennyt todella hienosti. Musta tuntuu, että se kehuminen välillä unohtuu ja mä vaan muistuttelen sitä, että miten pitää käyttäytyä jne. Ulkopuoliset aina kehuvat sitä, miten hyväkäytöksisiä poikamme ovat ja mä jotenkin nään ainoastaan vaan ne virheet siinä käytöksessä...:ashamed:

Kyllä meillä paljon halaillaan ja pussaillaankin, lapset ovat iloisia, reippaita ja onnellisia. Mulla ei vaan äitinä ole hyvä olla, mä pidän itseäni liian nipona ja sitä mä varmasti objektiivisesti arvioitunakin olisin.

Auttakaa mua, ettei äitiydestäni katoa ilo lopullisesti. En mä halua lapsilleni mitään armeijakuria pitää! Miten voisin opeltella rennomman kasvatusasenteen???

Sama täälläkin sillä erotuksella että on vain 2 poikaa ja 7 ja 3 vuotiaat. Kai se on niin että kun on täydellisyyden tavoittelija luonteeltaan on sitä vaikea kääntää pois päältä. Itse teen niin että yritän oikein miettiä sanomisiani ja joskus onnistun välillä en. Ehkä ne lapset kuitenkin on ja selviää.

 

[viera]

Opettele ajattelmaan, että lapsesi ovat yksilöitä, ihmisiä, täydellisiä kokonaisuuksia ihan semmoisenaan. Ilman, että sinun pitäisi koko ajan kasvattaa. Kyllä lapsesi itsekin osaavat ja opivat omista virheistään. Älä koeta pakottaa heitä johonkin muottiin, joka sinusta on täydellinen... se on vähän väkivaltaista. Mitäs jos sinulla olisi koko ajan joku kertomassa, miten pitäisi olla? Koeta rentoutua, asetu lasten asemaan, muistele millainen olit itse pienenä.... ja lapset oppivat tavat ja muuta vähemmälläkin. Näytät vain esimerkkiä. Niin ja mieti, että mikä sinua ärsyttää esim. kova äänisessä leikissä? Miksi leikkimisestä ei silloin tällöin saisi kuulua ääntä, jos lapset muuten on siivosti suuren osan aikaa? Ehkä jotenki projisoit itseäsi liikaa lapsiin tai koet heidät liikaa omina luomuksinasi, jos koetat hillitä käytöstä ja pelkäät, että SINUA arvostellaan lastesi käytöksen pohjalta.

 

[ap]

Ota "etäisyyttä". Eli älä seuraa niin joka pienen eleen ja teon päälle mitä lapset puuhaavat. Hanki elämääsi muita asioita, joissa olla tehokas ja kontrolloiva

Mitä muita asioita ne voisivat olla? Mulla on jo haasteellinen työ, jossa noita ominaisuuksia tarvitaan. Lisäksi liikun paljon (kuntosalia, lenkkeilyä, suunnistusta yms).

Mua kuvaa ehkä parhaiten sana kontrollifriikki, oli se sitten luonnehäiriö tai ei.

 

[ap]

Opettele ajattelmaan, että lapsesi ovat yksilöitä, ihmisiä, täydellisiä kokonaisuuksia ihan semmoisenaan. Ilman, että sinun pitäisi koko ajan kasvattaa. Kyllä lapsesi itsekin osaavat ja opivat omista virheistään. Älä koeta pakottaa heitä johonkin muottiin, joka sinusta on täydellinen... se on vähän väkivaltaista. Mitäs jos sinulla olisi koko ajan joku kertomassa, miten pitäisi olla? Koeta rentoutua, asetu lasten asemaan, muistele millainen olit itse pienenä.... ja lapset oppivat tavat ja muuta vähemmälläkin. Näytät vain esimerkkiä. Niin ja mieti, että mikä sinua ärsyttää esim. kova äänisessä leikissä? Miksi leikkimisestä ei silloin tällöin saisi kuulua ääntä, jos lapset muuten on siivosti suuren osan aikaa? Ehkä jotenki projisoit itseäsi liikaa lapsiin tai koet heidät liikaa omina luomuksinasi, jos koetat hillitä käytöstä ja pelkäät, että SINUA arvostellaan lastesi käytöksen pohjalta.

Saattaa olla hyvinkin näin, paitsi tuota väkivaltaa en allekirjoita ja ei mulla varsinaisesti mitään muottia ole mielessä, mihin poikieni haluaisin sopivan. Eli mä en esimerkiksi ole suunnitellut heidän tulevaisuuttaan "valmiiksi" ; en ole ajatellut aloja, mihin saattaisiivat sopia, enkä luonnollisesti aseta myöskään mitään tavoitteita lasteni urheiluharrastusten puitteissa. Mulle on tärkeää, että lapset aikanaan itse löytävät paikkansa ja tekevät sitä, mistä tulevat onnellisiksi. Eli mä en sinänsä kontrolloi koko lasteni elämää, vaan minun kontrollointini kulminoituu pelkästään tuohon käytökseen. Tuossa mustatussa voi olla paljonkin perää.

Pitänee vaan mennä peilin eteen ja alkaa miettiä syntyjä syviä...

 

[hiiohoi]

Se on ainaski hyvä juttu ett oot miettiny asiaa noinki kovasti. Hyviä neuvoja oot joiltakin ketjussa saanu, mä alottelisin niiden pohjalta. Kyllä se siitä! Ota iisiä!

 

[joSSSu]

hmm... itselläni on auttanut ainakin se että miettii seurauksia, niin no, mitäs sit jos kastelee paitansa, tuuli kuivaa ja vaatetta on kaapissa tai jos maitolasi kaatuu niin voi käydä itselleenkin. myös on hyvä muistaa millaista oli olla lapsi...

 

[kolmen mamma]

No yksi keino on miettiä että mikä on tuhmaa ja mikä on vahinko.

Tahaton maidon kaatuminen on ikävää lapsestakin, tupla kamalaa jos siitä saa vielä rangaistuksen.

Silloin vaatii ainakin liikaa.

 

[ap]

No yksi keino on miettiä että mikä on tuhmaa ja mikä on vahinko.

Tahaton maidon kaatuminen on ikävää lapsestakin, tupla kamalaa jos siitä saa vielä rangaistuksen.

Silloin vaatii ainakin liikaa.

Ei meillä maidon kaatumisesta rangaistusta saa, mutta älytöntähän minun siitä on ärähtääkään, koska se on kerran ollut vahinko.