Hei!
Itse olen myöskin ollut vastaavan laisessa tilanteessa, eli työpaikalla on ollut todella kurjaa. Lopulta en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin irtisanoutua itse karenssille. Jälkeenpäin asiaa tuumiessani olen tajunnut että työnantaja on tarkoituksellisesti ajanut minut siihen pisteeseen että irtisanoudun. Työntekijän irtisanomissuoja on sen verran hyvä ettei työnantaja pysty irtisanomaan laillisesti työntekijää kovin helposti jos ei ole esim. tuota tuotannollista ja taloudellista syytä. Jos työntekijä vie laitonta irtisanomista eteenpäin on seurauksena isot rapsut työnantajalle joten on kätevämpää "hiillostaa" työntekijä itse irtisanoutumaan.
Mutta asiaan. Kerroit että tilanne vie sinulta mm. yöunet. Sinuna menisin lääkäriin esim. työterveyshuoltoon ja hakisin sairaslomaa. "Burn outin" tai masennuksen vuoksi saa sairaslomaa hyvässä lykyssä parikin kuukautta (tosin muutaman viikon kerrallaan) näin saat etäisyyttä työpaikallesi ja aikaa miettiä tulevaisuutta. Toinen vaihtoehto, joka ei toki sulje ensimmäistä pois, on että jäät vuorotteluvapaalle. Mieti ja ota selvää näistä vaihtoehdoista.